Keisarin syntymäpäivä
Japanin keisarillista vallanperimysjärjestystä voidaan seurata luotettavien lähteiden avulla jopa 400-luvulle saakka. Koska keisarillista asemaa on pidetty Japanissa jumalallisena, valta on siirtynyt keisarillisessa perheessä lähinnä vanhimmalle pojalle tai tyttärelle. Todellinen valta on kuitenkin saattanut olla keisarin sijaan muilla korkea-arvoisilla suvuilla.
Nykyisen, vuonna 2019 valtaan nousseen keisari Naruhiton syntymäpäivää juhlistetaan Japanissa 23.2. Juhlapäivää vietetään yleisenä vapaapäivänä. Juhlan seremonioihin kuuluu keisarillisen palatsin avaaminen yleisölle päivän ajaksi. Lisäksi koko keisarillinen perhe saapuu palatsin parvekkeelle kolme kertaa päivän aikana niin tervehtimään kuin onnittelemaan paikalle saapuneita kansalaisia. Keisari myös pitää perinteisen puheensa tuolloin.