Sanasto

Flavonoidi
yläkäsite kasvin aineenvaihdunnan tuotteille, joita on monissa kasvin maanpäällisissä osissa, kuten hedelmissä ja marjoissa; flavonoidi antaa hedelmille ja vihanneksille niiden värin; voivat toimia antioksidantteina

Geenivara
ihmisen pitkään ylläpitämä ja hyödyntämä kasvi tai eläin, joka edustaa eri lajien välistä ja lajin sisäistä perinnöllistä monimuotoisuutta ja on paikallisiin olosuhteisiin sopeutunut; esimerkiksi ryvässipuli tai Lapin lehmä

Glukoosi
eli rypälesokeri (C6H12O6) on hyvin yleinen monosakkaridi ja elintärkeä osa ihmisen aineenvaihduntareaktioita

Glykoalkaloidi
kasvisten luonnollisia myrkkyjä eli toksiineja kasvinsyöjiä vastaan; esiintyy esimerkiksi raaoissa vihertävissä tomaateissa sekä perunassa (myös kypsässä); perunassa esiintyy pääasiassa kahta glykoalkaloidia: solaniinia sekä kakoniinia

Idätys
tarkoittaa siementen, tässä tapauksessa siemenperunan, idättämistä; peruna siirretään itämistä suosivaan lämpötilaan ja sopivalle valaistukselle alttiiksi, jolloin kasvaa sitkeitä ja kestäviä valoituja; nopeuttaa huomattavasti perunan kasvun alkamista istutuksen jälkeen

Jalostus
ihmisen tietoisesti ohjaamaa elävän eliön perinnöllisten ominaisuuksien kehittämistä haluttuun suuntaan; jalostustapoja ovat valintajalostus, risteytysjalostus, mutaatiojalostus ja kasveilla lisäksi haploidijalostus

Kaskinauris
eli huhtanauris on nauriin vanhin Suomessa viljelty kanta; suomalaisten pääasiallista kasviravintoa ennen perunan saapumista Suomeen

Kasvullinen lisäys
kasvin lisääntymistä jostain muusta kasvinosasta kuin siemenestä; näitä voivat olla esim. rönsyt, juurakot, mukulat ja varret; kasvullisesti lisätty yksilö on perimältään yhtenäinen emokasvinsa kanssa

Kesanto
viljelemättömänä pidettävä pelto

Klorofylli
eli lehtivihreä on kasvien orgaaninen molekyyli, jonka avulla ne yhteyttävät; klorofylli sijaitsee kasvien viherhiukkasissa eli kloroplasteissa

Lajike
useimmiten viljelykasvista valittu lajinsisäinen tai risteymäperäinen yhden tai useamman ominaisuuden suhteen muista poikkeava viljelykanta

Maatiaiskasvi
tieteellisesti jalostamaton viljelykasvi; voi olla maatiaiskanta tai -lajike

Maatiaislajike
paikallislajike on pitkäaikaisen viljelyn ja valinnan seurauksena kantamuodosta muuttunut paikallinen maatiaiskasvi; esimerkiksi mustaherukka 'Kajaanin Musta' on kajaanilaisen apteekin takapihalta löytynyt, hyväksi havaittu ja sieltä viljelyyn levitetty muuallekin Suomeen

Malto
perunan mallolla tarkoitetaan mukuloiden ravintoainespitoista solukkoa; mallon koostumus on lajikekohtaista ja vaihtelee rakenteeltaan sekä väritykseltään; mallolla viitataan usein hedelmälihaan

Multaus
perunanviljelyn vaihe, jossa penkki muotoillaan vaoista nostetulla mullalla mahdollisimman isoksi; edistää mukuloiden kasvamista mullan sisään

Ominaispaino

tietyn tilavuisen ainemäärän massan ja vastaavan vesimäärän massan matemaattinen suhde; ilmoitetaan usein suhdelukuna

Paikalliskanta
paikallis- tai maatiaiskanta tarkoittaa pitkään tietyssä paikassa kasvanutta ja kehittynyttä kantaa; se voi ominaisuuksiltaan poiketa myös toisista vastaavista

Pimeäitu
puutteellisessa valaistuksessa itäneestä idusta kasvanut pitkä, valkoinen ja hauras itu; huono erityisesti koneellisesti perunoita istutettaessa

Rikkaäestys
käytetään etupäässä viljapelloilla rikkaruohojen torjuntaan

Siemenperuna
siemenperunaksi sanotaan perunan mukulaa, jota käytetään uuden perunakasvin kasvattamiseen; kaupallisessa viljelyssä käytetään sertifioitua siemenperunaa, jolla taataan siemenen puhtaus ja laadukkuus

Solaniini
koisokasveissa esiintyvä glykoalkaloidi eli kasvimyrkky; myrkytystila aiheuttaa ihmiselle huonovointisuutta, poltetta kurkussa, vatsakramppeja ja sekavuutta; viljellyissä lajikkeissa solaniinipitoisuudet ovat ihmiselle vaarattomia

Tärkkelys (C6H10O5)n
kasvien varastopolysakkaridi, jota ne valmistavat yksinkertaisempien monosakkaridien kautta fotosynteesissä; tärkkelyksen valmistamiseksi kasvi tarvitsee vettä, hiilidioksidia sekä auringon valoenergiaa

Valoitu
riittävässä valaistuksessa itäneestä idusta kasvanut lyhyt, vihreä ja sitkeä itu; kestää rikkoontumatta koneellisen istutuksen

Viljelykierto
periaate, jonka mukaan samaa kasvia ei viljellä useaa vuotta peräkkäin samalla pellolla; perinteiseen kolmivuotiseen viljelykiertoon on kuulunut myös yksi kesantovuosi, jolloin pellolla ei viljellä ollenkaan; tarkoituksena estää peltomaan köyhtyminen ja hillitä kasvi- ja tuholaisongelmia

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä