Yksilökohtainen oppilashuoltoryhmä

Yksilökohtaisen oppilashuollon palvelut perustuvat oppilaan tarpeisiin ja niihin aloite voi tulla oppilaalta itseltään, huoltajalta tai koulun aikuisilta. Palveluiden tavoitteena on seurata ja edistää oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Varhaisen tuen turvaaminen ja ongelmien ehkäisy on tärkeää. Yksilökohtaiseen oppilashuoltoon kuuluvat kouluterveydenhuolto, psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä monialaisen asiantuntijaryhmän tuki, jotka toteutetaan suunnitellusti oppilaan tarpeiden mukaan.

Oppilaan osallisuus, omat toivomukset ja mielipiteet ovat tärkeitä yksilökohtaisessa oppilashuollossa ja oppilashuolto perustuu vapaaehtoisuuteen (toisin kuin oppimisen ja koulunkäynnin tuki) ja edellyttää oppilaan tai tarvittaessa huoltajan suostumusta. Suostumus tarvitaan myös monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen. Oppilaan tai huoltajan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella asian käsittelyyn voi osallistua eri oppilashuollon yhteistyötahoja tai oppilaan läheisiä. Ryhmän jäsenillä on oikeus pyytää neuvoa oppilaan asiassa tarpeellisiksi katsomiltaan asiantuntijoilta.

Yksittäisen oppilaan asioita asiantuntijaryhmässä käsiteltäessä laaditaan oppilashuoltokertomus. Oppilashuoltokertomukseen kirjataan yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi välttämättömät tiedot. Kertomus laaditaan jatkuvaan muotoon, joka etenee aikajärjestyksessä. Jos sivulliselle annetaan oppilashuoltokertomukseen sisältyviä tietoja, on asiakirjaan kirjattava kenelle, mitä ja mistä syystä tietoja on luovutettu. Opppilashuoltokertomuksissa siirrytään sähköiseen kirjaamiseen lukuvuoden 2015-2016 aikana.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä