Heti aamulla koimme jännittäviä hetkiä, sillä kohtasimme ensimmäistä kertaa belgialaiset kämppiksemme. Jotenkin olimme tähän mennessä onnistuneet menemään ristiin rastiin emmekä olleet heitä livenä nähneet kertaakaan. Ääniä sen sijaan olimme kuulleet ja kieltä arvuutelleet.

Päivi huomasi, että toinen tytsyistä oli hänen luokkakaverinsa, jota tosin ei ole tunneilla juuri näkynyt. Koska itse olemme virittäytyneet opiskelijamoodiin ja halu suoritua opiskeluista ilman moitteen sanaa on suuri, ihmettelemme ja paheksumme moista pummimista. Ihme touhua!

Lähdimme koululle hieman myöhemmin kuin aikaisemmin, sillä olimme edellisenä päivänäkin olleet perillä ihan liian aikaisin. Nyt saavuimme sopivaan aikaan paikalle, ja pian tunnit taas alkoivat. Tässä jälleen tunnelmia molemmista ryhmistä erikseen:



Johannan tunnit:

Ryhmä on todella hyvin hitsautunut yhteen ja small talkia tulee pidettyä yllä tasaiseen tahtiin. On ollut kiinnostavaa huomata, miten erilaisia olemme myös opiskelijoina. Esimerkiksi italialainen tyttö selittää huonoa taitoaan sillä, että italia on niin erilainen ja vaikea kieli, ettei englantia voi millään oppia. Venäläinen mies taas on fiksu kirjoittamaan englantia, mutta puhe ei luista. Korealainen mies puhuu paljon, mutta puheesta on vaikea saada selvää. Hän tosin on hyvin ahkera, toisin kuin italialainen, joka ei tunnu oikein innostuvan opiskelusta. Espanjalainen on innostunut, mutta kielitaito on vielä heikohko. Japanilainen osaa hyvin kirjalliset tehtävät, mutta puhuminen ja ääntäminen tuottaa vaikeuksia. Entäs minä itse? Osaan hyvin tehtävät ja muut, mutta puhuminen on minullekin vaikeaa. Vaikka ymmärrän hyvin kuultua, minun on vaikea vastata kysymyksiin kokonaisin virkkein. Motivaatio oppia on tosin ollut todella korkealla.

Olen tässä tänään tajunnut, että Suomessa englannin kielen taitotaso on korkealla. Niinpä huonokin kielitaito Suomessa on maailmalla kuitenkin melko hyvä. Suomen koulutusjärjestelmä on todellakin huippuluokkaa moniin muihin maihin verrattuna.

Tänään kävimme tuttuun tapaan läpi preesensiä. Kävimme läpi ing-muotoa (kestopreesens?), josta aikaisempia muistikuvia ei ollut. Oli kiva oppia uutta, mutta mietin, mihin olen aikani peruskoulussa käyttänyt. Asia oli siis ikään kuin uusi, mutta se oli helppo oppia. Preesensin lisäksi meillä oli kuuntelu, sanastoharjoituksia sekä prepositioharjoituksia. Ne olivat mielestäni sellaista ala-astetasoa. Niinpä mietinkin, että jos olisin kielikurssilla pidempään kuin viikon, pyytäisin päästä hieman haastavampaan ryhmään. Onhan se kiva olla ryhmänsä paras, mutta nyt kuitenkin tuntuu siltä, että sisältö on liiankin helppoa. Hommaa kuvaa se, etteivät espanjalainen ja italialainen ymmärtäneet mielestäni helposta kuuntelusta mitään. Ehkä meidän ei tulisi olla samassa ryhmässä? Haluaisin nimittäin pikakertauksen muista aikamuodoista. Nyt tuntuu, että kieliopin oppiminen on semihelppoa. Läksyjä ei tullut, sillä ehdin tehdä kaikki tehtävät muita odotellessa. Opettajasta täytyy sanoa sen verran, että hän on kyllä todella mahtava tyyppi. Ei ryhmäjako hänen vikansa ole.

Saimme tänään kolumbialaisen vahvistuksen sekä perus- että keskusteluryhmäämme. Hän on kyllä valloittava persoona ja hän toi välittömästi lisää väriä ryhmään. Keskusteluryhmä onkin ollut vähän puuduttava, eikä siellä ole oikein oppinut uutta. Aiheet sen sijaan ovat olleet kiinnostavia. Toivoisin kuitenkin, että sönkkäämistäni korjattaisiin ja autettaisiin enemmän.

Päivin tunnit:

Opiskeluryhmääni kuuluu saksalainen tyttö Larissa joka on opiskellut kielikoulussa jo yli kuukauden. Hänen kanssaan olemme eniten höpötelleet ja tutustuneet. Hän puhuu todella hyvin englantia ja on muutenkin motivoituneen oloinen opiskelija. Kolumbialainen mies on viettänyt aikaansa koulussa jo useamman kuukauden. Hän kirjoittaa erinomaisesti ja ymmärtää hyvin mutta hänen puhettaan on kyllä todella työlästä kuunnella! Belgialainen tyttö joka paljastui tänä aamuna kämppikseksi on pumminut jo kaksi päivää joten hänestä en tiedä. Hollantilaisen liikunnan ope Albinin puhe on erinomaista ja hän suhtautuu asiallisesti tehtäviin. Hänellä on omia oppilaita täällä koulussa myös. Espanjalainen Laureen on myös konkarin oloinen englannin kielessä. Eli olen siis päätynyt hikkeryhmään! Tiesin etukäteen että kirjalliset jutut ehkä sujuvat, puhuminen on se työläämpi juttu. Ilokseni olen huomannut että kyllähän se puhe sieltä kummiskin tulee. Teoriaopettajani korjaa vääriä muotoja puheesta jonkin verran mikä on hyvä. Keskusteluryhmäni taas on minua ja Larissaa lukuunottamatta sen verran hukassa kielen kanssa ettei opettaja puutu puhumiseeni juurikaan. Keskusteluryhmätkin olisi ehkä voinut mennä tasojen mukaan mutta toisaalta siellä lienee pääasia että vain puhutaan. Mutta turhan paljon menee aikaa siihen että selitetään sanoja kahdelle sveitsiläiselle ja yhdelle italialaiselle. Siihen ryhmään kuuluu myös japanilainen poika mutta hän kyllä pidättäytyy puhumasta aina kun mahdollista.

Ensimmäisenä päivänä käytiin tosiaan prepositioita. Voiko niitä oikeasti muistaa mikä milloinkin tulee?? Nyt on pari päivää jatkettu pluskvamperfektillä (ja sen kestomuodolla) ja tänään tuli myös adverbit. Lisäksi on käyty joitakin pienempiä juttuja kuten so/such jne. Opiskelu on kivaa, teoriatehtävät ja suulliset jutut vaihtelevat. Mutta jälkimmäisen puolitoistatuntisen viimeinen vartti alkaa olla jo vähän työläs keskittyä. Opettaja on hyvä ja antaa aina läksyjä...


Välitunnilla eväitä syömässä

- - -

Koulun jälkeen Johanna suuntasi kämpille pienille päivätorkuille, sillä migreeni jäyti toisessa otsalohkossa. Päivi sitä vastoin suuntasi shoppailukeikalle. Reissu ei kuitenkaan ollut onnistunut, koska kaupan täti ei osannut käyttää kortinlukijaa. Myös kuuma keli teki tepposet ja shoppailun lomassa tuli heikko olo. Niinpä ostoskeikka loppui lyhyeen. Toivottavasti onnistuneempikin ostosreissu vielä koittaa. Nokosten jälkeen Johanna suuntasi jälleen kivikkoiselle rannalle. Kovin pitkään siellä ei voinut makoilla, sillä tällä kertaa ei tuullutkaan. Oli siis suomalaiseen makuun liian kuuma ja hiki valui norona. Niinpä piti sopia treffit rantabaarin ja aloittaa jälleen blogihommat.



Illalla suuntasimme lähes ensimmäiseen ravintolaan, joka vastaan sattui tulemaan. Jotenkin tuntui, että oli päästävä jo nukkumaan.