Tuuteleissa viikolla 34

Maanantai oma lelun päivä.Leikkiä ulkona ja sisällä. Ulkona alkaa olla jo syksyn tuntua, sadetta ja lätäköitä odotellaan. Päiväkodin pihassa kasvavien omenapuiden omenat alkaa olla kypsiä, ne maistuvat kaikille. Ennen ruokaa kerrattiin värejä, omia merkkejä ja laulettiin ”Kissa mau, mau, mau ”laulu.

Tiistai Sataa ,sataa ropisee ....ekaa kertaa pitkään aikaan saatiin laittaa sadevaatteet päälle ja leikkiä lätäkköleikkejä.Lätäköt täältä tullaan! Laulu-ja leikkihetkellä lasten toivelauluja: 5 varista, ihah haa, traktorilla ajelen, kissa mau, mau, mau . Puhuttiin myös tavaroiden jakamisesta leikeissä, ei saa viedä lelua toisen kädestä.
Keskiviikko Veo Anne Hovi oli käymässä Tuuteleissa koko päivän ajan. Tutustuttiin puolin ja toisin ja leikittiin yhdessä. Väriteema jatkui, mietittiin mitä kaikkea onkaan sinisen ja vihreän väristä? 

Torstai Pienryhmäpäivä.
Sari ja lapset touhusivat pallojen kanssa,heitettiin, vieritettiin ja kiinniotettiin palloa.
Nina ja lapset harjoittelivat muistipelin pelaamista ja leikkivät vauvanukeilla.
Cami ja lapset rakentelivat palikoilla ja tunnistivat niiden eri värejä.
Perjantai
Ulkoilun jälkeen pelattiin Suomi-lotto peliä, palapelejä ja nuppipalapelejä. Leikittiin myös pikku legoilla jotka kiinnostivat kovasti.Lapsille jäi viime viikon Näpsien laulu ja leikkihetkeltä mieleen laulu ”Syksy tulla saa”, sitä laulettiin ennen ruokaa.
Mukavaa viikonloppua!