Joulutouhut alkaa :)
Uusi viikko aloitettiin legon rakennusleikeillä. Isommat rakensivat ison tornin isoista legopalikoista. Kyllä meillä on taitavia lapsia <3
Leikkipäivän ohessa koristeltiin joulukuusi, joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi. Kuusesta tuli upea ! :)
Keskiviikkona päästiin pitkästä aikaa jumpalle koulun saliin. Lajiteltiin värejä samanvärisen hulavanteen sisälle. Tämä oli lapsista hauskaa. Hienosti opittiin värejä ja osattiin viedä pallot oikeaan paikkaan :)
Lopuksi siirryttiin väristä toiseen erilaisin liikkumistavoin esim. karhukävely ja pupu :)
Loppuun otettiin leikkivarjo :) Heilutettiin palloja pois leikkivarjon päältä ja lopuksi lapset pääsivät rentoutumaan leikkivarjon alle:)
Isot lumikinokset best <3
Torstaina päästiin sosionomiopiskelijoiden pitämään jumpparataan. Hyppyjä, ryömimistä, pujottelua ja kepparilla ratsastamista :)
Meidän nukkariin on ilmestynyt tonttuovi. Tonttu jättää joka päivä kirjeitä lapsille päivän tekemisistä ja omista kuulumisistaan :) Kuunnellaan joka päivä kirje, jonka tonttu on meille jättänyt.
Viikonlopuksi tonttu toivoi meidän askartelevan hänelle lisää tonttukavereita. Jokainen lapsi askarteli oman tontun, jotka laitettiin meidän tonttuikkunaan.
Tonttuystävät <3