FIRST LEGO League Keski-Suomen aluekarsinta Agoran aulassa

FIRST LEGO League Keski-Suomen, kautta aikain ensimmäinen, aluekarsinta järjestetään maanantaina 4.2.2019 klo 9-15.30 Agoran aulassa. Tapahtumaan on tulossa 9 joukkuetta, joista kaksi joukkuetta pääseen jatkoon valtakunnalliseen SM-kisaan. SM-kisat järjestetään tänä vuonna Porissa 14.3.2019. Jokaisessa kisajoukkueessa on keskimäärin kahdeksan oppilasta ja yksi valmentaja. Samalla valmentajalla voi olla useampia joukkueita valmennettavana.

FLL Keski-Suomen aluekarsinnan päätukijana on Valmet. Lisäksi Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnat rahoittavat tapahtumaa. Työpanoksen tapahtumaan antavat myös Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen LUMA-keskus sekä Jyväskylän vanhempainfoorumi ry sekä useat vapaaehtoiset. Kilpailun tuomarit ovat monipuolinen joukko luonnontieteiden, teknologia- sekä opetusalan ammattilaisia, joita yhdistää halu innostaa lapsia ja nuoria robotiikan, luonnontieteiden ja teknologian pariin. Kilpailuun osallistuminen ruokailuineen on kouluille ja lapsille ilmaista.

Tapahtuma livestriimataan:

Liitteet:

Keski-Suomi - FIRST LEGO League (FLL)