Omenoiden viljely on luultavimmin aloitettu eri osissa Eurooppaa ja Aasiaa noin 4000–5000 vuotta sitten, kun ihmiset alkoivat huolehtia hyvistä villiomenapuista satoa saadakseen. Eväsomenien siemenistä omenapuut levisivät maanosasta toiseen. Antiikin aikana omenaa viljeltiin Kreikassa ja Italiassa. Siellä myös jalostettiin uusia lajikkeita. Myöhemmin omenanviljely levisi Keski-Eurooppaan erityisesti luostaripuutarhojen kautta. Vuosisatojen saatossa omenista kehittyi yhä pohjoisempiin oloihin sopeutuneita lajikkeita.

Suomessa ensimmäiset omenanviljelyn kokeilut 1400-luvulla

Suomessa omenanviljely on alkanut aikaisintaan 1400-luvulla ja yleistyi kartanoissa ja virkataloissa 1600-luvulla. Katovuosien aikana 1700-luvulla lähes kaikki Suomen omenapuut kuolivat. 1800-luvulla uusia taimia tuotiin paljon Virosta, Saksasta ja Venäjältä. Näistä puista ja niiden siementaimista Suomeen on valikoitunut ilmastoomme sopeutunut monipuolinen geeniperimä.

Omenapuiden paikallislajikkeita tunnetaan Suomesta kymmeniä. Omenaa viljellään kaupallisesti eniten Ahvenanmaalla sekä mannermaan lounaisosissa ja saaristossa, ja se on kotipuutarhojen tärkeimpiä sadon antajia.

Sahlbergin Huvitus-tilan omenisto 1800-luvun loppupuoliskolla

Pohjoismaiden varhaiset hedelmätarhat kuninkaan ja aatelisten puutarhoissa kokivat suuren takaiskun vuoden 1706 kovana talvena ja vuonna 1772 jolloin talvi jälleen tuhosi hedelmätarhoja. 1800-luvun lopussa kiinnostus hedelmänviljelyyn levisi uudelleen ja nyt myös tavallisen kansan keskuuteen. Tähän oli vaikuttanut myös professori Carl Reinhold Sahlberg yliopisto-opettajana ja yliopiston kasvitieteellisen puutarhan esimiehenä sekä uskaliaalla eläkepäivien esimerkillään.

Carl Reinhold Sahlberg (1779-1860) oli taloustieteilijä, lääketieteilijä ja erityisesti luonnontutkija, joka työskenteli myös Turun Akatemian kasvitieteellisessä puutarhassa. Turun palon jälkeen 1828 hän siirtyi Keisarillisen Aleksanterin yliopiston eläin- ja kasvitieteen professoriksi Helsinkiin ja perusti kasvitieteellisen puutarhan Kaisaniemeen. Eläköidyttyään 1841 Sahlberg muutti Yläneen Uudenkartanon tilalleen ja perusti sen ulkopalstalle Kolvaaseen Pyhäjärven rantaan Huvituksen puutarhan, ja sinne maan suurimman hedelmätarhan. Hedelmätarhan ollessa laajimmillaan siellä oli yhteensä 1227 hedelmäpuuta, joista 16 oli päärynäpuuta, 19 luumupuuta ja loput omenapuita. Sahlbergin tavoitteena oli löytää ja jalostaa lajikkeita, jotka kestivät Suomen oloissa.

Huvitus-tilan omenistosta torppari Juho Korpela keräsi muistitiedon mukaan alkuperältään ulkomaisen puun omenoita ja kylvi sen siemeniä torppansa pihaan muutaman kilometrin päähän. Yhdestä näistä siemenkylvöistä kasvoi Korpelan omenaksi kutsuttu hyvänmakuinen, aikainen ja erityisen talvenkestävä puu, joka myöhemmin laajempaan viljelyyn levitessä nimettiin 'Huvitus'-omenaksi.

Tutustu Huvituksen tarinaan.