Arviointi
Ympäristöopissa lähtökohtana on luonnon kunnioittaminen. Puita ei saanut kuvaustarkoituksessa kohdella kaltoin, vaan toimittiin puiden ehdoilla. Koska tutkittavat puut sijaitsivat oppilaiden kouluympäristössä, puut olivat heille jo luonnostaan tärkeitä. Oppilaat olivat innoissaan kuvaamisesta, ehkä myös siksi, että teema jatkui oman mielipaikan ikuistamisella. Kunkin sai näin konkreettisesti kokea ja osoittaa toisille, miten he itse ovat osana sitä ympäristöä, jossa he elävät.
Tavoitteena oli, että tämä oppimiskokemus vahvistaisi oppilaiden ympäristösuhteen rakentumista, maailmankuvan kehittymistä, sekä ihmisenä kasvua. Oppilaita ohjattiin tuntemaan, kokemaan ja ymmärtämään ympäröivää luontoa erityisesti puiden näkökulmasta. Samalla oppilaat saivat jakaa omia luontokokemuksiaan ja oppia niiden merkityksestä sekä ihmisen ja muun luonnon terveydelle ja hyvinvoinnille.
Projekti oli oppilaille niin mieluinen, että sitä olisi ollut hyvä jatkaa pidemmän aikaa. Lyhyt projekti kuitenkin ylläpiti motivaatiota niin, että oppimisesta ei tullut pakkopullaa.
Oppilaat oppivat tämän lyhyenkin jakson aikana tekemään luonnosta havaintoja ja jakamaan niitä muiden kanssa. Motivoivaa oli myös kuvien ja tuotosten tallentaminen kaikkien nähtäville Pedanettiin.
Ja mikä parasta, puulajit opittiin hyvin!