11. Uskonto, työelämä ja talous
Monikulttuurisuus työpaikoilla
Monissa yrityksissä on nykyisin monikulttuurisuustyöryhmiä. Niiden tavoitteena on luoda käytänteitä, joilla edistetään yhdenvertaisuuden toteutumista ja erilaisten ihmisten yhteenkuuluvuutta. Esimerkiksi pesula- ja siivouspalveluita tarjoava SOL on monikulttuurinen työyhteisö, jonka työntekijöistä yli kolmannes on muita kuin Suomen kansalaisia. Työntekijöitä on yli 60 maasta.
Työn tekemisen kautta maahanmuuttajat kotoutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta yhtä tärkeää on oman identiteetin säilyttäminen. SOL tukee tätä tavoitetta muun muassa palkkaamalla pariskuntia, jolloin arjen sujuvuuteen voidaan vaikuttaa yhteisellä työaikasuunnittelulla, mikä edistää myös perheiden tulevaisuuden suunnittelua. Yksi yrityksen tavoitteista on maahanmuuttajien taitojen tunnistaminen ja heidän osaamisensa hyödyntäminen ja kehittäminen.
SOL:n monikulttuurisuustyöryhmän aloitteesta yrityksen koulutusmateriaaleja on käännetty useille kielille. Työryhmä on laatinut myös monikulttuurisen juhlakalenterin, jonka mukaan järjestetään lukuisia juhlia ja tapahtumia ympäri vuoden. Yhteiset juhlat ovat konkreettinen tapa tutustua erilaisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa ja samalla tapa huomioida ja kunnioittaa yhteisön jäseniä.
Lähteenä käytetty artikkeli: Mirkka Kortelainen: Olemme kaikki yhdenvertaisia. SOL-siivouspalvelujen verkkolehti Solisti 16.4.2015. https://www.sol.fi/solisti/ monikulttuurisuus/olemme-kaikki-yhdenvertaisia/