Viikko 49

Maanantai 30.11

Lauluhetkellä päästiin laulamaan joululauluja, olihan eilen jo ensimmäinen adventti


tiistai 1.12 joulukuu alkoi ja päästiin avaamaan joulukalenterin ensimmäinen luukku

laulettiin Pikkuiset lapset hyppeli näin jalassa tossut väärinpäin, tästä se ovi aukeaa


Nipsu nalle löytyi vihjeen avulla ja nallekarhu oli pussi mukana josta löytyi tehtävä kaikille

pihalle oli ilmestynyt temppurata ja nallen ohje oli että kaikki liikkumaan

keskiviikko 2.12
Luukku 2 avautui

tänään nallen pussissa oli ohje siivoukseen, joten pölyhuiskut ja imurit liikkeelle

sisällä maalattiin ikkunaan talvimaisemaa


torstai 3.12
joulukalenterin luukku 4

lasten ottamia kuvia



perjantai 4.12

löytyi Suomen lippu ja juhlistettiin vähän suomen synttäreitä.

koristelimme myös päiväkodin joulukuusen