22.5 Viroon liittyviä termejä
Alanko
Aluetta, joka on muuta maanpinnan korkeutta alempana. Korkeus on 0-200 m merenpinnan yläpuolella.
Baltian maat
Viro, Latvia ja Liettua. Ne itsenäistyivät vuonna 1991. Myös Venäjään kuuluva Kaliningrad on osa Baltiaa.
Kalkkikivitörmä eli klintti
Baltian klintti on kalkkikivestä muodostunut kalliotörmä, joka kulkee pitkin Viron rannikkoa Venäjälle. Korkein kohta 55,6 m sijaitsee Viron itäosassa. Törmän sedimenttikivilajeissa on nähtävissä hyvin säilyneitä fossiileja.
Laulava hiekka
Laulavaksi hiekaksi kutsutaan rannikoiden tai aavikoiden piihiekkaa. Tuulen ja hiekkarakeiden yhteisvaikutus synnyttää erikoista musiikkia. Laulava hiekka on sileämpää ja liukkaampaa kuin tavallinen hiekka, ja sen esiintyminen kertoo yleensä veden puhtaudesta. Hiekka "laulaa" myös paljaan jalan alla.
Peipsijärvi
Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Peipsijärvi on Euroopan viidenneksi suurin järvi.
Öljyliuske
Öljyliuske eli palavakivi on fossiilista polttoainetta, joka on syntynyt miljoonia vuosia sitten maan alle puristuksiin jääneistä orgaanisista aineista. Öljyliuske on Viron tärkein luonnonvara ja maan energiatuotannon perusta.Öljyliuskeella on runsaasti epäkohtia, kuten liuskeen osittainen palaminen. Sen seurauksena jää jäljelle suuria kuonakasoja, joille ei ole löydetty taloudellista jatkokäyttöä. Kaivoskäytävien kaivaminen on aiheuttanut monin paikoin maanpinnan romahtamisen.
Tallinna.