Peltorukiista polveutuneesta syysrukiista oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa erotettavissa kolme maatiaisrukiiden ryhmää: pohjalainen, eteläsuomalainen ja satakuntalainen.

Pohjalaisen ryhmän tunnetuin ruiskanta oli 'Vaasanruis'. Se oli pitkä- ja kapeajyväinen, lyhytvihneinen ja erittäin talvenkestävä. Se oli maatiaiseksi melko satoisa.

Eteläsuomalainen 'Uudenmaanruis' oli lyhyt- ja paksujyväinen eikä se varistanut jyviään yhtä herkästi kuin 'Vaasanruis'.

Satakuntalainen 'Kokemäenruis' oli edellisten välimuoto. Se muistutti 'Vaasanruista', mutta sillä oli hieman suuremmat tähkät ja paksummat jyvät.

'Vaasan'- ja 'Uudenmaanrukiiden' riihitetyt siemenet olivat 1920-luvun alkuun asti erittäin haluttuja ulkomaisilla siemenmarkkinoilla.

Viimeistään 1920-luvun kuluessa maatiaisrukiin pääryhmät sekoittuivat lisääntyneen siemenkaupan ansiosta niin keskenään, että kasvinjalostajien mielestä oli parempi puhua pelkästään suomalaisen maatiaisrukiin ryhmästä.

Tyypillisesti maatiaissyysrukiit olivat hento- ja pitkäkortisia, usein yli kahden metrin pituisia ja herkästi lakoontuvia. Tähkät olivat pitkiä, nuokkuvia, helposti jyvänsä varistavia, lovekkaita ja herkkiä idännälle. Jyvä oli pienenlainen, harmahtava ja pitkähkö. Maatiaissyysrukiiden talvenkestävyys oli hyvä ja ne valmistuivat aikaisin. Satoa tuli vaihtelevasti, usein heikosti, mutta aina varmasti.