Ryvässipuli
ddkk
Ryvässipuli on jakosipuli
Ryvässipuli (Allium cepa var. Aggregatum) on perinteinen Suomessa viljelty kepasipulin muoto, joka jakautuu kasvunsa aikana useaksi sipuliksi.
Ryvässipuli kuuluu lukuisten sipulien tapaan narsissikasvien heimoon. Sipulien eli laukkojen (Allium) laajaan ja monimuotoiseen sukuun kuuluu noin 1 250 lajia. Ne kasvavat luonnonvaraisina pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeilla alueilla. Laukkakasveilla on yleensä maanalainen sipuli, pitkä lehdetön varsi ja sarjamainen kukinto.
Suomessa kasvavia luonnonvaraisia laukkoja ovat nurmilaukka, hietalaukka, ja ruoholaukka sekä Ahvenanmaalla kasvava rauhoitettu karhunlaukka. Useita kauniskukintoisia laukkoja viljellään koristekasveina. Monia laukkoja viljellään ja käytetään ruoaksi.
Ryvässipuli on vanha suomalainen sipuli
Ryvässipulin alkuperää ja leviämisreittiä ei ole selvitetty. Ryvässipulin arvellaan tulleen Suomeen Pohjois-Venäjältä, ehkä 1800-luvulla. Se on Euroopassa harvinainen viljelykasvi. Baltian maissa sitä on viljelty, etenkin Virossa. 
Pohjois-Suomessa ryvässipulia on viljelty kauan, etenkin Peräpohjolan ja Kainuun alueella. Kemijokilaaksossa sijaitsevan Tervolan kunnan vaakunassa on kurjen suussa sipuli, mitä ilmeisimmin ryvässipuli, sillä vaakuna on saanut aiheensa paikkakunnan maanviljelyksen historiasta. Kurki viittaa suomaihin, joista suuri osa alueen pelloista raivattiin ja sipuli on yksi niistä kasvilajeista, jotka menestyvät näillä pelloilla.
Ryvässipuli oli aiemmin Suomen merkittävin sipulikasvi ammattiviljelyssä. Viljelyala oli laajimmillaan toisen maailmansodan aikana. Viljely alkoi vähetä 1950–1960-luvulla, koska virus- ja sienitaudit olivat heikentäneet monia vanhoja ryvässipulikantoja ja alettiin viljellä jakaantumatonta kepasipulia. Nykyään siitä viljellään lähinnä kotitarpeiksi. Vain muutamat viljelijät markkinoivat satoa pieniä määriä lähimarkkinoille. Ryvässipulista olisi kuitenkin mahdollista saada määrältään täysin kilpailukykyinen sato kepasipuliin verrattuna, sillä osa kannoista on hyvin satoisia.
Keittiömestarit ovat viime vuosina kiinnostuneet suomalaisista alkuperäislajikkeista ja raaka-aineista. Keittiömestarit ovat tehneet ateriakokeiluja, joissa on ollut mukana myös ryvässipuli. Ryvässipulin voimakasta ja muista sipuleista poikkeavaa aromia on kiitelty. Myös monet kotitarveviljelijät ovat kaipailleet ryvässipulia takaisin. Kysyntää ryvässipulille siis taas olisi.
Ryvässipuli tarvitsee tilaa ympärilleen kasvaakseen
Istukassipulin laatuun vaikuttaa se, kuinka sipulia on varastoitu ja kuinka säännöllisesti pilaantuneet istukkaat on poistettu varastoimisaikana. Istukassipuleiden otollisin varastointilämpötila on lämmin huoneilma eli noin +22 astetta. Sen sijaan ruuaksi käytettävä ryvässipuli säilyy parhaiten muutaman asteen lämmössä.
Ennen istuttamista, hyväkuntoiset sipulit lämpökäsitellään vuorokauden ajan +42 asteen lämmössä. Kotitarveviljelijä voi yrittää lämminvesiliotusta niin, että veden lämpötila säilyisi reilusti kädenlämpöisenä tunnin parin ajan. Tämä lämpökäsittely vähentää kukkimisherkkyyttä, jota esiintyy usein eteläisessä Suomessa. Lisäksi se suojaa naattihomeelta ja nopeuttaa kasvuun lähtöä.
Ryvässipuli tarvitsee tilaa ympärilleen kasvaakseen, sillä se voi kannasta riippuen jakautua muutamasta sipulista 15 sipulin ryppääksi. Yksi kotitarveviljelijä kertoi, että yhtenä erittäin suotuisana kesänä hänen ryvässipulikantansa teki ison ruisleivän kokoisen ryppään. Sipulit kannattaakin istuttaa 20–30 cm välein. Sipulikasvit ovat lämpöä vaativia kasveja ja ryvässipulikin kannata istuttaa lämpimään maahan vasta hallavaaran mentyä ohi.
Pohjoisessa istutusajankohta on usein kesäkuun puolivälissä ja sadonkorjuu elokuun lopulla. Ryvässipulin vaatima kasvuaika on pohjoisessa reilu 70 vuorokautta ja etelässä noin 100 vuorokautta. Matalajuurinen sipuli vaatii runsaasti vettä ja rikkakasvien säännöllistä kitkemistä.
Ryvässipulin suurin kiusa on sipulikärpäsen toukat, jotka käyttävät sipulia ravinnokseen. Sadekesänä etanat voivat olla riesana. Sipulikärpäsen toukkia voi estää kastamalla istuttamisvaiheessa istukassipuli torjunta-aineliuokseen. Luonnonmukainen tapa, jota yleensä kotitarveviljelijät käyttävät, on laittaa tuhkaa istutusvakoon. Jotkut levittävät sipulin ympärille ruisjauhoja. Myös raparperin lehdestä tehty kaulus sipulin ympärille antaa suojaa. Se samalla hillitsee rikkakasvien kasvua. Harsosuojausta ja ruohosilppukatetta voi myös käyttää. 1990-luvun lopulla MTT:n Rovaniemen yksikössä kokeiltiin mustan muovikatteen käyttöä ryvässipuleiden viljelyssä. Se vähensi sipulien kastelun tarvetta ja kitkemiskertoja ja sipulien koko kasvoi merkittävästi.
Sato on valmista korjattavaksi, kun naatit ovat taipuneet maata pitkin syksyllä ennen syyshalloja. Ryvässipulit korjataan naatteineen ja annetaan kuivua auringossa, jotta varressa olevat ravinteet kulkeutuvat sipuliin. Sen jälkeen sipulit naatteineen nostetaan lämpimään ja tuuletettuun tilaan. Kun sipulin kaula on täysin kuivunut, naatit poistetaan kiertämällä sipulin kaula umpeen.
Suomessa ainakin 22 erilaista ryvässipulin kantaa
Ryvässipulista on muotoutunut viljelyssä useita erilaisia paikalliskantoja, jotka poikkeavat toisistaan muun muassa kuoren värin ja sipulin muodon osalta. Kantoja on kerätty laajasti Helsingin yliopistossa 1980-luvulla toteutetussa hankkeessa. Ryvässipulinäytteitä kerättiin 112 eri puolilta Suomea. Eniten näytteitä saatiin Pohjois-Suomesta ja vähiten läntisiltä rannikkoalueilta.
Näistä elinvoimaisimmat säästyivät ja ne saatiin säilytykseen MTT:lle. Yksi kokoelma sijaitsee pohjoisessa Rovaniemellä ja toinen kokoelma on etelässä Kaarinan Piikkiössä. Kokoelmassa kasvaa 29 ryvässipulinäytettä. Elinvoimaa vie sipulien virus- ja bakteeritaudit, minkä takia osaa ryvässipulinäytteistä täytyy tarkkailla, etteivät ne pääse täysin katoamaan.
Ryvässipulin viljelykuulutus
Vuonna 2012 MTT kuulutti yhä viljelyssä olevia ryvässipuleita. Saimme 41 viljelijältä sipulinäytteitä DNA-kantavertailuun. Samalla tehtiin ensi kertaa DNA-analyysi kokoelman ryvässipulinäytteistä. Halusimme tietää, mitkä kannat ovat geneettisesti erilaisia. Näytesipulit istutettiin ruukkuihin ja niitä kasvatettiin kasvihuoneessa. Vihreästä sipulinvarresta eristettiin DNA:ta mikrosatelliittianalyysiin.Analyysi osoitti, että kaikki meille lähetyt sipulit olivat todellakin ryvässipuleita eikä esimerkiksi salottisipuleita. Viljelijöiden lähettämiä ryvässipuleita verrattiin MTT:n sipulikokoelmassa kasvaviin 29 ryvässipulinäytteisiin. Osoittautui, että Suomessa on ainakin 22 erilaista ryvässipulin kantaa, jotka poikkeavat geneettisesti toisistaan. Esimerkiksi Ruotsissa on todettu viisi erilaista ryvässipulin kantaa.
Erittäin arvokas tulos saatiin kuudesta ryvässipulista, jotka eivät ole edustettuina kokoelmassa. Näitä kantoja viljellään nykyään Huittisissa, Tampereella, Sastamalassa, Tervossa, Koskella, Salossa, Vantaalla ja Jyväskylässä sekä Kärkölässä.
Hyväksi havaittua sipulikantaa on annettu eteenpäin muille viljelystä kiinnostuneille. Tutkimuksessa havaittiin kaksi erityisen usealle viljelijälle levinnyttä ryvässipulikantaa: pohjoissuomalainen ja itäsuomalainen. Näiden lisäksi löytyi neljä muuta ryvässipulia, joita on viljelty ainakin kolmella eri paikkakunnalla.
Yllättävää oli, että niin moni on pitänyt yllä vanhaa ryvässipulikantaa ja viljelee sitä kotitarpeiksi kasvimaallaan. Joukossa oli useita, jotka ovat jatkaneet isoäitinsä ryvässipulin kasvattamista ja vieneet sipulin mukanaan muuttaessaan muualle. Muutama oli viljellyt 1970-luvulle asti ryvässipulia myyntiin. Nykyään yksi viljelijä kauppaa sipuleitaan lähialueelle Pohjois-Suomessa.
Tutkimus ei olisi voinut onnistua ilman runsasta yhteydenottoa ryvässipuleita viljeleviltä. Jokainen näyte on ollut arvokas.