Blogimerkintä



Luistintyössä sai tehdä loppusilauksen glitteriliimalla. Taloaskartelussa sai harjoitella kädentaitoja monipuolisesti.




Itsenäisyyspäiväaskartelua



Joulukalenterissa tutustuimme metsän eläimiin ja jokainen lapsi vuorollaan sai satuhieronnan ja ohjeet myös kotiin.



Joulukortteja aloimme askarrella hyvissä ajoin ennen joulua. Kävimme viemässä korteista osan vanhuksille Koskenrinteen Karhulakotiin. Vastassa ulkona meitä oli Karhulakodin johtaja Ulla Mattila ja yksi asukas, jonka kanssa lapset pääsivät vaihtamaan joulukuulumisia. Lupasimme tehdä jatkossakin yhteistyötä.

Koristelimme päiväkotia talviseen kuntoon, lapset teki ikkunoihin lumiukkoja ja töpsyttelivät lumimaiseman lattialla superlonikuutioiden avulla.
Tähtityössä lapsien saksien käyttö petraantui silmissä.




Nalleaskarteluja Nalle-päivän kunniaksi

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä