TUOTTAMINEN

Erilaisia tuottamistehtäviä

Tunneilla tehdään paljon kirjoitustehtäviä kielioppiasioista, joiden kautta asiat liitetään oppilaiden elämään, esim. futuuria opeteltaessa ennustetaan oma unelmatulevaisuus, joka luetaan ääneen luokalle ja muilta kysytään mitä ymmärsivät. Enkuntunneilla saa valehdella ja kuvitella juttuja, jos ne osaa kertoa englanniksi. Esim. itsestä on motivoivaa kertoa osaksi totta ja osaksi keksittyä niin muut jaksavat kuunnella ja yrittää ymmärtää ja löytää kertomastasi virheitä. Samalla tulee oppineeksi erilaista sanastoa.

-Songlist: oppilas valitsee haluamansa biisin, jonka kääntää vitosella enkusta suomeksi ja kutosella suomesta enkuksi. Eli YouTube ja engl. kielisestä laulusta sanoitettu versio ja kotona käännetään laulu suomeksi. Biisit esitetään YouTubesta muille ja käännös arvioidaan samalla kun biisi soitetaan muille. Muut kirjoittavat vihkoihinsa kaikki mitä ehtivät eli tekevät pikakäännöstä.

-Korjaa kaverin mokat : ope nappaa oppilaiden vihot ja näyttää esim. läksynä olleet lauseet tai kirjoitelmat dokumenttikameralla muille, ja koko ryhmä bongaa virheitä ja perustelee miten korjaisi mahdolliset virheet. Kaikkien vihot katsotaan ja korjataan, joten toisten virheille on turha naureskella ja lopputunnista tyypilliset virheet ovat toistuneet jo niin monessa vihossa että kaikki osaavat bongata ja korjata vakivirheet ja oppivat samalla myös itse välttämään niitä. Samalla tunnistetaan helposti myös Google-kääntäjällä tehdyt läksyt, koska sanajärjestys on kummallinen, eli todetaan että oman pään käyttö toimii paremmin.

-5.lk esitelmä jostain Euroopan maasta, kuvat, kartat, videot plussaa. Yhdistetään samalla Eurooppa-jaksoon BG:n tunneille (Uuden ops:n mukaan jo nelosella). Tietoa saa hakea suomeksi tai englanniksi ja osa tehdään tunneilla ja osa kotona. Esitelmät pidetään englanniksi ja muu ryhmä antaa palautetta esim ääntämisestä ja puheen sujuvuudesta.

-5.lk portfolio: koostuu kymmenestä kirjallisesta tehtävästä, jotka kokoavat yhteen vitoset oppisisällöt. Arvioitava työ. Osa tehdään tunneilla ja aina muutama tehtävä läksynä. Kootaan pieneksi kirjaksi, jota seuraavan vuoden vitoset pääsevät lukemaan ja ennakoimaan näin tulevia aihesisältöjä. Tehtävät perustuvat keskeisiin sanastoihin ja kielioppiasioihin.
1. Interesting jobs: kirjoita kuvaus viidestä kiinnostavasta ammatista
2. My family: kerro pitkillä lauseilla jokaisesta perheenjäsenestäsi
3. My room: Piirrä pohjapiirros huoneestasi ja kirjoita siitä 10 lausetta
4. Dinosaur: kirjoita tietoiskuja eri dinosauruksista imperfektiä käyttäen
5. Cartoon: piirrä ja kirjoita sarjakuva, missä turisti seikkailee Suomessa
6.Birthday: Tee suunnitelma aktiviteeteistä ja menu tarjottavista unelmasynttäreillesi
7. News: Etsi ja käännä suomenkielinen uutinen englanniksi tai kirjoita oma uutinen
8. Fashion or sports site: Laadi muoti- tai urheilujuttu aikakausilehteen
9. Crosswords: Tee ristikkoja ja sanasokkeloita vitosen sanastoista
10. School: kerro kestopreesensiä käyttäen mitä koulussasi tapahtuu juuri nyt

-6.lk Unelmien lomamatka: oppilaat suunnittelevat unelmiensa lomamatkan, jonka voisivat oikeasti toteuttaa, eli etsivät lennot, hotellit, ravintolat jne. Hyödyntävät englanninkielisiä nettisivuja, mainoksia, top ten –listauksia jne. Pitävät esitelmänsä englanniksi tai halutessaan osittain suomeksi. Lomamatkan kohteena on oltava maa, jossa englantia puhutaan virallisena kielenä. Myös kielinäytteitä maassa puhutusta aksentista esim. paikallisuutisten muodossa liitetään esitelmään.

-6.lk Nettiteksi: Oppilaat kirjoittavat aineen omasta netinkäytöstään ja somesta ja hyödyntävät kpl 7 tietotekniikkasanastoa. Tarinat luetaan parille ja pari suomentaa mitä ymmärtää.

-5.lk ihmisestä kertominen: Oppilaat keksivät uuden luokkakaverin tai vaikkapa mielikuvitusystävän, joka saapuu luokkaan seuraavalla enkuntunnilla. Oppilaat piirtävät luomansa hahmon kuvan vihkoon ja kirjoittavat hänen ulkonäöstä, luonteesta, harrastuksista, lempiasioista, perheestä jne. Mielikuvitus on sallittua ja luokan uusi oppilas voi olla vaikka alien tai supersankari erikoisilla voimilla varustettuna. Oppilaat esittelevät uudet oppilaat muulle ryhmälle ja opettaja kyuselee joka esitelmän jälkeen mitä kuuntelijoille jäi mieleen uudesta luokkakaverista.

-6.lk Supersankarit ja adjektiivien vertailumuodot: Oppilaat piirtävät vihkoihinsa supersankarin, jolla on erikoisia voimia (kpl 8). Keksityistä hahmoista kirjoitetaan 10 faktaa, joissa pitää käyttää pitkiä ja lyhyitä adjektiiveja sekä niiden vertailumuotoja. Hahmot esitellään muulle ryhmälle.

-5. & 6.lk SPOTPA: Oppilaille opetetaan sanajärjestys ja kerrataan lauseenjäsenet. Keksitään yhdessä 10 hassua lausetta luokan oppilaista tai koulun opettajista. Eli kuka tekee mitä, miten, missä ja milloin. Voidaan jatkaa niin, että oppilas keksii itse vastaavia lauseita. Kun lauseet ovat valmiita, oppilas lukee ne parille ja pari piirtää mitä ymmärtää. Tai haastavampi tehtävä on piirtää tai näytellä oma lause ja pari yrittää arvata mitä olet kirjoittanut.

6.lk kpl 3 Ask Aunt Rose-ongelmavyyhdit
Tunnilla luetaan ja suomennetaan kpl 3, missä täti Rosella on nettipalsta, johon lapset voivat kirjoittaa ongelmistaan ja pohtia niihin ratkaisuja. Oppilaiden tehtävänä on kirjoittaa omiin vihkoihinsa omia ja keksittyjä ongelmia englanniksi kirjeen muotoon. Lopputunnista vihot sekoitetaan ja läksyksi tulee toimia psykologina luokkakaverille ja kirjoittaa kaverin vihkoon virallinen vastauskirje, missä tarjoaa ratkaisuja hänen pieniin ja suuriin ongelmiin. Seuraavalla tunnilla vihot palautetaan oikeille omistajille ja tarkastellaan ryhmissä kenen psykologi tarjosi parhaita ratkaisuja ongelmiin.