Oppimispäiväkirja

Kirjoitusohje

Oppimispäiväkirjaan kirjataan jokaiselta tapaamiselta pohdintoja oheisen ohjeen mukaisesti. Lisäksi päiväkirjan osaksi liitetään demoilla mahdollisesti annettavia tehtäviä!

Oppimispäiväkirja on osa PROPE-työskentelyä peda.net alustalla. Muista antaa lukuoikeus Merja Kauppiselle, Mari Hankalalle, Anna-Leena Kähköselle. 

Oppimispäiväkirjan merkintä
20.1. Demo 1 

Kohtasinko jotakin minulle aivan uutta? Mitä:
Mitä ennestään tuttua hahmotin tai jäsensin uudella tavalla: 
Mikä jäi epäselväksi: 
Odotan, että ensi kerralla jatkamme / selvitämme / työstämme: 

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien opettamista ajatellen sain tai kehitin seuraavia ideoita: 

Arviointi

Oppimispäiväkirjan arvioinnissa käytetään seuraavia kriteereitä. 
Oppimispäiväkirjan arvosana muodostuu 50% opettajan ja 50% opiskelijan itsensä arviosta, ja kurssin kokonaisarvosanasta oppimispäiväkirjan osuus on puolet. 

Arvosanan kuvaukset: 

5 erinomainen: Oppimispäiväkirjassaan opiskelija on kriittisesti ja soveltaen reflektoinut omaa oppimistaan ja työskentelyään kurssilla ja tehnyt oppimisestaan itselleen merkityksellistä opintojakson eri työskentelymuodoissa. Hän pystyy tuomaan oppimaansa monipuolisesti perustellen esiin.

3 hyvä: Oppimispäiväkirjassaan opiskelija on reflektoinut tulkiten ja osin myös kriittisesti omaa oppimistaan ja työskentelyään kurssilla ja pyrkinyt tekemään oppimisestaan itselleen merkityksellistä opintojakson eri työskentelymuodoissa.

1 välttävä: Oppimispäiväkirjassaan opiskelija on pystynyt reflektoimaan omaa oppimistaan kuvaillen. Asioiden käsittely on kuitenkin ulkokohtaista tai hajanaista, eikä reflektoinnista välity omakohtainen kosketus aiheeseen / opiskeluun.