Näpsien viikkoblogi

11.3-15.3

maanantai 


tiistai

 

keskiviikko


torstai


perjantai

Syyskuun ensimmäinen viikko 4- 8.9

ja aamupalan jälkeen leikit jatkuivat





Keskiviikon pienryhmissä 🌲🍦🐠


Maanantain  pienryhmissä 😀 pienryhmät

🍦ulkoilivat




Tiistain pienryhmät

VIIKKO 7. - 11.8.


 


SALIN PÄIVÄPIIRISSÄ SATUN ISOT MUISTIKORTIT





SALIN PÄIVÄPIIRISSÄ ARVOITUKSIA

 





YHTEISESSÄ PÄIVÄPIIRISSÄ:

7-9.2


keskiviikko

torstai

perjantai

9.1-13.1

Maanantai


tiistai


keskiviikko


torstai


perjantai

Teksti

Maanantai 31.10


tiistai 1.11


keskiviikko 2.11


torstai 3.11

 

perjantai 4.11

 

6.-9.9

 



Keskiviikko



Torstai


perjantai

20-24 kesäkuuta

Maanantai

Päiväpiirissä vietettiin 5- vuotissynttärit 🎉 toivelauluina Äänenavauslaulu, Röllin kummituslinna ja Kolme kummitusta.


Tiistai


Keskiviikko

Retki pallokentälle ⚽️


Torstai

 


Perjantai Juhannusaatto, päiväkoti suljettu ☀️

13- 17.6

Maanantai

Tiistai

 



Keskiviikko retki pallokentälle ja mitäs kaikkea siellä tapahtui 😀


Torstai


Perjantai

Näpsissä 30.5-3.6.2022

Maanantai
Leikkipäivä
Leikkejä sisällä ja ulkona sekä yhdet 4-vuotis synttärit

Tiistai
Jäätelöt jumppasivat temppuradalla ja jumpan jälkeen loppurentoutus.



Puut tekivät tutkimusretken majametsään luuppien kanssa.



Kalat lukivat kirjaa Krokotiiliä on hankala halata ja piirsivät sekä värittivät kirjan innoittamana.

Ryhmän yhteinen tavoite tuli täyteen! VIISI Vahvuusvarista Jee! Eli lasten toivepalkinto Disco toteutettiin. Musiikkia , tanssia, naurua, mehua ja popcornia.

Keskiviikko
Retkipäivä

Torstai
Torstai aamuna meillä oli pitkä aamu ulkoilu jolloin leikittiin, juostiin, ihmeteltiin etanoita, kiipeiltiin ja keinuttiin. Mukavia touhuja koko porukalla.
Ennen ruokaa lauluhetki 
1. Äänenavauslaulu
2. Vaikeat sanat
3. Hau-mau-muu-kukkuu
4.Mörköpeikon pesä
Loppurentoutus

23- 27.5

Maanantai


Tiistai

🌲 menivät etsimään ötököitä.


Keskiviikko

Torstai helatorstai ja päiväkoti suljettu.

Perjantai 


Näpsien viikko 16.-20.5.2022

👂🏻

 

 

Salin päiväpiirissä jutusteltiin tunteista: Miltä näyttää iloinen/pettynyt ihminen? Milloin olet huolestunut? Mikä saa sinut iloiseksi?

Iloiseksi sai herkkujen ja tikkareiden ja popkornin syönti ja pelien pelaaminen tai leffan katsominen. Äitiä, isää tai sisaruksia voi olla ikävä. Pettynyt on silloin, kun ei saa, mitä haluaa. Lopuksi sai nauraa niin paljon kuin pystyi😂🤣😁

 

 

 


Perjantai

 

9- 13.5 leikkiviikko

Maanantaina 

Tiistaina maalausta

Keskiviikkona retki lähikentälle

Torstaina

Perjantaina

2-5 toukokuuta

Maanantai leikkipäivä

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA JA IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE!!!

 

 

25- 29.4

Maanantai

Tiistai
Salaisia juttuja 🤫 ja ulkoilua viileässä mutta ihanassa säässä.

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

 

19.4-22.4

 

Postimies toi syntymäpäiväsankarille kortin.Tanssia ja rentoutumista.

Torstai 21.4

 

 

NUKKARIN PÄIVÄPIIRISSÄ


SALIN PÄIVÄPIIRISSÄ kuunneltiin satu Lukulumosta: Tumppu ja kellotornin arvoitus sekä arvuuteltiin eläinten ääniä.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE😍!

 

28.3. - 1.4.

Tämä ei kuulu luontoon!

DINOSAURUSKEPPI

Sateenkaaripuu

MYRKKYSIENET


 

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

 

Viikko 7. - 11.3.

Torstaina ulkoiltiin ihanassa säässä. Mäenlaskua ja hippaleikkeja 🥰

Perjantaina leikittiin 🥰

 

14. - 18.2.

 

Puuryhmällä luontolive ja tutustuminen karhuun.
Lasten ajatuksia karhuista:
- karhu etsii poikasia
- se sanoo räyh
- sillä on terävät hampaat
- se kuulee sen korvillaan
- karhu asuu metsässä ja siellä on lintusia ja puita
- karhu syö lihaa ja mustikoita
- se metsästää eläimiä ja syö sitten niitten lihaa

Muulla ryhmällä kirja Fanni ja rento laiskiainen

https://peda.net/id/79cfb6968f1

https://peda.net/id/8f08a2208f1

https://peda.net/id/a6fcfebc8f1

 

 

Salin Päiväpiirissä satu Kani Kanelin uusi ystävä. Kun tarinassa esiintyi jokin tietty sana, tuli tehdä silloin tietty ennalta sovittu liike.

Kani Kaneli = kanin korvat
Hiiri Hahtuva = viikset
Ystävä = ystävä-viittoma eli kädet yhteen
Äiti = halaus, kädet ristiin rinnalla
Isä = kaksi taputusta

 

7- 11.2

Maanantai leikkipäivä


Tiistai

Tiistai 


Keskiviikko


Torstai 


Perjantai pienryhmissä


🐠 teki tehtäviä ja väritti Frozen- värityskuvan ❤️


 

Näpsien viikko 24.-28.1.2022

MAANANTAI 24.1. 

TIISTAI 25.1. Ja pienryhmät

KESKIVIIKKO 26.1. Ja retkipäivä

TORSTAI 27.1. 

PERJANTAI 28.1. Pienryhmät

 

17 - 21. 1

Maanantai

Aamupalan jälkeen leikittiin ja touhuttiin ❤️


 

Tiistai
T

 


Keskiviikko 


Torstai 


Perjantai

 

Näpsien viikko 7.- 10.12.

Tiistaina leikittiin ja leivottiin taikataikinasta pipareita. Pienten päiväpiirissä satu "Muumi ja suuri jääjuhla" ja isojen päiväpiirissä kirjoja ja kirjaimia MollaABC:ssa.


KESKIVIIKKONA ulkoiltiin kirpeässä pakkassäässä. Mutta ketään,kuka osallistui rosvo ja poliisi-leikkiin,ei palellut! Sisälle tultaessa katsoimme Ryhmä Hauta isolta skriiniltämme

Päiväpiireissä pienillä lukulumon tarinoita ja isoilla hyppyharjoitukset ja vastakohtapeli

TORSTAINA VIHREÄN LIPUN JUHLAT

PÄIVÄPIIRISSÄ JOULUSATU JA JOULUINEN PELI


PERJANTAI

 

 

 

 

 

29.11- 3.12

Maanantai leikkipäivä

 

Tiistai 

Pienryhmissä

Keskiviikko 

Torstai

Perjantai 


 

 

15. - 19.11.2021

ISOJEN PÄIVÄPIIRISSÄ MINIMOVE-kortteja

PIENTEN PÄIVÄPIIRISSÄ MUISTIPELI

RETKI MAJAMETSÄÄN

 

TÄNÄÄN PIDETTIIN LAULUHETKI ENNEN RUOKAA
🎤🎼🎺🎹🥁🎸🪗🪘🪕🎷🎻

PERJANTAINA HASSUJA ASENTOJA PIHALLA



 

Marraskuun ensimmäinen viikko 1- 5.11

Tämä viikko vietetään leikkien 🥰
Maanantai

Sitten mentiin ulos leikkimään ❤️

Tiistai

Lasten toiveleikkejä ja askartelua

Ennen ruokailuun lähtöä, kerro mitä osaat tehdä 🤔
pestä käsiä, syödä, pomppia, auttaa iskää, pelata, tehdä palapelejä, pukea vaatteet, pestä käsiä, leikkiä aarteen etsintää, leikkiä kavereiden kanssa ❤️❤️❤️ Wau miten taitavia Näpsiä ❤️❤️❤️

Keskiviikkona retki Alahovin leikkipuistoon 😊

Torstaina

Aamupalalta ulos vesileikkeihin 💦

Perjantai 


Teksti

TIISTAI

Aamupalan jälkeen lähdimme ulos, jossa liikuimme, leivoimme hiekkakakkuja, pyöritimme auton renkaita, pyöräilimme ja leikimme lehtikasoissa.
Sisälle tullessa ulkohaalarit ropisivat kosteita lehtiä eteisen lattialle, niitä löytyi myös villahaalareiden sisältä😆
Lasten toiveesta tanssimme ennen ruokaa mm. Smurffien tahtiin💃🕺🏻

KESKIVIIKKO

Aamuleikkejä

Ulkona

Lukuhetki

Maalailua


Oma kuva


Lounas

HUOM! HUOM!


TORSTAI


PERJANTAI

 

 

Viikko 11.10-15.10.2021

 

Tiistai 12.10 
Leikkipäivä, kivat leikit ulkona vesisateessa 💦


Päiväpiirissä Lukulumo: Mikko Mallikasta on kuningas.

Keskiviikkona retki Käpylän leikkipuistoon.


Torstai 

Pienryhmissä 

Päiväpiirissä

Perjantai



4. - 8. 10. 2021

Maanantaina leikittiin ulkona ja sisällä kivoja leikkejä.


Päiväpiirissä luettiin hurjaa kirjaa hirviöistä


Lokakuu on sadun ja tarinan kuukausi varhaiskasvatuksessa


Tiistaina pienryhmäpäivä: 
Askartelua

Jumppaa

Ja Puupposten perheen tarina jatkui Satun kanssa.
Päiväpiirissä Lukulumosta satuja Mikko Mallikkaan elämästä.

Keskiviikkona lähdettiin Helilän leikkipuistoon



Päiväpiirissä mietittiin, miksi tiikerillä on raidat tai kamelilla kyttyrät

Torstaina pienryhmät ja Satulla Kalat-ryhmän kanssa Puupposten tarinakortit.
Sennillä pöllö-askartelu Puu-ryhmän kanssa

Sarilla Jäätelöiden kanssa peikkoperhe Pötkylöiden metsäretki-jumppa

Päiväpiirissä tarinan kerrontaa

" Olipa kerran kummitus ja nalle. Se kummitus oli kiltti. Kummitus alkoi vasaroimaan seinää ja nalle ripusti pyykkiä. Isä alkoi imuroimaan imurilla. Nalle tuli kipeäksi. Nalle meni sairaalaan ja hän ei ollutkaan enää kipeä. Hän tuli pois sairaalasta ja söi
puuroa. Äiti pesi salaatteja ja porkkanoita saunassa. Isoveli pyöräili nuotion luokse ja paistoi siellä vaahtokarkkeja."

Perjantaina ensin ulkoiltiin ja sen jälkeen laulettiin lasten toivelauluja

Viikon viittomat ja jo aiemmin opetellut

Syyskuun viimeinen viikko 27.9- 1.10

Maanantai leikkipäivä

 

Tiistai 

Pienryhmissä

🍦 jumppasivat 



Ulkona loppuleikkinä tervapataa.
Päiväpiirissä eläinkortteja.

Keskiviikko 

Retki majametsään

Torstai

Päiväpiirissä katseltiin videot keskiviikon retkipäivästä 🌲

Perjantai 


 

 

Näpsät 13. - 17.9.

MAANANTAINA ULKOILU- JA LEIKKIPÄIVÄ



KUUNNELTIIN LUKULUMOSTA TARINA:

SITTEN LEIKITTIIN😊:


PÄIVÄPIIRISSÄ SATU LUKI SADUN😊:

TIISTAI




KESKIVIIKKO

TORSTAI

 

PERJANTAI

https://peda.net/id/c9b4be78179

VIIKKO 6. - 10. 9.
Maanantaina 
leikkipäivä

Tiistaina 

Pienryhmissä

Pihalla kaikenlaista leikkiä 🥰

Keskiviikkona 

Retki läheiselle pallokentälle

Torstaina pienryhmissä helmikorujen tekoa ja musiikkia.


Perjantaina 
Lauluhetkellä monia kivoja lauluja. Viisi pientä sammakkoa 🐸, Pöllö äidin pesässä 🦉, Kaksi pientä peikkolasta 🧛‍♀️🧛, Sadepisaroinen rummutusta 💦, Ketun leipä🦊, Sisilisko sihisee 🦎, Miltä tuntuu Nallesta 🐻

 

 

Näpsien touhut 16.8-20.8

🍦Jäätelö ryhmällä oli suu jumppaa. 

🌲Puut ryhmässä piirrettiin omia kuvia ☺️

🐟 Kalat ryhmällä oli laululeikkejä:  Traktorilla ajallen  & Pöllö äidin pesässä. 

Ulkona pidettiin koko talon yhteinen Vihreän Lipun tietoisku aiheena kierrättäminen. Laulettiin Kielinupun Kierrätyslaulu. LöyDät sen tämän YouTube linkin takaa.

Päiväpiirissä käytiin läpi ketä kaikkia lapsia ryhmään kuuluu ja keskusteltiin kaveri taidoista.

 

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

Elokuun toinen viikko

Maanantai 

Tiistai 

Keskiviikkona retki pallokentälle 😊 

Torstai

Aamupalan jälkeen aloitimme pienryhmätoiminnan ja tänään lapset saivat nimetä ryhmänsä. Ryhmien nimeksi tulivat 
Puut, Jäätelöt ja Kalat.


Perjantai 
Lauluhetki ja Sutsisatsi ja Robottirock. Sitten opeteltiin uusi laululeikki nimeltään Satu mökki. Mökkiin tuli vuorollaan aina erilaisia metsän eläimiä. 🐭🐰🦊🐻🐱

 

 

 

Näpsien touhuja viime viikoilta

Hei vaan kaikki!

Teknisten ongelmien takia emme ole saaneet päivitettyä tänne touhujamme ajallaan.
Tässä kuitenkin muutamia kuvia viime viikoilta:








Toukokuun kolmas viikko 17-21.5

Maanantaina ulkoiltiin kivassa säässä

Tiistaina pienryhmät

 


Keskiviikkona metsäretki


Torstaina touhuja ulkona

Perjantaina

Päiväpiirissä tiedonjyviä.

Viikko 12 22-26.3

Maanantai


 

Tiistai pienryhmät

Osa 🌈 ja ❤️ värittivät ja leikkasivat Fanni- kirjan tunnelämpömittarin.
Päiväpiirissä lastenkokous jossa keskusteltiin käytöstavoista, miten saadaan rauhallinen ja mukava olo meille kaikille.

Keskiviikko

Päiväpiirissä Lukulumoa 🙂

Torstai

Päiväpiirissä Lukulumon kirja Hampaat.
Perjantai

Ulkoilua märällä ja sateisella pihalla 💦
Päiväpiirissä katseltiin YouTubesta Ruohonjuuritasoa 🐞🦋🐛🕷.

Viikko 10



Päiväpiirissä 🌈 ja ✈️ Mitä tiedät ystävästäni - leikki ja ❤️ Lukivat kirjaa Mikko murina. 

Sitten hymyiltiin ja naurettiin kuvissa 😄 olipa jännää! 
Katseltiin myös Risto Räppääjä elokuvaa ruokaa odotellessa.

Helmikuun kolmas viikko 15- 19.2

Maanantaina



Päiväpiirissä Vihreän lipun- raati. Mietittiin mitä kierrätysmateriaaleista voisi tehdä ja askarrella ? Tuli hienoja ajatuksia, barbeille maitotölkeistä sänkyjä, autoja, rasioita, sateenvarjoja. Metallikansista soittimia, koristeita ulos, tölkeistä helikoptereita, istutusastioita jne...

Tiistaina pienryhmät 

Päiväpiirissä Lukulumoa ja rentoutumista.

🌈 Fannin pulmakortteja


❤️ Miettivät luonteenvahvuutena ystävällisyyttä 👫.
Päiväpiirissä talvipiirros ja myrkkysanaleikki.

Keskiviikkona


Torstaina pienryhmät



Perjantaina

 

Helmikuun toinen viikko Näpsissä

Maanantaina leikkiä ja jumppailuja salissa. Lasten toiveena edellisessä lasten kokouksessa oli liikuntavälineet saliin, joten sinnehän ne sitten laitettiin 💪🏻☺️

Tiistaina 

Pienryhmissä: 
❤️ Ja osa 🌈 Fanni kirja ja pulmakortit 


✈️ ja osa 🌈 luonteenvahvuudet

Keskiviikkona leikittiin, jumpattiin, retkeiltiin lumivuorelle sekä osallistuttiin Kapteeni Danin merirosvokouluun

Torstaina pienryhmissä
❤️ Ja osa 🌈

✈️ Ja osa 🌈

Kiva-perjantai 
Laskiaismäki ja lauluja. Päiväpiirissä Lukulumon tarinoita 

Ihanaa viikonloppua ja ystävänpäivää ❤️

Touhuja 25-29.1

Maanantai

Tiistai
🛩  jatkoivat pienryhmässä talvista askartelua.

Keskiviikko

Torstai pienryhmäpäivä
🛩 ulkoilivat ensin ja pienryhmässä pienmoteriikkaa, oman nimen harjoitusta.

❤️ lukivat kirjan Fanni ja liian pelottava yö.

Päiväpiirissä aikuisten ja lasten kokous. Puhuttiin miten aikuisille ja kavereille puhutaan, ei nimitellä, jokaisella on oma nimi. Kuunnellaan aikuista ja jokainen huolehtii omasta kuuntelusta ja käytöksestä.

Perjantaina

18.1.-22.1. touhuja

Maanantaina 18.1. 

Päiväpiirissä vuoden ensimmäinen lasten kokous

Tiistaina 19.1.

Siitä sujahti taitotimantti yhteiseen aarrearkkuun! 👍


Pienryhmissä:  🛩 ja osa 🌈 

https://peda.net/id/9e8c6ec85a4

❤️ ja osa 🌈 Kuuntelivat Fanni kirjaa ja rentoutuivat

Ulkoilun jälkeen osalla Alias peliä ja toisella ryhmällä matikka juttuja

Iltapäivällä 🌈 ryhmä askartelivat 

Keskiviikkona 20.1.

Torstaina 21.1. 

Pienryhmissä
🌈 harjoiteltiin oman nimen kirjoittamista ja tehtiin päättelytehtäviä
🛩 askartelivat talitinttejä ja punatulkkuja, samalla harjoiteltiin saksien käyttöä sekä pistelyä

❤️ jatkoivat talvimaalausta 

Ulkona lumileikit jatkuivat 

Päiväpiirissä pienryhmissä Fanni kirjaa sekä kuvia, joista etsittiin hassuja asioita. 

Perjantaina 22.1. 

 

 

Näpsien touhuja 4 - 8 .1. 2021

Maanantai ja leikkipäivä, osa kavereista vielä lomailemassa.


Tiistaina lähdettiin lumivuorelle.

Päiväpiirissä katseltiin retkikuvat ja videot 😊

Keskiviikkona loppiainen ja päiväkoti suljettu.

Torstaina leikkipäivä. Kivat leikit sisällä ja ulkona. 

🌈 ja ❤️ päiväpiirissä talvisia lauluja.

Perjantaina

Päiväpiirissä

Hyvää viikonloppua !

Näpsät viikolla 49 30.11.-4.12.2020

Maanantai
Leikkipäivä, leikittiin aamulla maja-, koti-,auto-,legoleikkejä sekä väritettiin Pokémon ja Lol värityskuvia. Lapset ottivat itse leikeistään kuvia. Ulkona jatkettiin leikkejä, haudattiin renkaita hiekkalaatikkoon , voimailtiin autonrenkailla, kerättiin lunta kaikista mahdollisilta pinnoilta.
Päiväpiirissä toinen ryhmä harjoitteli tasapainotaitoja hernepussien kanssa ja toinen ryhmä katsoi videon Joulupukin postitoimistosta.

Tiistai
Joulukuu on vihdoinkin täällä ja ensimmäinen joulukalenterin luukku aukeaa. Joulukalenteri onkin tänä vuonna Näpsien ja Tuuteleiden yhteinen ja se avataan aamupäivällä ulkona pihalla. Varaston oveen oli ilmestynyt numero sekä ohjeet mistä Nipsu nallen löytää, tarkat silmät löysivätkin nallen nopeasti ja voitiin lukea nallen viesti. Viestissä oli ohjeet temppurataa ja leikkiin missä juostiin kohteesta kohteeseen ohjeiden mukaan. Kivaa oli kavereiden kanssa liikkua ja Nallekin oli iloinen lasten punaisista poskista.

Pihalle oli myös satanut vähän lunta ja olihan meidän kokeiltava syntyisikin siitä jo lumiukko.
Päiväpiirissä vietettiin 5 - vuotis synttäreitä.

Väipalan jälkeen pienryhmät kokoontuivat.
Lentokoneet askartelivat kimmeltäviä joulukoristeita
Sydämet lukivat Fanni kirjaa
Sateenkaaret piirsivät peilin avulla oman muotokuvan.

Keskiviikko
Nipsu - nalle oli taas piilossa, Nallella oli tehtävänä pihan joulusiivous. Imuroitiin ja pyyhittiin pölyjä.

Joulukalenterin jälkeen Näpsät lähtivät metsäretkelle majametsään.
Näpsät olivat varmoja että metsässä puiden alla liikahti jokin, olisiko se tonttu?

Päiväpiirissä toinen ryhmä kuunteli Lukulumosta tarinaa kiusaamisesta ja erilaisuudesta.
Toinen ryhmä teki mielikuvitusruokaa Malmingin Masterchef kisassa.
Torstai
 Kolmas luukku aukesi ja tehtävänä oli etsiä pihalle kadonneet joulupussukat. Joulupussukoiden sisältä paljastui joulukuusenkoristeita . Mitä ihmettä niillä oikein tehdään? Ehkä kaikki selviää huomenna .

Ennen ruokaa kokoontui kaksi ryhmää, toinen luki Fannin tunnetaito kirjaa, tänään kertomus laiskiaisesta
Toinen ryhmä aloitti piirtämään joulutervehdyksiä kotkalaisille vanhuksille , kortit lähetetään palvelutaloihin.
Päiväpiirissä lapset halusivat tietää missä saamelaiset asuvat ja onko Korvatunturi  missä? Yhdessä asiaa selvitettiin apuna karttapallo ja internet.Lopuksi katsottiin vielä yksi jakso Tonttu Toljanterin tuhmaikää.
Perjantai
Aamupäivällä leikkiä ja värityskuvien  värittämistä. Ulkona aukesi jo 4. Joulukalenterinluukku. Nipsu nallekarhu oli tänään mukana viesti jossa pyydettiin koristelemaan joulukuusi eilen pihalta löytyneiltä juusenkoristeilla. Nalle myös toi mukana suomenlipun ja muistutti sunnuntaina vietettävästä Itsenäisyyspäivästä.

Päiväpiirissä kirja erilaisuudesta, kiusaamisesta ja ystävyydestä, Hipinäaasi ja apinahiisi.
Hyvää itsenäisyyspäivää!

Näpsien touhuja 23- 27.11.2020

Maanantaina leikkipäivä

Tiistaina
✈️

🌈

❤️ Tunnemaalausta.


Keskiviikkona 

Torstaina
✈️ Piirsivät oman kuvan.

🌈


❤️ draamaleikkejä.

Perjantaina

Hyvää viikonloppua !

Näpsissä touhuttiin 16.-20.11.2020

Maanantaina leikittiin sisällä ja ulkona: kotileikkiä, legoja ja värityskuvia.

Sydämmet ja osa lentokoneista rakentelivat päiväpiirissä

Sateenkaaret ja osa Lentokoneista kuuntelivat tarinaa Lukulumosta. 

Tiistaina pienryhmissä:
❤️ Juteltiin siitä, että välillä voi harmittaa ja se on ihan normaalia sekä tehtiin tunne maalaus 

🛩 Pelasivat ja rakentelivat 
🌈 Lukivat Fanni kirjaa


Ulkona mukavia hiekkalaatikkoleikkejä 

Päiväpiirissä Choco peli ja matikkanappuloita

Keskiviikkona muovailua ja legojen rakentelua 


Ulkona kuraleikit myrskyn jälkeen

Torstaina pienryhmät
❤️ Fanni kirja

🛩 Maalattiin ja juteltiin surun tunteesta

🌈 Pelasivat muistipeliä ja Uno peliä

Perjantaina juhlittiin Lapsen oikeuksien päivää 

ja ihmeteltiin lunta

Aurinkoista viikonloppua! 

Viikko 45

Maanantai leikkipäivä, aamuleikkien ja puuhien jälkeen ulos ihanaan marraskuun ilmaan. Kivoja leikkiä lehtien kanssa 🍁


Tiistaina pienryhmäpäivä
Lentokoneet pelasivat jalkapalloa lähikentällä.  Päiväpiirissä ennen ruokaa mietittiin vastakohtia.
Sateenkaarilla oli pöytäteatteria.

Sydämillä oli kierrätyspeli ja päiväpiirissä palapelien tekoa.

Keskiviikkona retki majametsään.


Sateenkaarilla päiväpiirissä vastakohtia.

Torstai pienryhmissä
Lentokoneet kierrätyspeli.
Sateenkaaret jalkapalloilua lähikentällä.

Sydämet pöytäteatteria.

Päiväpiirissä 5- vuotis synttärit.


Perjantai

Onko toiveet toteutuneet? Kyllä 😀 olemme saaneet leikkiä ja touhuta kaikkea mitä ollaan haluttu. Jokainen sai puhehiiren kanssa kertoa lisää toiveita.

Päiväpiirissä Lentokoneet ja Sateenkaaret miettivät kierrätys asioita.
Sydämet pelasivat isoa muistipeliä.

 

Näpsissä tapahtui viikolla 44

Maanantaina leikittiin legoilla, junaradalla, palikoilla sekä kotileikissä. Ulkona jatkettiin kuoppiin kaivamista, tunneleiden tekoa sekä kiipeiltiin. 

Päiväpiirissä tarinoitiin

Iltapäivällä kokoontui vielä S2 pienryhmä, aiheena millainen?, värit ja vähän matikka juttuja myös. 

Tiistaina Pienryhmissä 
❤️ Pöytäteatteria, aiheena kaverin ulkopuolelle jättäminen leikeistä

🛩 Askartelivat naamioita

🌈 Pelasivat ulkona jalkapallo krokettia
Päiväpiirissä kerrottiin taas tarinaa kuvakorteista ja juteltiin uimapuku alueesta. Miten tärkeää on kunnioittaa jokaisen kehoa.

Keskiviikkona retkeiltiin majametsään.

Torstaina pienryhmissä 
❤️ Pelasivat jalkapallokrokettia 

🌈 Askartelivat halloween naamioita
🛩 Miettivät miltä tuntuu, kun jää ryhmän ulkopuolelle pöytäteatterin keinoin

Ulkona siivoiltiin yhdessä lelulaatikoita Tuuteleiden kanssa

Päiväpiirissä leikittiin susi ja lammas leikkiä

Perjantaina juhlittiin ulkona Halloweenia zombi zumban, kummitusten ja noidan keitosten merkeissä

Ihanaa viikonloppua kaikille 🧟‍♀️🧟‍♂️😉

 

 

Näpsien touhuja viikolla 42

Maanantaina leikittiin kotileikissä, legoilla, muovailtiin, väritettiin värityskuvia sekä tehtiin hahmotusharjoituksia kuvista.

Tiistaina pienryhmissä leikittiin
❤️ Ryhmä leikki palikoilla

🌈 Ryhmä roolileikit

🛩 Ryhmä auto ja legoleikit

Päiväpiirissä keksittiin tarinaa kuvakortteja avuksi käyttäen 

Keskiviikkona retkeiltiin Karhulan keskuskentälle juoksemaan rappusia. Kyllä Näpsät jaksoivat monta kierrosta 💪🏻 

Torstaina jatkettiin leikki hommissa. Oli kotileikkiä, väritystehtäviä sekä laskutehtäviä myös. Ulkona jo viileä syyskeli sai posket punaisiksi. Päiväpiirissä puhuttiin pöytäteatterin keinoin kiusaamisesta ja toisen satuttamisesta. Iltapäivällä leivottiin banaanikakkua. 

Perjantaina ulkoiltiin heti aamupalan jälkeen. Näpsät ovat ansainneet viisi taitotimanttia, joten tänään oli palkinnon paikka! Leffa herkkujen kera 

Jälkiruuaksi nautittiin eilen leivottua baanaanikakkua 😋😋
Nyt on kiva aloittaa viikonloppu! 🍁☀️

 

Näpsissä touhuttiin 21.9-25.9.2020

Maanantaina leikittiin 

Ulkona kuvasuunnistettiin

Päiväpiirissä myrkkysana leikki

Tiistai aamuna leikittiin ennen pienryhmiä majoissa sekä muovailtiin.

Pienryhmissä: 
Sateenkaaret 🌈 tekivät palapelejä Ninan kanssa

Lentokoneet ✈️ kuuntelivat tarinaa Eetusta ja Iitusta Sennin kanssa
Sydämet ❤️ jatkoivat Molli kirjaa ja etsivät sokkelotehtävässä Mollille reitin Sisun luokse Elinan kanssa.
Ulkona juostiin sokkeloissa ja heiteltiin mm. frisbeetä.

Muutama pizzakin valmistui ulkoilun aikana 😋

Päiväpiirissä kuunneltiin Lukulumosta tarinoita. 

Keskiviikkona aamusta askarreltiin ja leikittiin

Sitten lähdettiin etsimään syksyn värejä 

Löydettiin kuoppia, lehtiä ja sieniä sekä etanoita ja hämähäkkejä. 

Kiivettiin myös soravuorelle 

Torstaina askareltiin eilen kerätyistä lehdistä taideteoksia 

sekä tietysti leikittiin

Perjantaina laulettiin ja tanssittiin liikuntalaulujen tahdissa.. 

Sekä opeteltiin Zombi Zumba 🧟‍♀️🧟‍♂️😅

Ulkona aloitettiin haravoimaan lehtiä. Kyllä oli reippaita Näpsiä 👍🏻

☀️ Viikonloppua kaikille 🍁

Näpsien touhuja 14 - 18.9.2020

Maanantai leikkipäivä. Sisällä Lego-ja kotileikit. Ulkona pelattiin polttopalloa. Päiväpiirissä lasten kokous, mietittiin mitä halutaan tehdä ja oppia Näpsissä.

Tiistai

Pienryhmissä
Lentokoneet lukivat Molli-kirjaa ja etsivät Sisu-  ystävää.
Sateenkaaret miettivät missä eläimet asuvat.
Sydämet halusivat leikkiä kotileikkiä.

Päiväpiirissä vietettiin 5- vuotis syntymäpäivät.

Keskiviikkona retki majametsään. Majojen rakentelua, puihin kiipeilyä, metsästä löytyi paljon sieniä.

Torstaina pienryhmäpäivänä
Lentokoneet lentelivät ulkona tihkusateessa.
Sateenkaaret etsivät Sisua sokkeloista.

Sydämet Eetu ja Iitu kirjasta mummon muistipeli

Perjantaina ennen lauluhetkeä leikittiin 

Lauloimme mm. Lentäjäkirpun, Viikonpäiväsoppa, Litinöitä lätinöitä ja Leijonan metsästys laulut. Ulkona raikas syyssää Zombileikkeihin.
Päiväpiirissä keksittiin yhteinen tarina kuvakorteista. 

Aurinkoista viikonloppua! ☀️

Näpsien viikko 7-11.9.2020



PIENRYHMÄPÄIVÄ: 

LENTOKONEET, toivoivat pääsevänsä käymään autokaupassa, joten Satu lähti heidän kanssa retkelle läheiseen autokauppaan.
Oli upeaa päästä katsomaan erilaisia autoja. 🤩🚗🚙






 






Näpsien touhuja viikolla 36

Maanantaina leikittiin eläinsairaalassa, palikoiden ja pikkulelujen kanssa 

Tiistaina Pienryhmissä
Sennin kanssa leikittiin legoilla ja keksittiin ryhmälle nimi: Lentokoneet 

Ninan kanssa rytmittelyä ja musiikkkia
Elinan kanssa Molli kirjan tarina jatkui. Mietittiin ja piirrettiin millainen on hyvä ystävä
Ulkona pallon kanssa tarkkuusheittoa.


Päiväpiirissä jokainen Näpsä sai auringonsäteen, johon kirjoitettiin asia jossa lapsi kokee itse olevansa hyvä.

Keskiviikkona retkeiltiin Karhulan keskuskentällä. Juostiin pitkää matkaa ja pika matkaa.. Kyllä Näpsät jaksoivat hienosti juosta!👍

Päiväpiirissä jokainen sai Vahvuus variksen upeasta retkestä. Myös koko ryhmä ansaitsi taito timantin 💎 mahtavasta kaverin kannustamisesta! Upeaa Näpsät! 

Olemme ottaneet ryhmässä käyttöön Vahvuus varikset. Merkkejä saa mm. onnistumisista, yrittämisestä, uusien taitojen harjoittelemisesta sekä kaverin auttamisesta ja huomioimisesta. 

Torstaina pienryhmät
Lentokoneet: jatkoivat Molli kirjaa Elinan kanssa ja miettivät mikä auttaa pahaan mieleen. Parempi mieli tuli mansikoista, ystävistä ja leikeistä. 

Sydämet: muovailivat Ninan kanssa

Sateenkaaret: rakentelivat palikoilla Sennin kanssa

Päiväpiirissä keksittiin yhteinen hassu tarina kuvakorteista 

Perjantaina viettettiin kivaa perjantaita Malmingin mestaruuskisojen merkeissä. Roikuttiin, voimailtiin, hypittiin, ja juostiin. 

Päiväpiirissä jokainen sai diplomin reippaasta osallistumisesta! Hyvä Näpsät ☺️

Reipasta ja mukavaa viikonloppua kaikille! 

Näpsien viikko 24.8.-28.8 Suomen luonnon viikko

MAANANTAI
Leikkipäivä. Kotileikkiä, jäätelökioski ja barbileikkejä, legoja, rakennuspalikoita, autoja...

Ulkona satoi pitkästä aikaa ja pääsimme aloittamaan vesileikit.

Päiväpiirissä kirja Boa käärmeestä joka oli tullut käymään koulussa
TIISTAI
Me vietimme jo etukäteen lauantaina olevaa Suomen luonnon päivää tänään. Kävimme päiväkodin pihan ulkopuolella, pikku metsikössä etsimässä erilaisia ja eri värisiä luotomateriaaleja. Myöhemmin tarkastelimme niitä ja lajittelimme väreittäin. Retkellä löysimme myös asioita jotka eivät kuulu luontoon vaan roskasäiliöön.

Päiväkodin pihassa pelasimme Norsupalloa ja osa Näpsistä harjoitteli käsillä kävelyä.


Päiväpiirissä puhuimme mitä kaikkea kuuluu suomalaiseen luontoon käyttäen kuvia apuna sekä lauloimme uuden Kielinupun laulun : Suomalainen metsä.
KESKIVIIKKO
Näpsät piirsivät kuvia Suomen luonnosta ja piirustukset käytiin yhdessä läpi ennen päiväpiiriä.Ulkona leikittiin , pelattiin norsupalloa ja juostiin kilpaa. 


Päiväpiirissä oli lastenkokous jossa käytiin viime kokouksen lasten toiveet toiminnalle läpi ja arvioitiin että ovatko toiveet toteutuneet. Muistin tukena katsottiin kuvia joita oli otettu päiväkotipäivän aikana viimeisen kahden viikon aikana. Aika monta toivetta oli toteutunut ja kun kysyttiin onko päiväkodissa ollut mukavaa , tyytyväisyysprosentti oli 98%.
TORSTAI
pienryhmäpäivä
Ninan kanssa jatkettiin musiikkimatkaa maailmalla ja opeteltiin rytmejä nopea-hidas
Elinan ryhmä pohdiskeli millainen on kiva kaveri ja piirsivät kivan kaverin .
Yksi ryhmä ulkoili päiväkodin pihassa.
Päiväpiirissä Kim leikkiä suomen luontoon liittyvillä kuvakorteilla.
PERJANTAI
Pelattiin erilaisia pelejä ennen ulkoilua.

Ulkona pidettiin lauluhetki vilteillä istuen. Laulettiin Kielinupun viikonpäiväsoppa, perhe on hieno juttu, hienoja sanoja on paljon sekä Fröbelin palikoiden hankalajuttu laulu. Soitimme myös kehosoittimin sekä luonnosta löytämillämme esineillä Aistiseikkailun laulujen tahtiin. Musiikki jatkui koko ulkoilun ajan ja tanssimme yhdessä sen tahtiin.

Päiväpiirissä puhuttiin mistä voi saada vahvuusvaris merkkejä, positiivisista asioista, onnistumisista, uusista taidoista , olemalla kiva kaveri.
HAUSKAA VIIKONLOPPUA!

Näpsissä tapahtui 17.-21.8.2020

Maanantaina leikittiin kotileikissä ja rakenneltiin. 

 

S2 pienryhmässä harjoiteltiin kertomaan "Kuka minä olen..." ja laulettiin ja juteltiin perheistä.

Tiistaina pienryhmissä:
Ninan kanssa maalattiin 
Elinan kanssa luettiin Molli kirjaa ja irvisteltiin 

Satun kansssa pelattiin muistipeliä.

Päiväpiirissä leikittiin nappula kauppaa. 

Keskiviikkona retkeiltiin metsään 

Torstaina pienryhmissä
Elinan kanssa jatkettiin Molli kirjaa ja juteltiin hyvästä ystävästä 

Ninan kanssa rytmiteltiin

Satun kanssa jumpattiin ja keksittiin pienryhmälle nimi: Sateenkaaret

Ulkona leikittiin kaivurilla ja rekoilla ja lopuksi mustekala leikki 

Perjantaina ensin ulkoiltiin ja sen jälkeen Näpsillä oli Levyraati. Voittajakappaleeksi äänestettiin Hevisaurusten: Mummolla on mopo

Hyvää Viikonloppua!

 

Näpsien touhuja 10-14.8

Maanantai leikkipäivä, kivat juna, parturi, koti, rakentelu- ja barbileikit.

Tiistai
Pienryhmäpäivä
Satu pelasi oman ryhmänsä kanssa muistipeliä
Elina luki Molli- kirjaa mikä kertoi pahasta tuulesta ja sen jälkeen keskusteltiin asiasta ryhmässä
Ninan ryhmä maalasi vesiväreillä ja pulloväreillä kukin mitä mieleen juolahti.
Päiväpiirissä sijaintikäsitteitä ja värejä. 


Keskiviikko
Retkeiltiin Alahovin leikkipuistoon. Tosi kivaa oli pitkästä aikaa kiipeillä, liukua, pyöriä karusellissa ja tasa-painoilla liikkuvalla puomilla.

Päiväpiirissä katsottiin kuvia retkestä ja kerrottiin mitä kaikkea retkellä tehtiin.
Torstai
Pienryhmäpäivä
Elina luki Molli- kirjaa ja puhuttiin pahasta mielestä, kiukusta . Katsottiin peilistä miltä oma kuva näyttää kun irvistää ja piirrettiin jokainen oma kiukkunaama.

Satu pelasi ryhmänsä kanssa isoilla korteilla muistipeliä.
https://peda.net/id/0ce92b56dd5
Ninan ryhmä maalasi pulloväreillä sekä vesiväreillä.

Päiväpiirissä Kauppaleikkiä Market Malmingissa.
Perjantai
Todella kivat leikit aamupalan jälkeen josta siirryttiin sitten laulu- ja leikkihetkelle.  

 Nina kertoi mitä kaikkea oli tapahtunut kesälomalla ja tapahtumiin liittyi laulut: Popsi popsi porkkanaa, Sade, Hankalajuttu,Kas metsämökin ikkunasta, Saku sammakko kosiomatkallaan ja lopuksi lasten toiveena viikonpäiväsoppa.

Nalle-kerho aloitti toimintansa ja kokoontui ensimmäisen kerran.

Hauskaa viikonloppua!

Näpsien touhuja 3-7.8

Maanantaina aloteltiin toimintaa leikkimällä, osa lapsista lomalla ja eskarien lähtijöitä vielä meidän kanssa. Päiväpiirissä vietimme 5-vuotis synttärit. Sankarin kanssa lauloimme Viikonloppusopan.

Tiistaina aloiteltiin pienryhmiä. 

Elinan ryhmä muovaili. 


Ninan kanssa leikittiin legoilla.
Satun ryhmä leikki barbeilla ja rummuttivat.

Mietittiin myös mitä halutaan pienryhmissä tehdä.

Keskiviikkona retkipäivä. Käveltiin Käpylän leikkipuistoon. Kivat ja vauhdikkaat leikit. Ihmeteltiin sieniä nimeltään keltavahvero eli kantarelli.

Päiväpiirissä kortteja, niistä valittiin eri värisiä, mitä voi syödä ja mitkä olivat hyönteisiä.

Sitten lähdettiin syömään Näpsien herkkuruokaa, uunimakkara ja perunamuussia.

Torstaina kivat leikit heti aamupalan jälkeen. Koti- ja lääkärileikki Ninan kanssa salissa, muovailla Elinan kanssa ja junaleikki Satun kanssa.
Päiväpiirissä äänne lorukortit.

Perjantaina leikittiin koko aamupäivä ulkona ja lasten kokous pidettiin myös ulkona. Lastenkokouksessa pohdittiin mitä tehtäisiin Näpsissä, jokainen sai vuorollaan kertoa. Askartelua, maalaamista, muovailua, jumppaa, leikkiä, 100 tuntia ulkoilua.

Iltapaivällä saalistettiin saippuakuplia pihalla.

Hyvää viikonloppua !

 

Näpsissä touhuiltiin 27.7.-31.7.20

Maanantaina aamu aloiteltiin junaleikeillä, piirtämisellä sekä muistipeliä ja lottoa pelaillen.

Ulkona kiva aurinkoinen keli, joten siellä viihdyttiin pitkään leikkien. 

Keskiviikona leikit jatkui sisällä ja ulkona. Punaiset viinimarjat ovat jo kypsyneet, joten niitä kerättiin yhdessä välipalaa varten. 

Torstaina muovailtiin.. ihmeteltiin myös kukahan pöydän alla on muovaillut..? 🤣

Perjantaina herkuteltiin viinirypäleitä, nukuttiin pikku unet aamupalan jälkeen ja soiteltiin tärkeitä puheluita.

Ulkoilun jälkeen vietettiin synttäreitä laulujen kera. 

Aurinkoista viikonloppua kaikille! Ja kiitos Tavastian päiväkodin lapsille ja aikuisille vierailusta! 

Kyllä meillä mukavaa yhdessä! 🌻☀️❤️

 

 

 

Näpsien touhut 20-24.7.2020

Tällä viikolla maanantaina kaksi Näpsä poikaa pääsi lyhyelle pyöräretkellä Huttusen huoltoasemalle huoltamaan päiväkodin pyörää. Huoltoasemalla saimme apua kun renkaisiin täytettiin ilmaa ja kiristettiin ruuvit. 😊👍

Päiväkodilla lapset nauttineet kovasti rauhallisesta olosta, ulkoilusta ja leikkimisestä. Näpsien nukkariin rakennettiin suuri junarata ja kotileikkiä on sisustettu uudenlaiseksi. Ulos pääsi pehmolelut lasten leikkeihin mukaan ja lapset innostuivat siitä kovasti. Pehmolelut pääsivät laskemaan mäkeä, kiipeämään kiipeilytelineen ja polkupyörien kyytiin. 😁🐶🐻🐵
Myös kotileikit keittiö siirrettiin lapsille ulkokäyttöön ja se sai lapset kokkaamaan ulkona jos jonkinmoisia hiekkaherkkuja. 

 

Näpsien viikko 13.7-17.7.2020

Tällä viikolla Näpsissä on touhuiltu seuraava:
Olemme ulkoilleet paljon ja säätkin on mukavasti taas lämmenneet. ☀️Ulkona olemme leikinneet hiekkaleikkejä ja poliisi ja rosvoleikkiä. Keskiviikkona teimme yhdessä Tuuteleiden kanssa retken torille, ostettiin possot ja herkuttelimme niillä. 😋
Ahkerasti on väritelty värityskuvia ja tehty hama helmiä. Jäätelökioski leikki on jatkunut myös tällä viikolla. ☺️🍦

NÄPSÄT 29.6-3.7

Viikko alkoi aurinkoisesti pihalla touhuten, korupaja käynnistyi jälleen , juoksukilpailuun , hiekkaleikkejä, pyöräiltiin pihalla, pelattiin palloa, leikittiin myös " Mummolaa" eli lapset tulivat mummon luokse yökylään jossa saunottiin, tehtiin ruokaa, leikittiin,
ja tietysti otettiin päiväunet.
Päiväpiirissä leikittiin "Laiva on lastattu " leikkiä.
Tiistaina oli todella sateinen päivä, Näpsät suuntasivat kuitenkin katsomaan näkyykö sammakonpoikasia enään. Vettä satoi ja uusia lammikoita muodostui mutta sammakoiden asuttama oja oli aivan kuivunut. Toivottavasti sammakot olivat ehtineet kasvaa niin isoiksi että olivat pystyneet loikkimaan ojasta pois etsimään kosteampaa paikkaa.

Päiväpiirissä keksittiin oma tarina ja kuvitettiin tapahtumia samalla kun tarina eteni.
Tarinassa oli outo paikka missä oli kesä ja talvi yhtä aikaa. Siellä asui Herppa ja Ruusunen jotka viettivät hääjuhlaa isossa teltassa . Tarjolla oli perunamuusi , kakkua, karkkia, pipareita ja mehua. Teltan edessä oli myös joulukuusi missä paljon koristeita. Juhlat loppuivat kun tuli aivan pimeää ja kaikki menivät nukkumaan. Sen pituinen se.
Keskiviikkona osa Näpsistä jäi kesälomalle ja uusia lapsia tuli kesähoitoon Tavastilasta. Tutustuttiin puolin ja toisin leikkien lomassa. Ulkona satoi reippaasti vettä ja oli mahdollista tehdä puroja jota pitkin vesi virtasi. Päiväpiirissä muisteltiin kaikkien nimiä ja harjoiteltiin arjen matematiikkaa matikkapaloilla. Muodostettiin torneja mallin mukaan.

Pihassa sadesää on houkutellut paljon kotiloita joita lapset ihmettelivät. Kotiloille tuotiin lehtiä ja omenoita

Perjantaina ennen ruokaa oli Levyraati, tällä kertaa raadin arvioitavina oli tarinallisia lasten lauluja: Telefooni Afrikassa, Lohikäärme Puff, Liikennelaulu, Mikki Hiiri merihädässä , Jänöjussin mäenlasku. Voittajaksi raadin mielestä sekä laitoshuoltaja Arjan antaman extrapisteen vuoksi ylsi Kuningaskobra laulu Annikki Tähden esittämänä.

Hauskaa viikonloppua!

 

Näpsät viikolla 26 22.6-26.6.2020

Helteinen viikko luvassa joten paljon vesileikkejä ulkona ja pahimman paahteen ajan sisäleikkejä.
Ulkona on tällä viikolla vesileikkien lisäksi leikitty rosvoa ja poliisia, oltu piilosta, tehty hiekkakakkuja, juostu kilpaa, bongattu erilaisia kukkia ja ötököitä, askarreltu ranne-ja nilkkakoruja....

Päiväpiirissä ollaan leikitty Laiva on lastattu leikkiä, luettu kirja Koko perheen nalkutuskirja, pohdittu mikä kuvakorteissa näkyvistä asioista on pienin ja mikä suurin?

Päiväpiirissä on myös saanut olla korva tarkkana kun on ollut kuuntelutehtäviä Mikä ääni? Ja Totta vai tarua väittämiä.
Viikonlopuksi lapset halusivat leikkiä SuperNäpsä leikkiä ja saimme myös leikkijöitä Tuuteleiden puolelta vauhdikkaaseen leikkiin. Tällä kertaa SuperNäpsä voiton vei Tuuteli... hienoa!
Kahtena päivänä olemme myös katsoneet Minisankarit 2 elokuvaa, aikamoisia sankareita elokuvassa ovat muurahaiset ja leppäkertut. Hyvin ymmärsimme vaikka elokuvassa sankarit puhuivat "ötökkää" =)

AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!

 

NÄPSIEN VIIKKO 15.-18.6.20

Näpsät nauttivat helteisessä juhannusviikosta, ulkoltiin paljon, leikittiin erilaisia vesileikkejä, retkeiltiin katsomaan nuijapäitä, leivottiin raparperipiirakkaa, päiväpiirissä matikkatehtäviä, kuvakortteja, katsottiin isolta kankaalta Hupsista-ukkoja,

Tiistai retkellä nähtiin monenlaisia värikkäitä kukkia.


Raparperipiirakkaa, Nam! Ei malttaisi odottaa huomiseen että saadaan maistaa.

Torstaina juhlistettiin juhannusta.Tansittiin ulkona ja taitava Senni ja jättisaippuakuplat esiintyivät. Juhannuspicnic siirtyi  sisälle kun alkoi ukkostamaan . Raparperimehu ja piirakka maistuivat herkullisella leikkivarjon alla .Päiväpiirissä keskusteltiin Juhannuksesta ja mitä kaikkea kesällä voi tehdä .Erityisen kiinnostavaa oli erilaiset kalat joita voi ongella kalastaa. 

 

Hyvää Juhannusta!

Näpsien viikko 8.6.-12.6.2020

TÄLLÄ VIIKOLLA NÄPSIEN TOUHUJA

LEIKKEJÄ ULKONA SEKÄ SISÄLLÄ




RETKEILYÄ, NUIJAPÄITÄ KATSOMAAN, SEKÄ ISTUTTAMAAN KUUSEN TAIMET METSÄÄN. RETKEN AIKANA LAPSET SAIVAT ITSE OTTAA VALOKUVIA.


LASTEN ITSE OTTAMIA LUONTOKUVIA 


PÄIVÄKODIN PIHALLA ETSITTIIN JA TUTKITTIIN ETANOITA.



 

NÄPSÄT 25.5.-29.5.

Maanantai
Kesäiset ilmat on vihdoin täällä. Nautittiin aurinkoisesta ja lämpimästä säästä leikkimällä ulkona aamupalasta lounaaseen. Päiväpiirissä kyseltiin viikonlopun kuulumisia.
Tiistai
Vesileikkejä, laivaleikkejä, juoksukilpailuja, mehukioskij pitoa, ötököiden tutkimista, keinumista ja kehysten askartelua auringonpaisteessa. Ennen ruokaa arvoituksia.

Keskiviikko
Retkeiltiin katsomaan sammakonpoikasia, poikasilla pitkiä vahva häntä ja vähän takajalkojen alkuja. Matkalla löydettiin myös linnunmunan kuori eli pieniä nälkäisiä poikasia on jo pesässä. Kauniit siniset Lemmikit reunustivat metsäpolkua, paljon on kaikkea kaunista nähtävää.


Pihalla soitettiin musiikkia ja tanssittiin . Kyllä kesä on kivaa kun saa olla paljon ulkona.
Ennen ruokaa lasten toiveesta palattiin kirjaan joka kertoi sammakonkehityksestä. Seuraavaksi poikasille kehittyy taka- ja etujalat.
Päivälevon jälkeen aukesi jäätelöbaari, jokainen lapsi sai rakentaa itse oman jäätelöannoksen.

Torstai
Ulkoilua ja lauluhetki myöskin ulkona. Yhdessä laulettiin kaikki ne laulut jotka ovat jääneet tästä keväästä mieleen, Äänenavauslaulu , Vaikeita sanoja, Viikonpäiväsoppa, 5 sammakkoa, Muurahaisten muori , Sutsisatsi, Huugi guugi, ja aluksi lämmiteltiin Muumuhumpan tahdissa. Lasten kesto suosikki leikki on ollut Merenneidot poimivat tähtiä koppaan joten tänään leikittiin niin monta kertaa että kaikki pääsivät merenneidoiksi.

Pitkä taideprojekti saatiin myös päätökseen ja taideteokset kehyksineen sai viedä kotiin.

Perjantai
Pelattiin pelejä ja väritettiin värityskuvia sitten ulos leikkimään. 

Päiväpiirissä Kuka minä olen Aliaspeliä.
Hyvää viikonloppua!

NÄPSÄT VIIKOLLA 18.-22.5.2020

Maanantai
Leikittiin aamupäivällä kotileikkiä, ulkona oli juoksukilpailuja, köydenvetoa, rekkarallia,kiipeilyä ja superhyppyjä pöydän päältä.

Bongattiin uusia ötököitä, muurahaisia, matoja ja tuhatjalkainen.
Suomi toisena kielenä ryhmä kokoontui , aiheena keittiö, ruoka-aineet, värit.
Päiväpiirissä luettiin kirjat Missä olet Prinssi Hurmelo? ja Lisää soppaa. Kuvakorttien avulla muodostettiin lauseita jossa ruoka-aineita ja värejä.

Tiistai
Ulkoilua, rekkarallit jatkui, juoksukilpailuissa ,mitattiin nopeutta, jäätelökioski oli toiminnassa sekä kaivettiin tosi iso kuoppa hiekkalaatikolle.
Sisällä leikittiin ja jatkettiin puun maalaamista uudella tekniikalla.

Päiväpiirissä luettiin kirjaa jossa kerrottiin sammakon elinkaaresta. Puhuttiin myös suomen käärmeistä ja kysymyksiä tuli että mitkä kaikki eläimet  osaavat uida?

Keskiviikko
Ulkoilua aurinkoisessa säässä. Maalattiin loppuun keväiset puut, ensi viikolla aletaan tehdä kehyksiä upeisiin taideteoksiin.
Päiväpiirissä matematiikkaa, kalakortit järjestykseen lukumäärän mukaan , vertailua kummassa kortissa on enemmän kaloja?
Torstai
Helatorstai,päiväkoti suljettu


Perjantai
Aurinkoista säästä nautittiin pitkän ulkoilun merkeissä , kiipeiltiin liukumäkeä ylös köyttä apuna käyttäen, hiekkalaatikon uusi hiekka houkutti moniin hiekkaleikkeihin.
Päiväpiirissä tanssia ja toiveleikkinä Super Näpsä leikki.


HAUSKAA VIIKONLOPPUA!

NÄPSÄT VIIKOLLA 11.-15.5.2020

Maanantai
Leikkipäivä. Leikittiin sisällä ja ulkona.
S2 ryhmä kokoontui, pelattiin Marjamäellä peliä.
Päiväpiirissä tutkittiin kuvaa Mikon ja Maijan makuuhuoneesta, vastattiin kysymyksiin kuvasta? Esimerkiksi missä on Mikon siniset housut? Millainen sänky Maijalle

Tiistai
Aamu ulkoilun aikana ahkerat Näpsät auttoivat aikuisia tyhjentämään ulkoleluvaraston, varastoon tulee suursiivous. Kiitos kaikille apureille.
Ennen ruokaa leivottiin lasten toivomia suklaaraepipareita. Herkullisia!
SUKLAARAECOOKIE
100 g voita
1 DL sokeria
1 DL fariinisokeria
1 kananmuna
2 1/2 DL vehnäjauhoja
1/2 TL ruokasoodaa
1 TL vaniljasokeria
1/4 TL suolaa
65 g-130g suklaarakeita, esim M&M 

Vaahdota voi ja sokerit, lisää yksi muna. Lisää jauhot, sooda, suola. Sekoita suklaarakeet taikinaan joko lastalla käännellen tai käsin vaivaten ettei rakeet mene rikki.
Pyörittele 15 kpl samankokoisia palloja ja paista 175 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.


Keskiviikko
Aloitettiin akvarellimaalaus usealla tekniikalla, ensin laverattiin tausta jonka kuivuttua pillillä puhaltamalla ruskeaa peiteväriä saatiin aikaan puunrunko. Ensiviikolla puuhun ilmestyvät lehdet niinkuin toivottavasti ulos luontoonkin .



Päiväpiirissä suljettiin silmät eikä saanut kurkkia vaan ulkomuistista osoitettiin eri asioiden sijainti. Haastavaa, kannattaa kokeilla myös kotona. 

Torstai
Aamulla ulkoilua ja sitten sisälle laulu ja leikkihetkelle. Lasten toivelauluja, Äänenavauslaulu , Värikäs kansa, Muurahaisen muori, Keväiset metsät. Lopuksi leikittiin  Jähmettymileikkiä, kun musiikki lakkasi piti jähmettyä paikoilleen eikä saanut enää liikkua.
Perjantai
Retkipäivä joka vaihtui huonon sään takia sisä majaleikiksi ja mehukekkerieiksi Näpsien salissa.

Ulkona leikittiin jäätelökauppaa ja tehtiin ainakin sata palloa. 

Päiväpiirissä katsottiin kuvia menneeltä viikolta.
Hauskaa viikonloppua!

NÄPSIEN VIIKKO 19 4-8.5.

Maanantai
Leikkipäivä
Suomi toisena kielenä ryhmä kokoontui
Päiväpiirissä ammatteja ja mikä minusta tulee isona? Poliisi, palomies, merikapteeni, keiju, merenneito.. jne
Tiistai
Ulkoilua mahtavassa keväisessä säässä, leikittiin ulkoilun lopuksi Vene-laiva-hyökyaalto leikkiä.
Päiväpiirissä muodostettiin kuvista lauseita.

Keskiviikko
Salaisuudet saatu valmiiksi, äidit saavat varustautua yllätykseen sunnuntaina.
Ulkoleikkinä vesi-ilmapallo viesti ja leikin jälkeen hauskinta oli saada ilmapallot rikki.

Ennen ruokaa päiväpiirissä laskemista ja sarjoittamista värikkäillä kaloilla.

Torstai
Ulkona leikittiin hiekkalaatikolla , poljettiin pyörällä, leikittiin rosvoa ja poliisia sekä Susihukka, susihukka paljonko kello on? leikkiä.

Päiväkodin yhteisellä lauluhetkellä Nallet toivat taas lauluja laulettavaksi, Sutsisatsi, pää-olkapää-polvet- varpaat, Pikkuinen mökki, Karhu nukkuu, Tunnetko sä sammakon...

Päiväpiirissä jatkettiin vielä laulamista yhdellä toivelaululla, Viikonpäiväsoppa. Puhuttiin ensi viikosta ja toiveena oli leipoa suklaaraepipareita. Lukulumosta kirja Raili, Lyyra ja Lissu joka kertoi ystävyydestä.

Perjantai
Retkeilypäivä, Näpsien tutkimusryhmä lähti tutkimaan päiväkodin ympäristöä. Mitä kaikkea me nähtiinkään?
Hämähäkkejä, muurahaisia ,kärpäsiä, koppakuoriaisia ,perhosia, fasaanikukko, varis, voikukkia, valkovuokkoja...

ja kaikkein ihmeellisin juttu. Viime viikkoinen sammakonkutu oli muuttunut sadoiksi nuijapäiksi. Millaisiahan ne on ensi viikolla?

Päiväpiirikin vietettiin ulkona, katsottiin retkikuvia ja leikittiin lopuksi Supernäpsä leikkiä.


Hyvää Äitienpäivää!

 

NÄPSIEN VIIKKO 26.4-1.5

Maanantai
Leikkipäivä, aamupalan jälkeen ulos. S2 ryhmä sekä Nalle- kerho kokoontui. Päiväpiirissä tutustuttiin uusiin kuvakortteihin.


Tiistai
Aloitimme salaisuuksien teon värittämällä kutistemuoviarkkia. Todella hienoja väriyhdistelmiä tulikin. 

Päiväpiirissä kuvakorteilla erilaisia tehtäviä, lajittele kova/pehmeä, luokittelua syötävät, punaiset, lelut jne.

Keskiviikko
Jatkoimme salaisuuksien parissa, nyt vuorossa oli kortin teko. Aika paljon rakkautta laitettiin näihin kortteihin.

Päiväpiirissä vietettiin 4- vuotis synttärit .
Torstai
Aamupalan jälkeen ulkoilemaan raikkaaseen säähän. Aurinko alkoi lämmittää pikku hiljaa ja käsineet voitiin riisua.
Ennen ruokaa alkoi Vappuseikkailu. Nalle Puhilta oli hävinnyt 4 ilmapalloa ja hän pyysi Malmingin päiväkodin lapsilta apua. Kartta oli apuna kun aloitettiin retki, ensin kiivettiin vuorelle jossa yksi ilmapalloista sijaitsi. Ilmapallojen saamiseksi oli tehtäviä jossa piti käyttää silmiä , korvia ja omia hoksottimia. Vuorelta suolle, suolta pelottavaan hämähäkkimetsää ja lopuksi heinikon kautta rantaa jossa nautittiin donitsi ja mehu picnic. Kaikki kadonneet ilmapallot saatiin takaisin ja lopuksi vielä saatiin lisää ilmapalloja koko säkillinen.

HYVÄÄ  VAPPUA!

NÄPSIEN VIIKKO 20.-24.4

Maanantai 
Leikkipäivä. Leikkejä sisällä ja ulkona.Päiväpiirissä tornin rakentamista puupalikoista nopan osoittamalla lukumäärällä. S2-ryhmä ja Nallekerho kokoontuivat .

Tiistai
Aamupalan jälkeen ulkoilemaan , ihanan lämmin sää. Ei edes tarvinnut käsineitä. Ennen lounasta kierrettiin päiväkodin sisätiloissa taiteillen temppuradalla joka oli valloittanut koko päiväkodin. Jokaisesta tehdystä kierroksesta sai merkinnän liikuntapassiin. Kiipeiltiin, ryömittiin, pompittiin, tasapainoiltiin,tehtiin kuperkeikkoja. Lapset nimesivät sinisen tunnelin "Uraputkeksi".

Päiväpiirissä luettiin kirjoja.

Keskiviikko 
Aloitimme ulkoilulla jonka jälkeen lapset toivoivat eilisen temppuradalla uusintaa. Tällä kertaa lapset saivat itse suunnitellla temppuradan. Tiistain temppurata oli aikuisten toteuttama.Lasten tavoite ja toive oli tehdä rata missä liikutaan mahdollisimman korkealla.


Päiväpiirissä arjen matematiikkaa ja sarjoittamista

Keksitkö mikä voisi tulla seuraavaksi ?

Torstai
Ulkoilua ensin ja siivottiin myös ulkovarastoja samalla. Ulkona leikittiin myös leikkiä missä liikuttiin tietyllä tavalla aina nopan osoittaman luvun verran. Jättiläisen askeleita , pikku askeleita , pomppuja...
Laulu-ja leikkihetkellä lauluja hyönteisistä ja sammakosta joka tykkäsi pussata. Muurahaisen muorilla riitti kiirettä,  toiset muurahaiset rakensivat venettä, kärpänen lensi ja istui milloin polvelle milloin korvalle, Värikäs kansa esittäytyi ja kaikki lähtivät lopuksi rannalle uimaan ja nauttimaan auringosta.
Päiväpiirissä puhuttiin keväästä ja miten se on edennyt. Sammakonkutu herätti monta kysymystä johon etsittiin vastauksia ja ihmeteltiin sammakon kehitystä munasta täysikokoiseksi sammakoksi.

Perjantai
Retkeiltiin Helilän koulun urheilukentälle ja jatkettiin siitä sitten Helilän leikkipuiston kautta takaisin päiväkodille.

Matkalla nähtiin ojassa paljon sammakonkutua ja muurahaisia heräilemässä kevätpuuhiin isossa muurahaiskeossa.
Päiväpiirissä leikittiin lasten toiveleikkiä Super Näpsä. 

Mukavaa viikonloppua!

14.4.-17.4.

Tiistai
Leikkejä , palapelejä, ulkoilua. Ulkona pihaleikkinä valokuvasuunnistusta. Päiväpiirissä satuhetki.

Keskiviikko
Aamupalan jälkeen ulkoilua ja ulkona leikittiin Kuka pelkää mustekalaa leikkiä. Pienryhmässä tehtiin etsi kuvasta tehtävä ja lopuksi väritettiin tehtävämonisteen kuva. Päiväpiirissä luokittelu tehtävä.

Torstai
Ulkoilua jonka aikana leikittiin polttopalloa. Ennen ruokaa yhteinen lauluhetki, Teddy nallen repusta tuttuja lauluja. Päiväpiirissä lorupussi ja Super Näpsä leikki.

Perjantai
Retkeiltiin Käpylän leikkipuistoon jossa uutta ja erilaista tekemistä. Samalla etsittiin alkavan kevään merkkejä, lintujen laulua, aurinko, sinivuokkoja,leskenlehtiä ja nähtiin yksi tuhatjalkainenkin. Päiväpiirissä tutkittiin tarkemmin erilaisia kevätkukkia ja lintuja.

HAUSKAA VIIKONLOPPUA!

Näpsien viikko 6-9.4

MAANANTAI 6.4
Leikkipäivä; lapset saivat itse valita mitä halusivat leikkiä. Oli mm. ponileikki, autoleikit.
Päiväpiirissä oli lyhyt leluesittely, sekä satukirja. Iltapäivällä tytöt harjoittelivat lettien tekoa.

Tiistai 7.4.

Keskiviikko 8.4
Aamulla lapset taiteilivat erilaisia kortteja , tehtiin palapelejä, ja harjoiteltiin matematiikkaa kalojen ja akvaarioiden avulla. Ulkona rakennettiin vaahtomuovipaloista hyppy ruudukko, joka olikin lapsista mukava juttu.
päiväpiirissä pelattiin nopea peliä, jossa nopan silmäluku kertoi kortin ja kortissa luki tehtävä. Esim. Luettele kaksi kulkuneuvoa.

Torstai 9.4
Lauluhetki Tuuteleiden kanssa, laulettiin eläin-ja pääsiäisaiheisia lauluja mm. Piippolan vaari, Kanapolkka,ketunleipä,Viisi pientä sammakkoa. Lauluhetken jälkeen oli lapsille luvassa yllätys, pääsiäisnoita oli lähettänyt meille videoviestin, ja kertoi että lentomatkalla oli pääsiäismunat tippuneet kassista ja lapset saisivat lähteä niitä etsimään. Lounaan jälkeen herkuteltiin löydetyillä suklaamunilla.

Päivä piirissä Näpsät pelasivat Kim-leikkiä.


Näpsät 30-3.3

Maanantai
Leikkipäivä, leikittiin sisällä ja ulkona. Tehtiin myös Logico tehtäviä, pelattiin muistipeliä ja iPadista Ekapeliä.Päiväpiirissä keskusteltiin mitä kukin oli tehnyt viikonloppuna.
Päiväunien jälkeen oli taas Konserttikeskuksen live konsertti Tuuba Kimalainen.

Tiistai
Askartelua, Maaliskuun kissa ja värikkäät pääsiäismunat langassa. Päiväpiirissä havainnollistettiin kuinka saippua leviää käsienpesussa käyttäen nestemäistä väriä. Käsienpesun ajan arvioimiseksi voi esimerkiksi laulaa Hämähämähäkki laulun yhden säkeistön.

Keskiviikko
Askarteluja jatkettiin ja istutettiin pääsiäisruoho kasvamaan. Ulkoiltiin aurinkoisessa säässä ja aika yllätys oli että yön aikana oli satanut vähän lunta.
Päiväpiirissä laulettiin pääsiäiseen liittyviä kanalauluja sekä yritettiin toistaa vaikeita sanoja esim Sisilisko Sisko suki silmäkulmiaan.

Torstai 
Lähdimme aamupalan jälkeen ulos leikkimään lumileikkejä, otimme jopa pulkat ja lumikolan esiin. 😁
Sisällä lapset saivat valita mitä tekivät; askartelua, muovailua, palapelejä, muistipelini pelaamista. Päiväpiirissä luettiin kirja Ruu lentomatkalla.



Perjantai
Lähdimme retkelle yhdessä Tuuteleiden kanssa Helilän koulun urheilukentälle. Pelattiin jalkapalloa ja harjoiteltiin maalivahtina olo sekä maalin tekoa. Jokainen sai vuorollaan yrittää ja kavereita kannustettiin. Päiväpiirissä Kim-leikki.

23.-27.3. Näpsien touhuja

Maanantai 23.3.
Leikkipäivä: sisällä ja ulkona leikkejä, Tuutelit ja Näpsät yhdessä. Ennen ruokaa katsottiin Mimmien tekemä musiiikkivideo käsienpesun tärkeydestä ja miksi maailma voi tuntua nyt erillaiselta ja oudolta, jopa pelottavalta.

Tiistai 24.3.
Aloitettiin maalaamaan ikkunamaalausta Näpsien ryhmätilassa. Ensin maalattiin vihreää ruohikkoa ja teimme valmiiksi pääsiäismuna kuultokuvan, joka voidaan sitten laittaa ruohikkoon odottamaan pääsiäistä.

Keskiviikko 25.3
Jatkoimme ikkunamaalausta painamalla sabluunan avulla keltaisia perhosia ja askartelimme kevään ensimmäisiä kukkasia. 
Ulkoilimme aurinkoisessa, mutta kovin tuulisessa säässä. Ennen ruokaa pidimme laulutuokion missä opettelimme mitä tauko tarkoittaa musiikissa. Soitimme yhdessä ja erikseen triangelia, bassopalaa, rumpuja, marakasseja ja rytmimunia.

Torstai 26.3.
Leikkiä, maalaamista ja katsoimme Eemelin metkuja YLE areenasta. Ulkona ihana aurinkoinen ja lämmin sää. Yhdessä leikittiin Näpsät ja Tuutelit.
Päiväpiirissä leikittiin Myrkkysanaleikkiä.

Perjantai 27.3.
Askarreltiin Rainbow challengen hengessä Sateenkaaret päiväkodin ikkunaan muistuttamaan siitä, että aina on Toivoa ja kyllä asiat järjestyy.

Retkeiltiin myös majametsään katsomaan, kuinka luonto alkaa heräämään kevääseen.
Metsässä meitä tervehtivät useat linnut laulullaan, näimme oravan, fasaanin, kyyhkys pariskunnan, mustarastaan ja talitintin. Merkkejä vihreästä uudesta kasvusta bongattiin myös.

Päiväpiirissä arjen matematiikkaa. Tehtävänä rakentaa noppien lukumäärän mukainen matikkapala torni.

Hauskaa viikonloppua!

16- 20.3

Maanantai sikinsokin leikkipäivä.
Ulkona varaston siivousta ja järjestämistä.

Päiväpiirissä leluesittely.

Tiistai vähän lapsia paikalla.

Ulkona keväinen ilma.

Päiväpiirissä Lukulumon kirja Joskus minä olen vihainen.
Torstai
Leikkiä sisällä ja ulkona. Aivan mahtava sää joten ulkoiltiin vähän enemmän ja ennen ruokaa taiteiltiin trampoliinilla pomppien ja matolla kuperkeikkoja tehden.
Perjantai
Tuuteleiden kanssa yhdessä retki majametsään. Kevättä selvästi ilmassa.

HAUSKAA VIIKONLOPPUA!

9- 13.3

Maanantai leikkipäivä. 

Tiistai pienryhmät
Karvamadot lukivat Fanni- kirjan loppuun.
Ketut pelasivat Wiggle ja Giggle- liikuntapeliä.
Kultakalat lähtivät aamupalan jälkeen ulos. Ulkoilun jälkeen harjoiteltiin digitaitoja. Värityskuvat heräsivät eloon Quiver sovelluksen avulla.

Päiväpiirissä keskusteltiin jä äänestettiin ulkoilusta.

Onko ulkoilu mukavaa, retkeillään tarpeeksi, leikkivätkö aikuiset ulkona lasten kanssa, pitäisikö ulkona olla jotain lisää ?

Tiistaina pienryhmät
Karvamadot lukivat Fanni kirjan loppuun.
Ketut pelasivat liikuntapelia Wiggle ja Giggle.
Kultakalat menivät ensin ulos ja harjoittelivat digitaitoja. Värityskuvat heräsivät eloon Quiver sovelluksen avulla.

Keskiviikko retki Helilän leikkipuistoon.

Päiväpiirissä arjen matematiikkaa, jatka samalla tavalla.

Torstai Valtakunnallinen varhaiskasvatuspäivä, aiheena Ilmaisun monet muodot
 Askarreltiin juhlapäähineet, seurattiin pöytäteatteria ja ulkoiltiin pienryhmissä.
Päiväpiirissä 5- vuotis syntymäpäivät, sankarin toiveena Merenneitoleikki ja lopuksi herkuteltiin pipareilla.


 



Perjantai
Laulu-ja leikkihetki . Lasten toivelauluja, Äänenavauslaulu, Vaikeita sanoja, Peikkojumppa ja toiveena Smurffit Disco kappaleita joiden tahdissa leikittiin Liiku ja Jäädy leikkiä.

Päiväpiirissä  Alias peliä.

Hauskaa viikonloppua!

2- 6.3

Maanantai leikkipäivä. Kivat leikit jo aamusta, oli mukavaa nähdä kaverit loman jälkeen.

Päiväpiirissä lastenkokous. Keskusteltiin ulkona leikkimisestä ja miten voitaisiin saada taitotimantteja koko ryhmälle. Pohdittiin myös, että kannattaa jutella kaverin kanssa ja pohtia yhdessä ratkaisuja jos tulee erimielisyyttä.

Tiistaina  aamulla kivat leikit

pienryhmät
Karvamadot piirsivät ja värittivät kehonkuvat valmiiksi.
Ketut tekivät lumiaskartelun loppuun.
Kultakalat lukivat kirjan Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari.

Keskiviikko retki Helilän leikkipuistoon. 

Päiväpiirissä kirja bakteereista ja käsienpesusta.

Torstai


Pienryhmät
Karvamadot harjoittelivat digitaitoja.
Ketut lukivat Fanni kirjan loppuun.

Kultakalat pelasivat kivaa liikuntapeliä.

Iltapäivällä etsi haalarisi tehtävä.

Perjantai

Oikein ihanaa viikonloppua !

17 - 21.2

Maanantai sikinsokin leikkipäivä. Heti aamupalalta ulos vesisateeseen. Sisällä kotileikit, majaleikit, askartelua ja rakentelua.

Päiväpiirissä leluesittely. 

Iltapäivällä sikinsokin leikkiä.

Tiistai

Karvamadot askartelua

Ketut kirjan lukua

Kultakalat oman kehon piirtämistä ja värittämistä

Pihalla paistoi aurinko ja satoi vettä samaan aikaan.

Päiväpiirissä kirjan lukua nukkarissa ja salissa.

Keskiviikko retkipäivä
Vuonna 2014 syntyneet tekivät retken Yhteisötalo Messiin Luonto, leikki ja digipäiville. Siellä kaikenlaista hauskaa muumipuuhastelua.



Muut tekivät retken majametsään. Purkkiin otimme tutkittavia juttuja.



Torstai
Karvamadot
lukivat uudestaan Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari.
Ketut piirsivät ja värittivät oma keho- kuvan.

Kultakalat ulkoilivat heti aamupalan jälkeen. Sisällämaalasivat sormiväreillä kuunnellen Vivaldia. Sitten vielä hetki kotileikkiä.

Päiväpiirissä Mollin pahan tuulen loru.

Perjantai laulettiin Kiva kaveri, Uitiin eläimiä matkien, Leijonan metsästys, mentiin rannalle taas uitiin.

Päiväpiirissä vietettiin 5- vuotis synttärit. Toivelauluna sankarilla Kolme kummitusta ja eläinten Uimalaulu.
Lahjakassista kaverit antoivat auton, poliisiauton, nuken, karkkia, ison merirosvolaivan, kauko-ohjattavan merirosvolaivan ja pehmoisen hylkeen.

Iltapäivällä jäimme sisäleikkeihin sateen ja tuulen takia.

Hyvää viikonloppua ja hiihtolomaa !

 

10 - 14.2

Maanantai leikki- ja lelupäivä. Kotileikki,barbileikki, kampaamoleikki, askartelu ja nukkekoti.
Päiväpiirissä leluesittely.

Tiistai
Karvamadot aloittivat kirjan Fanni ja kummallinen tunnelämpö mittari.
Ketut piirsivät oman kehon, keskustelivat omasta kehosta ja mitä siihen kuuluu.
Kultakalat askartelivat. Akvarellityön päälle oma kuva,suolaa lumeksi, jugurttipurkin kansi liimattiin päälle. Saksilla leikattiin ylimääräinen paperi pois ja hieno lumisadeteos omalla kuvalla oli valmis.
Päiväpiirissä kehontuntemusta ja mietittiin mihin alueisiin ei saa koskea kaveriin.


Tästä alta olevasta linkistä lisätietoa
Pikku Kakkosen uimapuku sääntö

Keskiviikko retkipäivä. Tehtiin kävelyretki ja hienosti kaikki jaksoivat kävellä. Nähtiin pajunkissoja, vaikka eihän niitä vielä pitäisi olla.


Torstaina

Karvamadot, Ketut ja Kultakalat tutustuivat yhdessä erilaisiin hedelmiin, haisteltiin ja maisteltiin.

Perjantai

Koko talon ystävänpäivä lauluhetki.


Päiväpiirissä videotykin avulla Oppi ja ilo- tehtäviä.

Hyvää viikonloppua !

Viikko 6 3 - 7.2

Maanantai leikkipäivä.
Päiväpiirissä leluesittely ja välipalan jälkeen arvottiin kaveri parit. Yhdessä mietittiin mitä leikitään.

Tiistai pienryhmät leipoivat Runebergin torttuja.

Keskiviikko aamulla koristeltiin Runebergin torttuja ja ulkoilun jälkeen meillä oli kahvila jossa tarjoiltiin mehua ja Runebergin torttuja. Aikuiset kertoivat J. L Runebergistä ja luettiin loruja.

Päiväpiirissä jatkettiin loruilua lorupussin kanssa ja laulettiin Runeberg.
Torstai
Retkeltiin talviseen majametsään, mukana luulit joiden avulla tutkittiin lunta ja jäätä. Kiipeiltiin tietysti jäisessä puissa ja hauskaa oli kokeilla rohkeutta ja rajoja.


Päiväpiirissä puhuttiin Saamelaisuudesta ja saamelais kulttuurista Saamelaisuuden päivän kunniaksi.
Perjantai
Laulu ja leikkihetki. Olimme pilkillä ja ongimme laulukaloja. Saimme saaliiksi Revontulitanssi, Pakkasasteita, Talitintti ja talipakka , Pikkuinen mökki ja leipuri Hiiva laulut.

Päiväpiirissä tuolileikki, kuka onkaan viimeisenä Super Näpsä? 

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

Viikko 5 27-31.1

Ma suunnittelupäivä, päiväkoti suljettu.

Ti pienryhmät
Karvamadot akvarellimaalausta
Ketut Fanni ja suuri tunnemöykky-kirja
Kultakalat Vallaton vauva-kirja
Ulkona nautittiin lumesta.



Ke retki Helilän leikkipuistoon.


To pienryhmät
Karvamadot Fanni ja suuri tunnemöykky- kirja.
Ketut Vallaton vauva- kirja
Kultakalat palapelien tekoa.

Pe lauluhetki. Laulettiin Revontulitanssi, Jänöpupu ja pakkanen, Jääkarhujen kahvila, Tyhmä yskä ja Lumiukot ketjussa kulkee.

Ulkona kivat lumiset leikit.

Päiväpiirissä 6- vuotis synttärit. Sankarin toivelauluina Kolme kummitusta ja Viisi pientä sammakkoa.
Lahjakassista tuli kakku, karkkia, sata suklaakakkua, paljon lolleja, karkkia, autoja, iso merirosvolaiva ja pupu ja vielä paljon lolleja.




Hyvää viikonloppua ja nautitaan lumesta !

Viikko 4

Maanantaina sikin sokin leikkipäivä.

Päiväpiirissä leluesittely.

Tiistaina pienryhmät
Karvamadot ja laulava kynä.
Ketut lukivat kirjan Fanni ja suuri tunnemöykky.
Kultakalat jumppaa sijaintikäsitteillä.
Pihalla yhden lapsen kuvakollaasi parhaista paikoista.

Päiväpiirissä kirja Ruu saa pyörän.


Keskiviikkona retki Helilän leikkipuistoon. Ihanaa kun oli saatu vähän luntakin maahan.

Päiväpiirissä arjen matematiikkaa. Matikkapalojen kanssa mallintamista.

Torstaina pienryhmät
Karvamadot akvarellityön aloitus.

Ketut lukivat kirjan Vallaton vauva.

Kultakalat jatkoivat kirjaa Fanni ja suuri tunnemöykky.

Perjantaina kivat aamuleikit.

Lauluhetkellä lauluina Vuosijenkka, loruiltiin ja piirretttiin Teen teen lumiukon teen, uutena lauluna Jääkarhujen kahvila, Revontulitanssi ja sitten vielä kuunneltiin hallaharson alla Sininen keiju,rentoutus hetki taisi muuttua kikatus hetkeksi 😂.

Mukavaa viikonloppua !

Viikko 3

Maanantaina leikittiin omilla ja päiväkodin leluilla.
Ennen ruokaa pidettiin lastenkokous. 

Tiistaina pienryhmät
Karvamadot jumppasivat.
Ketuilla laulava kynä.

Kultakalat lukivat kirjaa Fanni ja suuri tunnemöykky, pohdittiin erilaisia tunteita.

Päiväpiirissä vietettiin synttärijuhlat. Toivelauluina Kolme kummitusta,Bum-bum-kah ja Merenneidot. Lahjakassista tuli paljon Lolleja, Lol talo, suklaata, kakku, merirosvolaiva, koiranpentu ja ruusunkukka kimppu.


Keskiviikkona retki majametsään, kyllä oli sateinen pimeä retkipäivä. Otettiin taskulamppuna mukaan.

Päiväpiirissä vietimme synttäreitä. Toivelauluna Kolme kummitusta, Viikonloppusoppa ja Jumppalaulu. Lahjakassista löytyi poika Lolleja, paloauto, kauko-ohjattava poliisiauto, pupu, merirosvolaiva, dinosaurus, Lol, kauko-ohjattava dinosaurus ja kakku.

Torstaina pienryhmät
Kultakalat lukivat kirjaa Fanni ja suuri tunnemöykky.
Ketut jumppasivat.
Karvamadoilla laulava kynä.

Perjantaina lauluhetkellä laulettiin talvisia lauluja, Vuosijenkka, Lumituulen kutsu, Lumiukkomarssi ja Tule ystäväksi. Tulisikohan ensi viikolla lunta ?



Hyvää viikonloppua !

2020 ja viikko 2

Maanantaina loppiaispäivä päiväkoti suljettu.

Tiistaina joululomilta paluu. 

Keskiviikkona retki majametsään, olipas sateinen ja pimeä päivä. 

Torstaina pienryhmissä juteltiin ja vaihdettiin lomakuulumisia, mitä oli tehty ja oliko joulupukki käynyt ?

Perjantaina aamulla kivat leikit

Lauluhetkellä laulettiin lasten toivelauluja Uimalaulu, Pomppufiilis, Rummunlyöjä, Jäniksellä pitkät korvat ja Merenneidot.
Ulkoilun jälkeen vietettiin kahdet syntymäpäiväjuhlat.
Toivelauluna Kolme kummitusta ja Viikonloppusoppa.
Lahjakassista sankarit saivat herkkuja, kukkia, paloauton, poliisiauton, lolleja ja suklaata.

Mukavaa viikonloppua !

NÄPSIEN JOULUINEN TOHINAVIIKKO 51

Viikko ennen joulua jännitystä on jo ilmassa ja levottomuus on vallannut Näpsätkin. Viikkoa on vietetty lasten toiveitten mukaan välillä isossa ja välillä pienessä ryhmässä. On pelattu pelejä, muovailtu, askarreltu, luettu, leikitty monenlaisia leikkejä ulkona ja sisällä, tehty joulukalenterin luukkujen tehtäviä. On siinä sivusssa nautittu yhdessä joululounasta ja syöty pipareita useaan otteeseen. Kulutettu aikaa mukavissa puuhissa sillä jouluaaton odottaminen tuntuu välillä aivan ylitsepääsemättömän vaikealta.


NÄPSÄT VIIKOLLA 50

Maanantai 9.12.
Sikin sokin leikkipäivä.

Päiväpiirissä leluesittely ja joulukalenteri tehtävä sisälsi lajittelu tehtävän, tavarat lajiteltuina omiin säkkeihin, kulkuneuvot, vaatteet, eläimet, pelit ja askartelutarvikkeet. Saatiiin taas yksi lukko matkalaukusta auki. Hyvä Näpsät .
Tiistai 10.12.
Karvamadot leipoivat tuoksuvia ja herkullisia joulupipareita.
Ketut ja Kultakalat leikkivät yhdessä.
Joulukalenteri tehtävänä vastakohtien löytämistä.

Keskiviikko 11.12.
Kettujen vuoro leipoa pipareita.
Kultakalat rakensivat majoja ja Karvamadot leikkivät salissa kotileikkiä.
Joulukalenteri tehtävänä oli löytää jokaiselle tontille oikea mökki sanallisten vihjeiden perusteella .

Malmingin päiväkodin joulutapahtuma päiväkodin pihalla. 


Torstai 12.12.
Kultakalat paistoivat tänään joulupipareita joita sitten maisteltiin jälkiruoaksi lounaalla.
Karvamadot askartelivat ja piirsivät jouluisia asioita.
Joulukalenteritehtävänä oli Joulupukin rikkinäinen puhelin leikki. Kuiskattiin vieruskaverin korvaan Sennin antama sana ja sama sana piti liikkua kuiskaamalla läpi koko istuvan Näpsä joukon. Aluksi kuuntelu ja oman vuoron odottaminen hankalaa mutta lopulta saatiin tehtävä suoritettua ja yksi lukko taas auki.

Perjantai 13.12.
Joulukalenterin luukusta tuli tehtäväksi etsiä Mestaritontun tonttulakki joka oli kadonnut sen ollessa matkalla päiväkotiin. Lähdettiin ulos etsimään tonttuhattua ja kun kävelimme majametsään kohti löytyi kadonnut tonttulakki puunoksaan tarttuneena. Veimme  lakin päiväkodille minne oli palkinnoksi lakin löytymisestä ilmestynyt yksi uusi avain.
Metsässä puhuimme myös Lucia neidosta ja sytytimme kynttilän lyhtyyn valoa tuomaan tähän pimeään vuodenaikaan.

Tontun jalanjälki ikuistettuna metsäretkellä.
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

NÄPSÄT VIIKOLLA 49

Maanantai 2.12.
Joulukuu saapui ja joulun odotus kiihtyy. Näpsien saliin oli tullut joulukuusi jota koristeltiin päiväpiirissä Näpsien tekemillä joulukoristeilla. Koristelaatikosta löytyi kirje joulupukilta jossa kerrottiin joulukalenterista ja päivittäisistä tehtävistä. Salin nurkkaan oli myös ilmestynyt vanha matkalaukku jonka ympärillä oli montakerrosta narua ja useita lukkoja. Joulukalenterista tulevia tehtäviä suorittamalla saa avaimia lukkoihin ja lopulta laukun sisältö paljastuu. Ensimmäisen avaimen Näpsät saivat kun koristelivat kuusen kauniiksi.

Tiistai 3.12.
Leikkiä ja askartelua pienryhmissä. Ketut tekivät raketit valmiiksi.
Joulukalenterissa tuli tehtäväksi joulukoriste Kim -leikki.

Keskiviikko 4.12.
Aamupalan jälkeen leikinvalintataulu käyttöön ja leikkejä pienissä ryhmissä. Askarreltiin vielä viimeisten Näpsien kanssa tuoksuvat joulupiparit ruskeasta taikataikinasta.
Osa Näpsistä kuunteli tarinoita Korvatunturin touhuista ja lauloimme Taas toivotus hyvän joulun suomeksi ja englanniksi. Joulukalenterista tuli päättelytaitoa vaativa tehtävä joka selvitettiin ja yksi lukko aukesi jälleen.
Torstai 5.12.
Isovanhempien päivä. Isovanhemmat kutsuttiin päiväkodille viettämään päivää yhdessä lapsenlastensa kanssa. Aloitimme laulu ja leikkihetkellä isänmaallisessa tunnelmisssa ja jatkoimme erilaisiin yhteisiin puuhiin, askarteluja, pelejä, lukunurkassa lukemista
 ja leikkejä.


HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Viikko 48

Maanantaina 25.11
leikkipäivä, salissa barbi- ja kotileikit, nukkarissa auto- ja legoleikit. Pikkuhuoneessa jouluaskartelua.
Päiväpiirissä laitettiin leluja järjestykseen, autot, eläimet, legot, nuket ja pelit.
Tiistaina 26.11.
ennen aamupalaa kivoja leikkejä


Rauhalan koulun musiikkiluokka tuli laulamaan meidän kanssa.

Esityksen jälkeen lähdettiin majametsään.

Päiväpiirissä Lukulumosta Hiiren joulu.
Keskiviikkona 27.11. pienryhmissä
Karvamadot maalasivat tulivuorta.

Ketut jatkoivat kirjaa Eetusta ja Iitusta.


Kultakalat askartelivat taikataikinasta joulukoristeita.

Päiväpiirisssä katsottiin kartasta missä Korvatunturi sijaitsee ja tabletissa löytyi myös kamera jossa nähtiin live kuvaa suoraan Joulupukin pihapiiristä.
Torstaina 28.11.pienryhmissä

Karvamadot rakensivat maitopurkeista raketteja.

Ketut maalasivat tulivuorta.


Kultakalat lukivat kirjaa Eetusta ja Iitusta.
Päiväpiirissä puhuttiin millaisia joulukalentereita Näpsillä on.
Perjantaina 29.11.
Laulu- ja leikkihetki.
Tonttuiltiin tonttulakit päässä ja laulettiin : Lehmän joulu, Taas toivotus hyvän joulun, Kas metsämökin ikkunasta, Joulu, Tonttujen jouluyö.
Päiväpiirissä vietettiin 5 - vuotis synttäreitä.

HAUSKAA VIIKONLOPPUA!

VIIKKO 47 NÄPSISSÄ

Maanantai 18.11.
Sikinsokin leikkipäivä. 


Päiväpiirissä omat lelut laitettiin taas järjestykseen koon mukaan. Mietittiin myös onko leluissa useampaa samanlaista , esim samanväristä tai samanlaista esim 2 autoa jne.
Tiistai 19.11.
Pienryhmäpäivä
Karvamadot:Aarresankarit tarina kolme, Raketin suunnittelu, piirrettiin raketin rakennussuunnitelmat .

Ketut: Tulivuori-projekti jatkuu, laavapeite tulivuoreen.
Kultakalat: Eetu ja Iitu kirja luku Kammottava komero. Tarinankerrontaa kuvista.

Päiväpiirissä jumppaa kuvakorteista.
Keskiviikko 20.11.
Lasten oikeuksien päivä 
Aamupalan jälkeen ulos sitten lapset saivat valita mitä haluavat leikkiä.
Muovailtiin , väritettiin värityskuvia, kotileikkejä, leikittiin nukkekotia, rakenneltiin matikkanappuloilla ja legoilla.

Päiväpiirissä Piirrä ja arvaa- leikki.
Torstai 21.11.
Pienryhmäpäivä
Ketut: suunnittelut ja piirsivät raketin Aarresankareiden seikkailussa.
Karvamadot: Lukivat Eetu ja Iitu kirjaa ja kertoivat tarinaa kuvista.
Kultakalat maalasivat ja viimeistelivät tulivuoriaskartelun . Väreinä mustaa, punaista , ruskeaa ja kultaa.Päiväpiirissä Laiva on lastattu - leikki.
Perjantai 22.11.
Aamulla aloitettiin lauluhetkellä jossa jo alkoi hieman olemaan jouluntuntua.Lauluina Äänenavauslaulu, Lehmän joulu, Tonttu kiertää kartanoa, Aamuvarhaisella tonttupoika, Taas toivotus hyvän joulun. Lopuksi tuolileikki josta pääsi yksi kerrallaan pukemaan ja ulos. 
Näpsissä otettu käyttöön leikinvalintataulu, heti ensimmäisestä kerrasta valinnat onnistuivat ja oma toiveleikki tuli valituksi.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

Viikko 46

Maanantaina leikittiin aamupalan jälkeen ennen kuin seurakunnan työntekijät tulivat pitämään meille yhteistä hetkeä. Yhdessä rakennettiin puu, joka oli täynnä rauhaa, iloa ja ystävyyttä. Kylläpä puusta tuli kaunis! 

Päiväpiirissä ulkoilun jälkeen mietittiin kenen oma lelu oli suurin ja kenen pienin. 

Tiistaina pienryhmissä:

Karvamadot: jumppasivat salissa
Ketut: jatkoivat Aarresankarit tarinaa, kiviä tutkien
Kultakalat: askartelivat tulivuoreen laavapeitteen liima-partavaahtoseoksesta. 

Keskiviikkona kirjastosta tulivat pitämään meille liikuntasatutuntia.

Päiväpiirissä kuunneltiin Lukulumosta tarinaa. 

Torstaina pienryhmissä:
Karvamadot: Tulivuoren rakennus projekti jatkui liima-partavaahtoseoksen levittämisellä

Ketut: Eetu ja Iitu tarina 
Kultakalat: Aarresankarit tarina jatkui rakettien rakentamisella 

Päiväpiirissä kirja Viisi villiä Virtasta

Perjantaina kokoonnuttiin koko talo yhteiseen lauluhetkeen. Kivoja tuttuja lauluja ja viimeiseksi laulettiin " näkemiin" (Hienoja sanoja on paljon) Eevallle, joka lähtee ansaituille vapaille. 

Isot halaukset ja suuret kiitokset Eevalle ❤️

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Viikko 45

Maanantaina leivottiin tärkeää päivää varten. Tarkasti katsottiin, kuunneltiin ja haisteltiin.

Tiistaina aamulla

ja pienryhmissä
Karvamadot askartelivat tulivuoren

Ketut lukivat kirjaa

Kultakalat seikkailivat Aarresankareiden kanssa.

Keskiviikkona

ja retkelle majametsään


Torstaina
pienryhmissä 
Karvamadot seikkailivat Aarresankareiden kanssa.
Ketut rakensivat yhteisen tulivuoren.
Kultakalat lukivat Eetu ja Iitu- kirjaa.

Perjantaina lähdimme isien, pappojen ja vaarien kanssa majametsään. Rakennettiin majoja, kiipeiltiin puissa ja pusikossa sekä juotiin lämpimät mehut ja syötiin piparit. 

Päiväpiirissä juteltiin pihasäännöistä ja mitä on päätetty yhdessä tönimisestä. Luettiin uudestaan kirja 

Hyvää viikonloppua kaikille ja makoisaa isänpäivää kaikille isille ❤️

 

Viikko 44

Maanantaina sikin sokin leikkipäivä.
Leikkien jälkeen ihmettelemään lumista ja jäistä pihaa.

S2-ryhmässä ihmisen kehon osia.


Tiistaina pienryhmäpäivä, leikkiä nukkarissa, salissa ja piirtämistä ruokahuoneessa.

Päiväpiirissä kirja Peppe pillastuu.

Keskiviikkona retkeilimme Kymin kirkkoon kuuntelemaan satua Ruma ankanpoika, upeaa urkumusiikkia saatiin kuunnella.


Torstaina majaleikit ja parturileikit aamulla.

Pienryhmissä Karvamadot lukivat kirjan Jukka Hukka ja kirjava takki sekä juttelivat kiusaamisesta.
Ketut ulkoilivat ja leikkivät pihalla.
Kultakalat askartelivat tulivuoren yhdessä.

Ulkona treenattiin ja oltiin kuvasuunnistusta lasten ottamilla kuvilla.


Perjantaina halloween bileet. Hurjan näköisiä noitia, kummituksia,hämähäkkejä ja ihana keiju...
Etsittiin äitikummituksen lapsia pienryhmissä ja sitten tanssittiin.


Hurjan hauskaa viikonloppua kaikille !

Viikko 43

Syyslomaviikko tällä viikolla ollaan touhuiltu kaikenlaista kivaa...
Maanantaina

Tiistaina

Keskiviikkona

Torstaina ja perjantaina

Hyvää viikonloppua !


Viikko 42

Maanantaina leikkipäivä alotettiin jo ennen aamupalaa kivoille leikeillä ja jatkettiin aamupalan jälkeen. Auto-, lego-, junarata- ja rakenteluleikit sekä askartelua.

Ulkona haravoitiin lehtiä, omenapuusta oli tippunut melkein kaikki lehdet.

Tiistaina pienryhmäpäivä
Karvamadoilla hahmotusharjoituksia kaloilla ja kuullun ymmärtämispeli, mikä lauseessa väärin ?

Ketut lukivat kirjan Jukka Hukka ja kirjava takki, keskustelua ystävyydestä.
Kultakalat ulkoilivat ensin, pihalla otettiin hienoja syksyisiä kuvia ja niistä tehtiin hienoja kuvakollaaseja.

Pienryhmässä aistiseikkailu ja Aarresankareiden toinen tarina. Tutkittiin kiviä ja pohdittiin voiko toisen tavaroita/leluja ottaa ilman lupaa.

Päiväpiirissä keskusteltiin tulivuoresta ja miten se purkautuu.
Iltapäivällä S2- ryhmä keskusteli perheestä ja väritti piirustuskuvan.


Keskiviikkona majaleikit aamulla...

ja retkelle lähdettiin tuttuun majametsään. Olipas hurjan pitkiä keppejä tänään metsässä.

Päiväpiirissä saatiin tutustua tulivuoren laava kiveen ja tehtiin hurja tulivuori koe.


Torstaina pienryhmissä
Karvamadot lähtivät aistiseikkailuun Aarresankareiden kanssa, pohdittiin voiko kaverilta ottaa lelua jos kaveri ei anna lupaa.
Ketut tekivät matikkatehtäviä kalojen avulla.
Kultakalat lukivat Jukka Hukka ja kirjava takki- kirjan ja juttelivat kiusaamisesta.

Perjantaina teatteriesitys Karhulan kirjastossa.

Esityksessä käytiin läpi Prinsessa Ruusunen, Sammakkoprinssi, Prinsessa ja herne sekä Tuhkimo.
Mutta prinssiä ei tullut paikalle vaikka kenkä oli sopiva Kyminmamman jalkaan. Huomenna prinssi tulee, niin meille sanottiin.

Hyvää viikonloppua !

Viikko 41

Maanantaina sikin sokin leikkipäivä. Mukavia leikkejä Tuuteleiden ja Näpsien puolella.

Tiistaina kivat leikit aamupalan jälkeen.

Harjoiteltiin lauluja perjantaita varten ja ulkona mukavat leikit. 


Keskiviikkona retki majametsään. Meillä oli heti kivat leikit, hevosleikit, uimahallileikit puun kaivamista ja kasvien keräämistä kasaan.


Torstaina
 kivat leikit ennen lauluharjoituksia.

Ulkona yhteisleikkinä Susi Hukkanen ja päiväpiirissä kirja Virtasen perheestä.

Perjantaina ennen aamupalaa kivat leikit.

Aamupalan jälkeen lähdettiin hoivakodille laulamaan.
Paljon oli mummoja ja pappoja kuuntelemassa kun laulettiin Syksy, Kaksi pientä peikkolasta, Muurahaisten muori, Viikonloppu soppa ja Hienoja sanoja on paljon. Saatiin pillimehut ja keksit hienosta esityksestä.

Hyvää viikonloppua !

Viikko 40

Maanantaina päiväkoti suljettu henkilöstön suunnittelu päivän takia.

Tiistaina pienryhmät
Karvamadot kampaamoleikki.
Ketut tutustuivat Aarresankarit hahmoihin.
Kultakalat jatkoivat syksyisen puun askartelua.
Ulkoilimme kovassa tuulessa.
Päiväpiirissä kertasimme vessa sääntöjä ja luimme kirjan Rakkaus ei lopu kesken.

Keskiviikkona retkeiltiin majametsään.

Päiväpiirissä 5- vuotis synttärit. Toivelauluina Leijonan metsästys, Viikonloppusoppa ja Rummunlyöjä. Lahjakassista kaverit antoivat mielikuvitus lahjoja suklaasydän, lentokone, auto, kukkaruusukimppu, merirosvokakku, suklaata, sydän...
Ulkona kivaa touhuamista.


Torstaina pienryhmät
Karvamadot maalailevat sormiväreillä.
Ketut lukivat kirjan Jukka Hukka ja kirjava takki. Pohdittiin kiusaamista ja miksi joku kiusaa.

Kultakaloilla tarina metsäretkestä Aarresankareiden kanssa. Pohdittiin yksin leikkimistä, leikkiin pyytämistä, pitääkö aina ottaa mukaan leikkiin ja miten kertoa kaverille että haluaa leikkiä yksin.

Perjantaina laitettiin yhdessä mattoja lattialle. Niiden päällä on sitten kiva leikkiä.


Lauluhetkellä harjoiteltiin vanhainkodille esitettäviä lauluja. Viikon päästä laulamme siellä Syksy, Kaksi pientä peikkolasta, Muurahaisten muori, Viikonpäiväsoppa, Hienoja sanoja on paljon ja Robotti.
Laulujen jälkeen pihalle leikkimään.


Syksyisen kaunista viikonloppua kaikille!

Viikko 39

Maanantaina leikkipäivä. Kivat kampaamo-, auto- ja nukkekotileikit.

Päiväpiirissä leluesittely.
Iltapäivällä kivat parturileikit.


Tiistaine pienryhmät
Karvamadot ja Ketut jatkoivat syksyisen puun askartelua.

Kultakalat värittivät itse valitsemansa piirustuskuvan.


Keskiviikkona retki majametsään. Puussa kiipeilyä ja kivoja leikkejä.




Torstaina
pienryhmät
Karvamadot leikkivät lasten toivomuksesta pikkulegoilla, kotileikissä ja piirsivät.

Ketut jatkoivat syksyisen puun askartelua.

Kultakalat leikkivät parturi- ja kampaamoleikissä.


Perjantaina Malmingin mestaruuskisat, paljon liikunnallista tekemistä ulkona.







Sitten vielä mehujen juonti ja mitalien jako.


Päiväpiirissä diplomien jako ja laulu Hienoja sanoja on paljon.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Viikko 38

Maanantaina sikinsokin leikkipäivä, kivoja leikkejä Tuuteleiden ja Näpsien puolella yhdessä Tuuteleiden kanssa.

Ennen ruokaa leluesittely, paljon kivoja leluja oli tullut päiväkotiin.


Tiistaina
pienryhmissä
Karvamadot tutustuivat Aarresankarit seikkailun hahmoihin.
Ketut askartelivat syksyistä puuta
Kultakalat lukivat Jukka Hukka ja hirveä harmi- kirjan ja keskustelivat ystävyydestä.
Ulos saatiin kiva kiipeily köysi.
.


Pihalta ihailtiin vielä kaivurin työskentelyä.


Keskiviikkona lähdettiin majametsään. Majan rakentelua ja puihin kiipeilyä.

Kerättiin syksyisiä lehtiä ja juteltiin sienistä.

Päiväpiirissä matikka juttuja.
Iltapäivällä mukavat yhteisleikit legoilla.


Torstaina pienryhmäpäivä
Karvamadot lukivat kirjan Jukka Hukka ja hirveä harmi. Keskustelua ystävyydestä.
Ketut tutustuivat Aarresankarit hahmoihin.
Kultakalat askartelivat syksyisen puun.
Ulkona ravisteltiin puusta tammenterhoja.

Päiväpiirissä käytiin läpi kaveri sääntöjä.




Perjantain lauluhetkellä toivelauluja Viikonloppusoppa, Jumppalaulu, Sutsisatsi, Sano i-hah-haa, Muurahaisten muori, Robotti Hopotti, Sata salamaa ja Merenneidot.


Oikein ihanaa ja syksyistä viikonloppua!

Viikko 37

Maanantaina leikittiin pikku autoilla ja askarreltiin.
Kyllä sujui hienosti leikkaaminen saksien kanssa. 

Ulkona kurahousu keli ja kuultiihan me vielä ukkosen jyrinätkin. 
Päiväpiirissä laulettiin viikonpäivistä ja esiteltiin omat lelut.

Tiistaina aamu aloitettiin taikahiekan kanssa taiteilulla

Pienryhmissä:
Karvamadot: kuuntelivat tarinaa Jukka Hukasta ja puhuivat murheista
Ketut: keskustelivat kaveritaidoista
Kultakalat: piirsivät ja juttelivat omasta perheestä
Ulkona pelattiin palloa, heiteltiin tarkkuusheittoa tammenterhoilla sekä kuvasuunnistettiin. 

Päiväpiirissä luettiin kirjaa.

Keskiviikkona osa Näpsistä kävi kirjastoautossa valitsemassa uusia kirjoja luettavaksi. Sitten matkattiin majametsään majan rakennus hommiin ja kiipeilemään puihin. Ehdittiin vielä etsiä luonnosta erivärisiä asioita. 


Päiväpiirissä jatkettiin eilinen kirja loppuun ja laulettiin viikonpäiväsoppa -laulu, josta on tullut yksi lapsien lempi lauluista. 

Torstaina leikittiin ennen pienryhmiin siirtymistä.

Pienryhmissä:
Karvamadot: maalasivat käden kuvan, siitä tuli syksyisen puun runko ja silkkipaperista rypisteltiin lehtiä puuhun.

Ketut: Aistiseikkailu alkoi tutustumalla aarresankareihin. 
Kultakalat: Kuuntelivat tarinaa Jukka Hukasta ja juttelivat harmeista. 

Päiväpiirissä luettiin kirjastoautossa lainattuja kirjoja. 
Iltapäivällä ehdittiin rakennella hienoja aluksia kun satoi vettä..

Perjantaina aamu aloitettiin majaleikeillä

Lauluhetkellä laulettiin: Tässä oikea käsi, Kaksi pientä peikkolasta, Sadelaulu ja Manne mato.
Lauluhetkellä oli mukana myös soittimet. 

Päiväpiirissä laskettiin kaloja akvaarioihin. 

Kivaa viikonloppua! 😊🍁

Viikko 36

Maanantaina leikittiin mukavia leikkejä kotileikissä, veneillä, muumeilla ja pikkuleluilla. 


Ulkona nautittiin vielä kesäisen lämpöisestä kelistä.
Päiväpiirissä esiteltiin omat lelut. 

Tiistaina pienryhmissä: 
Karvamadot: piirsivät kuvan omasta perheestä ja juteltiin ketä perheeseen kuulu, sekä mikä on kivaa ja mikä ei. Haastattelut löytyvät lapsen kasvun kansiosta.

Kultakalat: juttelivat kaveritaidoista, miettivät millainen on reilu kaveri ja millainen ei, sekän tekivät oman ryhmän säännöt


Ketut: kuuntelivat Jukka Hukka ja lohikäärmevauva tarinaa ja keskustelivat mikä on murhe ja miten murheita voi vähentää. 

Ulkona etsittiin pieniä aarteita kukkalaatikosta... täytyi olla tarkkana että pienet aarteet löytyivät.


Keskiviikkona retkeiltiin metsään ja samalla kerättiin luonnosta roskia ja juteltiin mihin ne roskat oikeasti kuuluisi. Kerättiin myös kauniita sykskyisiä lehtiä jne. 
Metsäsdä kiipeiltiin puihin ja rakenneltiin majoja. 


Päiväpiirissä juteltiin ja katseltiin kuvia retkestä. 

Torstaina pienryhmissä:
Karvamadot: Juttelvat kaveritaidoista kuvien kera ja sopivat yhteisistä säännöistä
Ketut: piirsivät kuvan omasta perheestä ja juttelivat ketä perheeseen kuulu

Kultakalat: kuuntelivat tarinan Jukka Hukasta ja lohikäärmevauvasta sekä miettivät mikä se murhe oikein on..? 
Ulkona etsittiin aarteita...

Kaikki löysivät aarteen jonka sisällä oli timantti 😊 
Päiväpiirissä juteltiin Vauhtia vastuista päivä kunniaksi mitä kaikkia päiväkodissa saa tehdä... aika moni oli sitä mieltä,  että päiväkodissa oppii uusia asioita. 


Perjantaina  lauluhetkellä juhlittiin 4- vuotis synttäreitä🎉🎈 ja lauleltiin syksyisiä lauluja sekä rummutettiin rumpuja. 


Aurinkoista viikonloppua kaikille! ☀️

Viikko 35

Maanantaina leikittiin niin sisällä kuin ulkonakin. 
Päiväpiirissä esiteltiin omat lelut 

Iltapäivällä etsittiin jääpaloista pikku leluja.


Tiistaina pienryhmissä:
Kultakalat: rentoutumista Jukka Hukan kanssa
Karvamadot: oman nimen ensimmäisen kirjaimen väritystä
Ketut: piirsivät ja värittivät kuvan omasta kädestä ja jalasta
Päiväpiirissä tutkittiin kaveritaito kuvia ja mietittiin millainen on kiva kaveri? 

Keskiviikkona retkeiltiin Helilän koulun kentälle. 
Siellä heiteltiin palloa ylös ja eteenpäin, juostiin pitkin kenttää sekä kuljetettiin palloa kainalossa, leuan alla jne. 


Päiväpiirissä juteltiin äänenkäytöstä, karjuminen ei kuulosta eikä tunnu kivalta. Lopuksi rentouduttiin.

Torstaina aloitettiin aamu junamatkalla 😊

Pienryhmissä: 
Karvamadot: juttelivat kiireestä ja rentoutuivat Jukka Hukan tarinan avulla.
Ketut: värittivät etunimen ensimmäisen kirjaimen värityskuvaa. 
Kultakalat: piirsivät ja värittivät kuvan omasta kädestä ja jalasta. 

Päiväpiirissä laulettiin Kielinupun lauluja hedelmistä, ruokailusta sekä hienoista ja tärkeistä sanoista. 

Perjantaina aamu aloitettiin roolileikeillä 
 Lauluhetkellä laulettiin:  Alkulaulu, Hienoja sanoja on paljon, Kärpänen istui polvella, Mun jalat kulkee näin sekä lopuksi rauhoituttiin kuuntelemaan musiikkia ja tarinaa. 

Päiväpiirissä juteltiin Suomen luonnon päivästä ja siitä miten luontoa tulee kohdella hyvin. 
Aurinkoista viikonloppua kaikille! ☀️☀️

Viikko 34

Maanantaina leikkipäivänä kivoja sisäleikkejä, auto-, merirosvoleikit, piirtämistä, askartelua ja pelaamista.
Ulkona kivat sadeleikit. Päiväpiirissä mietittiin mitä tarkoittaa kun aikuinen soittaa kelloa? Sen jälkeen leluesittely.

Tiistaina pienryhmät
Karvamadot tavuttivat nimensä rytmikapuloilla. Tutustuivat ja kertoivat mielivärinsä, ruokansa ja leikkinsä.
2-ryhmä tutustumisleikkejä ja ryhmälle nimeksi Ketut.
Kultakalat piirsivät kuvan itsestään.

Keskiviikkona retkeiltiin Helilän leikkipuistoon.

Päiväpiirissä puhuttiin kiireestä, milloin on kiire ja voisiko kiireen välttää jollakin tavalla.

Torstaina pienryhmissä
Karvamadot piirsivät oman jalan ja käden.

Ketut juttelivat kiireestä ja kuuntelivat Jukka Hukan rentouttavan tarinan.

Kultakalat harjoittelivat oman nimen kirjoitusta ja värittivät kuvan.

Perjantai lauluhetki. Laulettiin Alkulaulu, On niin hämärää, Kaksi pientä peikkolasta, Sadelaulu, Manne- mato ja Loppulaulu. Sitten lähdettiin kivoihin sadeleikkeihin ulos.


Hyvää viikonloppua !

Viikko 33

Maanantaina leikkipäivänä kivoja leikkejä omilla ja päiväkodin leluilla.
Ennen ruokaa lastenkokous. Päätettiin että lelupäivä on joka päivä ja leluesittely maanantaina. Lapsilla kivoja ideoita tekemiseen mm. leipominen, aarrejahti, keijut, avaruusalus, merirosvot, lentokoneesta hyppiminen...
Tiistaina aamupalan jälkeen ulos ja siellä mukavaa touhuamista


Pienryhmissä
Ryhmä 1 piirsi omankuvan
Ryhmä 2 tavutti rytmikapuloilla omat nimensä ja tutustui toisiinsa, lempiväri, lempiruoka
Ryhmä 3 tutustui toisiinsa ja ryhmä valitsi nimekseen Kultakalat

Keskiviikkona
 ulkoilua aamupalan jälkeen pihalla. 
Ja taas kaivettiin.

Pienryhmissä
Ryhmä 1 tutustui toisiinsa ja ryhmä valitsi nimekseen Karvamadot.
Ryhmä 2 piirsi omankuvan
Kultakalat tavutti rytmikapuloilla nimensä ja tutustui toisiinsa, lempiväri, lempiruoka ja laulettiin vielä Pikkuiset kultakalat.

Torstaina tehtiin kävelyretki lähiympäristöön. Ennen ruokaa mietittiin yhdessä miten saataisiin ruokahetki rauhallisemmaksi. Tuli hyviä ideoita ja ruokahetki oli paljon hiljaisempi tänään. Hyvä me ❤️

Perjantaina lähdettiin onkimatkalle lauluhetkellä. Kivoja tuttuja ja uusia lauluja, Nalle tahtoo koputella, Jumppalaulu, Mannemato, Valaskala ja loppurentoutuksena Mehiläisen kehtolaulu.


Mukavaa viikonloppua!



Viikko 32

Maanantaina leikittiin sisällä ja ulkona.

Pyöriteltiin mm. auton renkaita ja leikittiin Muumi laivalla. 

Päiväkodin pihaa kunnostetaan, joten olemme päässeet myös ihmettelemään työkoneita ja seuraamaan työmiesten touhuja. 

Tiistaina retkeiltiin koko porukka Helilän puistoon 

Kivaa oli kiipeillä ja ottaa vauhtia vaijerikeinussa. 

Keskiviikkona leikittiin ja seurattiin taas tarkasti työmaan edistymistä pihalla 


Torstaina piirrettiin, leikittiin ja ulkoiltiin mukavassa säässä.


Perjantaina lauluhetkellä toivelauluja, niitä olivat Merenneidot, Viisi pientä sammakkoa ja Mun jalat kulkee näin.Ulkona pyöräiltiin uusilla laatoilla.


Oikein ihanaa viikonloppua !

Oli ihana elokuu ☀️ ja uusi toimintakausi!

Torstaina 1.8 avattiin taas Malmingin päiväkodin ovet lomien jälkeen. Oli ihanaa nähdä kavereita ja huomata miten olikin ollut jo ikävä. 

Kotileikki oli kovassa käytössä ja ulkona viihdyttiin syömässä mm. viinimarjoja, jotka olivat kesän aikana kypsyneet. 

Perjantai 2.8 aamulla jatkui kotileikit ja ulkona ihmeteltiin työmiestä, joka teki päiväkodin pihaan uutta kivetystä. Päiväpiirissä juhlittiin 5 -vuotis synttäreitä, onnea sankarille! 🎈🎉

Tänä vuonna Näpsissä työskentelee:
Varhaiskasvatuksen opettaja Senni Enroos
Varhaiskasvatuksen opettaja Elina Rouhiainen
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Satu Kukkurainen ja 
Avustaja Hannele Myöhänen

Kivaa viikonloppua kaikille!

Viikko 26

Maanantaina leikittiin yhdessä Tuuteleiden kanssa

Päiväpiirissä laulettiin opiskelija Lauralle lauluja ja ojennettiin kortti muistoksi. Kiitos Lauralle yhteisestä ajasta!

Tiistaina yhteiset leikit jatkui niin sisällä kuin ulkonakin. Ulkona painittiin suuren suuren kilpikonnan kanssa.

Päiväpiirissä lähdettiiin nappulakauppaan.

Hienosti löydettiin samanlaiset nappulat, kuin ”listassa” oli 👍🏻

Keskiviikkona lähdettiin retkelle leikkipuistoon yhdessä Tuuteleiden kanssa. Kyllä oli kivaa vaikka välillä vähän vettä satoikin. Retkieväänä mehua ja voileipäkeksejä.


Iltapäivällä leikittiin ja maalattiin vielä yhdessä ennen ulosmenoa.


Torstaina jumpattiin salissa ja piirrettiin ja askarreltiin

Ulkona ihmeteltiin sammakoita, jotka olivat sadevesikaivossa 


Perjantaina laulettiin yhdessä Tuuteleiden kanssa Pikku jänö nukkuu, Hämähämähäkki, Autolla ajetaan ja Kolme pukkia. 
Ulkona lapset perustivat hieronta pisteen, johon pääsi jokainen halukas hierottavaksi..

Nyt on hyvä aloittaa loma! 

Kiitos kuluneesta toimintakaudesta!
Oikein ihanaa kesää ja lomaa kaikille ❤️

Päiväkoti avaa ovensa taas 1.8 ☀️

Viikko 25

Maanantaina vietettiin sikin sokin -leikkipäivää Tuuteleiden kanssa. Päiväpiirissä oli leluesittely. 



Tiistaina
saatiin nauttia Tuuteleiden kanssa Kotkan kirjaston videoesityksestä Sysimetsän jengi, juteltiin esityksen jälkeen peleistä ja ulkona leikkimisestä. 


Ulkona oli kivat rengasleikit ja löytyi vielä tuhatjalkainen jota rohkeasti pidettiin kädessä.


Tällä viikolla ollaan saatu nauttia lämmöstä ja kivoista vesileikeistä iltapäivällä.


Keskiviikkona teimme retken leikkipuistoon, takaisin tullessa keräsimme kukkia huomisiin juhannusjuhliin.

Välipalana jätskiä ja se syötiin tietenkin ulkona Tuuteleiden kanssa.


Torstaina vietettiin yhteistä Juhannusjuhlaa. Kaikkea kivaa kasvomaalausta, ilmapalloja ja vesi-ilmapalloja, tanssia, saippuakuplien puhallusta ja herkullista raparperimehua.


Oikein ihanaa Juhannusta kaikille !

Viikko 24

Maanantaina vietimme sikin sokin -leikkipäivää Tuuteleiden kanssa. Leikit jatkuivat myös ulkona. Päiväpiirissä esiteltiin leluja. 


Tiistaina oli pienryhmäpäivä. Kukat tekivät Logico-tehtäviä ja Kummitukset pelasivat Toukka taituri -logiikkapeliä. Aamupäivällä saimme vielä nauttia ulkoilmateatterista. 


Keskiviikkona teimme retken Malmingin paloasemalle yhdessä Tuuteleiden kanssa. Tunti vierähti sukkelaan kalustoon tutustuessa. Päiväkodilla syötiin retkipullat retken päätteeksi. 


Torstaina oli pienryhmäpäivä. Kukat pelasivat Toukka taituria ja Kummitukset askartelivat origameja. Pitkäaikainen 100 palan palapeli valmistui myös tänään.



Perjantaina vietimme lauluhetkeä yhdessä Tuuteleiden kanssa. 

Viikko 23

Maanantaina leikittiin sisällä barbeilla ja legoilla. Ulkona jatkettiin kivoille leikeillä.

Päiväpiirissä juhlittiin 6-vuotis syntyäreitä, onnea sankarille! 🎈

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: -
Kummitukset: käsitteitä suurempi, pienempi jne. ja naputtelujuttuja 
Kukat: maalasivat perhosia
Ulkona ihasteltiin voikukkia

Päiväpiirissä harjoiteltiin erilaisten kysymysten avulla nimeämistä. Esim. Keksi neljä eläintä jolla on häntä tai keksi kaksi erilaista kelloa. 
Välipalaletut syötiin ulkona auringosta nauttien. 


Keskiviikkona retkeiltiin Karhulan torille ja kirjastoon. Torilla herkuteltiin kesän kunniaksi. 



Torstaina pienryhmissä:
Raketit: pelasivat pelejä
Kummitukset: aistiseikkailivat sinisessä meressä

Kukat: tanssivat ja lauloivat 
Päiväpiirissä jatkettiin lauluja ja tansseja.
Iltapäivällä leikittiin vesileikkejä, olipa kivaa! 

Perjantaina lauluhetkellä järjestettiin levyraati. Musiikin kuuntelun lisäksi katsottiin myös musiikkivideot iPadista. Voiton vei tällä(kin) kertaa Robinin Boom kah! Ulkona nautittiin helteisessä kelistä ☀️ Toivottavasti kesäilmat jatkuvat!

Viikko 22

Maanantaina leikkipäivä niin sisällä kuin ulkonakin 

Ulkoilun loppuleikkinä lapset ryhtyivät itse pelaamaan polttopalloa. Päiväpiirissä leluesittely. 

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: ulkoilivat
Kummitukset: askartelivat perhosia

Kukat: aistiseikkailivat sinisessä meressä (mm. laululeikkejä) 

Ulkona juostiin ja keinuttivat viileässä kevätkelissä. Päiväpiirissä leikittiin uutta leikkiä, jossa yritettiin arvata monta sormea takana seisovalla lapsella oli pystyssä.

Keskiviikkona retkeiltiin Alahovin leikkipuistoon koko talon voimin. Kylläpä oli kivaa, sateesta huolimatta.

Retkieväät syötiin salissa sateenkaarivarjon alla, se oli jännää se 😁 Kyllä makaronilaatikko maistui hyvälle.

Torstaina päiväkoti suljettu, on helatorstai.

Perjantaina vietimme säätä uhmaten yhdessä Tuuteleiden kanssa kiva-perjantain urheilutuokion.


Pihalla oli erilaisia tehtäväpisteitä ja lopuksi herkuteltiin kasvistikuilla ja mehulla. Jokainen osallistuja sai kansioonsa diplomin.

Viikko 21

Maanantaina leikittiin sisällä ja ulkona. 
Ulkona harjoiteltiin myös vasaran käyttöä ja naputeltiin nauloja puukalikoihin.


Päiväpiirissä leluesittely.

Tiistaina leivottiin pullaa huomisia kevätjuhlia varten. Kylläpä oli ihana tuoksu päiväkodilla. 

Ulkona touhuttiin pilvisessä mutta lämpöisessä säässä. Päiväpiirissä luettiin kirjaa Virtasen perheestä. 


Keskiviikkona käytiin kävelyretkellä. Nähtiin paljon kaikenlaista kukista venetrailereihin. Tunnistettiin numeroita talon seinistä ja ihailtiin uusia autoja autokaupan ikkunasta. Päiväkodilla harjoiteltiin vielä illan esitystä. Päiväpiirissä luettiin kirjaa. Iltapäivällä saatiin super hieno vieras pihaan. Olipa siinä ihmettelemistä! 

Sitten vietettiinkin kevätjuhlia päiväkodin pihalla. Saatiin juhliin vieraaksi myös Kultakutri ja kolme karhua sekä yksi aropupu 😉.

Torstaina pienryhmissä
Raketit: maalasivat perhosia 
Kummitukset: askartelivat mosaiikkikaloja
Kukat: kuuntelivat tarinaa merirosvoista ja piirsivät aiheesta. 

Ulkona leikittiin, istutettiin herneet ulos kasvamaan ja kuvasuunnisteettiin. Päiväpiirissä luettiin kirja:


Perjantaina laulettiin toivelauluja Tuuteleiden kanssa. Yhdessä laulettiin mm. Muurahaisen muori, Värikäs kansa, Merirosvotanssia ja Merenneidot. 
Ulkona leikittiin viileässä säässä ja päiväpiirissä luettiin kirjaston kirjoja 

Kivaa viikonloppua!

Viikko 20

Maanantaina vietettiin sikin sokin -leikkipäivää, eli lapset saivat valita missä leikkivät.

Pojat hoitivat vauvoja ja kotia Tuuteleiden pikkuhuoneessa.  Mahtui mukaan myös yksi krokotiilikin. 
Ulkona karjuivat merirosvot, kun merirosvolaiva siirtyi ulos. Pelattiin myös vähän koripalloa sekä lopuksi yhdessä polttopalloa. 


Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: pelasivat Osku Oravan peliä 

Kummitukset: aistiseikkailivat sinisessä meressä
Kukat: leikkasivat ja maalasivat keväisiä omenapuita

Päiväpiirissä ulkoilun jälkeen laulettiin ja pelattiin tuolileikki muotopaloilla.

Keskiviikkona retkeiltiin metsään tutkimaan luontoa 

Tänään meillä oli kaikilla päällä aivan uudet ja upeat heijastinliivit, jotka meille lahjoitti If:n turvallisuusrahasto. Iso kiitos! ❤️ 

Päiväpiirissä laulettiin, sillä ensi viikolla on kevätjuhlat.

Torstaina pienryhmissä:
Raketit: maalasivat omenapuita
Kummitukset: pelasivat Osku oravan peliä
Kukat: askartelivat kaloja

Ulkona juostiin, pelattiin ja leikittiin jo ihanan lämpöisessä kelissä.
Päiväpiirissä merenneidot poimivat tähtiä koppaan.

Perjantaina aamulla maisteltiin herneenversoja, rakenneltiin palikoilla sekä lauluhetkellä laulettiin Merenneidoista, muurahaisen muorista sekä Kukosta ja kanasta. Lopuksi kuunneltiin musiikkisatu Karoliina hiirestä rentoutuen lattialla. 


Ulkona leikittiin mm. Herra sutta 🐺 jolla oli useasti lounasaika...
Päiväpiirissä luettiin kirjaa ja osa askarteli kaloja mereen. 
Paljon mahtui taas kaikenlaista tähän viikkoon nyt
aurinkoista viikonloppua kaikille!

Viikko 19

Maanantaina leikittiin junaradalla ja salissa pikkuleluilla. Rauhallisia leikkejä. 

Päiväpiirissä leluesittely. Iltapäivällä jatkui kivat ulkoleikit. 

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: -
Kummitukset: pelasivat sanapeliä

Kukat: Aistiseikkailua: satu sinisestä merestä


Ulkona pelattiin polttopalloa, heiteltiin palloja ja leikittiin Kapteeni käskee -leikkiä. Päiväpiirissä pidettiin lasten kokous. Kokouksessa päätettiin että leluesittelyissä kuunnellaan toisia, mitä esitetään kevätjuhlassa sekä mitä halutaan tehdä kevään aikana. Lasten toiveita oli mm. muovailu, palapelit, maalaus ja leikkiminen.

Keskiviikkona retkeiltiin metsään tutkimaan ötököitä, kiipeilemään ja keräämään kukkia sekä siivottiin roskia pois metsästä. 

Päiväpiirissä juteltiin vessa käyttäytymisestä ja luettiin kirja Pyyhkimään!

Torstaina pienryhmissä:
Raketit: Aistiseikkailivat sinisessä meressä mm. delfiineinä

Kummitukset: maalasivat keväisiä omenapuita
Kukat: pelasivat sanapeliä
Päiväpiirissä laulettiin huomisia äitienpäivä lauluhetken lauluja

Perjantaina olimme kutsuneet äidit, mummit ja kummit lauluhetkelle äitienpäivän kunniaksi. Duuri-koira ja Molli-kissa hauskuutti ja laulatti meitä.

Ulkona touhuttiin vesileikeissä ja nyrkkeiltiin nyrkkeilysäkkiin Unelmien liikuntapäivän kunniaksi. 

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille 💝
ja hyvää viikonloppua!

Viikko 18

Maanantaina leikittiin niin sisällä kuin ulkonakin.

Edelleen merirosvo leikit ovat olleet suosiossa. 
S2 pienryhmä kokoontui aiheena käsitteet: alla, päällä jne. 

Tiistaina juhlittiin Vappua naamiaisten, musiikin, tanssin ja jäätelöiden kera. Huh, olipahan menoa!


Keskiviikkona päiväkoti oli suljettu Vapun päivän vuoksi. 

Torstaina pienryhmät menivät sikin sokin...
osa askarteli kortteja eräälle tärkeälle henkilölle ja osa tutustui nukketeatteriin. 

Perjantaina istutettiin kaikki yhdessä herneitä oma tekemiin kasvatuspurkkeihin.


Kivaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 😊

Viikko 17

Maanantaina päiväkoti oli suljettu toisen pääsiäispäivän vuoksi. 

Tiistaina pienryhmissä
Raketit: muovailivat 
Kummitukset: askartelivat tärkeälle henkilölle kortteja 
Kukat: askartelivat  istutuspurkkeja ja tekivät palapelejä 

Päiväpiirissä laulettiin Muurahaisen muorista
Iltapäivällä meitä helli ihana lämpö ja mehän touhuttiin pihalla kaikkea kivaa.


Keskiviikkona retkeiltiin taas lähimetsään, jonne olikin ilmestynyt jo kauniita valkovuokkoja. Nähtiin retkellä myös fasaanejakin. 

Päiväpiirissä harjoiteltiin käsitteitä, kun nalle halusi istumaan tuolin taakse, eteen, sivulle ja alle. Käytiin myös nappulakaupassa ja saatiin kaikille samanlaiset ostokset, kun ostoslistassa oli. Ehdittiin vielä laulaa myös Kielinupun Hedelmäkori ja Ruokailu alkaa laulut lasten toiveesta. 

Torstaina pienryhmissä:
Raketit: yhtään rakettia ei tänään ollut lentänyt päiväkotiin
Kummitukset: Vaarin rukkasen nukketeatteria
Kukat: askartelivat kortteja.
Ulkona harjoiteltiin mm. pallonheittoa

Päiväpiirissä kuunneltiin tarinaa suositusta Perttu Virtasesta. 

Perjantaina laulettiin keväisiä lauluja yhdessä Tuuteleiden kanssa.
Päiväpiirissä rentouduttiin musiikkia kuunnellen ja siliteltiin kaveria siveltimellä. 

Aurinkosta viikonloppua!

Viikko 16

Maanantaina sikin sokin päivää. Osa Näpsistä leikki Tuuteleissa ja toisinpäin. Kivoja leikkejä saatiin yhdessä aikaiseksi.
Ulkona pyöräiltiin ja touhuttiin ihanan kevät auringon paistaessa.
Päiväpiirissä leluesittely lasten toiveesta. 

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: pääsiäismuna askartelu

Kummitukset ja Kukat menivät tänään ihan sekaisin 😁 osa askarteli kasvatuspurkkuja ja osa kuunteli satua Perttu Virtanen ja pimeys. 
Ulkona heiteltiin ja potkittuun palloa. Loppu leikissä piti olla tarkkana koska huudetaan oma nimi ja sai hakea oman pallon. Päiväpiirissä laulettiin Muurahaisen muorista. 

Keskiviikkona retkeiltiin majametsään kiipeilemään puunrungolla ja rakentamaan majaa. Kylläpä meillä oli kivaa! Puunrungosta tuli välillä huvipuistolaite, joka hytkyi ylös alas, aikuisen heiluttaessa runkoa. 

Päiväpiirissä luettiin kirjaa Perttu Virtanen ja pimeys ja laulettiin Kielinupun Ruokailu alkaa laulu. 

Torstaina osa Näpsistä osallistui 
Kymin kirkossa pääsiäishartauteen ja osa leikki päiväkodilla. 



Päiväpiirissä mietittiin jo mitä tehdään Vappuna ja tanssittiin Kanapolkkaa. 
Oikein aurinkoista ja lämmintä pääsiäistä kaikille! 
Päiväkoti aukeaa taas tiistaina 23.4.

Viikko 15

Maanantaina aamu aloitettiin ihmettelemällä maapalloa. Aika paljon vettä, totesivat lapset.

Tänään Näpsissä leikki hurja määrä merirosvoja. Niin salissa kuin pikkuhuoneessakin oli melkoinen tohina ja karjunta.
Mahtui mukaan myös vähän kotileikkiäkin. 

Päiväpiirissä leluesittely.

Tiistaina kokoontuivat pienryhmät:
Raketit: leikkivät autoilla ja parkkitalolla
Kummitukset: askartelivat pääsiäismunia aaltopahvista ja langanpätkistä

Kukat: kuuntelivat satuja Lukulumosta
Ulkona päästiin vielä tekemään lumiukko, kun yöllä oli satanut lunta. 


Keskiviikkona retkeiltiin metsään kiipeilemään puihin ja rakentamaan majaa. Jotta jaksettiin juosta takaisin päiväkodille, otettiin aina välillä hörppy lempi limonadista (mielikuvitus).
Päiväpiirissä lauleltiin ja kuunneltiin tarinaa.

Torstaina pienryhmissä:
Raketit: kuuntelivat arabian kielisen sadun
Kummitukset: askartelivat kasvatuspurkkeja vanhoista maitopurkeista
Kukat: askartelivat pääsiäsmunia
Ulkona juostiin ja touhuttiin paljon, kun leluvaraston ovi olikin kiinni ja lelut piti vapaa päivää.
Päiväpiirissä juhlittin 5-vuotis synttäreitä. Onnea sankarille!! 

Perjantaina aamulla oli kivat leikit ennen lauluhetkeä,
jossa laulettiin Muurahaisen muori, Mun jalat kulkee näin, Kanapolkka sekä kuuneltiin musiikkia ja satu hiljaisuudesta.

Kivaa viikonloppua! 😊

Viikko 14

Maanantaina leikittiin merirosvoja salissa

Myös barbit ja autot olivat kovassa käytössä.
Ulkona ryhdyttiin tekemään kevättä päiväkodin pihalle.
Päiväpiirissä esiteltiin omat lelut.

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: askartelivat maitopurkeista yllätyksiä
Kummitukset: katsoivat videon maidon matkasta ruokapöytään ja maalasivat vesiväreillä

Kukat: ahersivat palapelien kimpussa.
Päiväpiirissä lauletttin Muurahaisten muori ja Mun jalat kulkee näin -laulut

Keskiviikkona retkeiltiin majametsään kiipeilemään

Päiväpiirissä katseltiin retkikuvia ja kuunneltiin aamupalalta nauhoitettua keskustelua;
”Toi otti liikaa voita!”
” Enkä ottanut!”  
”Otitpas!” 
Kaikkien mielestä riitely kuulosti ikävältä. Sovittiin, että yritetään huolehtia omista tekemisistä, eikä vahdita muiden tekemisiä. 

Torstaina pienryhmissä:
Raketit: tekivät palapelejä ja pelattiin peliä

Kukat: askartelivat maitopurkkeja
Kummitukset: kuuntelivat satuja Lukulumosta
Päiväpiirissä leikittiin KIM -leikkiä. 

Perjantaina vietettiin kivaa perjantaita yhdessä Tuuteleiden kanssa. Duuri koira ja Molli kissa kävivät vierailulla... Molli yritti viedä koko ajan Duurin palloja.. Onneksi kaverukset kuitenkin saivat asian sovittua ja yhdessä laulettiin keväisiä lauluja.

Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua kaikille! 

Viikko 13

Maanantaina leikittiin: salissa touhusivat merirosvot, nukkarissa leikittiin kotia ja pikkuhuoneessa rakenneltiin merirosvolegoilla.

Ulkona nautittiin ihanasta kevät auringosta ja päiväpiirissä esiteltiin lelut. 

Tiistaina pienryhmissä: 
Raketit: jumppasivat salissa musiikin tahtiin
Kummitukset: askartelivat kissoja ja samalla harjoiteltiin saksien käyttöä. 
Kukat: katsoivat videon Maidon tie päiväkotiin ja maalasivat vesiväreillä maidon matkaa ruokapöytään. 
Päiväpiirissä pidettiin lasten kokous, jossa keskusteltiin äänen käytöstä ja huutamisesta, sillä viime aikoina ovat äänet nousseet todella koviksi. Juteltiin myös kuuntelemisen tärkeydestä ja mihin kaveria saa koskea. 


Keskiviikkona retkeiltiin metsään. Kyllä meillä oli kivaa, kun kiipeilimme puihin ja rakensimme majaa. 


Torstaina pienryhmissä:
Raketit: katsoivat videon Maidon tie päiväkotiin ja maalasivat aiheesta.
Kummitukset: rakentelivat palapelejä 

Kukat: tekivät retken kirjastoon, tuoden mukanaan repullisen kirjoja. 
Päiväpiirissä juteltiin uudelleen äänenkäytöstä ja kuuntelemisen taidosta.
Sisällä riittää pieni ääni ja ulkona voi sitten huudella enemmän. Pohdittiin myös millaisia ystäviä halutaan olla..?

Kaikki halusivat olla reiluja ja kivoja kavereita. 

Perjantaina lauluhetkellä laulettiin: muurahaisen muori, satumökki, mun jalat kulkee näin ja tanssittiin merirosvolaulu. 
Ihana kevät aurinko helli meitä, toivotaan että kaunis ilma jatkuu myös viikonloppuna. 
Kivaa viikonloppua 😊

Viikko 12

Maanantaina vietettiin sikin sokin päivää: lapset saivat valita missä leikkivät, suurin osa Näpsistä kipittikin Tuuteleiden puolelle.

Ulkona kuraleikit ja päiväpiirissä leluesittely. 
Iltapäivällä jatkettiin leikkejä mihin aamulla jäätiin. 

Tiistaina pienryhmissä: 
Raketit: pelasivat karkkipeliä ja narun pujottelu peliä

Kummitukset: kala matikkaa: hahmottamista, luokittelua ja jaksottamista
Kukat: kissa askartelua: leikkaamista, liimaamista ja piirtämistä

Ulkona jatkui kuraleikit ja päiväpiirissä luettii kirjaa Perttu Virtanen ja varkaus. 

Keskiviikkona aamulla tehtiin yhdessä aamupalaa 

Maittavan aamiaisen jälkeen retkeiltiin majametsään rakentamaan majaa ja kiipeilemään puihin. Sen jälkeen lähdettiin seikkailemaan, löydettiin eläinten jälkiä, lumivuori, kaatunut puu, jonka yli kiipeiltiin sekä porhallettin lumihangessa päiväkodille. Huh huh! 😅

Torstaina pienryhmissä:
Raketit: kissa askartelua, harjoiteltiin saksilla leikkaamista 
Kummitukset: Hahmotuspeli; Pyjama bileet
Kukat: kala matikkaa: hahmottamista, luokittelua ja jaksottamista. 

Päiväpiirissä harjoiteltiin liikennemerkkejä.

Perjantaina lauluhetkellä laulettiin mm. Leijonanmesästys, Sutsisatsaa, Muurahaisen muori, Hämä hämähäkki. Ulkona meinattiin lähteä lentoon kovan tuulen takia! Päiväpiirissä jatkui liikennemerkkien harjoittelu.
Aurinkoista viikonloppua! 







Viikko 11

Maanantaina leikkipäivä, kivoja leikkejä. S2 pienryhmässä nimettiin asioita, laulettiin ja leikittiin Päiväpiirissä esiteltiin omat lelut. 
Näpsät ovat alkaneet harjoitella ottamaan itse ruokaa ja kaatamaan maitoa yms. Hienosti on sujunut! 

Iltapäivällä mm. Muovailtiin ruusuja ja perhosia. 


Tiistaina 
pienryhmissä:
Raketit: retkeilivät lähiympäristössä
Kummitukset: leikkivät kotileikissä, ja taisivat matkustaa bussilla myös Kouvolaan. 

Kukat: laskivat kaloja akvaarioon ja tekivät väritystehtävän.
Päiväpiirissä laulettiin ulkoilun jälkeen laulut: Mun jalat kulkee näin ja Kielinupun ruokalaulu sekä hedelmälaulu lasten toiveesta. 

Keskiviikkona muutama Näpsä kävi valitsemassa kirjasto autosta uusia kirjoja luettavaksi, sen jälkeen retkeiltiin Helilän leikkipuistoon ihanassa auringonpaisteessa. Päiväpiirissä luettiin kirjasto autosta aamulla lapsien valitsemia kirjoja. 
Tänäänkin jokainen sai itse ottaa ruuan, sehän sujui hienosti!

Torstaina pienryhmässä
Raketit: harjoittelivat värejä ja muotoja 

Kummitukset : tanssivat merirosvotanssia 
Kukat: pelasivat Twisteriä 

Päiväpiirissä luettiin kirja:

Nämä kirjat ovat olleet lasten mielestä super kivoja, ja todella tarkkaavaisesti niitä on myös kuunneltu.

Perjantaina laulettiin mm. Alkulaulu, Talitintti ja talipakka, Mun jalat kulkee näin ja Satumökki. Tanssittiin myös merirosvotanssia ja lopuksi rentouduttiin  rauhassa hengitellen (ilmapalllot vatsoissa😉). 


Rentouttavaa viikonloppua kaikille! 


Viikko 10

Maanantaina oli taas kiva tohina ryhmässä, kun lomalaiset olivat palanneet lomilta. Ikävä oli ollut monella jo kavereita. Kivat leikit saatin aikaiseksi autoilla, junaradalla ja barbeilla.

S2 ryhmä kokoontui aiheena perhe. 
Päiväpiirissä esiteltiin omat lelut ja iltapäivällä leikit jatkuivat. 

Tiistaina vietettiin yhteistä Laskiaistiistaita Tuuteleiden kanssa. Duuri koira oli hukannut kaikki pallonsa pihalle...

Lapset auttoivat Duuri koiraa löytämään kaikki 22 palloa pihalta talteen. 

Sitten laskettiin mäkeä, päästettiin keppihevoset kevät laitumelle, tanssittiin ja herkuteltiin nakeilla ja mehulla.

Iso kiitos haukahti Duuri koira! 😁
Päiväpiirissä luettiin kirjaa Paavo Virtasesta. 

Keskiviikkona päästiin vielä kiipeilemään läheiselle lumivuorelle pakkas säässä.

Veo Sari kävi myös pitämässä pienryhmää.
Päiväpiirissä luettiin lasten toiveesta uudelleen eilen luettu kirja: Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat


Torstaina pienryhmissä:
Raketit: tekivät retken läheiseen autokauppaan. Kyllä oli hienoja autoja mitä päästiin kokeilemaan. 

Kukat: tanssivat merirosvo tanssia
Kummitukset: laskivat kaloja akvaarioihin ja tekivät väritystehtäviä. 

Päiväpiirissä laulettiin Kielinupun lauluja. 

Perjantaina lauluhetkellä laulettiin lasten toivelauluja sekä muutama uusi laulu.

Ulkona kurahousu keli ja vesileikit. 
Päiväpiirissä luettiin kirjaa Jukka Hukasta ja kirjavasta takista. 

Aurinkoista viikonloppua!

Viikko 8

Maanantaina leikittiin niin sisällä kun ulkonakin. 
Kylläpä oli päiväkodin piha kovin liukas, ja aika monta kertaa mentiin mukkelis makkelis.

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: taikuri taikoo leikkiä sekä merirosvotanssia
Kukat: Piki kirja saatiin päätökseen ja pelailtiin väri viestipeliä sekä Hyvän mielen peliä

Kummitukset: jatkoivat Pikku Mulperin tarinaa.
Päiväpiirissä toivelauluja mm. pingviinit huomio!

Keskiviikkona retkeiltiin Karhulan torille. Kyllä oli Näpsät reippaita kävelijöitä. Päiväpiirissä laskettiin kaloja ja leikittiin muotopala leikkiä.


Torstaina
 aamupalaksi maistui porkkanasämpylät 😉sitten tehtiin maja isosta pahvilaatikosta ja etsittiin aarteita. Puuroa jäi aamupalalta, joten päätettiin leipoa sämpylöitä ja peltileipää. 


Päiväpiirissä kertomus nykyaikaisesta joulupukista. 

Perjantaina lauluhetkellä otettiinkin kynät ja paperit mukaan ja piirrettiin samalla, kun laulettiin talvilauluja. 
Päiväpiirissä rakenneltiin palikoilla ja kuvattiin itse rakennelmia. 

Aurinkoista viikonloppua kaikille! 

Viikko 7

Maanantaina leikkipäivänä saatiin aikaiseksi kivat leikit legoilla ja poneilla, sekä rakennettiin majoja.
Suomi toisena kielenä pienryhmä kokoontui aiheena nimeäminen ja kauppaleikki.
Ulkoilun jälkeen päiväpiirissä pidettiin lasten kokous.
Kokouksessa lapset päättivät:
- kavereiden päälle ei heitetä jäätä eikä lunta
- pelataan enemmän lautapelejä ja tehdään palapelejä
- etsitään aarteita
- leikitään kotileikkiä
- pidetään maanantaisin leluesittely
Iltapäivällä laitettiin päätökset heti toimeen, kun kotileikissä hoidettiin sairaita vauvoja.

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: Piki -kirjassa aiheena yhteiset pelisäännöt.
Kummitukset: Jättiläis kirja ja kirjan aiheesta piirtämistä
Kukat: Pikku Mulperi ja jalat ikkunasta ulkona hengittelyä

Päiväpiirissä juhlittiin 6 -vuotis synttäreitä. 

Keskiiviikkona tutustuttiin hedelmiin haistellen ja maistellen.
Oli päärynää, omenaa, banaania, appelsiinia, ananasta sekä granaattiomenaa ja pitayaa. 
Kaikki olivat todella rohkeita maistajia ja haistajia. 
Saatiin tehtyä maukas hedelmäsalaatti jälkiruuaksi.

Päiväpiirissä jatkettiin Mollin tarinaa. Iltapäivällä leikittiin ja askarreltiin. 

Torstaina vietettiin koko talon yhteistä Ystävänpäivä tapahtumaa. Päiväkodille oli tehty seitsemän eri pajaa, jossa piti yhdessä oman pienen ryhmän kanssa ratkoa erilaisia tehtäviä. Kun tehtävät oli ratkaistu sai ryhmä lisätä kirjaimen tehtäväkorttiin.
Mikä ihmeen sana niistä muodostui...? Karkaus? Ei kun RAKKAUS! 

Päiväpiirissä luettiin kertomus Erilaisista ystävistä.

Perjantaina pienryhmissä:
Raketit: lukivat kirjaa ja ihmettelivät anasta
Kummitukset: Piki kirja saatiin päätökseen ja pelattiin Hyvän mielen peliä. 
Kukat: tanssivat merirosvotanssia.
Päiväpiirissä ulkoilun jälkeen lauleltiin muutama talvilaulu.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!  




Viikon 6 touhuja

Maanantaina oli taas kivaa nähdä kavereita viikonlopun jälkeen. Mukavia leikkejä mm. junaradalle saatiin aikaseksi. 
Suomi toisena kielenä -pienryhmä kokoontui.
Ulkona kerättiin lumilevyjä talteen, tässä saikin olla todella tarkka, jotta sai levyn kokonaisena pulkan kyytiin. 

Päiväpiirissä juhlittiin 6 -vuotis synttäreitä.

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: Kuuntelivat Lukulumon tarinaa Millainen minä?
Kummitukset: Piki tarinassa mietitiin yhteisiä pelisääntöjä ja pelattiin joukkue väripeliä.

Kukat: Maalasivat talvimaisemaa

Ulkona saatiin rakennettua lumiukko ja ihmeteltiin suuren suurta jääpuikkoa.


Keskiviikkona retkeiltiin lumivuorille viereiselle parkkipaikalle. Huh, olipas se kovaa hommaa!
Ennen ruokaa saatiin kuulla tarinaa neljästä tuulesta Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi.

Torstaina pienryhmissä: 
Kummitukset: Pikku Mulperin tarina jatkui. Heiluteltiin jalkoja rennosti ikkunasta. 

Kukat ja Raketit: Piki kirjan avulla mietittiin voiko yksin leikkiä ja maalattiin suihkepulloja apuna käyttäen mielipaikka. 

Päiväpiirissä Mollin tarina ja tunnekortteja. 
Tällä viikolla ollaan ehditty leikkiä mm. junaradalle ja magneeteilla. 

Perjantaina lauluhetkellä teemana lumiukot 


Ulkona jatkettiin lumiukko teemaa myös.

Kivaa viikonloppua kaikille!

Viikko 5

Maanantaina leikittiin omilla ja päiväkodin leluilla.
Suomi toisena kielenä pienryhmä kokoontui aiheenaan kehonosat ja hahmottaminen.
Loput ryhmästä pelasivat kielipelejä sekä keksivät tarinoita tarinanoppien avulla.


Päiväpiirissä harjoiteltiin viikonpäiviä ja esiteltiin lelut.

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: jatkoivat talvimaiseman askartelua
Kukat: Piki kirjan aiheena riitojen ratkaiseminen: etsitiin riidan siemeniä aistipurkeista sekä soitettiin kiukkua ja maalattiin tunteita
Kummitukset: harjoittelivat Pikku Mulperin kanssa hengittämistä
Päiväpiirissä arvuuteltiin ipadin avulla kuka on kuvassa tai mistä kuva on otettu, kylläpä Näpsät olivat tarkkoja!

Keskiviikkona kiivettiin lumivuorelle.
Veo Sarin pienryhmässä Roihusten arkea.
Päiväpiirissä liikuntaloru kortteja opiskelija Lauran kanssa.


Torstaina aamu aloitettiin majaleikillä.

Pienryhmissä:
Raketit: Piki kirjan tarina jatkui ja maalattiin suihkepullojen avulla oma lempipaikka
Kukat: Pikku Mulperi ja oman kehon tuntemisharjoituksia.
Kummitukset: lukivat kirjan jättiläisestä ja piirsivät kuvia tarinasta. 

Päiväpiirissä vertailua ja viikonpäiväloru. 

Perjantai päivä aloitettiin lääkärin vastaanotolta, onneksi ei ollut mitään vakavaa 🤣

Kun tohtori kertoi että kaikki ovat terveitä siirryttiin viettämään talon yhteistä kivaa perjantaita nukketeatteri esityksen Kultakutri ja kolme karhua merkeissä. 
 
Ihana esitys ❤️
Kivaa viikonloppua kaikille!!

Viikko 4

Maanantaina 21.1. päiväkoti oli suljettu henkilökunnan suunnittelupäivän vuoksi.
Paljon saatiin kivoja idoita keväälle suunniteltua!

Tiistaina 22.1 Pienryhmissä:
Raketit: Piki tarina jatkui aiheena riidat: soitettiin kiukkua ja etsittiin riidansiemeniä aistipurkeista.

Kummitukset: jatkoivat talvimaiseman koristelua. 

Kukat: harjoittelivat hengittelyä pikku Mulperin kanssa.
Ulos uskallettiin hetkeksi, vaikka pakkanen paukkuikin.
Päiväpiirissä tutustuttiin Molliin 

Keskiviikkona 23.1 matkattiin taas lumivuorelle peuhaamaan. 
Mollin tarina jatkui päiväpiirissä 


Torstaina 24.1 Pienryhmissä:
Raketit: tutustuivat pikku Mulperiin ja hernepussihengittelivät.
Kummitukset: Piki tarinassa mietittiin voiko yksin leikkiä? Ja taiteiltiin oma lempipaikka 
suihkepulloja apuna käyttäen.

Kukat: maalasivat talvimaisemaa kelmujen kera. 
Ulkona oltiin lumen pudotus hommissa.

Päiväpiirissä lauleltiin toivelauluja. 

Perjantaina 25.1 
lähdettiin lauluhetkellä pilkille..
Kalat toivoivat lauluja: Pilvi pieni pehmoinen, Talitintti ja talipakka, Valkoista ja ihanaa, Pingviinit huomio! Ja Rati riti ralla. 


Kivaa viikonloppua kaikille! 


Viikko 3

Maanantaina lelu ja leikkipäivä
Saliin tehtiin myös liikuntanurkkaus, johon päästään touhuamaan liikuntavälineillä. 
Päiväpiirissä esiteltiin leluja.

Viime viikkoina on kovasti niin aamuin kuin iltapäivisinkin pelattu Afrikan tähteä. Hyvää harjoitusta siis sääntöleikeistä. 

Tiistaina oli lapsia aamulla niin vähän, että yhdistettiin pienryhmät ja tutustuttiin Pikku Mulperiin ja harjoiteltiin hengittämistä. 
Päiväpiirissä pidettiin lasten kokous. Kokouksessa päätettiin ettei ulkona enää leikitä tönimisleikkiä, lelupäivä on joka päivä (yksi lelu kerrallaan) ja liikuntanurkassa saa olla kaksi lasta kerrallaan. 

Keskiviikkona kiivettiin taas lumivuorelle. Harjoiteltiin myös kesää varten jo uimahyppyjä. 


Päiväpiirissä hullunkurisia lauseita. 😁

Torstaina pienryhmissä:
Kummitukset ja Raketit: Pikin tarina jatkui, aiheena riidat ja miten ne ratkaistaan. Soitettiin kiukkua soittimilla, mietittiin mistä kukin riitelee ja laitettiin riidat purkkiin, etteivät ne karkaa. Etsittiin vielä aistipurkeistakin riidansiemenet pois.

Kukat: muovailua ja hahmotusharjoituksia.
Ulkona olikin lumipeuhujen aika, kun lunta oli taas tuiskuttanut. Päiväpiirissä harjoiteltiin värejä sekä missä on oikea/vasen jalka ja käsi. 

Perjantaina laulettiin talvilauluja yhdessä Tuuteleiden kanssa. Ulkona paukkui pakkanen, mutta uskallettiin ulos ja saatiin ihanan punaiset posket. 

Maanantaina 21.1 päiväkoti on suljettu, henkilökunnan suunnittelupäivän vuoksi.

Kivaa viikonloppua! 😁


Viikko 2 Näpsissä

Maanantaina leikittiin niin sisällä kuin ulkonakin. S2 pienryhmä kokoontui aiheena kehonosat. 
Ulkona riitti touhua lumipallojen parissa.
Päiväpiirissä leluesittely. Iltapäivällä leikit jatkui.

Tiistaina kokoontuivat pienryhmät:
Raketit: maalasivat vesiväreillä ja lisäsivät maalaukseen muovikelmulla upeita kuvioita. 
Kukat: Tutustuivat pikku Mulperiin ja tutustuivat omaan hengitykseen. 

Kummitukset: jatkoivat Piki tarinaa, aiheena kuka leikissä määrää. Mietittiin käsinukkeja apuna käyttäen miten leikin säännöt sovitaan yhdessä ja liikuttiin muotopaloja apuna käyttäen. 

Päiväpiirissä harjoiteltiin värejä ja mietittiin kumpi olikaan oikea käsi ja vasen jalka? 🤔

Keskiviikkona retkeiltiin läheisen parkkipaikan lumivuorelle, kyllä meillä oli kivaa!! Muutama Tuutelikin saatiin mukaan retkelle 😁

Päiväpiirissä lumiukko arvoituksia veo Sarin kanssa

Torstaina pienryhmät:
Raketit: tapasivat pikku Mulperin
Kummitukset: maalasivat vesiväritaidetta suolarakeita apuna käyttäen

Kukat: Piki tarinan avulla mietittiin kuka leikissä päättää ja miten saadaan yhdessä sovittua leikki missä kaikilla on hyvä olla. 
Päiväpiirissä juhlittiin syntymäpäiviä 🎈🎉 Onnea sankareille!

Perjantaina vietettiin Kiva- perjantaita yhteisen lauluhetki parissa. Duuri- koiran piti tulla Molli- kissan kanssa mutta Molli olikin sairastunut mauflunssaan. Lauloimme yhdessä Ratiritiralla, Talitintti hakkaa, Pilvi pieni pehmoinen, Pikku koiraa haukkuu, Keinun laineilla ja hallaharson alla kuunneltiin Pikku toukka nukkuu.
Ulos lähdimme etsimään Duurin kadonnutta palloa. 


Oikein ihanaa viikonloppua kaikille !

Viikko1

Ihanaa alkanutta uutta vuotta 2019 kaikille! 

Torstaina 3.1 aukesi päiväkodin ovet joululoman jälkeen. Olipa kiva nähdä kaikkia! 😁
Rauhallisia leikkejä, uusien lelujen esittelyjä, piirtelyä, pelaamista ja ulkotouhuja mahtui tähän päivään. 

Perjantaina laulettiin talvilauluja: Rati riti ralla, Pilvi pieni pehmoinen ja Talitintti ja talipakka. 


Ulkona leikittiin lumileikkejä ja päiväpiirissä kisattiin muotopala leikissä. 
Kivaa viikonloppua kaikille!

Viikko 51

Maananataina juhlittiin kaksia 5 -vuotis synttäreitä 
Ulkoilitiin punaiset posket ja päiväpiirissä Tanelin ja Tiinan joulutarina jatkui: pöydän alta löytyi rumpu, jota kyllä aluksi luultiin pöydäksi ja pesuharjaksi 😁

Taneli ja Tiina toivoivat yhteistä laulua ja mehän sitten laulettiin Rummunlyöjä -laulu.

Tiistaina leivottiin joulupipareita. Ihana jouluinen tuoksu leijaili päiväkodissa.

Ulkona tehtiin lumitöitä ja surffailtiin pulkilla. 

Keskiviikko retkeiltiin majametsään, jonne vietiin linnuille talipalloja hyvän joulun toivotuksena. Käveltiin myös torille, jossa laulettiin joululauluja esiintymislavalla. Saatiin isot aplodit esiintymisestä, sekä piparit palkaksi.

Torstaina leikittiin ja askarreltiin joulukuusia.

Päiväpiirissä saatiin Näpsien joulutarina päätökseen ja löydettiin Tanelin ja Tiinan kateissa ollut joulumieli! Hyvä me!


Iltapäivällä muovailtiin mm. Muumilaaksoon mörkö ja yksisarvisia ja kuppikakkuja. 

Perjantaina laulettiin lasten toive joululauluja. Ulkona touhuttiin pakkassäässä joulumusiikkia tahtiin. 
Päiväpiirissä Taneli ja Tiina olivat jättäneet meille aarrekarttoja, joiden avulla löytyi jouluyllätykset. 


Oikein ihanaa joulua kaikille ja mukavaa uutta vuotta! Kiitos mukavasta syyskaudesta kaikille.

Päiväkoti aukeaa taas 3.1.2019.

Viikko 50

Maanantaina osa Näpsistä matkasi joulukirkkoon Kymin kirkolle. Pihalla ihasteltiin kirkon kellotornia ja sisällä kaunista joulukuusta. 


Osa ryhmästä leikki päiväkodilla omien lelujen kera.
Päiväpiirissä saatiinkin avata kolme luukkua joulukalenterista ja Tiinan ja Tontun jouluseikkailu jatkui.

Tiistaina pienryhmissä:
Kukat: harjoittelivat saksien käyttöä ja askartelivat joululintuja 

Kummitukset: askartelivat joulukuusen koristeita kävyistä
Raketteja ei tänään aamulla ollut paikalla ollenkaan.
Ulkona harjoiteltiin illan joulujuhla lauluja sekä jahdattiin lumihiutaleita ilmasta.
Päiväpiirissä jatkui Tiinan ja Tanelin joulumielen metsästys. Iltapäivällä askarreltiin joulukortteja Hoivakodin asukkaille. 

Illalla juhlittiin päiväkodin joulujuhlaa laulaen, leikkien ja pipareilla herkutellen. 

Keskiviikkona retkeiltiin marjametsään, jossa ehdittiin touhuta vaikka ja mitä. Rakennettiin majaa, syötiin jouluruokaa, kiipeiltiin puuhun ja herkuteltiin glögillä. Löydettiinhän me myös metsästä viisi tonttua, oiskohan ne olleet Tanelin ja Tiinan ystäviä? 

Torstaina pienryhmissä:
Raketit: askartelivat joulukuusen koristeta kävyistä
Kukat: askartelivat joululintuja
Kummitukset: leikkivät kotileikissä
Ulkona lenteli helikopteri.. Se taisi olla Taneli ja Tiina, jotka palasivat Helsingin reissulta. Heillä oli mukana soittorasia, joka soitti kaunista joulumusiikkia päiväpiirissä. Taneli ja Tiina olivat reissusta niin väsyneitä, että tulivat lasten mukana nukkariin päiväunille. 
Iltapäivällä pelailtiin, leikittiin ja askarreltiin joulukuusia. 
Perjantaina osa ryhmästä kävi laulamassa joululauluja vanhainkodin asukkaille. Iloisina tultiin takaisin, kun kiitokseksi oltiin saatu joulupakettit.

Päiväpiirissä joulukalenteri jatkui. 
Oikein rauhallista viikonloppua kaikille!

Viikko 49

Maanantaina leikittiin omilla ja päiväkodin leluilla.  
Kili pienryhmässä valmistetttiin maukkaita hamppareita ja ihmeteltiin pupujen pujahduksia. 
Lapsilla oli kuitenkin kiire ulos nauttimaan lumesta, jota edellisenä yönä oli satanut. Ja kyllä saatiin heti pulkille ja lumilapioille töitä. 😉


Päiväpiirissä avattiin ensimmäiset luukut joulukalenterista, josta löytyi ystävämme Taneli ja Tiina tontut, reki ja poro. Taneli ja Tiina tontuilla oli huoli, heidän joulumielensä oli kateissa ja he pyysivät Näpsiä auttamaan heitä löytämään joulumielen... Näpsäthän ryhtyivät toimeen ja valjastivat poron reen eteen ja lähtivät etsimään joulumieltä. 

Tiistaina kokoontuivat pienryhmät: 
Raketit askartelivat ikkunakoristeita silkkipaperista
Kukat saduttivat kuvasta tarinoita
Kummitukset askartelivat joulukuuseen tonttuja 
Ulkona surffattiin pulkan päällä mäkeä alas ja saatiinpa tehtyä ensimmäinen lumiukkokin. 
Joulukalenterin seikkailu tarina jatkui lasten saduttamana. 
Keskiviikkona vietettiin talon yhteistä ”Kivaa keskiviikkoa”. Koristelimme yhdessä joulukuusen,

lauloimme muutaman joululaulun ja leivoimme pullaa.


Söimme myös yhdessä Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi. 
Torstaina päiväkoti oli suljettu Suomen Itsenäisyyspäivän vuoksi. Onnea Suomi! 
Perjantaina lauloimme jouluisia lauluja, Tonttujoukko, Rummunlyöjä, Lehmän joulu, Joulupuu on rakennettu ja toivelauluna Tuiki tuiki tähtönen. Ulkona saimme mukavat leikit pikkupakkasessa. Ennen ruokaa avasimme kaksi luukkua ja jatkoimme joulutarinaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille !

Viikon 48 touhuja

Maanantaina leikittiin kotileikissä, merirosvolegojen sekä eläinten kanssa. Hauskat leikit kaikissa ryhmissä. 
S2 pienryhmä kokoontui. Ja päiväpiirissä lapset esittelivät omat lelunsa kavereille. 

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: saduttivat salin parvella kuvasta.
Kummitukset: askartelivat ikkunakoristeita silkkipaperista. Samalla harjoiteltiin värejä ja sorminäppäryyttä.

Kukat: Piki - kirja jatkui aiheena yhteinen leikki. Leikittiin Ehdotuksia -leikkiä (jokainen vuorollaan sai ehdottaa liikettä, jonka kaverit sitten tekivät), harjoiteltiin muotoja, värejä ja kehonosia, esim. kosketa nenällä pyöreää keltaista muotopalaa. 

Ennen ruokaa laulettiin Rummunlyöjä, Lehmän joulu ja Tonttujoukko tanssii -laulut.

Keskiviikkona retkeilitiin metsään, jossa valmistettiin maittava jouluateria kinkkuineen ja joulupuuroineen kannon päälle. Olipa maukasta! 

Veo Sari oli tänään ryhmässä ja Kuttu -pienryhmä kokoontui Sarin johdolla. 
Ulkona alkaa olla jo talven tuntua, posket saatiin punaisiksi ja sormiakin jo vähän paleli kun tultiin takaisin päiväkodille. 
Päiväpiirissä lauleltiin jälleen rumpujen kera.
Pikkujoulu lounas nautittiin kynttilän valossa. 


Torstaina pienryhmissä:
Raketit: Hahmotusharjoituksia
Kummitukset: saduttivat kuvasta yhteistä kertomusta
Kukat: Tekivät hahmotusharjoituksia, etsivät pareja muotojen, hedelmien, värien ja kulkuvälineiden avulla ja laskivat matikkaa.

Päiväpiirissä keskusteltiin mihin roskat kuuluvat sekä saako kaveria nimitellä rumasti, sekä ihmeteltiin mikä kaunis teos oli saliin ilmestynyt... Oisikohan se tontun koti, lapset miettivät.


Perjantaina lauluhetkellä lauleltiin: Rummunlyöjä, Lehmän joulu, Tonttujoukko tanssii ja Joulupuu on rakennettu. Ulkona leikittiin polttopalloa. 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 😁



Näpsissä tapahtui 19.-23.11.2018

Maanantaina leikittiin mm. merirosvoja ja eläimiä. 
Kili -pienryhmä kokoontui, jossa aiheena myös merirosvot ja patsaat.

Ulkona leikittiin seuraa johtajaa -leikkiä. 

Tiistaina vietettiin lasten oikeuksien päivää leikkien legoilla ja junaradalla.
Osa ryhmästä muovaili ja teki pöytätehtäviä.

Ulkona pakkaskeli joten saatiin ihanat punaiset posket kaikille! 

Keskiviikkona olikin hulinaa, kun oli valokuvaus päivä! 😁
Vähän malttamattomina tehtiin palapelejä ja pelattiin pelejä kun odotettiin omaa vuoroa kuvaukseen.
Sitten päästiin hymyilemään oikein kunnolla. 😉
Ennen ruokaa luettiin Mikko Mallikas kirjaa.

Torstaina pienrymissä:
Kukat ja yksi Raketti: jumappasivat salissa musiikin tahtiin. Samalla harjoiteltiin värejä ja muotoja.
Lopuksi rentouduttiin rauhoittavaa musiikkia kuunnellen.
Kummitukset ja yksi Raketti: Pikin tarina jatkui, aiheena yhteinen leikki. Leikittiin Ehdotuksia -leikkiä, jossa lapset saivat itse ehdottaa erilaisia liikeitä joita toiset sitten matkivat sekä käytiin "Lego kaupassa" ostoslistan kanssa, eli ostettettiin samanlainen legotorni kuin kuvassa oli.

Ulkona pelattiin polttopalloa.

Päiväpiirissä jatkettin värinappuloiden kanssa ostoksilla käymistä. 


Perjantaina laulettiin Rummunlyöjä, Lehmän joulu ja Satu laulu. Soitimme rumpuja ja kulkusia, sekä tanssimme ystävän kanssa. Ulkona juostiin, kiipeiltiin ja leikittiin kepeillä ja kivillä, kun lelut viettivät vapaa päivää varastossa.
Kivaa viikonloppua kaikille! 


Viikon 46 tohinoita

Maanantaina lelu ja leikkipäivä, lapsilla mukana autoja, barbeja ja elämiä, joiden kanssa saatiin mukavat leikit aikaiseksi.
Päiväpiirissä juhlittiin 5-vuotis synttäreitä. 

Tiistaina pienryhmät:
Raketit: jumppasivat salissa temppuradalla ja liikuntakortteja apuna käyttäen.

Kummitukset: Piki -kirjan tarina jatkui, aiheena kaverin lohduttaminen. Lopuksi rauhoituttiin kuunnellen simpukoista meren kohinaa. 
Kukat: ahersivat palapelien merkeissä.

Keskiviikkona retkeiltiin majametsään. 
Metsässä leikittiin myös joulupukkeja :) 
Päiväpiirissä luettiin Mikko Mallikas kirjaa.

Torstaina pienryhmät:
Raketit: muovailua 
Kummitukset: jumppasivat salissa liikuntakorttien kera
Kukat: Piki -kirjassa aiheena lohduttaminen


Perjantaina lauluhetkellä laulettiin muutama vanha laulu: Alkulaulu ja Loppulaulu sekä kaksi uutta laulua Rummunlyöjä ja Lehmän joulu.

Tällä viikolla lapset ovat innostuneet palapelistä, niitä on tehty niin aamulla kuin iltapäivälläkin innokkaina 👍🏻

Touhuja 5.-9-11.2018

Maanantaina leikittiin niin sisällä kuin ulkonakin.
Osa lapsista askarteli tarkoin salattuja lahjoja.
Päiväpiirissä esiteltiin omat lelut.

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: rakentelivat palapelejä
Kukat: pääsivät tutustumaan pöytäteatterin saloihin. Kivoja esityksiä saatiin aikaseksi.
Kummitukset: jatkoivat Piki kirjaa, jossa aiheena suru ja paha mieli. Kuljetettiin mm. ystävän kanssa pahan mielen ilmapalloa, niin ettei siihen kosketa käsillä ollenkaan. Lopuksi pamautettiin pahat pallot pois. 
Päiväpiriissä laulettiin Syksy tulla saa ja Emäntä se lähti navettaan laulut.

Keskiviikkona tehtiin retki metsään. Kiipeiltiin puussa, leikittiin majaleikkiä ja lasten oma keksimää jumppa -leikkiä. 
Leikissä oli tärkeintä saada lopuksi mahdollisimman iso kasa lapsia yhteen. :)

Päiväpiirissä laulettiin ja tanssittiin Ystävälaulu sekä harjoiteltiin kalenterin avulla viikonpäiviä ja kuukausia.
Iltapäivällä rakenteluleikit ennen ulos lähtöä.


Torstaina pienryhmissä:
Raketit: aiheena Pikin suru, kun ei päässyt mukaan kavereiden leikkiin.
Kukat: pähkäilivät palapelien kanssa
Kummitukset: upputuivat pöytäteatterin saloihin tekemällä omia esityksiä. 

Ulkona leikittiin haarahippaa ja päiväpiirissä mietittiin mitä lapiolla tehdään? 

Perjantaina olimme kutsuneet lauluhetkellemme isät, vaarit ja papat.
Lauloimme heille yhdessä Tuuteleiden kanssa: Syksy tulla saa, Syksy, Emäntä se lähti navettaan, Värilaulun sekä Ystävälaulun.
Päiväpiirissä kalenteri ja numeroita.
Mukavaa ja rentoa isänpäivää kaikille!

Näpsien touhuja ja tohinoita 29.-2.11.2018

Maanantaina lelu ja leikkipäivä. Kili -ryhmä kokoontui rakennutyömaalla. Jämeriä taloja saatiin rakennettua! :)
Ulkona raikas pakkaskeli, saatiin punaiset posket.
Päiväpiirissä leluesittely.

Tiistaina kokoontui pienryhmät:
Kummitukset ja yksi Raketti: askartelivat kiukkutaidetta
Kukat: Isänpäivän salaiset askartelut jatkuivat
Ulkona leikittiin erilaisia eläimiä, oli kanoja, karhuja, hiiriä ja flamingoja.
Päiväpiirissä musisoitiin rytmirinkulan kanssa.


Keskiviikkona aamuna leikittiin ja S2-ryhmä kokoontui.
Retkeiltiin majametsään kiipeilemään ja rakentamaan majoja.
Päiväpiirissä tanssiittin kukkaisvalssia ja luettiin Onni poika saa ystävän -kirjaa.

Torstaina pienryhmät:
Kummitukset ja Raketit: ahersivat salaisuuksia
Kukat ja Raketit: tekivät kiukkutaidetta 
Ulkona heiteltiin tarkkuusheittoa pallojen kanssa ja päiväpiirissä keskusteltiin Halloween juhlista ja 
jatkettiin Onni poika saa ystävän -kirjaa.
Iltapäivällä rakenneltiin upeita kuvioita puupalikoista.


Perjantaina vietettiin koko talon Kivaa Perjantaita
Saimme nauttia ihanasta pöytäteatteri esityksestä: Vaarin rukkanen

Oli näytökseen poikennut myös ihmeellisen näköisiä näpsiä... Hui sentään!! 
Karmaisevan hauskaa viikonloppua kaikille!


Syyslomaviikko 22.-26.10.2018

Tällä viikolla moni perhe on viettänyt ansaittua syyslomaa ja Näpsissä on ollut vähemmän lapsia hoidossa.
Paljon olemme kuitenkin touhunneet kaikenlaista...

Maanantaina
lelu -ja leikkipäivä: kivat leikit saatiin aikaiseksi omilla ja päiväkodin leluilla
Ulkona leikittiin haarahippaa

Tiistaina muovailtiin ja tehtiin palapelejä


Ulkona jatkui haarahippa ja kapteeni käskee -leikki
Päiväpiirissä rakenneltiin legoja 


Keskiviikkona retkeiltiin koko talo Karhulan torille ihmettelemään mitä kaikkea siellä olikaan myynnissä.
Ja tottakai nautiskeltiin lämpimät Possot.
Paluumatkalla pysähdyttiin vielä Neuvolan pikku leiksalle.
Päiväpiirissä luettiin Mimmi lehmä ja varis -kirjaa

Torstaina rakenneltiin palikoilla ja jumppailtiin mahalautojen, jumppapallon ja trampoliinin kanssa. 
Ulkona leikittiin autot - stop ja kana -kot, kot - leikkejä.
Päiväpiirissä jatkuin Mimmi lehmä ja varis -kirja

Perjantaina lauleltiin tuttuja lauluja ja pari vähän tuntematonta. Ruokailimme koko päiväkoti samassa ryhmässä. Rauhallista ja kodikasta.
Hauskaa viikonloppua!

Näpsissä tapahtui 15-19.10.2018

Maanantaina vietettiin tuttuun tapaan lelu -ja leikkipäivää. Kili -ryhmässä oltiin sirkuksessa ja tehtiin hurjia temppuja. Ulkona heiteltiin tarkkuusheittoa pallojen kanssa. Päiväpiirissä jatkui Näpsien aarrekartta tarina. 

Tiistaina pienryhmät:
Kummitukset: maalasivat isänpäiväkortteja akvarelli tekniikalla 
Raketit: muovailivat taikahiekalla
Kukat: käsittelivät kiukkua ja anteeksi pyytämistä Piki kirjan pohjalta (irvistelyä, murinaa, hyppimistä, tömistelyä ja sanomalehtien repimistä raskaan musiikin tahtiin). 

Ulkona leikittiin "Merirosvo ja rotat pois laivasta" -leikkiä
Päiväpiirissä saatiin Näpisen aarrekartta tarina päätökseen.

Keskiiviikkona retkeitiin metsään pitkästä aikaa. Rakennettiin majoja, kiipeiltiin puuhun ja ihasteltiin syksyn kauniita värejä.

Päiväpiirissä luettiin yhteinen tarina kaikille. 



Torstaina
pienryhmät:
Kummitukset ja yksi Raketti: käsittelivät kiukkua ja anteeksi pyytämistä Piki kirjan pohjalta (irvistelyä, murinaa, hyppimistä, tömistelyä ja sanomalehtien repimistä raskaan musiikin tahtiin). 
Kukat: akvarelli maalasivat kortteja
Ulkona tasapainoiltiin narun varassa. Kylläpä oltiin rohkeita ja taitavia! 

Perjantaina lauluhetki
Päiväkoti sulkeutuu tänään aikaisemmin henkilökunnan tyhy-iltapäivän vuoksi.
Kivaa viikonloppua kaikille! 

Leikkiviikko 8.-12.10.2018

Maanantaina startattiin koko talon leikkiviikko.
Leikeissä mukana mm. junarata, pikkulelut ja ponit.
Ulkona harjoiteltiin tarkkuusheittoa pallon kanssa. Kylläpä Näpsät olivat tarkkoja
pallon heittäjiä! 

Tiistaina pienryhmissä:
Kummitukset: leikkivät merirosvolegoilla 
Raketit: kävivät Tuuteleiden luona kyläilemässä ja tutustumassa heidän leikkeihinsä
Kukat: kuuntelivat tarinan Vaarin rukkasesta ja leikkivät sen jälkeen käsinukeilla
Ulkona pallonheitto harjoitukset jatkuivat
Päiväpiirissä leikittiin susi ja lampaat -leikkiä


Keskiviikkona retkeiltiin Tuuteleiden kanssa yhdessä Alahovin leikkipuistoon. 
Kylläpä oli kivaa!! Päiväpiirissä jatkui susi ja lampaat leikki.

Torstaina pienryhmissä:
Kummitukset ja Raketit: kotileikissä syötiin maittava aamiainen
Kukat ja Raketit: Vaarin rukkanen tarina ja käsinukke leikkiä tarinasta
Päiväpiirissä ryhdyttiin yhdessä kertomaan tarinaa Näpsien kylästä... 

Perjantaina lauleltiin ja tanssittiin tuttuja lauluja. 
Päiväpiirissä jatkettiin tarinaa Näpsien kylästä.
Kivaa viikonloppua kaikille! 🙂

Näpsissä tapahtui lokakuun ensimmäisellä viikolla

Maanantaina lelu - ja leikkipäivä. Kivat leikit junaradalla ja prätkähiirillä sekä kotileikissä.
Kili ryhmä teki retken joenrantaan.
Ulkona leikittiin paikan vaihtoleikkiä.
Päiväpiirissä esiteltiin omat lelut.
Isoon pyörään saimme uudet pyörät, eläköön kestävä kehitys !

Tiistaina pienryhmäpäivä:
Raketit: ihmettelivät luontoa ja nimesivät asioita ja esineitä.
Kukat: lukivat kirjaa Puupposten perheestä ja miettivät miltä jännitys tuntuu. 
Kummitukset: jatkoivat Piki kirjaa, jossa mietittin miltä tuntuu kun jää ryhmän ulkopuolelle. Soitettiin pahaa mieltä rytmikapuloilla ja mietiittiin mistä ollaan iloisia.
Päiväpiirissä juhlittiin 4- vuotis synttäreitä.

Keskiviikkona retkeiltiin Helilän koulun nurmikentälle, missä jumpattiin Merirosvo jumppaa: viitan (jätesäkki) kanssa juoksua, jätesäkkipallon heittoa ja kiinniottoa, kuperkeikkoja, kierimistä ja pomppimista.
Päiväpiirissä loruiltiin ja liikutettiin sammakkoa piirissä musiikin tahdissa. 

Torstaina pienryhmät:
Raketit: leikkivät Merirosvolegoilla
Kukat: kotileikissä nautitiin makoisa aamiainen yhdessä
Kummitukset: leikkivät käsinukeilla. Nukkeina: kettu, pupu, hiiri, karhu ja sammakko. 
Ulkona heiteltiin palloja, kylläpä ne lensivät pitkälle ja hauskaa oli! 
Päiväpiirissä juteltiin valtakunnallisesta eläintenpäivästä, miten eläimiä pitää hoitaa, jos sellaisen itselleen ottaa. Taas tuli tärkeä juttu kestävään kehitykseen.

Perjantaina vietettiin kivaa perjantaita yhdessä Tuuteleiden, Duuri -koiran ja Molli -kissan kanssa yhdessä laulaen. Lauluina mm. Alkulaulu, Värilaulu, Syksy tulla saa, Syksylaulu ja Emäntä lähti navettaan.

Ulkona kurahousukeli ja sen mukaiset leikit. 

Kivaa viikonloppua kaikille!

NÄPSISSÄ TAPAHTUI 24.-27.9.2018

MAANANTAINA leikittiin sisällä ja ulkona.
Ulkona sääntöleikeissä mm. kuljettiin vanteen läpi, niin että autat kaveria ja vaihda kaverin kanssa paikkaa piirissä.
Kili pienryhmä kokoontui junamatkan merkeissä.
Reilun kaverin passeihin saatiin jo sydämiä!! 

TIISTAINA PIENRYHMISSÄ:
Raketit: lukivat kirjaa Puupposten perheestä
Kukat: jatkoivat Piki tarinaa: miltä tuntuu kun jää ryhmän ulkopuolelle, soitettiin pahaa oloa rytmikapuloilla ja mietittiin lopuksi mistä ollaan iloisia. 
Kummitukset: lukivat tarinan Rukkasesta, jonka sisällä asui eliäimiä. Sitten mietittiin miten eläimet liikkuvat.
Päiväpiirissä saatiin Tanhupallon terveiset käsien pesun tärkeydestä ja arvuuteltiin kuka kaveri oli kuvassa

KESKIVIIKKONA retkeiltiin ihanalle auringonkukkapelolle. Kerättiin päiväkodille ja kotiin viemisiksi kukkia.

Ulkona leikittiin vielä Kapteeni käskee leikkiä.
Päiväpiirissä katseltiin retkikuvia ja leikittiin muotopalaleikkiä. 

TORSTAINA PIENRYHMISSÄ:
Raketit: ihmettelivät tunnekortteja ja niiden kirjamia
Kukat: ihmettelivät tarinaa Rukkasesta ja sen sisällä asuvista eläimistä
Kummitukset: lukivat kirjaa Puupposten perheestä ja tutustuttiin jännitykseen 

PERJANTAINA lauluhetken olivatkin suunnitelleet lapset! Lähdettiin musiikkimatkalle tuttujen syyslaulujen pariin.

Oikein ihanaa syksyistä viikonloppua !

Touhuja ja tohinoita 17.9-21.9.2018

Maanantaina oli kivaa taas nähdä kavereita viikonlopun jälkeen. Leikeissä mukana omat ja päiväkodin lelut mm. pikkulelut, junarata, nukkekoti ja palapelejä. Ulkona saatiin aikaseksi mahtavat kuraleikit ja nukkejakin kylvetettiin. Päiväpiirissä esiteltiin omia leluja.


Tiistaina pienryhmissä:
Kummitukset: lukivat kirjaa Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat ja juttelivat keitä omaan perheeseen kuuluu.
Kukat: askartelivat reilun kaverin passeja ja tekivät palapelejä
Ulkona pelattiin polttopalloa ja päiväpiirissä luettiin kirja: Tervetuloa päiväkotiin!

Keskiviikkona retkeilitiin lasten toiveesta Helilän leikkipuistoon ihanassa auringon paisteessa. Mukana oli myös veo Sari. 
S2 ryhmä kokoontui ja päiväpiirissä ihasteltiin parvelle rakennettua lukunurkkausta tähtitaivaineen.


Torstaina pienryhmissä:
Raketit ja Kummitukset: askartelivat reilun kaverin passeja
Kukat: lukivat kirjaa Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat

Päiväpiirissä mietittiin millainen se reilu kaveri oikein on? Sovittiin myös että jokaisesta reilusta teosta kaveria kohtaan saa sydämen (suukon :)) omaan passiin. 


Perjantaina lauleltiin syksyisiä lauluja.

Ihanan syksyistä viikonloppua !

Tapahtui 10.-14.9.2018

Maanantain lelu -ja leikkipäinä leikittiin kotileikissä, barbeilla ja autoilla.
Kili -pienryhmä kokoontui, käytiin mm. ostoksilla tavaratalossa.

Tiistaina pienryhmissä:
Raketit: maalasivat akvarellimaalauksia
Kummitukset: Piki kertomus jatkui sekä piirreettiin miltä jännitys tuntuu
Kukat: muovailivat


Keskiviikkona retkeiltiin "Nalle metsään" kiipeilemään kiville ja kannoille.
Päiväpiirissä leikittiin värileikkiä

Torstain pienryhmissä:
Kukat: Piki tarina jatkui ja askarreltiin reilun kaverin passit
Kummitukset: leikkivät laululeikkejä: minä näin kun kettu, pienet hiiret ja lehmä tanssi
Raketit: lukivat kirjaa Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat
Päiväpiirissä juteltiin veden ja paperin kulutuksesta sekä ihmeteltiin dinosaurusta tabletilta

Perjantain lauluhetkellä musisoitiin syksyisiä lauluja soittimien kera.
Ulkona kivat syksyiset leikit.

S2 ryhmä kokoontui.
Ennen ruokaa pohdimme mitä tarkoittaa kestävä kehitys ? Saimme vessasta monta ideaa . Sulje hana ennen saippuan ottoa, ota yksi paperi, vedä vessa yhden kerran, jätä vessanovi auki kaverille,niin saranat ei kulu. Jatkamme pohdiskelua ensi viikolla. 

Ihanaa syksyistä viikonloppua !

Näpsien viikko 3.-7.9.2018

Maanantaina päiväkoti oli suljettu henkilökunnan suunnittelupäivän vuoksi.
Iso kiitos perheille, että tämä onnistui!

Tiistaina pienryhmäpäivä
Kummitukset: kuuntelivat kertomuksen näkymättömästä lapsesta ja tekivät akvarelliliitu taidetta

Raketit: muovailivat
Kukat: jatkoivat Piki tarinaa, pohtivat millaisen kaverin kanssa olisi kiva leikkiä sekä piirrettiin miltä jännitys tuntuu.

Keskiviikkona kokoontui S2 ryhmä ja retkeiltiin Helilän koulun kentälle. Kentällä jokainen sai oman supersankarin viitan, ja kylläpä viitan avulla juostiin lujaa!! Harjoiteltiin myös heittämistä, kiinniottoa sekä kierimistä.
Päiväpiirissä harjoiteltiin värinappuloilla värejä.

Torstaina pienryhmäpäivä
Raketit: tekivät ryhmäsopimuksen ja leikkivät magneetti leikkiä
Kummitukset: muovailivat

Kukat: kuuntelivat kertomuksen näkymättömästä lapsesta ja tekivät akvarelliliitu taidetta
Päiväpiirissä luettiin kirja: "Se on minun"

Perjantaina urheiltiin koko talon voimin pihalla. Oli aitajuoksua, esterataa autonrenkaista, kiipeilyä, tarkkuusheittoa, juoksua, köydenvetoa ja popparikonetta!




Ihanan syksyistä viikonloppua kaikille !

Elokuun viimeinen viikko Näpsissä

Maanantaina leikittiin sisällä ja ulkona. 
Uusia lapsia kävi tutustumassa ryhmään. 
Päiväpiirissä esiteltiin omat lelut.

Tiistaina kokoontuivat pienryhmät:
Raketit: pelasivat halipeliä, ihanan monta halia saatiin! 
Kummitukset: jumppasivat salissa tunnelin ja pallojen kanssa lasten ideoimalla radalla. Välillä nukuttiin ja kuorsattiin pussiputkessa.

Kukat: mittasivat kuinka pitkä kukakin lapsi oli ja sen jälkeen maalasivat sormiväreillä yhtä korkean auringonkukan.
Päiväpiirissä jatkettiin Merirosvo kirjaa.

Keskiviikkona retkeiltiin "Nallemetsään" jossa hypittiin taitavasti kiveltä toiselle ja leikittiin.
Kerättiin myös muiden luontoon jättämiä roskia. 
Kyllä ruoka maistui retken jälkeen! 


Torstaina koontuivat pienryhmät:
Raketit: auringonkukan maalausta sormiväreillä

Kummitukset: pelasivat Halipeliä ja tekivät yhteisen ryhmäsopimuksen
Kukat: jumppasivat salissa lasten ideoimalla jumpparadalla.
Ulkona leikittiin Maa - Meri -Ilma leikkiä.

Perjantaina laulettiin. Alkulaulussa sammakko kiersi lapselta lapselle. 

Ulkona ihailtiin leluvaraston seinään lentänyttä yökerhosta.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille !


Näpsien touhuja 20.-24.8.2018

Maanantaina oli kiva nähdä taas kavereita viikonlopun jälkeen ja saatiin mukavat leikit aikaiseksi.
Oli patjoista tehtyjä majoja, mopolla huristelevia poikia ja pöydän allekin saatiin salaiset leikit. 
Kili -ryhmä kokoontui.

Tiistaina kookontuivat pienryhmät:
Raketit lukivat kirjaa ja nimesivät asioita ja esineitä
Kummitukset lukivat Piki -kirjaa, tutustuivat toisiinsa ja leikkivät muotopaloilla väri -ja liikeleikkiä sekä magneetti -leikkiä
Ryhmä 3 tutustuivat toisiinsa ja yhdessä tuumin keksivät nimeksi ryhmälle nimen: Kukat 
Päiväpiirissä leikittiin Kim -leikkiä.


Keskiviikkona retkeiltiin Helilän puistoon. Kylläpä oli kivaa! Uskallettiin kiipeillä korkealla kiipeilytelineellä, ja liukua vaijerikeinussa! 
Ennen ruokailua juhlittiin vielä 5-vuotis synttäreitä!
Veo Anne Hovi oli tänään päiväkodilla mukana toiminnassa.

Torstaina pienryhmissä:
Raketit: jumppasivat salissa pallojen ja tunnelin kanssa.
Kummitukset
: Mittasivat kuinka pitkiä kukakin lapsi oli ja maalasivat saman pituisen auringonkukan
Kukat: tekivät ryhmäsopimuksen ja pelasivat Halipeliä

Päiväpiirissä luettiin kirja: "Pääsenkö minäkin mukaan?"

Perjantai lauluhetkellä avattiin ääni Duuri koiran jumpalla, laulettiin Alkulaulu, Syksy tulla saa, Ystävä laulu ja Loppulaulu. 
Heijaa hoijaa, heijaa hoijaa syksy tulla saa! 
Päiväpiirissä aloitettiin merirosvokirjan lukeminen, maanantaina jatketaan.
Kivaa viikonloppua!

Näpsissä touhuttiin 13. - 16.8.2018

Maanantaina leikittiin omilla ja päiväkodin leluilla.
Hienosti ovat Näpsät löytäneet uusi ystäviä ja yhteisen sävelen touhuihin.

Tiistaina kokoontuivat pienryhmät:
Ryhmässä 1 tutustuttiin uusiin ystäviin; kuka minä olen ja kuka sinä olet?
Leikittiin myös muotopaloilla väri -ja liikeleikkiä.
Ryhmässä 2 pehmoeläinten ja käsinukkien avulla tutustuttiin ystäviin. Laulettiin ja leikittiin myös muutamia lauluja.
Ryhmässä 3 tutkittiin kuvia ja pohdittiin ryhmälle nimeä. Ja yhteisellä päätösellä ryhmän nimeksi tuli Raketit.



Keskiviikkona retkeiltiin Nalle metsään. Tutkittiin kaatuneita puita ja arvuuteltiin eläimiä.
Löydettiin metsästä myös roskia ja vietiin ne sitten sinne minne ne kuuluvat eli roskakoriin!
Hyvä Näpsät!!
Päiväpiirissä leikittiin KIM -leikkiä. Hienosti arvattiin, mikä tavara puuttui joukosta.

Torstaina pienrymissä:
Raketit: tutustuttin kavereihin Piki kirjan avulla ja leikittiin muotopaloilla väri - ja liikeleikkiä
Ryhmä 3 mietittiin kuvien avulla ryhmälle nimeä, ja nimeksi tuli Kummitukset.

Ryhmä 2 harjoiteltiin asioiden ja tavaroiden nimeämistä
Päiväpiirissä "Ääni täytyy avata" laulu ja KIM -leikki jatkui.

Perjantaina laulettiin uusia lauluja Lähdetään musiikkimatkalle -kirjasta. Oli Duuri koiran rytmiloru, Alkulaulu, Lypsy laulu, Syksy tulla saa, Ystävälaulu sekä Loppulaulu. Ihanaa kun Tuutelitkin tulivat meidän vieraaksemme lauluhetkelle!


Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua!! 

TERVETULOA IHANA ELOKUU JA UUSI TOIMINTAKAUSI!

Heinäkuussa nautittiin helteistä ja auringosta.
Viimein koitti elokuu ja uusi toimintakausi Näpsissä pyörähti käyntiin.
Olemme alkuviikosta leikkineet paljon sisällä ja ulkona tutustuen samalla uusiin lapsiin ja aikuisiin.
Keskiviikkona teimme retken Karhulan torille, ja kylläpä possot maistuivat kaikille kävelymatkan jälkeen.
Perjantaina laulettiin ja tanssiittiin.

Näpsien kasvattajina toimivat:
Päivi Eriksson
Satu Kukkurainen
Elina Rouhiainen
Hannele Myöhänen

Kesäkuun viimeisellä viikolla touhuttiin

Maanantaina leikittiin salissa ja nukkarissa kivoja leikkejä.
Ulkona emme ottaneet leluja varastosta, vaan kehiteltiin aivan toisenlaisia hauskoja leikkejä.
Päiväkodin pihalta keräsimme myös pieniä kiviä askarteluja varten.
Päiväpiirissä esiteltiin omat lelut.

Tiistaina kokoontui kaksi aivan uutta pienryhmää, jotka saivat nimekseen:
"Jäätelö - kettu - kissa" -ryhmä sekä "Titanic - perhonen" -ryhmä.
Jäätelö - kettu - kissa -ryhmä väritteli värityskuvia ja teki havainnontitehtäviä
Titanic - perhonen -ryhmä maalasi eilen kerättyjä kiviä. Hienoja tuli!!
Päiväpiirissä vietettiin läksiäisiä toivelaulujen kera.

Keskiviikkona kokoontuivat myös pienryhmät:
Jäätelö - kettu - kissä -ryhmä maalasi kiviä ja
Titanic -perhonen -ryhmä väritteli värityskuvia ja teki havainnontitehtäviä.
Päiväpiirissä luettiin kirjaa.
Tänään Näpsät onnistuivat pitämään äänensä hiljaisina, eikä saatu yhtään punaista merkintää ääniliikennevaloihin. Hyvä me!!
Sen kunniaksi torstaille oli tiedossa jotain kivaa!

Torstaina juhlittiin sitten keskiviikon saavutuksia diskon merkeissä. Musana soi Robin ja Fröbelin palikat, tanssittiin niin että tuli ihan hiki!
Päiväpiirissä pelattiin liikepeliä.
Osaamisen ja onnistumisen puuhun olemme saaneet uskomattoman paljon lehtiä kauden aikana, hienoa!


Perjantaina pojat leikkivät itse rakentamassaan Titanic laivassa ja tytöt värittelivät värityskuvia. 
Ulkoilun aikana maistelimme kevään aikana kasvaneita herneitä.

Ulkona leikeissä mukana vesi-ilmapallot!! Olipas jännittävää!


Iso kiitos kaikille perheille hyvästä yhteistyöstä ja mukavasta toimintakaudesta.
Malmingin päiväkoti sulkee ovensa heinäkuun ajaksi, joten elokuussa nähdään!
Oikein ihanaa ja aurinkoista kesää kaikille!


viikko 25 Näpsissä

Maanantaina 18.6 leikittiin omilla ja päiväkodin leluilla. Oli kotileikkiä ja majaleikkiä sekä musisointia rummuilla.
Saimme Tuuteleita vieraaksi leikkeihin. Päiväpiirissä leluesittely.

Tiistai 19.6 pienryhmäpäivä
Puput: palasivat Kääreet ja tikapuut -peliä
Pöllöt: lukivat ja keskustelivat kirjasta Puupposten perhe
Ystävät: pelasivat nimeämispeliä
Tänään on keskusteltu ja tutkittu paljon Titanic laivaa ja sen kohtaloa.

Keskiviikko 20.6 Titanic - leikit jatkuivat heti aamusta. Pojat rakensivat myös omat
Titanic laivat. Ulkona touhuttiin hiekkalaatikolla ja pihahommissa.
Päiväpiirissä korttiarvoituksia.


Torstaina 21.6 koko talon Juhannusjuhlat pihalla: musiikkia, katuliituja, saippuakuplia ja yhdessä oloa.
Päiväpiirissä juhlittiin 4- vuotis synttäreitä.



Rauhallista ja ihanaa Juhannusta kaikille!!


Näpsissä touhuttiin viikolla 24

Maanantaina 11.6 oli lelu -ja leikkipäivä. Kivoja touhuja niin sisällä kuin ulkonakin.
S2 ryhmä pelasi lauseenmuodostus peliä.

Tiistaina 12.6 pienryhmä päivä:
Puput: askartelivat tuuliviirejä
Ystävät: muovailivat
Pöllöt: maalasivat perhosia

Keskiviikkona 13.6 retkeiltiin Helilän puistoon,
olipas kiva reissu!
Päiväpiirissä tuolileikkiä muotopaloilla.

Torstaina 14.6 pienryhmäpäivä:
Puput: lukivat kirjan Puupposten perheestä
Ystävät: pelasivat Käärmeet ja tikapuut -peliä
Pöllöt: pohtivat mistä saamme energiaa (aurinko, tuuli, puu ja vesi...)


Perjantaina 15.6 lauluhetkellä lainasimme Tuuteleiden laululaatikon, sieltä löytyi Merenneitolaulu, Lentäjä kirppu, Pikku päästäinen ja Leijonan metsästys.
Ulkoilua ja leikkiä lämpimällä pihalla. 

Aurinkoista viikonloppua!

Näpsien viikko 23

Maanantaina ryhmässä aloitti kaksi uutta kasvattajaa Minna ja Satu.
Päivä oli täynnä leikkiä niin sisällä kuin ulkonakin. Kylmä tuuli puhalsi pihalla ja paljon sai laittaa vaatetta,
jotta ei tullut kylmä.

Tiistaina kokoontuivat pienryhmät:
Pöllöt askartelivat tuuliviirejä, joita testattiin ulkona myös. Hienosti toimivat.
Ystävät leikkasivat ja maalasivat perhosia
Puput muovailivat.
Päiväpiirissä luettiin kirjaa

Keskiviikkona opiskelija Oleg opetti pienryhmässä muutamalle lapselle numeroita,
toiset leikkivät ja tekivät pöytähommia.
Päiväpiirissä jatkettiin eilistä kirjaa.

Torstaina kokoontuivat pienryhmät:
Pöllöt muovailivat
Ystävät askartelivat tuuliviirejä
Puput maalasivat perhosia

Perjantaina lauleltiin uusia ja tuttuja lauluja. Käsi oikea, loruiltiin Aurinko lettuja paistaa, Hämähäkki, Pikku papu, Viisi pientä sammakkoa ja toivomuslauluna Väriarvoituksia.
Ulkoilimme kylmässä ja tuulisessa säässä.
Päiväpiirissä lapset esittivät Kiinalaista tanssia ja sitten mietimme viikonpäiviä ja kuukausia. Kalenteriin laitoimme auringon, pilvien ja tuulen kuvan.

Lämmintä viikonloppua kaikille !






Touhuja ja tohinoita viikolta 22

Maanantaina leikittiin sisällä ja ulkona. Kili -ryhmä kokoontui.
Päiväpiirissä äänestettiin toiveruoasta.

Tiistaina kokoontuivat pienryhmät:
Ystävät: ihmettelivät miten vesi tulee hanasta ja mitä ei kuulu viemäriin
Puput: leikkivät kotileikkiä
Pöllöt: maalasivat sormiväreillä isolle paperille

Keskiviikkona retkeiltiin Petäjäpirtille, siellä touhuttiin metsässä, bongattiin perhosia ja muita hyönteisiä, pelattiin palloa ja paistettiin tikkupullia nuotiolla. Kyllä oli hyvää ja kivaa! Kaikkein jännittävintä taisi olla bussiautolla matkaaminen!

Torstaina tehtiin koko ryhmän kanssa pöytätehtäviä: oli värityskuvia, hamahelmiä, hahmotustehtäviä sekä palapelejä. Päiväpiirissä pelattiin Käärmeet ja tikapuut -peliä.

Perjantaina lauluhetkellä laulettiin ja piirrettiin Laulavan kynän tahtiin... 
"Ravistus ja rutistus,
paketti ja puhallus.
Etusormen kohotus ja
taikakosketus.
Taikasanat la-la-bom-bom.
Laulava kynä valmis on."
Koko viikko ollaan saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta, joten olemme myös ulkoilleet paljon!


Tikkupullan paistoa 


Paljon ihmeteltävää oli metsässä

NÄPSÄT viikolla 21

Maanantai Lelu ja leikkipäivä. Päiväpiirissä puhuttiin liikkenneturvallisuudesta, missä minkäkn kokoinen lapsia saa matkustaa ja miten.Muistutettiin turvaistuimen ja turvavyön käytön tärkeydestä.
Tiistai Pienryhmät, Puput värittivät värityskuvia.Ystävät maalasivat lattialla isolle paperille sormiväreillä.Pöllöt tutkivat veden eri olomuotoja, jää, höyrystyvä vesi, sulanut vesi.Päiväpiirissä kerrattiin kirjaimia.
Keskiviikko Retkipäivä,käveltiin Helilän leikkipuistoon leikkimään,aurinko hellii Näpsiä.Päivälevon jälkeen paistettiin koko päiväkodin väelle vohveleita välipalaksi, maistui tosi hyvälle.
Torstai Puput maalasivat sormiväreillä, Ystävät tekivät puuhatehtäviä ja värittivät, Pöllöt ihmettelivät veden matkaa vesitornista päiväkodin hanasta juomalasiin. Mitä kuuluu viemäriin ja mikä ei?
Perjantai Synttäridisko,lasten suosikkilauluja ja päivänsankari toivoi vemmerkonkkaa leikkin. Ulkoilua loistavassa säässä. Päiväpiirissä luettiin kirja Vernerin jännittävästä illasta.

Tässä kuva uudesta lattiapelistä,Tikapuut ja käärmeet seikkailevat mutta kukakohan on ensin maalissa?

Näpsät viikolla 20

Maanantai Leikkipäivä. Leikkiä niin ulkona kuin sisällä. S2 ryhmä kokoontui. Päiväpiirissä leikittiin kuva-arvoituksia Alias pelin tapaan.
Tiistai Pienryhmät,Puput ihmettelivät ja tutustuivat veden eri olomuotoihin, Ystävät pelasivat pelejä,Pöllöt tekivät tiedekokeen maidolla, väriaineita ja tipalla tiskiainetta. Ulkoleikkeihin otettiin mukaan vesi-ilmapalloja ja tavallisia ilmapalloja. Päiväpiirissä leikittiin Eijan toiveleikkejä ja Posteljooni toi kortin.Eijan eläkepäivät lähestyvät.
Keskiviikko Palapelejä koko ryhmälle, hyvää aivojumppaa. Ulkoilua auringossa jonka jälkeen päiväpiirissä luettiin kirja.
Torstai Pienryhmissä, Puput leikkivät,Ystävät tarkastelivat veden olomuotoja, Pöllöt värittivät numeroiden mukaan. Päiväpiirissä wiggle giggle pallotaitopeliä.
Perjantai Lauluhetkellä leikittiin ja laulettiin lasten toivelauluja. Aloitettiin Pöllörockilla, Isäntä se rakensi talon, Väriarvoituksia, Värilaulu, Leppäkertun aamutoimet, Hämä-hämä-häkki laulu. Retkeiltiin majametsään jossa hyttyset oli vallanneet lasten leikkipaikan. Hetki leikittiin ja kuultiin satakielen laulua sitten kiertotietä kävellen päiväkodille.
Hauskaa viikonloppua!

Näpsät viikolla 19

MaanantaiLeikkipäivä, nukkekoti, autot , kampaamo ja pikkuleluleikit. Osalla ryhmää salaisuuksien valmistelemista. Ulkona niin lämmin ja aurinkoinen sää että vaatteita pystyi vähentämään. Ihanaa!
päiväpiirissä lauluharjoitukset.
Tiistai osalla ryhmää salaisuuksia ja loput menivät istuttamaan herneentaimet ulos laatikkoon. Nyt vaan odotellaan suurta hernesatoa. Ryhmätilaan ilmestyivät liikennevalot jotka mittaavat melua. Punainen valo ilmoittaa että nyt on liikaa melua ja ääni on miellyttävällä tasolla. Ensimmäisenä päivänä mentiin punaiselle aika monta kertaa.
KeskiviikkoAamulla ennen ulkoilua lauluharjoitukset ja sitten ulos nauttimaan aurinkoista säästä. Ulos oli rakennettu temppurata jossa oli kiva touhuta.
Torstai Helatorstai Päiväkoti kiinni
Perjantai Äitienpäivä lauluesitys. Eskarien lähteviä muistettiin lauluhetkellä jälkeen kukin ja kortein.
Hyvää Äitienpäivää!

Näpsät viikolla 18

Maanantai  Vappubileet, tanssia discossa ja popcorneilla ja mustikkalimulla herkuttelua. 
Mahtava meno😀
Tiistai Päiväkoti kiinni.
Keskiviikko Pienryhmäpäivä, Puput tarkastelivat kirjaa kasveista.Ystävät salaisuuksien pa-
 rissa ja Pöllöt jumppasivat meriteeman mukaan. Päiväpiirissä juhlittiin 6-synttäreitä.
Torstai  Pupuilla meri-aiheinen jumppa, Ystävät lukivat kirjaa kasveista, Pöllöt aher-
sivat salaisuuksia. Retkeiltiin Nallemetsään ja samalla etsittiin merkkejä kevään koittamisesta. Leskenlehti, sinivuokko ja muurahainen bongattu.
Perjantai.  Äitienpäivä lauluhetkellä harjoitukset. Päiväpiirissä tuolileikki ja keväiset
 metsät laulu.
AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!

VIIKKO 17 Näpsissä

Maanantai Lelu ja leikkipäivä. Kampaamoleikki, kotileikki ja mukana kirmasivat myös leikkiponit. Ulkona keväisiä touhuja. Päiväpiirissä maisteltiin itsekasvatettuja herneenversoja.
Tiistai Puput tutkivat ulkona luontoa luuppien avulla, Ystävät jatkoivat salaisuuksien tekoa, Pöllöt saivat valmiiksi vedenalaiset maailmansa.Päiväpiirissä leikittiin Kommervenkkaa leikkiä.
Keskiviikko Aamulla leikkiä ja sitten ulos lähimetsään tutkimaan keväänmerkkejä. samalla kerättiin päiväkodin aidan vierestä roskia kokonainen muovikassillinen. Kukahan ne oli sinne heittänyt?Päiväpiirissä keskulteltiin roskaamisesta ja roskien lajittelusta.
Torstai Puput askartelivat salaisuuksien parissa, Ystävät jumppasivat merellistä jumppaa, Pöllöt tutkivat luuppien ja mikroskoopin avulla kasvattamiaan herneenversoja.
Perjantai Lauluhetkellä harjoiteltiin Äitienpäiväesityksen lauluja.
Ihanaa Viikonloppua!

Tässä tutkitaan juuri löytynyttä kastematoa

Viikkolla 16 Näpsissä tapahtui

Maanantai Lelu ja leikkipäivä. Leikkiä ja yhdet 5 - vuotissynttärit. Kili- ryhmä kokoontui.
Tiistai Puput pohtivat mitä kuuluu siniseen mereen ja kauhisteltiin roskien määrään merissä.Ystävät istuttivat herneitä ja samalla miettivät mitä kaikkea tarvitaan että kasvit kasvaa.Pöllöt ryhtyivät tekemään salaisuuksia.
Keskiviikko Leikkiä ja leivontaa. Pöllöt leipoivat herkullista pullaa koko päiväkodille. S2 ryhmä kokoontui.
Torstai Puput salaisuuksien parissa, Ystävät sininen meri teema ja merten saasteet.Pöllöt kasvien kasvun ihmettä ja koe kasvaako kasvit pimeässä ja jos kasvaa onko kasvu nopeaa vai hidasta.
Perjantai lauluhetkellä :Leppäkertun aamutoimet, Hurja Hai, Väriarvoituksia... saimme myös kokemuksen kanteleesta ja sen äänestä.Lauloimme Pienen pieni veturi laulun kanteleella säestettynä.
Aurinkoista viikonloppua!




VIIKKO 15

Kevät on saapunut! Jee , Jee!!!

Maanantaina Oman lelun päivä.Leikkiä aamupäivällä sitten ulos nauttimaan koko ajan lämpenevästä säästä .S2 ryhmä kokoontui .Päiväpiirissä tehtiin liikkeitä matkimalla jumppakortteja.
Tiistai Pöllöt jatkoivat pohtimista mistä ruoka tulee ja tutustuivat kanalan elämään.Ystävät seikkailivat Sinisellä merellä, Puput miettivät miten paperinkulutusta voisi vähentää. Päiväpiirissä suunniteltiin Vappujuhlia.
Keskiviikko Valokuvauspäivä täyttyi jännittävästä odotuksen tunteesta kun kuvaaja Pekka ja Antti Apina tulivat kuvaamaan päiväkotiin. Jokainen vuorollaan pääsi istumaan kuvauspaikalle ja antamaan parhaan ilmeensä tallentua kameranrullalle. Hymyä ja naurua riitti.
Torstai Puput istuttivat herneitä kasvamaan, Ystävät puhuivat paperin kulutuksesta ja Pöllöt alkoivat askarrella sinistä merta samalla puhuttiin myös vesistöjen roskaamisesta.
Perjantai Lauluhetkellä esiteltiin kevään uusia lauluja ja kysyttiin lasten mielipidettä niistä. Lapset saivat hymynaamoilla ilmoittaa pitivätkö laulusta vai eivät? Laulettiin Leppäkertun aamusta, Hurjasta haista, Kylpylaulu ja väriarvoituslaulu. Lopuksi keväiset rinteet. Laulut saivat hyvän vastaanoton , kaikista tykättiin.
Keväistä viikonloppua!

Viikon 14 touhuja

Tiistaina 3.4 avattiin taas päiväkodin ovat pääsiäisloman jälkeen.
Lähdimme suoraan aamupalalta ulkoilemaan. Ennen ruokailua kokoontui pienryhmät:
Puput ja Pöllöt sukelsivat Siniseen mereen ihmettelemaan meren asukkeja.
Ystävät keskustelivat lihan matkasta "pellolta ruokapöytään" sekä värittivät aiheeseen liittyvän kuvan.
Päiväpiirissä ihmeteltiin maapalloa.
Keskiviikkona 4.4 leikittiin legojen kanssa rakentelu -leikkejä ja S2 ryhmä kokoontui teemana värit.
Ulkona nauttiin kevätauringosta. Päiväpiirissä hypättiin taas meren syvyyksiin ja ihasteltiin sillä asuvia kaloja jne.
Torstaina 5.5 kookoontuivat pienryhmät: Puput: Aistiseikkali Sinisessä meressä.
Ystävät: Ihmettelivät mistä ruoka tulee mm. kanalan elämään tutustuen.
Pöllöt: pohtivat paperin kulutusta ja mistä se paperi siihen käsipaperitelineeseen ilmestyy.
Perjantaina 6.5 laulettiin lasten toivelauluja mm. Pikku Papun orkesteri, Värilaulu ja Isäntä se rakensi talon.

Kevään teemana Näpsissä on kestävä kehitys ja tutkiva oppiminen.

Kivaa viikonloppua kaikille!

Viikko 13 Näpsissä

Maanantai Lelu ja leikkipäivä. Autot ja pehmolelut hyvin edustettuina lasten leikeissä. Päiväpiirissä kerrottiin mitä tapahtui virpomisretkellä ja kuka sai millaisia virpomispalkkoja.
Tiistai Pienryhmät: Puput tutustuivat eri tuoksuihin ja makuihin ihan konkreettisesti. Esim lime, kaneli, valkosipuli, rosmariini tulivat tutuiksi.
Ystävät suorittivat Noitakoulua jossa tehtiin luudalla lentoharjoituksia, tunnustettiin pussista musta kissa, puhallettiin höyhentä pitkin lattiaa, vierailtiin Noita Nokinenän luona ja autettiin noitaa löytämään kadonnut kahvipurkki.
Pöllöt kuuntelivat sadun Iloisesta noidasta ja ajattelivat
Keskiviikko Pöllöt seikkailivat makujen ja hajujen maailmassa. Pupuilla Noitakoulu ja Ystävät lukivat kirjaa ja piirsivät pääsiäismunia.
Torstai Puput leikkivät junaradalla ja Ystävät maistelivat ja haistelivat tuttuja sekä uusia makuja/hajuja. Pöllöt suorittivat Noitakoulun haasteita ja saivat palkaksi rotan papanoita(rusinoita).

Perjantai Päiväkoti suljettu
Hauskaa Pääsiäislomaa!

Viikko 12 Näpsissä

Avoimet ovet koko viikon päiväkodissa. Mahdollisuus tutustua päiväkodin toimintaan klo 9-11 ja iltapäivällä klo 14-16.

Maanantai Lelu ja leikkipäivä. Rakennettiin maja saliin ja leikittiinsalissa sekä nukkarissa. S2 ryhmä kokoontui jossa luettiin kirja Taavi-hiirestä.
Tiistai Aamupalan jälkeen ulkoilemaan koska Kymi sinfonietta tuli päiväkotiin esiintymään ennen ruokailua. Konsertti alkoi kaikkien tuntemalla Pikku kakkosen posti sävelmällä, sitten vuorossa Ryhmä Haun tunnussävel. Konsertin aikana kuultiin myös Peppi pitkätossu, oravanpesä, postimies Pate ja jos sun lysti on laulut.Lapsista oli todella mukavaa ja mielenkiintoista kuulla elävää musiikkia ja tutustua uusiin soittimiin. Kiitos Kymi sinfonietta.
Iltapäivällä pienryhmät kokoontuivat,pöllöt istuttivat rairuohot ja koristelivat rairuohopurkit.Ystävät askartelivat pääsiäistipuja, Puput jumppasivat salissa pääsiästeeman mukaan.
Keskiviikko Aamupalan jälkeen leikittiin ja piirrettiin. Sitten puimme lämpimästi päälle ja lähdimme ulos retkeilemään läheiselle lumivuorella. Lumikasa oli taas muuttanut muotoaan ja oli lapsilla lisähaastetta kiipeillessä.
Torstaina Pienryhmät kokoontuivat. Puput koristelivat rairuohopurkit ja istuttivat niihen ruohot kasvamaan. Ystävät lukivat iloisesta noidasta sadun ja Pöllöt piirsivät laulavan kynän tahtiin lumiukon ja etanan.
Perjantaina Lauluhetki jossa Noita-akan vakasta löytyi munia joiden sisällä vihjeet laulettaviin lauluihin. Munista löytyi Pöllörock laulu, Peikkojumppa, Kanapolkka ja kenelllä on päällä jotain punaista...Lopuksi lauloimme Tule ystäväksi näin laulun opiskelijalle joka oli meillä harjoittelussa viimeistä päivää.
ILOISTA JA AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!




Touhuja viikolla 11

Maanataina leikittiin kotileikkejä, rakenteluleikkejä ja eläimillä. S2 pienryhmä kokoontui.
Tiistaina kokoontuivat pienryhmät: Pöllöt: istuttivat pääsiäisruohoja ja koristelivat purkit, Puput: soittivat soittimilla, Ystävät: jumppasivat.
Keskiviikkona tehtiin retki lumivuorelle. Kylläpä kurahousut jalassa mäkeä tultiin lujaa alas.
Torstaina pienryhmät: Puput ja Ystävät musiikkia, Pöllöt: jumppasivat
Perjantaina lauluhetki pääsiäisteemalla. 
Kivaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 

VIIKKO 10

Lomalta palattu ja kiva oli olla yhdessä viikon tauon jälkeen.
Maanantai Lelu ja leikkipäivä , S2 ja Halinalle
Tiistai Pienryhmät, Puput aistiseikkailivat äänten maailmassa,Ystävillä oli musiikkia, soittimia, rytmejä.Pöllöt harjoittelivat luokittelua.
Keskiviikko Ulkoiltiin läheisellä lumivuorella, kiipeiltiin ja laskettiin mäkeä. Osa ryhmästä askarteli Unelmien lapaset. Päiväpiirissä suujumppaa.
Torstai Pienryhmät,Puput luokittelua ja tavaroiden järjestämistä omiin ryhmiin. Ystävät seikkailivat aistien maailmassakuunnellen erilaisia ääniä ja niiden voimakkuuksia.Pöllöt soittimet soittimia ja lauloivat Karhuperhe metsäretkellä, Talitintti ja talipakka, Pikku-papun orkesteri.
Perjantai Aamulla laulu piirrettiin Vanajan saari laulun mukaan, oli aurinkoja, mökkejä, lumiukkoja , pizzaa ... Ulkoiltiin taas lumivuorella. Päiväpiirissä Kim- leikki ja missä asuu talonpoika.





Viikko 9 Talvilomaviikko

Olemme nauttineet rauhallisesta viikosta koko talossa. Lasten toiveiden mukaan olemme leikkineet paljon, olemme viettäneet Kalevalan päivää kansanmusiikkia kuunnellen ja perinneleikkejä leikkien.Yhtenä päivä innostuimme leipomaan ja paistoimme jälkiruoaksi vohveleita. Pakkanen on paukkunut sellaisissa lukemissa että ulkoilu on ollut lyhyitä pyrähdyksiä kevät auringossa .







Viikolla 8 touhuttiin

Maanantaina leikittiin ja S2 ryhmä kokoontui.
Tiistaina kokoontuivat pienryhmät: Pöllöt tanssivat ja lauloivat vanhoja ja uusia piirileikkejä, Puput harjoittelivat hahmotusta mm. palapelien ja tabletin avulla, Ystävät saduttivat.
Keskiviikkona rakenneltiin legoilla ja palikoilla, kyllä tuli upeita kuvioita. Osa lapsista katseli Tohtori Sykerön touhuja. Ulos uskallettiin pakkasesta huolimatta.
Torstaina kokoontui pienryhmät: Pöllöt saduttivat, Puput tanssivat piirileikkejä ja Ystävät harjoitteilvat hahmotusta mm. logicojen avulla.
Perjantaina laulettiin talvilauluja

"Pakkasaamuna paleltaa, pienet posket jo punoittaa, pakkasaamuna paleltaa, tule lähemmäs, tule lähemmäs..."



Vauhdikas viikko 7 Näpsissä

Maanantai Lelu-ja leikkipäivä.S2 ja kieliryhmät kokoontuivat . 3 lasta Näpsissä vierailulla/ varahoidossa
Tiistai Leivontapäivä. Leivottiin lasten kanssa mokkapaloja tulevan Ystävänpäivän herkuksi.Harjoiteltiin kananmunan rikkomista ja sähkövatkaimen käyttöä. Keskiviikkona saadaan sitten herkutella . Uusi talvilaji on keksitty ; pulkkasurffaus. Toinen vetää pulkkaa ja toinen yrittää pysyä kyydissä seisten . Haastavaa mutta niin hauskaa.
Keskiviikko Ystävänpäivä ja laskiaisjuhla pihalla. Laulettiin yhdessä; Tule ystäväksi näin, Pakkasaamuna paleltaa, Talvenkukkaset, Valkoista ja ihanaa. Sitten etsittiin salaista ystävää ja lopuksi halihippaa. Malmingin päiväkodin nakkikioski tarjoili juhlijoille kuumia nakkeja ja mehua.
Torstai Nukketeatteripäivä: Näytelmänä Korppi ja Kettu. Ensin aikuiset esittivät jonka jälkeen oli lasten vuoro. Oli kyllä kivaa! Päiväpiirissä puhuttiin mistä maito tulee ja katsottiin Maidon tie video.
Perjantaina Päivä polkaistiin käyntiin Levyraadilla.Voittaja kappaleeksi äänestettiin Pöllörock. Hikipäässä tanssittiin kera villien kuvioiden.


Viikko 6 Näpsissä


Maanantaina
leikkittiin omilla ja päiväkodin leluilla.
Tiistaina pienryhmät: Puput: maalasivat talvimaisemaa,Ystävät: askartelivat ystävänpäivä sydämiä ikkunoihin, Pöllöt: lukivat kirjoja.
Keskiviikkona nautittiin lumesta päiväkodin pihalla ja tehtiin myös retki "lumivuorelle" eli viereisen parkkipaikan suurella lumivallille. Kyllä oli kivaa :) Keskuteltiin ryhmässä myös milloin kaveria saa halata ja suukottaa. 
Torstaina pienryhmät: Puput: jumppasivat salissa, Ystävät: ystävänpäivän sydän askartelut jatkuivat, Pöllöt: pelasivat Triominos peliä, jossa sai pähkäillä mikä pala sopii mihinkin.
Perjantaina laulettiin lasten toivelauluja ja rokattiin :)
Kivaa viikonloppua!! 😊

Näpsät viikolla 5


Maanantai Lelu ja leikkipäivä
Tiistai Pienryhmäpäivä Puput luettiin kirjoja numeroista ja kuinka Desiree virtahepo aloitti koulun.Ystävät jatkoivat talvimaiseman tekoa. Pöllöt aistiseikkailivat; muotoja, magneettileikkija harjoiteltiin ohjeiden ymmärtämistä.
Keskiviikko aamulla Kymin seurakunnan työntekijät laulattavat lapsi talvilaulujen merkeissä ja osa lapsista leikki Tuuteleiden puolella. Ihana talvisää joten ulkoiltiin ja nautittiin lumesta.
Torstai Pienryhmät: Puput askartelivat sydämmet ystävänpäiväksi, Ystävät lukivat kirjaa Hurjista merirosvoista ja pojasta nimeltä Aapeli Tyrsky.Pöllöt jumppasivat ja viimeistelivät talvimaisemateokset. 
Perjantai Laulu ja leikkihetki:Talvenkukkasia, Lumiukot marssivat, Talitintti ja talipakka, Pakkasasteita. Hyvä ulkoilusää, lapset leikkivät lumisotaa juuri saaneella lumella. Hauskaa oli!

TALVINEN VIIKKO 4


Maanantai Lelu ja leikkipäivä.

Tiistai Pöllöt askarteli lumihiutaleita ja tähtiä paperista. Ystävät keskustelivat mikä paras leikki ja leikkivät majalekkiä sekä pikku keijukaisilla. Puput aistiseikkailivat ja luistelivat liiduilla sinisellä paperilla, lauloivat lumiukkolauluja.Ulkoiltiin vaikka pakkanen paukkui, kivaa oli laskea mäkeä ja saada punaiset posket.

Keskiviikko osalla Näpsistä kieli- ja liikuntaryhmä, toiset tekivät hamahelmiä,rakentivat palapelejä ja piirsivät. Retkeiltiin läheisen parkkialueen reunalla olevaan isolle lumikasalle. Kiipeilyä ja mäenlaskua.

Torstai Pienryhmäpäivä Puput tutustuivat eläinten jälkiin ja maalasivat niitä talvimaisemaan. Ystävillä aistiseikkailua ja lumilauluja. Pöllöillä lempileikkejä niinpä sitten leikittiin eläinlääkäriä, lääkäriä ja majaleikkejä

Perjantai lauluhetkellä pilkittiin avannosta lauluja ja mietittiin yhdessä asioita joita osattiin tällä viikolla. Lauluina: Valkoista ja ihanaa, Lumiukot ketjussa kulkee, hiirilaulu, lumikukkia.
Mukavaa viikonloppua!

VIIKKO 3

Alkaa vihdoin tuntua talvelta, lämpötila putosi pikkuisen pakkasen puolelle ja maakin on saanut lumipeitteen. Ulkoilusää on ollut mitä mainioin vaikka välillä on tuuli tuivertanut viileästi.

Maanantai Lelu ja leikkipäivä. Olikohan lasten yhteinen sopimus vai mikä mutta melkein kaikki vierailevat lelut olivat jonkinlaisia eläimiä.

Tiistai Pienryhmäpäivä,Puput salissa kehonosa liikuntaa, Ystävät aistiseikkailivat lumiukko Sannan kanssa, Pöllöt maalasivat talvimaiseman pohjaa vesiväreillä.

Keskiviikko Lumipyry päivä. Osa Näpsistä reippaili torille posson ostoon, osa jäi leikkimään päiväkodin pihalle. Matka taittui reippaasti ja lounaan jälkeen
kaikki herkuttelivat tuoreilla possoilla.

Torstai Leikittiin ja muovailtiin uusilla värikkäillä taikahiekoilla. Näpsät ulkoilivat pitkän aamu-ulkoilun lumesta nauttien

Perjantai Laulu-ja leikkihetki. lasten toivelauluja ja synttärijuhlat samalla. Lopuksi lasten disco tanssitti Näpsiä.

VIIKKO 2

Tervetuloa uusi vuosi 2018!

Maanantai suunnittelupäivä , päiväkoti kiinni.
Tiistai pienryhmäpäivä;  Puput aloittivat maalaamaan talvisia akvarellejä, Pöllöt saivat haastavan pöytätehtävän jossa harjoiteltiin leikkaamista, värittämistä ja aikajärjestystä. Ystävät kertasivat kehonosia ja puhuivat omasta tilasta/reviiristä.
Keskiviikko retkeiltiin päiväkodin viereisessä metsikössä. Juhlittiin erään Näpsät 4-vuotis syntymäpäiviä.
Torstai pienryhmäpäivä;Puput aistiseikkailivat lumiukon kanssa, Ystävät maalasivat talvimaisemaa vesiväreillä, Pöllöt kertasivat kehonosia,numeroita.
Perjantai Talvinen lauluhetki: Pakkasmittari, Valkoista ja ihanaa, Lumiukot, Talitintti ja talipakka

VIIKKO 50 Tapahtumat

Pikku hiljaa alkaa jo joulu näkyä... jännittää, ei oikein malttaisi keskittyä mihinkään,pienetkin muutokset tai uudet äänet tulkitaan selvästi tontun tekosiksi.Kivaa kuitenkin on kavereiden kanssa leikkiä ja välillä rouskuttaa pipareita, avata joulukalenterin luukkuja ja kertoa mitä toivoi joulupukilta lahjaksi.
Kyllä se niin vaan on että lapset tekevät joulun,ihanaa olla mukana lasten innostuksessa ja odottamisen ilossa..

Maanantai Lelu - ja leikkipäivä

Tiistai Pienryhmät:Puput taiteilivat revontulia,Ystävät askartelivat talven keijuja, Pöllöt aistiseikkailivat tontun matkassa. Nautimme kunnon talvisesta säästä,lunta ja tuiskua.

Keskiviikko Retkeiltiin majametsään, majojen uudelleen rakentamista ja ihmeteltiin kuinka metsä näyttää niin erilaiselta kun lunta ja jäätä.

Torstai Pienryhmäpäivä, Puput leikkivät pikkuleluilla, Pöllöt lauloivat joululauluja, Ystävät katsoivat Masha ja karhu animaatiota(jossa laskemista)

Perjantai Osa Näpsistä lähti vierailulle Mönnikotiin jossa esitettiin muutamia lauluja ja toivotettiin asukkaille Hyvää Joulua! Loput Näpsät leikkivät päiväkodilla.

Viikko 49 Näpsissä

Suomi 100 tunnelmissa koko viikko
Maanantai Lelupäivä, uusia ja vanhoja lelututtavuuksia vierailemassa Näpsissä.Joulukalenteri liikutti taas meidän porukkaa.
Tiistaina Valmistaudumme illan juhlaan, lauluharjoitukset ja salin raivausta. Jännitti kovasti. Juhlat onnistuivat ja erityisesti Muskatin bändi tanssitti päiväkodin väkeä ja vieraita.
Keskiviikko HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ SUOMI!
Torstaina Osa Näpsistä osallistui Joulukirkkoon Kymin kirkossa ja osa jäi päiväkodilla nauttimaan uudesta lumesta.
Perjantaina Jouluaiheinen laulu-ja leikkihetki.

Viikko 48 Näpsät touhuilee

JÄNNITYSTÄ HAVAITTAVISSA! JOULU LÄHESTYY!!!
Maanantai Lelu- ja leikkipäivä.

Tiistai Pienryhmätoimintaa: Pupuilla musiikkiliikuntaa, Ystävät tekivät aistiseikkailussa matkan korvatunturille, Pöllöt askartelivat revontulia.Ennen ruokaa mietittiin mitä tarkoittaa isänmaa ja äidinkieli sanat. Samalla mietittiin vuorokautta, mihin erillaisiin osiin jakaantuu ja mitä silloin tehdään.

Keskiviikko aloitettiin joulupipareiden leivonta

Torstai Leipominen jatkui. Vietettiin yhdet 5 -vuotis syntymäpäivät, oli tosi kivaa.

Perjantai laulu ja leikkihetkellä laulettiin revontulitanssi ja kurkistettiin joko näkyy varpaissa valoa. Joulukalenteri aukeaa ja Taneli tontulla on tärkeä viesti Näpsille.

Näpsät viikolla 47

Touhukas viikko Näpsissä!

Maanantai
Lelupäivänä oli pöllöjä, poneja, kahvikutsuja ja vauvojen hoitoa
Tiistai
Palapelejä, pelejä, pahvikiekkojen maalausta ja suomi-lintujen askartelua.Ulkona lumileikkejä kun alkoi pikkuhiljaa sataa lunta. Kivaa!!
Keskiviikko
Lumileikkejä ulkona kun vihdoinkin tuli lunta. Sisällä pelattiin ja leikittiin.
Torstai
Pienryhmäpäivä: Pöllöt askarteli talvenkeijuja, Ystävät taiteilivat revontulia, puput harjoittelivat värejä ja numeroita.
Perjantai
Laulu- ja leikkihetkellä harjoiteltiin Itsenäisyyspäivän juhlaan lauluja

Näpsät viikolla 46

VIIKKO 46
Maanantai Lelu ja leikkipäivä
Tiistai Pienryhmät: Pöllöt osallistuivat nukketeatteri esitykseen, Ystävät ja Puput leikkivät. Päivällä kirja Olipa Virtasilla Joulu.
Keskiviikko Aamulla synttärijuhlat jonka jälkeen retkeiltiin Nalle-metsään.
Torstaina Toimintaa pienryhmissä, nukketeatteri -esitys
Perjantai laulu-ja leikkihetki

Päiväkotimme osallistuu opinnäytetyöhön vanhempien osallisuudesta

Hei kotiväki!

Olemme kolme sosionomi (AMK)–opiskelijaa Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulusta (XAMK) Kotkan kampukselta. Teemme Kotkan kaupungille opinnäytetyötä vanhempien osallisuuden kokemuksista lastensa päivähoidossa. Tutkimus toteutetaan Malmingin ja Utumetsän päiväkodeissa alle esikouluikäisten ryhmissä.

Varhaiskasvatuslaissa painotetaan sekä vanhempien että lasten osallisuutta. Vanhempien osallisuus varhaiskasvatuksessa on lyhyesti kuvattuna vanhempien osallistumista lapsen varhaiskasvatuksen sisällön, ja keskeisten osa-alueiden suunnitteluun sekä arviointiin. Opinnäytetyössämme keskitymme vanhempien kokemuksiin omasta osallisuudesta. Tavoitteena on saada päiväkodeille kehittämisideoita vanhempien osallisuuden vahvistamiseksi.

Kysely on avoinna 13.11.-27.11.2017 välisenä aikana osoitteessa https://www.webropolsurveys.com/S/DC8C06C4EAE9F6AA.par Kyselylomakkeeseen vastataan nimettömänä eikä vastauksista pysty identifioimaan yksittäistä vastaajaa. Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista. Kyselyyn voi osallistua perheestä molemmat vanhemmat erikseen. Kysely on lapsikohtainen, eli kyselyyn vastataan yhdestä lapsesta kerrallaan. Vastaamiseen kuluu aikaa noin 5-10 minuuttia. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja niitä käsittelevät vain allekirjoittaneet. Tutkimustulokset tullaan kirjaamaan opinnäytetyöhön, joka on myös luettavissa päiväkodillanne keväällä 2018, kun opinnäytetyö valmistuu.

Toivomme, että mahdollisimman moni teistä vanhemmista vastaisi kyselyymme, koska jokainen vastaus on tärkeä opinnäytetyöllemme.

Mikäli teille herää kysymyksiä tutkimukseen liittyen, meidät tavoittaa alla olevista sähköpostiosoitteista.

Kiitos yhteistyöstä!

Lilli Mäki Hanna Sainio Pia vainio

lilli.maki@edu.xamk.fi hanna.sainio@edu.xamk.fi pia.vainio@edu.xamk.fi

Liitteet:

Saatekirje.docx

Viikko 45 Näpsissä

Tapahtui viikolla:
Maanantai Lelu-ja leikkipäivä. Ulkona leikkittiin keppihevosilla, tallista löytyy tällä hetkellä Rusina, Salama ja Myrsky nimiset hevoset.Päiväpiirissä lapset piirsivät liitutaululle arvoituksia.
Tiistai Ulkoilua heti aamupalan jälkeen sitten sisällä lauluharjoitukset perjantaita varten. Arvoituksia piirtämällä.
Keskiviikko Pienryhmissä , osa ulkoilemaan ja osa bussilla Kyminsuun teatteriin katsomaan näytelmää Tyttö ja huiluhaltijatar.Ennen ruokaa kirja
Nalle puh ja möhköfantti.
Torstai Junarata ja ponileikkejä. Viime hetken lauluharjoitukset ja ennen ruokaa jumppakortit
Perjantai Isänpäivälauluhetki . Laulettiin Äänenavauslaulu, Isäntä se rakensi talon , Ukko Jörrikkä, Leikatkaamme kauraa ja lopuksi Robottilaulu
HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

Viikko 44 Näpsissä

Näpsät touhusivat viikolla

Maanantai Lelu- ja leikkipäivä. Leikkejä sisällä ja ulkona. Päiväpiirissä lomakuulumisia
Tiistai Isänpäivä askartelut jatkuivat...
Keskiviikko Leikkejä ja 2 pienryhmällä tuuteleiden Sarin kanssa leikkipaja.Leikkipajassa tunnemittariin tutustumista ja koiraleikkejä.
Torstai Pienryhmätoimintaa, jumppaa ja isänpäivä askartelua.
Perjantai HALLOWEEN juhlat.Esiintymässä Musiikkiluokka , oli muuten hauskaa. Tuttuja laululeikkejä ja lopuksi tansittiin dscossa naamiaisasu päällä. Päiväpiirissä tuolileikki muotopaloilla.

Näpsien touhut viikolla 42

Maanantai Lelu ja leikkipäivä.Ulkona mahtavat kuraleikit😀
Tiistai Askarreltiin isänpäiväkortteja🎁
Keskiviikko Majametsäretki, majan rakennusta ja muita touhuja.Päivällä satu Prinsessa ja herne.
Torstai Leikkejä ja erityisesti lääkärileikki uutena kiinnostuksen kohteena.Samalla tutustuttiin kehon toimintaa kirjan avulla.
Perjantai Lauluja ja leikkejä

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä