Kasvatustiede on poikkitieteellinen ala, jossa yhdistyy oppimisen psykologia, ihmisen kasvamisen ja kehittymisen teoriat, sosiologia ja filosofia. Kasvatustieteenteoriat ovat pitkälti kasvatuspsykologian teorioita, jotka yhdistetään todellisiin tilanteisiin oppimisessa ja koulussa. Oppiminen on monitasoinen systeemi/prosessi jolle yhteistä jonkilainen muutos. Eri teoriat eivät oikeastaan tarjoa erilaisia selitystä samoille ilmiöille vaan kuvaavata erilaisia oppimisen ilmiöitä. (Lehtinen, Vauras, Lerkkanen 2016, 87.)

1. taso kuvaa ei-tietoista mukautumista, käytöksen vahvistumista ja assosiaatioiden muodostumista. Tämä on osa sopeutumista ja koskee kaikkia eliöitä.
2. taso kuvaa tietoista oppimisprosessia, joka kohdistuu tiettyyn taitoon ja käsitteistöön. Tämä edellyttää korkeamman tason tiedollista käsitteiden rakentumista ja tämä taso on ihmisille tyypillinen oppimisprosessi. 
3. taso on sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kulttuurisen osallistumisen oppimisprosessi, joka on yhteydessä edelliseen tasoon. Tästä näkökulmasta kuitenkin kyse on suuremmasta oppimisen kuvasta, yhteisöllisistä prosesseista ja muutoksista. 

Kouluoppimisessa huomio usein kiinnitetään tarkemmin tasoon 2 ja sitä kuvataankin sosiokonstruktivistiseksi oppimiskäsitykseksi. Tämän hetken opetussuunnitelma Suomessa ja myös itsekin nojaan pitkälti tähän teoriaan oppimisesta - se on muutosta, joka tapahtuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ja missä eri asioiden välille rakentuu yhteyksiä. Samalla asioiden merkitykset rakentuvat hierarkkisesti. Jokin asia on tärkeä tietää tai osata ennen seuraavaa asiaa ja uusi asia korjaa aimmin ymmärrettyä.

Schneider ja Stern kokoavat tämänhetkisen oppimiseen liittyvän tiedon 10 periaatteen sisälle. 

1. Oppiminen perustuu oppijan omaan toimintaan.
2. Aikaisempi tieto on oppimisen perusta.
3. Oppiminen edellyttää tietorakenteiden integroitumista.
4. Optimaalinen oppiminen edellyttää käsitteiden, taitojen ja metakognitiivisten prosessien tasapainoa.
5. Optimaalinen oppiminen tapahtyy yhdistämällä yksinkertaisia taitoja hierarkkisesti monimutkaisiksi taidoiksi.
6. Optimaalinen oppiminen voi hyödyntää ulkoisia rakenteita helpottamaan mielensisäisten rakenteiden organisointia.
7. Ihmisen tiedonkäsittelyn arkkitehtuurin rajoitettu kapasiteetti muovaa oppimisprosessia.
8. Oppiminen perustuu emootioiden, motivaation, ja kognition väliseen dynaamiseen vuorovaikutukseen.
9. Optimaalinen oppimisprosessi johtaa laajemmin sovellettaviin tietorakenteisiin.
10. Oppiminen vaatii aikaa ja ponnisteluja. 

(Lehtinen ym. 2016)
 
Opetussuunitelman oppijakäsitys pyrkii ohjaamaan oppijaa aktiiviseksi toimijaksi ja elinikäiseen oppimiseen. Tällainen käsitys myös tukee uteliasta persoonaa ja rohkeaa kokeilijaa. Opettajien antama palaute ja arviointi tulee olla kannustavaa ja rakentavaa, jotta oppija minäkuva rakentuu myönteiseksi ja minäpystyvyys vahvistuu opittavia asioita kohdatessa.

Toisaalta meitä on niin monenlaisia ja jonkin asian suhteen voin olla utelias ja kokeileva, jonkin toisen asian suhteen vetäytyvä tai arka. Meillä on henkilökohtaisia, sisäisiä motivaatiotekijöitä, jotka ohjaavat uteliaisuutemme tietylle osa-alueelle. Tähän osaan varmasti myös vaikuttaa lähipiiri ja sosiaaliset verkostot. Mitä vanhemmat tekevät ja arvostavat, mistä opettaja innostuu, entä omat kaverit ja mistä harrastuksista itse erityisesti pidän? Jokainen meistä ei ole luonteeltaan tutkimusmatkailija, vaan enemmänkin varovainen ja luottaa hyviin perinteisiin ja rutiineihin. Opettajana haluaisin myös ymmärtää varovaisia luonteita ja niitä, joille sopeutuminen on vaikeaa. Koulussa ehkä helposti uudistusinnossa ja muutosvimmassa saattaa unohtaa, että se on myös stressaavaa joillekin. 

Oppiminen on niin monitasoinen prosessi, että sitä on vaikea selittää ja ymmärtää. Ihmisissä on paljon eroja. Toinen oppii tällä tavalla, toinen toisella. Lisäksi koulussa on valtava määrä sisällöllisesti asiaa, jota tulisi omaksua. Mielessäni on käynyt, onko sisältöjä todella syytä olla niin valtavasti? Entä jos määrän sijasta panostaisi laatuun. Lisäksi olen myös miettinyt, miksi oppiaine jako on säilynyt perinteestä toiseen niin vahvana? Lukeminen, lukemisen ymmärtäminen ja tulkinta, kirjoittaminen ja laskeminen ovat perustaitoja, jotka jokaisen tulee hallita. Kaikkia niitä voi harjoittaa varmasti myös ilman lukujärjestyksen oppiainejakoa? Toisaalta arvioinnin näkökulmasta on ehkä helpompaa arvioida yksittäisen oppiaineen omaksumista kuin monien eri asioiden, joissa yhdistyy yhtäaikaa vaikkapa lukemisen ymmärrys, laskutaito ja kädentaidot.