Haikein mielin saavuimme aamulla koululle. Olihan nyt tosiaan viimeinen koulupäivä...
Tässä tunnelmiamme:

Päivi:

Tänään oma opemme oli taas opettamassa ja teoriaa käytiin vauhdikkaasti. Pääasioina oli wish+would ja wish+imperfekti/pkperfekti-muodot. Teorian lomassa aina keskustellaan ja keskustelut jatkuivat iltapäivän keskustelutunneilla. Iltapäivän keskustelun aiheena oli stereotypiat. Alla olevasta kuvasta löytyy keskeltä kirjoittamani lause, mistä keskustelu startattiin! Muut kyselivät myös mm. suomalaisten itsemurhista, juomisesta ja siitä, ettei aurinko nouse talvella lainkana. Oli siinä sitten selittämistä.

Larissalla oli myös viimeiset keskustelutunnit tänään, joten otimme muutaman kuvan muistoksi ryhmästä. Hän kuitenkin jää vielä viikoksi opiskelemaan aamupäivisin. Haikeina sanoimme heipat, häneen tutustuin viikon aikana parhaiten. Varsinaisessa opiskeluryhmässäni (aamupäivisin) tunnelma oli melko opiskeluhenkinen. Iltapäivän ryhmässä oli selvästi rennompi ja hauskempi tunnelma. Tosin siellä oli myös paljon odottelua aina kun luettiin jotain pohjustusta esim. monisteesta. Vaikka kaksi sveitsiläistä olivat hauskaa juttuseuraa ja puheliaita, ei heidän sanavarastonsa riittänyt alkuunkaan ymmärtämään vähänkään virallisempaa tekstiä ja väärinkäsityksiä korjailtiin tasaisesti. Laiskanpulskea italiaano oli hauska tyyppi, mutta puhui selkeästi heikoiten.

Tänään sain myös todistuksen kuluneesta viikosta, se oli tuntui juhlalliselta ja tärkeältä. Olen niin onnellinen että lähdimme mukaan tähän juttuun, mitäköhän keksitään seuraavaksi?!

Johanna:

Ensimmäisellä tunnilla opettaja kertoi taas muille, että tosiaan yksi jättää porukan päivän jälkeen. Siinä vaiheessa jo hetkeksi unohtunut harmitus heräsi uudelleen henkiin. Aika pian kuitenkin siirryimme päivän aiheeseen: idiomeihin. Ne olivat suurilta osin tuttuja jo ennestään, mutta tietenkin uuttakin tuli taas opittua. Toinen setti käsittelikin sitten imperfektiä. Siitä tykkäsin myös, sillä oli jälleen kiva paikkailla aukkoja peruskoulun kielitaipaleelta. Toisen setin (ensimmäinen ja toinen setti opiskeltiin aina samassa porukassa joka päivä) jälkeen alkoi kova kuhina. Jokainen halusi toistensa Facebook-kavereiksi, ja kuvia sekä selfieitä otettiin niin monta, ettemme meinanneet ehtiä tauolle ollenkaan. Kaikkia harmitti, että olin vain viikon reissulla ja jouduin jättämään ryhmän jo nyt. Oli kyllä ihanaa, että he kaikki huomioivat sillä tavalla. Koko viikko tuossa ryhmässä oli mahtava: meillä oli loistava ryhmähenki, rento, positiivinen ja hauska meininki sekä valtavasti kiinnostusta asioihin. Olen todella onnellinen, että sain olla osa juuri tuota ryhmää. Nyt on sitten Facebookissa yhteydet kaikkiin näihin mahtaviin tyyppeihin luotuina.

Toisen setin lopuksi sain myös todistuksen. Se oli vähän jännä hetki jotenkin, sillä tuli mieleen ihan oma kouluaikani ja lukuisat kevätjuhlat. Opettaja oli kirjoittanut erikseen todistuksen liitteeksi sellaisen arvointilappusen. Häntäkin tulee kyllä kovasti ikävä! Tajusin, että kyllä sitä sillä opettajallakin on merkitystä. Hän oli iloinen ja rento ja hänellä oli todella pitkä pinna sekä halu käydä asiat perusteellisesti läpi. Hän aina varmisti, että kaikki pysyivät mukana. Hän myös antoi hyviä vinkkejä esim. nähtävyyksistä. Aivan mahtava tyyppi hänkin!

Osa aamupäivän loistavasta ryhmästä tuli viimeiseen settiin mukaan. Päivän viimeinen opetustuokio oli tuttuun tapaan keskustelutunti. Normaalista poiketen suuntasimme ryhmän kanssa terassille, pois koululta. Siellä sitten rennosti keskustelimme asioista, kuten brexitistä ja alkoholismista. Aiheet olivat vakavia, tunnelma ei. Lopputulemana oli kuitenkin taas selfieshow ja jäähyväismeiningit, nyt täydennettynä ranskalaisella tytöllä ja keskustelukurssin opettajalla. Facebookissa on nyt yhteydet moniin maihin. Tiedä vaikka joskus tulee jonkun tyypin luona käytyä. Kovasti tyypit kiinnostuivat myös Suomesta. Toivottavasti joskus on siis vieraita luvassa.



Kaikki ihmiset olivat huippuja, mutta ehkä kaikkien eniten ikävä tulee tätä meidän kolumbialaista vahvistustamme. Hän vaan jotenkin on niin valloittava persoona, että moiset ovat harvassa. Usein saimme kyllä repeillä hänen jutuilleen. Lisäksi sellainen avoimuus ja ystävällisyys oli niin syvällä hänessä, että hän kyllä tartutti hyvän mielen kaikkiin. Aamulla hän tuli ja pussaili porukan läpi. Hieman meni hetkeksi pasmat sekaisin, kun eipä juro suomalainen ole tuollaiseen tottunut. Hän otti kaikki ihmiset ympärillään huomioon, joten myös eri ryhmässä opiskellut Päivi sai osansa huomiosta. On kyllä tosi harmi, että porukka jäi sinne ja minä jouduin lähtemään. Tiedä mitä kaikkea Marian kanssa olisimme vielä keksineet. Ja Chiakin. Ja Vanessan...kaikkien!

Opiskeluviikko päättyi siis osaltani hieman haikeissa merkeissä. Onneksi maailma on nykyään pieni ja yhteyttä voi pitää monin tavoin.

- - -


Koulun jälkeen lähdimme ensin koulun lähellä olevaan puistoon, Baracca gardeniin. Siellä oli muusta kaupungista poiketen paljon vihreää, kukkia, suihkulähde ja huikeat näkymät. Näimme myös tykkishow'n: joka päivä tykit sytytetään neljältä ja ilmeiseti myös keskipäivällä. Historiansa sytytyksellä on, mutta se jäi kyllä meille hieman epäselväksi. Esityksen jälkeen lähdimme shoppailemaan Vallettan kaduille. Löytyihän sieltä turistikrääsän lisäksi muutama ihan järkeväkin asia. Enimmäkseen kuitenkin ostelimme matkamuistoja ja tuliaisia.





Myöhemmin illalla tyypit kovasti kyselivät mukaansa viettämään iltaa. Tiedossa olisi ollut vähän riehakasta menoa ja meillä oli tiedossa pitkä matkustuspäivä, joten jätimme kekkerit väliin. Menimme syömään useiden ihmisten suosittelemaan paikkaan, ja kokemus oli hyvä. Oikeastaan vasta ihan viime päivinä on saanut hyvää palvelua. Maltalainen palvelukulttuuri on kokemuksemme mukaan melko ankea.



Päivä oli siis melkoinen tunteiden vuoristorata. Onneksi kuitenkaan lentomme kotiin ei lähtenyt heti tuntien jälkeen, vaan vasta seuraavana päivänä. Lauantaiaamupäivä olisi vielä aikaa rentoutua rannalla.