17.5 Merkittävä urheilun historia
Monet ovat kiinnostuneet Isosta-Britanniasta nimenomaan sen urheilun vuoksi.
Manchester United, Chelsea, Arsenal ja FC Liverpool ovat jalkapallon korkeimman sarjatason joukkueita.
Wimbledonin tennisturnaus on maailman arvostetuin ja vanhin tennisturnaus. Se järjestetään Lontoon Wimbledonissa vuosittain kesä–heinäkuussa. Turnaus kestää kaksi viikkoa, mutta aikataulumuutoksiin on sateen vuoksi syytä varautua.
On sanottu, että golf olisi aikoinaan keksitty Skotlannissa jo satoja vuosia sitten. Lajin syntyhistoriassa on kuitenkin vielä paljon epäselviä asioita. Skotlantiin on kuitenkin liitetty paljon lajiin liittyviä tekijöitä, kuten muun muassa ensimmäinen pysyvä golfkenttä, ensimmäiset kirjalliset säännöt sekä reikien vakiomäärä (18) ja ensimmäisten golfklubien jäsenyydet.
Formula 1 -sarjan ensimmäinen maailmanmestaruuskausi järjestettiin v. 1950 ja ensimmäinen kisa oli Ison-Britannian Silverstonessa. Edelleen samassa kylässä on järjestetty suurin osa Britannian Grand Prix -kisoista. Silverstonessa on ajettu jännittäviä kisoja, joista on saatu myös kaksi suomalaisvoittoa: Mika Häkkinen (2001) ja Kimi Räikkönen (2007). Monet maan F1-tiimit ovat olleet myös menestyksekkäitä ja maassa on vahvaa moottoriurheilukannatusta.
Edellä mainitut lajit ovat saaneet suuren suosion, mutta "don't worry if football isn't your cup of tea". Eli ei syytä huoleen, jos jalkapallo ei kiinnosta sinua. Iso-Britanniassa on myös lukuisia muita suosittuja urheilumahdollisuuksia, kuten rugby, kriketti ja hevoskilpailut.

Liverpoolin jalkapallojoukkueen kannattajia.