Kesäntekijät luontotuvalla

Perjantaina lähdimme yhdessä luontotuvalle puutarhahommiin: Saimme vanhempainyhdistykseltä kasvulaatikon ja katekangasta,hallaharson, multaa, yrttejä, siemeniä ja kastelukannun. Lisäksi otimme mukaan multalaatikot, joista pilkisti tyttöjen löytämiä vaahterantaimia.
Kun tulimme luontotuvalle Susku hihkaisi:" Hei telkkä lensi pönttöön!". Toivottavasti telkkä ei hätääntynyt meistä.
Kävimme heti hommiin: Kasvulaatikko maahan, siihen katekangasta ja .....kuka kantaisi multasäkit? Voimamiehiä ja voimanaisia löytyi.
Haistelimme yrttejä varovasti lehtiä hieromalla. Hauskoja nimiä noilla yrteillä.
Näppärät nikkarit nikkaroivat yrteille nimikyltit, vasara lauloi.
Tytöt innostuivat sahaamaan nurmikolla lojuvia puunoksia, haravalla siistittiin nurmea hieman myös. Kaivoimme tuvan kätköistä muutaman kuorimaveitsen ja niillä oli kiva vuolla kaarnanpaloja. Muutama kaarnalaiva syntyi suitsait sukkelaan! Leppäkerttujakin näkyi jo lentelemässä, jopa karkuun, ja siitä syntyi jopa murhetta. Leppäkerttu olisi niin soma jopa kotiin lemmikiksi, ehkä...
Lopuksi istutimme multaan vielä herneitä, ruusupapuja ja lemmenkukkaa. Toivottavasti ne saavat kasvurauhan.