ÄI9 / Karilainen

Tervetuloa ÄI9-kurssille!



Hei, kivat ÄI9-ryhmäläiset!


ÄI9-kurssi alkaa etäopetuksena (jota on ainakin muutama ensimmäinen viikko - sen jälkeen saat lisätietoa).

Pyritään siihen, että tapaamme aina ma ja ke klo 12.20-13.20 täällä Peda.netissä. Alta voit katsoa alustavan aikataulun.

Oppitunnin ohjeistuksen näet aina vasemmalta valikosta. Siinä lukee oppitunnin päivämäärä. Klikkaa siitä ja seuraa ohjeistusta.

Annan tehtäviä joka kerta. Joskus saattaa olla myös luentomaisia kertoja tai keskustelua. Saatan joskus laittaa linkin esim. Google Meets -tapaamiseen, joten ole paikalla (=kirjautuneena näille Peda.net-sivuille) ajoissa ja toimi ohjeiden mukaan.

Tuntitehtävät pitää ehdottomasti palauttaa oppitunnin kuluessa tai ihan viimeistään samana päivänä klo 17 mennessä. (Lisäksi voi olla läksyjä.)

Ajallaan palautetut tuntitehtävät = läsnäolo kurssin oppitunnilla.

Myös etänä noudatamme poissaolojen suhteen ihan tavallisia käytäntöjä:
  • Kurssin aikana saa kertyä korkeintaan 4 poissaolomerkintää, ja viidennestä poissaolosta kurssi keskeytyy.
  • Jos tiedät, että poissaolokiintiösi tulee ylittymään tai jokin tehtävän palautuksesi myöhästyy jostakin syystä (esim. sairastuminen, kotioloihin liittyvä tilanne, tietotekniset ongelmat), ota viipymättä yhteys opettajaan.
  • Opettaja ei lähetä erillistä viestiä poissaolokiintiön täyttymisestä, vaan opiskelijan tulee itse seurata poissaolojensa määrää Wilmasta.
  • Opiskelija on itse vastuussa opiskelustaan ja poissaoloistaan.

Mikäli sinulla on kysyttävää kurssin suorittamisesta, tehtävistä tai mistä tahansa kurssiin liittyvästä, älä epäröi ottaa yhteyttä. Voit ottaa yhteyttä sähköpostin kautta, sanna.karilainen@tyk.fi. Luen myös BC:n Wilmaa päivittäin.


Terveisin
Sanna

ÄI9 Lukutaitojen syventäminen

ÄI9 Lukutaitojen syventäminen

Aika: ma ja ke klo 12.20-13.20, 23.3.-20.5.2020

Opettaja: Sanna Karilainen sanna.karilainen@tyk.fi


Kirja: Särmä

Sisältö: Lukutaidon kokeeseen valmistautumista, tekstitietoisuuden ja -analyysin syventäminen, käsitteiden käyttö, fiktiivisten ja faktatekstien sekä monimuotoisten tekstien analysointia eri näkökulmista. Kurssilla luetaan novellikokoelma.

Arvosana: Kurssiarvosana muodostuu keskiarvona kolmesta arvioitavasta lukutaidon vastauksesta. Lisäksi kaikki tuntitehtävät on oltava tehtynä, jotta kurssi arvostellaan.

ALUSTAVA AIKATAULU (voi muuttua)

23.3. Kurssin tavoitteet. Lukutaidon kokeen esittely. Kokeen rakenne ja mahdolliset tehtävätyypit. Arviointikriteerit.

25.4. Tehtävänannon lukeminen. Analyysin vaiheet. Vastauksen tekniikka ja tyyli. Mallivastauksia.

30.3. Tekstilajit, tekstityypit, tekstin osat ja rakenne. Kielen keinoja.

1.4. Tekstien vaikuttavuus, argumentointi, retoriikka.

6.4. 1. lukutaidon tehtävä

8.4. Kielenhuoltoa. Palauta 1. lukutaidon vastaus!

13.4. Vapaa: pääsiäismaanantai

15.4. Tekstien kulttuurisidonnaisuus, konteksti, intertekstuaalisuus, allegoria. Harjoituksia.

20.4. Palautetta 1. lukutaidon vastauksesta. Harjoitellaan vastauksista esille tulleita mahdollisia ongelmakohtia tai hiotaan vastaustekniikkaa.

22.4. Aineistona kaunokirjallisuus: draama ja lyriikka

27.4. Aineistona kaunokirjallisuus: proosa

29.4. Kirjoitetaan lukutaidon vastausta 2.

4.5. Tiedon ja lähteiden arviointia lukutaidon vastauksesta. Palauta 2. lukutaidon vastaus!

6.5. Vuorovaikutuksen tarkastelua, audiovisuaalisia keinoja

11.5. Palautetta tehtävästä 2. Harjoitellaan vastauksista esille tulleita mahdollisia ongelmakohtia tai hiotaan vastaustekniikkaa. 

13.5. Kurssipalaute + aloitetaan lukutaidon vastaus 3.

18.5. Koeviikko / Kirjoitetaan lukutaidon vastausta

20.5. Palauta 3. lukutaidon vastaus!