L16/S5. Islannissa uidaan Jaa Sulje Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Lue oheinen teksti: Matkaillessani Islannissa paikallinen kollegani vei minut mystiselle, ehkä jopa jonkun mielestä pelottavallekin uintiretkelle. Saavuimme autolla pienen mäennyppylän laitaan. Ulkona oli kylttejä, jotka kielsivät uimisen ja ilmoittivat paikan olevan yksityisaluetta. Kollegani kertoi kyltin olevan turisteja varten, ja että heillä paikallisilla oli tapana käydä täällä uimassa. Seuraava kyltti varoitti uimisen tapahtuvan omalla vastuulla. Mäenreunassa oli pieni aukko, ehkäpä noin kolme metriä leveä ja kaksi korkea. Aukkoa reunusti epätasainen basalttikivikko. Kömmimme kivien lomasta luolaan, jossa piti ensin pudottautua muutama metri alemmas luonnon muokkaamalle tasanteelle, joka toimi pukuhuoneena. Edelleen tasanteelta piti varoen pudottautua veteen, todella kuumaan veteen, yli 42 astetta. Vettä oli noin yhdeksän neliömetrin alalla, ja veden syvyys oli reilut kaksi metriä. Yläpuolella oli hyvin epätasainen basalttikatto, joka näytti olevan romahtamispisteessä. Siellä sitten lilluimme ensin kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen oli pakko nousta pois huilaamaan. Olo oli kuin pitkään saunassa olleella ja hengästytti. Kävimme vielä kaksi lyhyempää hetkeä "uimassa", minkä jälkeen olin aivan uupunut. Todella ainutlaatuinen ja hieno uintikokemus. Miksi uijille ei tule kylmä vaikka Islannin ilmasto on viileä? Mikä ilmiö selittää veden lämpötilan? Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen