Luin Mummo pannuhuoneessa ja muita tarinoita tulevaisuuden koulusta artikkelin. Olin aikaisemmin kuullut ”kirjeosuuden” artikkelista luennolla, mutta kokonaisuudessa en ollut artikkelia lukenut.

Oppilaslähtöinen opetus puhututtaa nykyään paljon, vaikka Rautiainen, Kostiainen, Silander, Jääskelä ja Klemola myöntävät opetuksen menevän oppiaineittain ja oppilaan mahdollisuudet vaikuttaa ovat hyvin pienet opettajasta riippuen. Opettajan tulisi kuunnella oppilaitaan ja käyttää mielikuvitustaan opetuksen suunnittelussa. Tulevaisuuden koulun menetelmät menevät ulos perinteisistä malleista, eivätkä tarjoa opettajille suoria kaavoja toimia. Se vaatii sekä opettajilta että oppilailta enemmän vastuuta.
Tulevaisuudessa oppimisen tulisi tapahtua myös koululuokan ulkopuolella. Myös kohoava teknologia tuo opetukseen paljon uusia keinoja. Tärkeintä opettajan kannalta on tehdä yhteistyötä muiden opettajien kanssa ja pyytää apua muuttuvan koulun kanssa.

Artikkelissa puhuttiin kuinka koulun ja opettajien tulisi keskustella oppilaiden kanssa enemmän, keskustella tunteista, tunnetaidoista – kuunnella ja pohtia elämän asioita. Tähän ei vain tunnu olevan tarpeeksi aikaa. Kuinka löytää kouluarjen keskeltä aikaa uusille menetelmille? Se on paljon opettajasta ja yhteiskuntamme totuttujen rutiinien muuttamisesta kiinni. Halu muuttua. Muuttua kohti tulevaa koulua ja kouluyhteiskuntaan vaatii rohkeutta.