Tieteellinen osaaminen
Podcast: Koulun liikuntatuntien sisältö suhteessa opsin tavoitteisiin
Tähän alkuun avaus mistä juteltiin ja miksi
Aiheet:
Kuntotestit osana koululiikuntaa
Opittavat asiat: liikuntatuntien sisältö suhteessa opsin tavoitteisiin
Loppupohdinta keskustelusta:
Missä onnistuttiin keskustelussa?
Mielestämme osasimme kuunnella toisia ja antaa kullekkin keskusteluun osallistujalle tilaa. Näin osoitimme kunnioittavamme myös toisen näkökulmaa ja kertomaa. Viittasimme myös keskustelun yhteydessä aiemmin mainittuihin asioihin ja niiden puhujiin nimeltä. Teimme keskustelun aikana yhteenvetoa sen aikana esiin tulleista asioista. Veimme keskustelussa toistemme ajatuksia eteenpäin muodostaen laajempaa ymmärrystä ilmiöstä.
Mitä voisi kehittää tieteellisen keskustelun näkökulmasta?
Olisimme voineet tuoda keskustelussa esille useampia tieteellisiä näkökulmia viittaamalla useampiin eri tutkimuksiin. Tämä olisi osaltaan voinut tukea keskustelun moninäkökulmaisuutta, jota tieteellinen keskustelu nähdäksemme tarvitsee tiedon kehittymiseksi. Keskustelussamme oli useita näkökulmia, jotka tukivat liikunnan oppiainesisältöjen monipuolista hyödyntämistä opetussuunnitelman tavoitteisiin pyrkimisessä. Keskustelussa olisi voinut tuoda esille myös vasta-argumentteja siitä, miksi opettajan puolestaan olisi hyvä käyttää työssään suppeampia opetussisältöjä (esim. samaa lajia useina liikuntatunteina) saman tavoitteen saavuttamiseksi.
Lähteet: