2.28 Sanasto
Tärkeää
- Musiikin sanasto on keksitty, jotta eri kieliä puhuvat ihmiset voisivat soittaa yhdessä vaikka eivät muuten ymmärtäisi toistensa puhetta.
- Sanaston voi jakaa neljään osaan: 1. nopeus ja voimakkuus, 2. esitystapa, 3. nuottikirjoituksen osat, 4. teoriaan liittyvät sanat.
- Aivan kuten englannin tai jonkun muun vieraan kielen sanat, myös musiikin sanat pitää opetella ulkoa.
Musiikin kieli
Musiikin sävelkorkeuksien ja rytmien lisäksi musiikille annetaan usein esitysohjeita. Lisäksi musiikkiin liittyvillä asioilla on joitain ”musiikinkielisiä” nimiä. Jotta osaisit toimia musiikin maailmassa, sinun on osattava sanoja.
Suuri osa musiikin sanastosta tulee italiankielisistä sanoista ja niitä käytetään muuallakin kuin musiikissa. Siksi ne ovat toisinaan löydettävissä myös esimerkiksi mainoksista tai vaikka nimistä.
Musiikin sanojen kaksoismerkityksiä voidaan myös käyttää hyväksi. Suomalainen lastenlauluohjelma Huvitutti alkaa kertosäkeellä: Tutti se tarkoittaa, että laulaa kaikki!
Musiikin sanastossa on:
Suuri osa musiikin sanastosta tulee italiankielisistä sanoista ja niitä käytetään muuallakin kuin musiikissa. Siksi ne ovat toisinaan löydettävissä myös esimerkiksi mainoksista tai vaikka nimistä.
Musiikin sanojen kaksoismerkityksiä voidaan myös käyttää hyväksi. Suomalainen lastenlauluohjelma Huvitutti alkaa kertosäkeellä: Tutti se tarkoittaa, että laulaa kaikki!
Musiikin sanastossa on:
- nopeuteen ja voimakkuuteen liittyviä sanoja
- esittäjään ja esitystapaan liittyviä sanoja
- nuottikirjoituksen osiin liittyviä sanoja
- musiikinteoriaan liittyviä sanoja
Nopeuteen ja voimakkuuteen liittyviä sanoja
lento, largo, adagio | hitaasti |
andante | käyden |
moderato | kohtuullisesti |
allegro | nopeasti |
vivace, presto | hyvin nopeasti |
accelerando (acc.), stringendo | kiihdyttäen |
ritardando (ritard.) | hidastaen |
ritenuto (rit.) | pidätellen, viivytellen |
poco a poco | vähitellen |
rubato | vaihtelevassa tempossa |
forte fortissimo (fff) | erittäin voimakkaasti |
fortissimo (ff) | hyvin voimakkaasti |
forte (f) | voimakkaasti |
mezzoforte (mf) | melko voimakkaasti |
mezzopiano (mp) | melko hiljaa |
piano (p) | hiljaa |
pianissimo (pp) | hyvin hiljaa |
piano pianissimo (ppp) | erittäin hiljaa |
diminuendo (dim.) | hiljentyen |
crescendo (cresc.) | voimistuen |
Teoria ja esitystapa sanastoa
toonika | perussävel |
dominantti | huippusävel |
intervalli | kahden sävelen välinen tasoero |
rinnakkaissävellaji | duuri ja molli, joilla on sama etumerkintä |
alla breve | syke puolinuotilla |
kohotahti | säe alkaa ennen iskua |
tauko | hiljaisuus, vaitiolo |
aksentti | korostus |
c.b. ch. (con bocca chiusa) | suljetuin huulin |
dolce | suloisesti |
fermaatti | pidäke |
kolmisointu | pohjasävelelle terssin ja kvintin avulla muodostettu sointu |
legato | sitoen |
prima vista | ensi näkemältä, esittäminen nuoteista ilman harjoittelua |
solisti | sävellyksen itsenäisen osan esittäjä |
soolo | solistin esittämä osa |
staccato | lyhyesti, terävästi |
tutti | kaikki |
unisono | yksiäänisesti |
Musiikin sanastoa voi opetella myös leikkien!
ARVAUSLEIKKI
Valitkaa kuvailevia musiikin sanoja sanastosta kuten staccato, legato, vivace, accelerando. Toinen parista valitsee sanan ja esittää sen puhumatta kaverilleen, joka yrittää keksiä, mistä sanasta on kyse. Arvausleikkiä voi leikkiä myös ryhmissä ja esittää vaikka pareittain! Opettaja voi halutessaan valita sanat valmiiksi.ETENEMISLEIKKI
Vaikkapa välitunnilla tai liikuntatunnin lämmittelyssä musiikin sanastoa voi hyödyntää! Opettaja valitsee nopeuteen ja etenemistapaan liittyviä sanoja ja luokka yrittää edetä salissa tai pihassa kuin musiikki komentojen mukaan. Ritardando tai rubato, presto tai vaikkapa legato! Pikkuisen mielikuvitusta niin mukaan mahtuvat myös tutti ja unisono! Komennot tulevat äkkiä tutuksi.Sanatauluja
Opettaja tai leikin ohjaaja voi antaa ohjeita äänettömästi näyttämällä sanoja oheisen kuvagallerian sanatauluilla.Hauskoja sanastonopetteluhetkiä toivottaa Muusa!