Tutustuin teoksessa Nikkola, Rautiainen & Räihä (toim.) 2013: Toinen tapa käydä koulua: kokemuksen, kielen ja tiedon suhde oppimisessa olevaan Johanna Terva-ahon ja Tanja Mäenpään artikkeliin Opettaja - itseään vai oppilasta varten?

Artikkelissa tuodaan esille, että muuttuva koulu tuo mukanaan opettajan tehtäviin uuden ulottuvuuden - oppilaan ajattelun kehittämisen sekä oppijan ohjaamiseen uusiin ulottuvuuksiin. Opettajan ei tulisi antaa valmiita ajattelumalleja tai teettää vain teknisiä harjoitteita, vaan ohjata ilmiöiden havainnointiin, selittämiseen sekä johtopäätöksiin. Tämä kaikki vaatii kuitenkin sitä, että opettaja kantaa vastuun oppilaiden oppimisesta ja kehittymisestä. Opetussuunnitelman velvoitteen mukaisesti koulun tulisi muuttua oppilaskeskeiseksi, todellisiin oppimiskokemuksiin pyrkiväksi sekä oppijan subjektiutta tukevaksi.

Näin ollen myös opettajankoulutuksen on panostettava kriittisen ajattelun tukemiseen ja asioiden kyseenalaistamisen opettamiseen. Ongelmalähtöinen ja oppiaineita integroiva koulutus antaa paremmat lähtökohdat kasvaa myös ammatillisesti vahvaksi opettajaksi ja antaa valmiudet toimia uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden asettamien velvoitteiden mukaisesti sekä vastaamaan tarpeisiin muuttuvassa yhteiskunnassamme.

Mielestäni esimerkiksi tämä opintojakso Johdatus monialaisiin opintoihin on antanut runsaasti eväitä nimenomaan uudenlaiseen ajatteluun ja oppiaineiden rajat ylittävään ilmiölähtöisen opetuksen perusteiksi. Selvästi monia opettajia sekä tulevia opettajia mietityttää työn määrä. Tietyllä tapaa aiemmin opitut tavat tuntuvat monille selkeämmiltä ja helpommilta sekä vähemmän työläiltä kirjoineen, opettajan oppaineen ja valmiine koepohjineen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että ajat muuttuvat, yhteiskunta muuttuu, tieto muuttuu, joten myös koulun ja opettajuuden on muututtava. Koulun on kyettävä tarjoamaan kokemuksia, elämyksiä, oivalluksia, oppimisen iloa sekä keinoja asioiden yhdistämiseen sekä oikeanlaiseen tiedonhankintaan.

(Poissaolo 1.11.2016)