Jazz on Amerikkaan orjiksi tuotujen mustien jälkeläisten keskuudessa syntynyt musiikkityyli. Isännät eivät antaneet orjiensa säilyttää mitään vanhasta kulttuuriperinnöstään. Perheet ja heimot hajotettiin, jolloin usein samassa paikassa työskentelevillä orjilla ei ollut edes yhteistä puhekieltä. Afrikkalaisten uskontojen harjoittaminen kiellettiin, eivätkä afrikkalainen musiikki ja soittimet olleet sallittuja. Orjat omaksuivat kristinuskon ja valkoisten musiikin, eurooppalaisia sävelmiä ja soittimia, mutta soitto- ja laulutavassaan he toivat esiin oman rikkaan afrikkalaisen musiikkiperintönsä, johon kuuluivat pentatoniset melodiat, polyrytmiikka, säestyksettömyys ja kysymys - vastaus -rakenne. Musiikissa sointutehot kvinttipohjaisine purkauksineen ja melodian rakenne neljän tahdin säkeineen muistuttivat eurooppalaisista esikuvista, mutta melodioissa kuuluivat afrikkalaiset juuret.

Rytmin korostaminen ja improvisointi ovat jazzille tunnusomaista. Esityksessä soitetaan yleensä ensin soinnutettu melodia, jonka jälkeen muusikot improvisoivat sointukiertoon perustuvan soolon: solisti luo uuden melodian tuttujen sointujen muodostamaan säestykseen. Varhaisissa jazzesityksissä tämä oli lähinnä teeman rytmistä muuntelua ja koristelua, joka kehittyi eri tyylien kautta vapaaksi improvisoinniksi.

Mikä on jazzille olennaista, mikä erottaa sen lukemattomista muista musiikin lajeista?
– Swing, "svengi", bluesin tunnelma sekä johdonmukainen vuorovaikutus ja kehittely, joka antaa improvisoidullekin yhtyesoitolle taitavasti kirjoitetun sävellyksen selkeyden.

Blues-asteikon rakenteesta on monia käsityksiä, mutta yleisesti hyväksytty muoto on mollipentatoninen asteikko, johon on lisätty ylennetty kvartti (vähennetty kvintti). Terssi, vähennetty kvintti ja septimi ovat ns. blue note -ääniä, mikrointervalleja suuren ja pienen intervallin välillä, jotka voidaan saada aikaan vain laulaen tai vapaasti intonoivilla soittimilla.

Työtä tehdessään orjat eivät useinkaan saaneet puhua keskenään, mutta laulaminen oli sallittua. Siten he pystyivät myös kommunikoimaan keskenään musiikinomaisilla huudoilla ja äännähdyksillä, joita valkoiset eivät ymmärtäneet. Näin syntyi työlauluja ja -huutoja, jotka tahdittivat työntekoa, mutta tarvittaessa antoivat orjille myös keinon viestiä keskenään. Monet jazzin keskeiset tyylipiirteet olivat kuultavissa jo näissä varhaisissa mustan musiikin muodoissa.

Mustien musiikin tyylipiirteitä:

• • äänen 'taivuttaminen' tai venyttäminen (blue notes)
  • kysymys ja vastaus -muoto esilaulajan ja kuoron tai yhtyeen välillä
  • lyhyiden sävelkuvioiden toistaminen (riffit)
  • synkopointi

Nämä afrikkalaisen musiikin tyylipiirteet ovat tärkeitä tekijöitä monissa jazztyyleissä, bluesissa ja myös rockissa.

Ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa (1861–1865) mustat lauloivat usein yksiäänisesti tai yksin - yleensä ei käytetty edes säestystä. Laulut kertoivat elämän kovuudesta, mutta sanaa blues ei vielä käytetty. Sodan loputtua he pystyivät musisoimaan vapaammin, ja silloin he ottivat vaikutteita eurooppalaisista muotorakenteista. Vähitellen syntyi 8, 12 ja 16 tahdin pituisia blueseja.

1800-luvun lopulla mustien keskuudessa syntyi ns. ragtime-musiikki, joka on tärkeä tekijä jazzin synnyssä ja kehityksessä. Ragtime oli saanut vaikutteita mm. eurooppalaisesta pianomusiikista, sotilasmarsseista sekä mustien banjomusiikista. Meidän tuntemamme kappaleet ovat kokonaan sävellettyjä, moniosaisia pianokappaleita. Alunperin tosin myös ragtimessa ilmeisesti käytettiin improvisaatioita, mutta vähitellen se jäi pois tästä musiikista. Ragtimen peruspiirre on runsas synkopointi, mikä lieneekin sen suurin merkitys jazzin kannalta. Tunnetuin ragtime-pianisti oli Scott Joplin (1868 – 1917). Myöhemmin ragtimesta kehittyi ns. stride-pianotyyli.

​