6.2.1 Numeroarvosanat ja suoritusmerkinnät

Syventävien kurssien arvosana annetaan numeroin lukuun ottamatta opinto-ohjauksen kursseja ja teemaopintojen kursseja, joista annetaan suoritusmerkintä (S = suoritettu, H = hylätty). Valtakunnalliset soveltavat kurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä (S = suoritettu, H = hylätty). Paikallisista soveltavista ja syventävistä kursseista annetaan suoritusmerkintä. Edes pyydettäessä näistä kursseista ei ole mahdollista saada jälkikäteen numeroarviointia, paitsi esim. kaksoistutkinnon suorittajat, joiden on mahdollisuus saada numeroarviointi, mikäli asiasta on etukäteen sovittu.

Kirjallisesti annettu sanallinen arviointi ja suullisesti arviointikeskustelussa annettu palaute voivat täydentää ja täsmentää arvosanaa.

Keskeneräinen kurssi merkitään P:llä. Ryhmänohjaaja seuraa oman ryhmänsä P-merkintöjä. Kun opiskelijalla on neljä P-arvosanaa, pidetään palaveri (opiskelija ,RO , OPO), jossa tehdään suunnitelma P-arvosanojen poistamiseksi. Mikäli P-arvosanoja ole saatu poistettua lukukauden loppuun mennessä, ne muuttuvat K-merkinnöiksi (kurssi keskeytetty). Kuitenkin siten, että opiskelijalla on vähintään kaksi jaksoa mahdollisuus suorittaa P-merkintään liittyviä puuttuvia suoritteita.