Viljarukiin koti on Suomessa

Varhaiset suomalaiset viljelivät ruista kydöttämällä ja kaskeamalla. He kuivattivat jyvät riihessä ja lajittelivat sadosta parhaimmiksi katsomansa jyvät kylvösiemeniksi. Tämä johti vähitellen siihen, että rikkarukiin siemenet vähentyivät ja viljarukiin siemenet lisääntyivät viljeltävissä ruiskannoissa.

Emeritus erikoistutkija Hannu Ahokkaan laajoista tutkimuksista käy ilmi, että viljaruis syntyi tällä tavoin Suomessa esihistoriallisena aikana ja levisi Suomesta muualle.

Varhaisten suomalaisten harjoittama kaskeaminen ja pellon kydötys tuhosivat varisevat villirukiin tähkylät ennen seuraavaa kylvöä ja näin villirukiin siemenet karsiutuivat pois viljellyn rukiin joukosta.

Koska Suomessa ei kasva luonnonvaraisena villiruista, se ei päässyt tuulipölytteisenä risteytymään viljellyn rukiin kanssa. Toisin oli Lähi-Idässä, jossa luonnonvaraisena kasvava villiruis jatkoi risteytymistä viljellyn rukiin kanssa ja esti näin viljarukiin muodostumista ja ruis jäikin alueella enemmän rikkakasvin asemaan.

Ruissadon käsittely riihessä auttoi viljelijää valitsemaan pois herkästi varisevan tähkätyypin. Iskupuinnilla irrotettujen jyvien joukosta viljelijä pystyi valitsemaan haluamansa jyvät ja varata ne siemeneksi seuraavaa kylvöä varten. Riiheäminen toimi myös siemenen peittaajana, mitä käytetään estämään sienitauteja (etenkin torajyvän aiheuttajasientä) ja tuhohyönteisiä viljakasvustossa. Riihessä olevaa siemenviljaa savutettiin polttamalla kiukaassa kitkerästi savuavaa tervaspuuta, vanhoja kenkiä tai jopa rikkiä.

Varhaiset suomalaiset rukiinviljelijät kehittivät rukiin viljelymuotoja vaihtelemalla kylvöaikoja.

Suomalaisesta syysviljana viljeltävästä viljarukiista kehittyi myös juureisrukiin viljelykantoja. Ruista kylvettiin juhannuksen tienoilla yhdessä ohran, kauran tai nauriin kanssa. Joissakin käytettiin seoskasvina myös heinäsiemeniä, tattaria ja kevätruista. Ensimmäisenä syksynä korjattiin seoskasvin sato, ruis jätettiin talvehtimaan ja sen jyväsato korjattiin seuraavana kesänä. Tällainen viljelyn harjoittaminen valikoi viljarukiista juureisrukiiksi sopeutuvia siemeniä.

Varhaiset suomalaiset kokeilivat myös rukiin kylvämistä niin myöhään – perunan noston jälkeen tai jopa lokakuun lopussa – ettei ruis ehtinyt oraalle ennen talvea. Tämä kylvöaika sai vähitellen aikaan ruispopulaation, jota kansa on kutsunut umpi-, köyry- ja routarukiiksi.

Kevätrukiin viljelymuoto kehittyi, kun viljelijä kylvi syysrukiin keväällä. Ainakin osassa vanhoissa maatiaisrukiissa on ollut sekaisin sekä kevätmuotoista että syysmuotoista siemenmateriaalia. Näin ollen kylvöaikaa säätelemällä viljelijä pystyi valikoimaan maatiaisrukiin sekakannoista viljelytarpeisiinsa parhaiten soveltuvat.

Suomalainen riihetetty kaskiruis oli haluttua siementavaraa. Suomalainen ruis levisi Itämeren alueelle 1000-luvulta lähtien ja päätyi myös Englantiin ja Välimeren alueelle sekä Venäjälle. Näin suomalainen kaskissa ja peltoviljelyssä muodostunut ja sopeutunut maatiaisrukiin perimä levisi Eurooppaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä