Suomen kieli

Yhteiskuntatiedon sanastoa Alias-pelillä

Opetuksen tavoitteet:

Yhteiskuntatiedon sanojen kertaaminen ja
puhumisen aktivoiminen.

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat pelaavat Alias-peliä kahdessa joukkueessa. Toisesta joukkueesta yksi kerrallaan selittää ja muut arvaavat. Aikaa on minuutti ja jokaisesta arvatusta sanasta joukkue saa pisteen.

Materiaali:

Yhteiskuntatiedon sanoja paperilapuilla. Esim. enemmistö, vähemmistö, saamelainen, peruskoulu jne.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Peli toimi muuten hyvin, mutta kaikki opiskelijat eivät muistaneet tai osanneet selittää tiettyjä sanoja. Kun sanapino pieneni, vain vaikeat sanat jäivät jäljelle ja viimeisenä vuorossa olleet opiskelijat eivät osanneet selittää kuin yhden tai kaksi sanaa. Sanoja olisi siis voinut olla enemmän.

Suuri osa opiskelijoista oli kuitenkin oppinut sekä aikaisemmat että juuri edellisellä tunnilla käydyt sanat, joten harjoitus toimi sujuvasti.

Tuntimäärä: 1

Vuorovaikutustilanteet

Opetuksen tavoitteet:

  • Vuorovaikutustilanteiden harjoittelu.
  • Suullinen ilmaisu.

Työtavat ja materiaali:

Improvisoitiin vuorotellen pareittain erilaisia vuorovaikutustilanteita, muut keksivät parille tilanteen ja tapahtumapaikan (mm. kaverin tapaaminen tapaaminen kadulla, tien kysyminen, onnittelu)
Kotitehtävänä oli ollut opettajan laatima moniste, jossa oli erilaisia lyhyitä dialogeja, joiden repliikit piti laittaa oikeaan järjestykseen, joten sanasto oli tuttua.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Tunti oli innostava ja hauska, nekin opiskelijat, joiden kielitaito on vielä heikko, pystyivät osallistumaan, kun keskustelukumppani auttoi. Toisten esityksiin suhtauduttiin positiivisesti.

Tuntimäärä: 1

Verbiharjoitus, verbien astevaihtelu

Opetuksen tavoitteet:

  • Verbien harjoitteleminen.
  • Verbien astevaihtelun harjoitteleminen.

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat pelasivat verbipeliä neljän hengen joukkueissa. (4×4). Jokaisessa pelilaudan pysähdyspaikassa oli yksi persoonapronomini. Opiskelija heitti noppaa ja eteni nopan silmäluvun mukaan. Jokaisella pysähdyskerralla opiskelija nosti verbikortin ja teki lauseen pysähdyskohdassa olevasta persoonapronominista ja verbistä. Jos vastaus oli oikea, pelaaja sai jatkaa matkaa.

Materiaali:

Pelilautoja, noppia verbikortteja.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Peli toimi hyvin vaihtelevasti. Kaikki ryhmät eivät ymmärtäneet ohjeita, ja koska luokassa oli vain kaksi ohjaajaa, kaksi joukkuetta aloitti pelin pelaamisen väärin. Lisäksi opettajan olisi pitänyt olla koko ajan paikalla kertomassa menikö vastaus oikein vai väärin. Peli oli ihan hyvä, mutta olisi parempi pienryhmässä tai sellaisessa ryhmässä, jossa osa opiskelijoista voi toimia opettajina.

Tuntimäärä: 2

Verbiharjoitus, -ko, -kö -kysymykset

Opetuksen tavoitteet:

Verbien harjoitteleminen (verbityypit 1, 2 ja 3) –ko, -kö –kysymysten harjoittelu.

Työtavat ja materiaali:

Yksi opiskelija kerrallaan esitti pantomiimina jonkun verbin. Muut opiskelijat saivat arvata oikean verbin kysymällä esimerkiksi: ”Nukutko sinä?” Pantomiimin esittäjä toimi opettajana ja valitsi vastaajan. Hänen piti myös vastata kokonaisella lauseella joko ”Ei, minä en nuku.” tai ”Kyllä, minä nukun.”

Materiaali: kuvakortteja verbeistä.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus toimi hyvin ja opiskelijoilla oli hauskaa. Aluksi kaikki eivät ymmärtäneet, että arvatessa täytyy käyttää –ko/-kö –kysymystä, mutta harjoituksen edetessä lähes kaikki osasivat jo muodostaa kysymyksen.

Tuntimäärä: 1

Ulkonäön kuvaileminen

Opetuksen tavoitteet:

  • ulkonäön kuvailemisen harjoitteleminen
  • suullisen kielitaidon aktivoiminen

Työtavat ja materiaali:

Kaikki opiskelijat saivat lehdestä leikatun kuvan. Heillä oli noin 10 minuuttia aikaa, minkä jälkeen heidän piti suullisesti kuvailla kuvassa olevan henkilön ulkonäköä ja mahdollisesti myös henkilötietoja tai ammattia jne. Tarkoituksena oli käyttää edellisellä tunnilla opeteltua sanastoa.

Materiaali: Lehdestä leikattuja kuvia erinäköisistä ihmisistä

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi hyvin, oli opiskelijoiden mielestä hauska. Myös hiljaisimmilla opiskelijoilla oli suhteellisen helppoa tuottaa kieltä kuvan ja uuden sanavaraston avulla.

Tuntimäärä: 1

Työhön ja opiskeluun liittyvää sanastoa

Opetuksen tavoitteet:

  • Työhön ja opiskeluun liittyvien adjektiivien opiskeleminen.
  • Huomion kiinnittäminen omiin opiskelutaitoihin ja vahvuuksiin.
  • Kriittisen ajattelun kehittäminen.

Työtavat ja materiaali:

Harjoitus oli jatkoa edellisen päivän keskustelulle siitä, mitkä mitkä adjektiivit sopivat tiettyyn ammattiin. Nyt opiskelijat pohtivat kahdessa ryhmässä hyvän opiskelijan ja hyvän opettajan ominaisuuksia. Molemmilla ryhmillä oli oma ohjaaja. Jokainen opiskelija sai sanoa mielipiteensä sekä hyvästä opettajasta että hyvästä opiskelijasta. Lisäksi mietittiin syitä, miksi tietyt ominaisuudet ovat hyviä.

Materiaali: Lista adjektiiveista selityksineen OPH alta liitteenä.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Tämä keskustelu toimi aika hyvin. Vaikka adjektiivit olivat edelleen epäselviä suurelle osalle opiskelijoista, he olivat selvästi miettineet ja ottaneet sanoista selvää kotona. Tunnilla ei suoranaisesti tarvinnut miettiä omia opiskelutaitoja tai opettajan opettamistaitoja, mutta tässä harjoituksessa oli helppoa verrata käytännön opiskelua siihen, millaista sen pitäisi olla opiskelijan mielestä. Tämä toivottavasti auttoi opiskelijoita pohtimaan sekä omaa opiskeluaan että myös opettajan työtä kriittisesti.

Tuntimäärä: 1

Liitteet:

OPO-materiaali selkosuomeksi

Tutustuminen, itsestä kertominen

Opetuksen tavoitteet:

Esittely, itsestä kertominen

Työtavat ja materiaali:

Piirrä itsesi, kirjoita asioita kuvaan, kerro itsestäsi

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi hyvin, opiskelijat tekivät innokkaasti ja opiskelivat uusia asioita.

Tutustuminen ja ystävän esittely

Opetuksen tavoitteet:

Tutustuminen ja ystävästä kertominen.

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijoilla kotitehtävänä tutustumisharjoitus, jossa piti kotona kysyä parilta tietoja tästä (esimerkiksi kotimaa, äidinkieli, mitä hän harrastaa, mistä hän pitää jne). Tunnilla opiskelijat esittelivät toisensa luokan edessä pareittain, Jos kertoja ei ollut varma, parilta sai kysyä esittelyn aikana neuvoa.

Materiaali: Kysymykset monisteena.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus toimi hyvin, koska opiskelijat asuvat yhdessä ja heillä on mahdollisuus tehdä kotitehtävät yhdessä. Samanlaisia kysymyksiä oli kyselty jo edellisen päivän harjoituksessa tunnilla, joten opiskelijat osasivat tehdä tehtävän kotona ilman ohjausta. Näytti siltä, että opiskelijoista oli hauskaa päästä luokan eteen puhumaan eikä kukaan kokenut sitä liian jännittäväksi. Jännitystä vähensi se, että piti esitellä pari eikä itseä. Oli hyvä, että kaikki saivat puhua vuorollaan, jolloin myös hiljaisimmat ja ujoimmat saivat mahdollisuuden käyttää kieltä.

Tuntimäärä: 1 h

Tutustuminen ja ryhmäytyminen

Opetuksen tavoitteet:

Ryhmäläisiin tutustuminen ja ryhmäytyminen.

Työtavat ja materiaali:

Itsensä esitteleminen kysymyksiin vastaamalla. Kysymykset käydään ensin läpi yhdessä, sitten kaikki opiskelijat kysyvät toisiltaan ja opettajalta 5 kysymystä ja kirjoittavat vastauksen ylös.

Materiaali: valmis moniste, jossa tilaa kaikkien opiskelijoiden tiedoille.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus toimi hyvin. Koska kaikkien täytyi saada tiedot omaan paperiinsa, myös ujoimmat ja suomea heikoimmin osaavat uskalsivat puhua suomea.

Opiskelijat oppivat toistensa nimet, kansalaisuudet, iän, asuinpaikan ja äidinkielen.

Tuntimäärä: 1 h 30 min.

Tuntemuksista kertominen

Opetuksen tavoitteet:

  • tuntemuksista kertominen
  • lauserakenne: minua ärsyttää/ väsyttää/ pelottaa/ huolettaa /naurattaa

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat etsivät ja leikkasivat aikakauslehdistä ihmisten kuvia. Tarkoituksena oli löytää sellaisia kuvia, joissa näkyy kuvassa olijan tunnetila. Opiskelijat liimasivat kuvat kukin omaan posteriinsa ja kirjoittivat miltä kuvassa olevasta henkilöstä tuntuu ja miksi. Tunnin lopuksi kaikki esittelivät oman posterinsa.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Opiskelijat kokivat lauserakenteen tosi vaikeana, mutta tekivät harjoituksessa kuitenkin kaiken oikein. Leikkaaminen ja liimaaminen oli mukavaa vaihtelua kieliopin opiskelemiselle, vaikka tässä harjoituksessa oli kysymys myös uudesta lauserakenteesta. Joillakin opiskelijoilla oli hyviä oivalluksia tunnetiloista ja niiden syistä.

Tuntimäärä: 3

Toisen esitteleminen

Opetuksen tavoitteet

Toisen esitteleminen, pronominit tämä, tuo, se

Työtavat ja materiaali:

Käydään läpi dialogiharjoitus, jossa keskustelun repliikit ovat väärässä järjestyksessä. Roolileikkinä opiskelijat ovat juhlissa ja kyselevät tietoja toisistaan ja muista juhlissa olijoista. (Kuka hän on?, Kuka tuo tyttö on?)

Materiaali:

Dialogirunko esittelystä väärässä järjestyksessä

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi hyvin, oli tarpeeksi haasteellinen, mutta ei liian helppo ryhmässä, jossa on suuria tasoeroja. Opiskelijoiden mielestä harjoitus oli hauska.

Tuntimäärä: 2

Tekstin ymmärtäminen: kuullun ymmärtäminen

Opetuksen tavoitteet:

  • tekstin ymmärtäminen
  • kuullun ymmärtäminen
  • postpositioiden käytön harjoittelu

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijoilla oli ollut kotitehtävänä teksti. Tunnilla he saivat kuullunymmärtämistehtävänä kymmenen monivalintakysymystä. Opiskelijat siis kuulivat jokaiseen kymmeneen kysymykseen yhden oikean ja kaksi väärää vaihtoehtoa, joista heidän piti tekstin perusteella valita oikea.

Materiaali: teksti, jossa useita postpositioita, monivalintakysymyksiä luettavaksi

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Tehtävänanto vei yllättävän kauan aikaa, sillä opiskelijat eivät ymmärtäneet harjoituksen kulkua. Kun kaikki ymmärsivät viimein mitä piti tehdä, harjoitus olikin opiskelijoille aika helppo lukuun ottamatta niitä, jotka eivät olleet lukeneet tekstiä kotona ollenkaan.

Tuntimäärä: 1

Tekstin ymmärtäminen ja puhumista Selkouutisilla

Opetuksen tavoitteet:

Kehittää opiskelijoiden kuullun/tekstin ymmärtämistä ja kuullun toistamista omin sanoin. Samalla opiskelijoita kannustettiin seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia.

Työtavat ja materiaali:

Opettaja jakoi tunnilla selkouutiset ja jokainen sai valita yhden itseään kiinnostavan uutisen. Opiskelijat jaettiin kahteen ryhmään ja jokaisen piti kertoa pääasiat uutisesta omin sanoin. Tunnin jälkeen muutaman viikon ajan opettaja antoi joka viikko läksyksi katsoa uutiset tai lukea lehtiä, minkä jälkeen kaikkien täytyi vuorollaan kertoa, mitä maailmalla oli tapahtunut.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Selkouutisten lukeminen oli osalle opiskelijoista melko työlästä, mutta havainnollisti kuitenkin, mitä opettaja antoi jatkossa läksyksi. Jotkut oppilaista katsoivat uutisia televisiosta, osa taas luki lehteä. Ne, jotka katsoivat uutisia, pystyivät paremmin kertomaan asioista omin sanoin. Jotkut oppilaat olivat ottaneet uutisen lehdestä irti ja lukivat artikkelista suoraan, mikä ei ollut tehtävän tarkoitus. Tehtävää olisi ollut hyvä jatkaa koko opiskeluajan, sillä omin sanoin kertominen ei ollut kenellekään helppoa, ja tämä olisi ollut hyvä keino kehittää taitoa.

Tuntimäärä: Selkouutisten osuus oppitunnilla noin 1,5 tuntia, läksynä aikaa meni tunnin alusta noin 15 min.

Suullisen kielitaidon harjoittelua

Opetuksen tavoitteet:

Suullisen kielitaidon harjoittelu.

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat saivat monisteen, jossa on edellisten tuntien sanastoa kysymyksinä (esimerkiksi: Milloin sinä peset hampaat?) Opiskelijat kyselivät pareittain toisiltaan monisteen kysymykset ja kirjoittivat vastaukset.

Materiaali: Valmiita kysymyksiä monisteena.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoituksen sanasto oli aika vaikea, muuten harjoitus toimi jokseenkin hyvin. Koska yhtä oikeaa vastausta ei ollut, harjoitus mittasi hyvin sekä ymmärtämistä että kykyä tuottaa lauseita.

Tuntimäärä: 1

Suullinen kielitaito: ravintolassa tilaaminen

Opetuksen tavoitteet

Suullisen kielitaidon harjoittelu.

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijan syntymäpäivän vietto. Yhdellä ryhmän opiskelijalla oli syntymäpäivä. Luokka oli järjestetty pöytäkunnittain ja opiskelijat saivat valita itse paikkansa. Opettaja oli tarjoilijana, hän jakoi ruokalistat ja otti opiskelijoiden tilaukset vastaan. Lisäksi opiskelijat saivat keskustella vapaasti.

Materiaali: ruokalistoja kaikille opiskelijoille

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi hyvin, vaikka vapaan keskustelun ylläpitäminen oli joissakin pöydissä hyvin vaikeaa suomeksi.

Tuntimäärä: 2

Sisä- ja ulkopaikallissijat

Opetuksen tavoitteet:

Sisä- ja ulkopaikallissijat.

Työtavat ja materiaali:

Aluksi opiskelijat vastasivat kuvan ja postposition päällä avulla kysymykseen: Missä hiiri on? Sitten käytiin läpi vastaava ilmaus lasilla. Samalla tavalla kuvien ja kysymysten avulla käytiin läpi loput paikallissijat ja yhdistettiin paikansija oikeaan päätteeseen ja nimeen. Tämän jälkeen kortit jäivät muistitauluksi ja opiskelijat siirsivät itse omenaa esimerkiksi kannusta penkille ja kysyivät toisiltaan kysymyksiä missä, mistä tai mihin.

Materiaali: kuvakortit, joissa kuvina sisä- ja ulkopaikallissijat, kortit myös sijojen päätteistä, nimistä ja niihin liittyvistä kysymyssanoista; omena ja kannu.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Paikallissijojen opettaminen sujui yllättävän helposti ja opiskelijat ymmärsivät jo ensimmäisellä selityskerralla mistä oli kysymys. Luultavasti postpositioiden osaaminen helpotti asiaa. Tunti pidettiin ulkona, koska ilma oli lämmin, vaikka paikallissijakortit olisi saanut paremmin taulukoksi taululle kuin ulkopenkkiin. 

Käytännön harjoitteleminen kannun ja omenan kanssa teki asiasta entistä selkeämmän. 

Tuntimäärä: 1

Sanastonharjoittelupelit

Opetuksen tavoitteet:

Sanaston harjoittelu.

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat pelasivat pelejä kahdessa ryhmässä, molemmilla oli oma peli. Toinen oli tietokilpailu ja toinen ”sanapaniikki”, peli, jossa kilpailija sanoo minuutin aikana aluksi 3, mutta joka kierroksella suuremman määrän sanoja tietystä aihepiiristä. (aihepiiri oli esim. t- kirjaimella alkavia sanoja tai tyttöjen nimiä)

Materiaali: pelit sanapaniikki ja maahanmuuttajille tarkoitettu lautapeli 

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Pelien pelaaminen vaati ainakin tässä ryhmässä kouluavustajan ja opettajan. Sanapaniikissa oli tärkeä valita valmiista korteista kullekin opiskelijalle oikean tasoiset aihepiirit.

Tuntimäärä: 2

Sanastoharjoitus, lääkärissä käynti

Opetuksen tavoitteet

Lääkärillä käymisen harjoittelu, opetellun sanaston harjoittelu

Työtavat ja materiaali:

Roolileikki: Opiskelijat menevät luokan ulkopuolelle mukanaan lappu, jossa oireita. (edellisillä tunnilla on käsitelty kirjan dialogi, sairauksien nimiä ja oireita) Jokainen tulee yksitellen luokkaan ”lääkärin” vastaanotolle, esittäytyy ja kertoo oireistaan. Lääkäri tekee diagnoosin potilaan oireiden perusteella. Jos diagnoosi on oikea, potilaasta tulee lääkäri ja uusi potilas tulee luokkaan. Jos diagnoosi on väärä, potilas menee takaisin ulos.

Materiaali: potilaille oireita lapuilla, lääkärille ”lääkärikirja” = sairauksien nimet oireiden mukaan

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi todella hyvin. Osalla opiskelijoista oli tosin huomattavia vaikeuksia ymmärtää roolileikin ideaa, mikä johtui suurelta osin siitä, että he tulivat tunnille myöhässä. Tuli hiukan kiire, koska tunti oli juuri ennen ruokailua. Kannattaa pitää heti tunnin alussa tai varata koko tunti

Tuntimäärä: 2

Sanastoharjoituksia, ruumiinosien harjoittelu

Opetuksen tavoitteet

Ruumiinosien harjoittelu

Työtavat ja materiaali:

Leikki: Opettaja sanoo ruumiinosan ja opiskelija koskettaa oikeaa ruumiinosaa kun kuulee sanan. Se opiskelijoista, joka on viimeinen tai koskettaa väärää ruumiinosaa, joutuu/pääsee opettajaksi.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi hyvin, sekä opiskelijoilla, että opettajalla oli hauskaa

Tuntimäärä: 15min

Sanastoharjoitus, ruumiinosat 2

Opetuksen tavoitteet

Ruumiinosien opetteleminen ja harjoittelu

Työtavat ja materiaali:

  1. Opiskelijat piirtävät kahtena joukkueena 2 suurennosta oppikirjan kuvista. 
  2. Opiskelijat kirjoittavat oman kuvansa ruumiinosien nimet erillisille paperilapuille
  3. Kilpailu: kaksi opiskelijaa kerrallaan kilpailee kumpi kiinnittää nopeammin oikean lapun oikeaan kohtaan suurennosta.

Materiaali: piirtoheitin, paperia, tusseja, paperilappuja, sinitarraa

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi erittäin hyvin siihen saakka, kun opiskelijoilla tuli riitaa pisteiden jaosta. Olisi hyvä jos joku opiskelijoista antaisi laput, että opettaja voisi pitää koko aja silmällä kumpi kahdesta opiskelijasta ehtii kiinnittää lappunsa ensin.

Tuntimäärä: 1

Sanaluokkien kertaaminen, Alias-peli

Opetuksen tavoitteet:

  • sanaluokkien kertaaminen
  • puhumisen aktivoiminen

Työtavat ja materiaali:

Alias – peli. Opiskelijat kilpailivat kahdessa joukkueessa selittämällä sanoja. Sanat oli jaettu verbeihin, adjektiiveihin ja substantiiveihin värikoodeilla. Sanan selittäjä sai jokaisen sanan kohdalle kertoa mihin sanaluokkaan sana kuuluu. Jokainen selitti vuorollaan minuutin aikana niin monta sanaa kuin ehti.

Materiaali: eri sanaluokkiin kuuluvia sanakortteja tai -lappuja

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus toimi erittäin hyvin, sanaluokat alkoivat olla jo tuttuja käsitteitä ja sanat olivat opiskelijoille tuttuja. Myös heikommat opiskelijat osasivat selittää tai ainakin näytellä sanoja.

Tuntimäärä: 1

Partitiivin muodostusharjoitus

Opetuksen tavoitteet

Partitiivin muodostus.

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat saavat lapuilla suomen kielen sanoja, ja heidän täytyy etsiä niiden perusteella muut ryhmänsä jäsenet. Ryhmät ovat partitiivin mukaisesti –a-, -ta-, -tta- päätteiset. Jokaiselle ryhmälle on luokassa yksi vapaa nurkka. Kun ryhmä on kasassa, jokainen saa kertoa oman sanansa partitiivin ja syyn sille. Samalla tarkastetaan, että jokainen on oikeassa ryhmässä.

Materiaali: nomineita lapuilla

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Oli yllättävän helppo ryhmälle. Toimi hyvin, mutta olisi ollut vielä parempi jos tehtävällä olisi ollut vielä joku jatko, esimerkiksi ryhmä olisi tehnyt yhdessä lauseita tai vaikka runon sanoista.

Tuntimäärä: 1

Partitiivin muodostus

Opetuksen tavoitteet:

  • partitiivin muodostaminen
  • partitiivi käyttäminen numeron kanssa
  • puhuminen ja kirjoittaminen

Työtavat ja materiaali:

Kuvasta kertominen: Opiskelijat kertoivat piirtoheitinkalvolla olevasta kuvasta, jossa oli kaikkia kuvailtavia asioita enemmän kuin yksi. Lauseet aloitettiin sanoilla: Kuvassa on… Opiskelijat myös kirjoittivat sanomansa asian kuvan alalaitaan.

Materiaali: Kalvo, jossa on kuva kaupungista.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi hyvin, kuvassa oli eri nominityyppien sanoja, joten harjoitus aktivoi tehokkaasti edellisellä tunnilla opeteltuja asioita. Harjoitus myös havainnollisti hyvin numeron ja partitiivin yhteyden.

Tuntimäärä: 20 min

Partitiivin harjoitteludialogeja

Opetuksen tavoitteet:

  • partitiivin käyttämisen harjoitteleminen
  • arkipäivän tilanteiden harjoitteleminen
  • lukusanojen kertaaminen

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat kirjoittivat pareittain dialogin, jossa toinen opiskelijoista oli ostamassa jotain kaupasta, torilta tai kioskilta. Valmiit dialogit esitettiin näytelminä muulle ryhmälle.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Osa dialogeista toimi oikein hyvin, osa vähän huonommin. Se johtui lähinnä siitä, että joillakin pareilla vain toinen oli kirjoittanut suuren osan tekstistä. 

Toinen vaihtoehto harjoitukselle olisi ollut improvisaatioiden tekeminen. Improvisaatio olisi toki pakottanut käyttämään kieltä luontevammin, mutta olisi saattanut olla tässä vaiheessa vielä liian vaikeaa suurelle osalle opiskelijoista.

Tuntimäärä: 1

Partitiivin harjoitteleminen

Opetuksen tavoitteet:

  • partitiivin harjoitteleminen
  • ruokasanaston harjoitteleminen

Työtavat ja materiaali:

Opettaja tai kouluavustaja ajatteli jotain tiettyä ruoka-ainetta ja opiskelijat arvasivat –ko/-kö –kysymyksillä mitä se oli. Esimerkiksi: Onko se hedelmä?

Materiaali: Kirjan kuvallinen lista ruoka-aineista

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi hyvin ja oli opiskelijoiden mielestä hauska. Samaa peliä olisi voinut vielä seuraavalla tunnilla pelata niin, että sanalistaa ei saa käyttää. 

Tuntimäärä: 15 min

Partitiivi, verbirektio

Opetuksen tavoitteet:

  • partitiivin harjoitteleminen
  • verbirektioihin tutustuminen

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat jaettiin kahteen joukkueeseen. Jokainen joukkue esitti vuorollaan kysymyksen: mitä/ketä +sinä + verbi. Esimerkiksi: mitä sinä inhoat? Vastausta ei tarvinnut antaa. Jokaisesta oikeasta kysymyksestä joukkue sai pisteen. 

Materiaali: Lista verbejä, joiden kanssa aina partitiivi.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Lauseiden harjoitteleminen kilpailemalla sujui muuten hyvin, mutta listassa oli paljon tuntemattomia sanoja. Vaikka opiskelijoiden oli tarkoitus valita listasta vain tuttuja sanoja ja opetella uudet sanat myöhemmin, he kokivat lauseiden keksimisen vähän vaikeana.

Tuntimäärä: 10–15 min

Partitiivi, olla ja omistaa

Opetuksen tavoitteet:

  • partitiivi
  • olla ja omistaa

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijoilla oli teksti, josta he etsivät kaikki partitiivit. Lisäksi piti selittää miksi sana on partitiivissa. Viimeiseksi opiskelijat tekivät tekstistä kysymyksiä ja kysyivät niitä toisiltaan kahden hengen joukkueina.

Materiaali: Teksti, jossa on paljon partitiivin erilaista käyttöä

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Tekstin käsitteleminen sujui hyvin ja opiskelijat osasivat yllättävän hyvin miettiä itse miksi sana oli partitiivissa. Kysymysten ansiosta teksti tuli käsiteltyä hyvin perinpohjaisesti.

Tuntimäärä: 2

Paikallissijat

Opetuksen tavoitteet:

  • paikallissijojen harjoitteleminen
  • paikallissijoihin liittyvien kysymyssanojen harjoitteleminen

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat olivat kotitehtävänä kirjoittaneet tekstistä missä, mistä ja mihin -alkavia kysymyslauseita, joita he kyselivät toisiltaan kahden hengen joukkueissa.

Jokaisella opiskelijalla oli vähintään yksi kysymys- ja vastausvuoro ja oma joukkue sai oikeasta vastauksesta pisteen.

Materiaali: Teksti, jossa paljon paikallissijoja.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus sujui hyvin, koska kaikki olivat tehneet harjoituksen kotona valmiiksi ja opiskelijat olivat tottuneet käymään kysymyksiä läpi tällä tavalla.

Tuntimäärä: 20 min

Opitun kertausta - Hullunkuriset perheet

Opetuksen tavoitteet:

  • genetiivin harjoittelu
  • olla ja omistaa rakenteen kertaus
  • värien ja vaatteiden kertaus
  • perhesanaston kertaus
  • ammattien kertaus
  • suullisen kielitaidon aktivointi

Työtavat ja materiaali:

Kaikille opiskelijoille jaettiin 2-3 korttia hullunkuriset perheet korttipakasta. Jokainen kertoi vuorollaan kuvasta, kenen vaimo, mies, poika tai tytär kuvassa on, millaiset vaatteet hänellä on jne. Opiskelijat saivat halutessaan myös kertoa mitä mikä tilanne kuvassa on tai miltä kuvan henkilöstä tuntuu.

Materiaali: Hullunkuriset perheet – korttipelin kortit

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi hyvin. Olisi ehkä ollut opiskeltavat asian kannalta selkeämpää jos vain genetiiviä olisi saanut käyttää. Nyt kuitenkin keskityttiin siihen, että jokainen opiskelija osaa ylipäänsä kertoa kuvasta jotain.

Tuntimäärä: 1

Nominityypit, sanaluokkien kertaus

Opetuksen tavoitteet:

  • Nominityyppien ja partitiivin opetteleminen. 
  • Sanaluokkien kertaaminen.

Työtavat ja materiaali:

Piirtoheittimellä heijastetaan seinälle ”laatikoita”, joissa on tietyn sanatyypin sana. Opiskelijoille jaetaan sanoja lapuilla, minkä jälkeen he miettivät mihin laatikkoon hänen sanansa kuuluvat. Kaikki käyvät kiinnittämässä lappunsa sinitarralla seinälle ja kertovat samalla muille miksi sana kuuluu kyseiseen laatikkoon ja myös minkä sanaluokan sana on. (adjektiivi vai substantiivi)

Materiaali: kalvo, sanoja lapuilla

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus oli opiskelijoiden mielestä hauska. Se toimi hyvin, sillä jos vuorollaan sanaa kiinnittämässä ollut opiskelija laittoi sanan väärään laatikkoon, muut auttoivat häntä ja selittivät miksi sana on väärässä laatikossa. Samalla opettaja näki ketkä tarvitsevat mahdollisesti vielä kertausta.

Tuntimäärä: 30min.

Minun pitää, minun ei tarvitse -lauseiden harjoittelua

Opetuksen tavoitteet:

  • nesessiivilause
  • puhumisen harjoitteleminen

Työtavat ja materiaali:

Improvisaatioharjoitus. Opiskelijat saivat pareittain laput, joissa oli kuvattu erilaisia tilanteita. Esimerkiksi tilanteessa A toinen opiskelija oli sairas ja hänen piti soittaa opettajalle ettei pääse kouluun ja toinen opiskelija oli opettaja, joka antoi luvan olla pois koulusta. Opiskelijat saivat itse improvisoida mitä sanovat, heidän tuli kuitenkin käyttää nesessiivilausetta minun pitää/minun täytyy tai minun ei ole pakko/ei tarvitse.

Materiaali: valmiiksi mietittyjä tilanteita lapuilla

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Tämä harjoitus oli liian vaikea, vaikka opiskelijat ymmärsivätkin suomea tässä vaiheessa hyvin. Suurin vaikeus oli ymmärtää, että ohjeessa oleva lause: ”Olet sairas ja sinun pitää soittaa opettajalle.”, tarkoittaa käytännössä sitä, että opiskelijan täytyy sanoa esimerkiksi: ”Hei opettaja, olen sairas, en voi tulla kouluun.” Lukuisista selityksistä ja esimerkeistä huolimatta vain muutama opiskelija ymmärsi mitä piti tehdä, mutta hänen parinsa taas ei välttämättä ymmärtänyt.

Ohjeidenantoa täytyy siis miettiä hyvin tarkasti, että opiskelijat ymmärtävät, mitä lapulla oleva ohje tarkoittaa. 

Tuntimäärä: 1

Lauseiden muodostaminen

Opetuksen tavoitteet:

  • Lauseiden muodostaminen
  • Verbien taivutuksen harjoitteleminen suullisesti
  • Tehdä – verbi
  • Aikaan liittyviin sanoihin tutustuminen

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat jaettiin pareiksi. Molemmille annettiin taulukko, jonka joka toisessa ruudussa on sanoja. Toinen pareista kysyy tiedon, joka puuttuu hänen omasta ruudustaan. (esimerkiksi: Mitä Riina tekee huomenna?) ja pari vastaa tekemällä lauseen kysytyssä ruudussa olevasta sanasta. Harjoitus tarkistettiin yhdessä ja kerrattiin vielä verbien taivuttaminen.

Materiaali: Kahdet erilaiset ruudukot, joissa vaakasuorassa on jonkun henkilön nimi ja pystysuorassa on aikoja. Pareista toisella on sanoja sellaisessa ruudussa, missä toisella ei ole. 

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Ohjeiden anto kesti aika kauan, koska moni ei aluksi ymmärtänyt mitä harjoituksessa kuului tehdä. Kun opiskelijat pääsivät alkuun, harjoitus sujui hyvin.

Opiskelijoita piti kuitenkin muistuttaa, että harjoituksen kuuluu olla suullinen harjoitus, eikä valmiita vastauksia tule katsoa parin paperista, vaan ainoastaan kirjoittaa mitä pari sanoo.

Tuntimäärä: 2

Lauseiden harjoittelu, lauseenjäsennys

Opetuksen tavoitteet

  • Lauseiden muodostaminen
  • Lauseen jäsennys 
  • Objekti

Työtavat ja materiaali:

1. Erivärisiä A4-kartonkeja, joissa toisella puolella kysymys:

- kuka?, mikä?, mitä?, minkä?, mitä tehdään? ja toisella puolella termit: subjekti. predikaatti, objekti. Kartongit: punainen = predikaatti; sininen = subjekti; oranssi = objekti.

2. Kartonkeja, joissa kysymykset: millainen? missä? milloin? jne.

3. Pieniä muistilappuja, joissa on sanoja perusmuodossa.

4. Opettaja tekee lauseita käyttäen kartonkeja magneettitauluun eri järjestykseen.

5. Opiskelijat rakentavat lauseita annetun sanan ympärille.

6. Opiskelijat (5/10) eteen kartongin kanssa; opettaja antaa lauseen, muut panevat kaverit järjestykseen. 

7. Edessä olevat opiskelijat vaihtavat järjestystä; muiden pitää keksiä lause,

8. Otetaan termit käyttöön.

9. Harjoitellaan pääjäseniä pikkulapuilla ja aukkotehtävillä pareittain.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Menetelmä opiskelijoille uusi ja toimiva. Opiskelijat saavat vähän liikkua ja keskustella, myös värien käyttö auttaa. Ei ollut liian helppo myöskään niille, jotka osasivat asian.

Tuntimäärä: 10

Kysymyssanat ja kysyminen

Opetuksen tavoitteet:

  • kysymyssanojen kertaaminen
  • -ko/-kö –kysymysten kertaaminen

Työtavat ja materiaali:

Kysymyksen heittäminen. Opiskelijat heittivät toiselle opiskelijalle pallon, sanoivat ja tekivät samalla kysymyssanalla alkavan kysymyksen. Sanomalla nimen kysyjä osoitti kenelle kysymys oli jos pallo meni ohi. Aihe oli vapaa, mitä tahansa sai kysyä. Lopuksi kysymys vaihdettiin –ko/-kö –kysymykseksi.

Materiaali: pallo

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus toimi hyvänä loppukevennyksenä päivän viimeisellä tunnilla ennen pääsiäislomaa. Opiskelijoista oli kivaa heitellä palloa luokassa. He keksivät myös yllättävän hauskoja kysymyksiä toisilleen.

Tuntimäärä: 15 min.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus

Opetuksen tavoitteet:

  • Osallistuminen monikulttuuriseen toimintaan.
  • Kulttuurienvälinen vuorovaikutus

Työtavat ja materiaali:

Monikulttuurinen työpaja maahanmuuttaja-työntekijöiden kanssa  

Materiaalina yksinkertainen tarina, joka jaettiin sekä suomen että englannin kielellä. Tarina liitteenä. Osallistujat ryhmissä, joissa sekä nuoria että maahanmuuttajatyöntekijöitä. Tehtävänä järjestää tarinan henkilöiden toiminta paremmuusjärjestykseen moraalin kannalta.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

tunti onnistui erittäin hyvin, kysymykset oikeasta ja väärästä käyttäytymisestä askarruttivat oppilaiden mieltä tunnin jälkeenkin. Tarina-analyysissa nousi hyvin esille eri kulttuurien suhtautuminen naisen asemaan, väkivallan käyttöön ja hyväksikäyttöön.

Tuntimäärä: 2,5 tuntia

Kirjeen kirjoittaminen

Opetuksen tavoitteet:

Kirjeen kirjoittamisen harjoittelu

Työtavat ja materiaali:

Tehtävänä oli kirjoittaa kirje esimerkiksi vastaanottokeskuksen tutulle työntekijälle ja kertoa ensimmäisestä viikosta uudessa koulussa. Laadittiin yhdessä kalvolle kirjeen pohja, miettittiin, miten tervehdykset eroavat jos kirjoitetaan ystävälle / pomolle/ presidentille.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Joillekin opiskelijoille itsenäinen tekstin tuottaminen on vielä liian vaikeaa, ja opettajan tai harjoittelijan jatkuva tuki on tarpeen.

Tuntimäärä: 1

Imperatiiviharjoitus

Opetuksen tavoitteet

Imperatiivin harjoitteleminen, väsyneiden opiskelijoiden aktivoiminen.

Työtavat ja materiaali:

Käydään opiskelijoiden kanssa läpi yksikön imperatiivi ja harjoitellaan imperatiivia pelin ”Kapteeni käskee” avulla. Opettaja sanoo esimerkiksi käskyn sanoilla: kapteeni käskee; nouse ylös. Opiskelijoiden ei kuitenkaan kuulu totella mikäli opettaja jättää sanat ”kapteeni käskee” pois. Se, joka tekee virheen ja tottelee ilman sanoja kapteeni käskee, joutuu kapteeniksi.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Toimi hyvin, mutta ohjeiden annossa täytyy olla tarkkana

Tuntimäärä: 2

Illatiivin muodostaminen

Opetuksen tavoitteet:

Illatiivin muodostaminen

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat saivat tehtävämonisteen, jossa on sanoja illatiivissa. Eri päätteet oli käyty jo edellisenä päivänä läpi. Illatiivimuotojen perusteella opiskelijoiden piti itse miettiä mitä yhteistä on niillä sanoilla, joissa on sama pääte. Oikeat vastaukset käytiin yhdessä läpi ja opettaja selitti asian vielä kokonaan.

Materiaali: Tehtävämoniste

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Illatiivi on yleensä opiskelijoille vaikea. Harjoitus oli ainakin joillekin opiskelijoille kuitenkin yllättävän helppo siitä huolimatta, että harjoituksen sanat oli valmiiksi jaoteltu oikeisiin ryhmiin. Harjoitus kuitenkin vaatii ryhmän, joka osaa nominityypit jo hyvin.

Tuntimäärä: 1

Ihmisruumis ja lääkärissä käynti

Opetuksen tavoitteet:

  • Ihmisruumiiseen ja lääkärissäkäyntiin liittyvää sanaston opiskelua.
  • Mistä saa apua sairastuessa.

Työtavat ja materiaali:

  • Ihmisen kehon esittely opettajan ruumiin ja kalvomonisteen avulla, yleissanastoa, jota voi käyttää myös muissa vastaavissa tilanteissa.
  • Opettajan laatima moniste sairastumisesta ”Suomea, ole hyvä” kappaleen 12 pohjalta.
  • Työskentelyä pareittain, vastauksia tekstiä koskeviin kysymyksiin, puhelinkeskustelu.
  • Lopuksi miesoppilas taulun edessä, opettaja osoitti ruumiinosia ja ryhmä vastasi.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

  • Tunti onnistui kohtalaisen hyvin.
  • Oppilaat olisivat halunneet tietää enemmän miesten ja naisten välisistä eroavuuksista, mutta tässä vaiheessa pidin parempana sellaisen tiedon jakamista terveystiedon tunnilla.

Tuntimäärä: 2,5

Ihmisen ulkonäkö

Opetuksen tavoitteet:

  • Kasvojen sanaston opetteleminen.
  • Ulkonäköön liittyvien adjektiivien opetteleminen.
  • Ihmisen ulkonäön kuvaileminen.
  • Olla-verbi ja omistaminen –rakenteen kertaaminen.

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat saivat tyhjän paperin, jolle he piirsivät kasvot. Opettajalla oli malli piirtoheitinkalvolla. Jokaiselle kasvojen osalle annettiin nimi kuvan avulla. Sitten käytiin sanalistasta läpi ihmisiä kuvailevia adjektiiveja ja muita sanoja, esimerkiksi tummatukkainen, suurisilmäinen, kaunis jne. Käytettiin esimerkkeinä opiskelijoiden ulkonäköä. 

Lopuksi pelattiin peliä: ”Ketä minä ajattelen” niin, että opettaja antoi esimerkiksi vihjeen: hänellä on suuret silmät ja lyhyt tukka. Opiskelijat arvasivat, kenestä on kyse.

Materiaali: Kasvot piirtoheitinkalvolla, piirustuspaperia, lista ulkonäköä kuvailevia adjektiiveja ja sanoja.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus toimi tosi hyvin. Opiskelijoista oli hauska saada piirtää ja kuvailla sekä omaa että muiden ulkonäköä. Havainnollisuuden ansiosta sanat eivät jääneet kenellekään epäselviksi.

Tuntimäärä: 1

Genetiivi ja postpositio, missä-kysymys

Opetuksen tavoitteet:

  • kahvilassa tilaaminen
  • partitiivin harjoitteleminen
  • olla ja omistaa harjoittelua

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat kirjoittivat pareittain dialogin kahvilassa tilaamisesta. Kaikissa dialogeissa piti olla lause: Onko teillä kahvia/pullaa/mehua jne.

Dialogeja ei tarvinnut esittää koko muulle ryhmälle, vaan niitä harjoiteltiin vain pareittain.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Samoin kuin viime kerralla, moni opiskelija halusi kirjoittaa mieluummin oman dialogin kuin yhteisen parin kanssa. Kahvilassa tilaaminen, partitiivin harjoitteleminen ja olla ja omistaa -rakenteen harjoitteleminen onnistui kyllä, mutta parityöskentely ei niinkään.

Tuntimäärä: 1

Dialogeja

Opetuksen tavoitteet:

  • kahvilassa tilaaminen
  • partitiivin harjoitteleminen
  • olla ja omistaa harjoittelua

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijat kirjoittivat pareittain dialogin kahvilassa tilaamisesta. Kaikissa dialogeissa piti olla lause: Onko teillä kahvia/pullaa/mehua jne.

Dialogeja ei tarvinnut esittää koko muulle ryhmälle, vaan niitä harjoiteltiin vain pareittain. 

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Samoin kuin viime kerralla, moni opiskelija halusi kirjoittaa mieluummin oman dialogin kuin yhteisen parin kanssa. Kahvilassa tilaaminen, partitiivin harjoitteleminen ja olla & omistaa – rakenteen harjoitteleminen onnistui kyllä, mutta parityöskentely ei niinkään.

Tuntimäärä: 1

Ammattisanasto

Opetuksen tavoitteet:

Ammattisanaston harjoittelu.

Kysymysten kertaus.

Työtavat ja materiaali:

Kukin opiskelija saa yhden kuvakortin, jossa on ammatti. Muut arvaavat oikean ammatin kysymällä, missä henkilö on työssä, Sen jälkeen saa arvata ammattia.

Materiaali: Kuvakortteja ammateista.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus toimi hyvin. Opiskelijat olivat aikaisemmin tehneet samantapaisia harjoituksia.

Hyvä vaihtoehto olisi myös ollut se, että jokainen opiskelija olisi saanut selittää itse, missä on työssä ja mitä työtä tekee, minkä jälkeen muut olisivat saaneet arvata ammatin.

Tuntimäärä: 15 min.

Ammatteihin liittyvä sanasto

Opetuksen tavoitteet:

Ammatteihin liittyvää sanastoa

Työtavat ja materiaali:

  • Ammatteihin liittyvän sanaston kertaus ammattiristikon avulla.
  • Kirjoitustehtävä: mihin ammattiin itse sopisit, mihin et? Miksi?
  • Opiston henkilökunnan haastattelut: miksi valitsit tämän ammatin? millainen koulutus siihen tarvitaan? (talonmies, siivooja, keittäjä, opettaja, puutarhuri). Haastattelukysymykset laaditaan ja harjoitellaan yhdessä.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Kirjoitustehtävä: opiskelijoiden oli vaikea hahmottaa käsitystä, että eriluonteiset ja taipumuksiltaan erilaiset ihmiset sopivat eri ammatteihin. Koulutusta pidettiin riittävänä takeena sopivuudesta johonkin ammattiin.

Tuntimäärä: 4

Aikaan liittyvä sanasto

Opetuksen tavoitteet:

  • Aikaan liittyvä sanasto
  • Milloin – kysymys
  • Matemaattinen ajattelun.
  • Olla-verbin imperfekti.

Työtavat ja materiaali:

Opiskelijoille annettiin käsitekartta, jossa vuosi jaetaan kuukausiin, viikkoihin, viikonpäiviin, vuorokausiin ja vuorokaudenaikoihin. Kuukausien, viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen nimet kirjoitettiin yhdessä ja laskettiin esimerkiksi kuinka monta vuorokautta on viikossa ja kuinka monta viikkoa on vuodessa. 

Käytiin läpi milloin – kysymys ja siihen vastaaminen, eri päätteet. Käytiin läpi sanat eilen, tänään, huomenna; edellinen, tämä, seuraava ja harjoiteltiin niitä niin, että opettaja kyseli suullisesti kysymyksiä kaikilta.

Materiaali: Käsitekartta aikaan liittyvistä sanoista, kysymyksiä uusista sanoista ja tehtävä olla-verbin imperfektistä.

Työtapojen ja materiaalin toimivuus:

Harjoitus toimi hyvin ja käsitekartan läpikäyminen havainnollisti opiskelijoille hyvin aikaan liittyvät sanat. Samalla he saivat käsityksen menneestä aikamuodosta.

Tuntimäärä: 2