Katkelma Aleksis Kiven Kullervo-näytelmän (1919) alusta

Ensimäinen Näytös.

(Oikealla puolella Unnon huone, perällä vaihteleva luonto. Unto ja Kiili tulevat vasemmalta).

UNTO. Siis kaikki hyvin.—Mutta tietäisitkö jotain Kullervosta?
Ihmettelen missä nyt oleskelee mies.

KIILI. Kaskea hän kaataa.

UNTO. Nyt muistan, että aamulla hänen, koetteeksi, käskin tähän työhön.—Kuinka käyttelee hän kirvestänsä?

KIILI. Vimmatusti. Matkan päästä salaa katselin, kuinka hän hirsistössä temmelsi.

UNTO. Hirsistössä? Viitaan, tuonne vuoren alle, hänen käskin, vaan en hirsistöön.

KIILI. Parhaassa hongistossa hän kirveellänsä peuhasi: hän ristin rastin hirret kaateli, ja sinkoilivat lastut ympärillään, kuin kipenät tulikuumasta raudasta; ja riemuten katseli hän honkaa, koska ryskyen se kaatui.—Mutta äkkiin taukoi hän, kirveensä kantoon iski, vihelteli hetken ja sitten rupesi hän kiroilemaan, kiroili ihmiset, maan ja taivaan; ja koska viimein hän vaikeni, niin äänetönnä hän seisoi tuijotellen maahan, ja niinpä hänen jätin.

UNTO. Näin tekee hän työnsä; hävityspä aina käsialansa on. Täynnä on hän kiukkua, ja riehuu kuin kuohuisi sisällänsä palava koski. Ei ole hän ihminen, vaan Hiien henki hänessä ihmishaamussa käy.—Lähe luoksensa ja katso, ettei edemmäs hän kurjaa työtänsä jatka.

KIILI. Minä menen, ehkei hyvä kanssansa leikitellä. (Menee. Unnon emäntä tulee huoneesta).

U:N EMÄNTÄ. Vielä sama synkeä muoto, jokohan ero meistä tulleen? Olkoon menneeksi! enpä siitä hirteen läksis.

UNTO. Sinä naasikka, jos tietäisit, niin etpä ihmettelis, että muotoni on synkeä.

U:N EMÄNTÄ. Etkä tahdo mulle tietoa antaa?

UNTO. Uskoisitko, että mietiskelen yötistä unta, joka ei tahdo mielestäni mennä?

U:N EMÄNTÄ. Mitä uneksuit?

UNTO. Että komeasti häitämme vietettiin: kanteleet soivat ja ilovalkeat, joita Kullervo rakenteli, pihalla leimuit.

U:N EMÄNTÄ. Tämä kaikki hyvin.

UNTO. Vuota!—Vieraita suuri joukko meitä kunnioitti, toki kaipasin seassansa veljeäni Kalervoa ja vaimoansa, mutta muistin viimein, etteivät löytyneetkään enään eläväin seuroissa, vaan että vuosia sitten heidät kuolemaan saattanut olin.

U:N EMÄNTÄ. Sen ansainneet olivat. Maatkoot makeasti, niin veljesi kuin kälyni myös. Niin kauvan kuin hengittivät, ei ollut meillä rauhaa, mutta huoletoin on elomme ollut siitä asti kuin Kalma heidän suunsa tukkei.

UNTO. Kahdenpuolin riehui vaino veljesten välillä ja rauhaa toinen toiselle ei suonut. Ne ajat ja riidat veriset muistan ja tahtoisinpa kaikki nyt toisin päättyneeksi.—Mutta loppuun asti uneni kuule: Katosipa iloni kaikki näiden heimolaistemme kohtaloa muistaissani, ja akkunasta katsahtelin ulos ilman rantaa kohden. Kova myrsky lähestyvän näkyi; pimeitä pilviä idästä taivaslaelle nousi ja päivä hämärtyi. Vaaraa mieleni aavisteli ja pianpa oli se päällämme myös hirveällä muodolla.—Äkisti tuleen pirttimme leimahti, sisään ryntäsi liekki joka reijästä ja raosta, suomatta meille auki yhtään pelastuksen tietä; ja tämä oli Kullervon työ. Hän naurulla vastasi hätähuutoomme ja tuimemmaksi vaan aina kiihoitteli tulta, joka viimein sieppasi meidät korkealle kierroksiinsa. Hyypiöinä manalasta nyt riensivät siihen myös Kalervo ja emäntänsä ja sinkoillen tulessa lentelivät, kunnes siipensä kärvennyit, ja tempais myöskin liekki heidät, samoin lopulta Kullervonkin, että sekamelskassa keskellä tulta ja sauhua niin kaikki pyöreimme maan ja taivaan välissä. Kohisten nyt pilvet idästä lähestyivät ja edellä kiiti tuima tuulispää, joka meidät, niinkuin jostain korkeasta jyrkästä, viskasi ales pohjattomaan syvyyteen, mutta silloin heräsin toki.—Tämän kaltainen uneni; ja unohtaisinko sen, koska muistelen Kullervoa? Onhan ennustettu, että hän meille surman saattaa.

U:N EMÄNTÄ. Kullervo sun unissasi surmasi, siis surmaat hänen sinä; niinpä selitetään unennäöt. Hän sinulta kuoloansa vartokoon, ja onhan kädessäsi elinkautensa mitta.

UNTO. Ettei niin ole, sen olemme nähneet. Muista, koska häntä menettää koetimme, niin pettyipä neuvomme kaikki ja henki ei lähtenyt Kalervon pojasta. Eihän lapsi pieni loihtia tainnut, mutta kuolo, niinkuin näimme, ei häneen pystynyt. Tästä kummastuimme ja ymmärsimme jumalten surmaansa ei suvaitsevan; ja pelkäänpä heidän vihansa päällemme lankeevan, jos vielä kerran samaa keinoa kohtaansa yrittäisimme uudistaa. Varoitti myös eräs tietäjä.

U:N EMÄNTÄ. Miksi eivät tämän herjän kuolemata suvaitsisi?

UNTO. Vaiti tästä! sitä kohden ei tuumiamme enään teroiteta; hän eläköön.—Mutta lähestyyhän taloamme vieras.

U:N EMÄNTÄ. Ken lienee hän?

UNTO. Käyminen on Ilmarin, hartiat ja musta tukka myös; siinä takoja kuuluisa.

U:N EMÄNTÄ. Ankara vieras; huonettamme siivomaan riennän. (Menee).

UNTO (yksin). Että lähenee hän Untamoisen huonetta, joka vihattu ja vainottu on! (Ilmarinen tulee). Terve tuloa vieraaksemme! Mitkä asiat saattoivat seppä Ilmarisen näille tienoille? Kaiketi neitosten maitoa sinä seliltä soitten ja tunturien lakeilta etsit; sinä teräs-ainetta etsit?

ILMARI. Asiani arvaat, mutta niin hienoa kuin tahtoisin, en toki käsittänyt ole. Käännynpä nyt taasen kotoani kohden.

UNTO. Ja siellä sua odottaa naises nuori, Pohjolan kaunis tytär.

ILMARI. Hauskalla mielellä kotihin käyn, sen todistan.

UNTO. Ja pian, niin toivoa mahdat, hän sepän pienen sulle lahjoittaa, joka kerran alasinta kanssas kilistelee.

ILMARI. Enkö toivois sitä?

UNTO. Mutta eipä suonut onni mulle perillistä ainoaa.

ILMARI. Sulle verinen kohtalo pojan antoi, veljesi Kalervon pojan, jota isän kädellä hoitaa taidat.

UNTO. Tätä pedon sikiötä lapsenani pitäisin? Hän huoneeni kauhistus on, ei ketään hän vääjää, vaan kaikkia uhaten kohtelee; sillä eipä käy hänestä pilaa tehdä, koska on hän joltain peikolta peloittavan voiman saanut. Kovasti itsiäni syytän, että kerran häntä armahdin enkä surmannut häntä ynnä sukunsa kanssa. Nyt en mieli enään käsiäni vereen ryvettää, sitä en mieli tehdä.

ILMARI. Koska näin loukkaus-kives hän on, niin miksi et häntä luotas saata? Myy poika minulle, minä paimenta olen vailla ja tämänmoisen juuri tarvitsisin.

U:N EMÄNTÄ (tulee huoneesta). Tule vieraaksemme, seppä Ilmari, ja elä ohitsemme käy.

UNTO. Asiaa tuumailla tahdon.—Mutta astu kattoni alle, Kalevan poika! (Unto, Ilmari ja U:n emäntä menevät huoneesen. Kullervo tulee ja viskasee kirveen olaltansa).