Edustavuus

Edustavuus

Yhteistyöryhmän toimialaa ja edustavuutta koskeva koonti
Miten varmistetaan, että yhteistyöryhmässä ovat edustettuina kaikki ohjauksen osapuolet: päättäjät, hallinnonalojen johto, organisaatioiden johto, organisaatioiden työntekijät, vanhemmat/huoltajat, oppilaat/opiskelijat, muut ohjauksen asiakkaat sekä elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin edustajat?
Etelä-Pohjanmaa Alueellinen ELO-ryhmä on aikanaan perustettu EPn Aikuiskoulutusfoorumin –hankkeen ohjausryhmän pohjalle. ELO-ryhmä on edustukseltaan laaja. Tämä on ollut tietoinen valinta.
Etelä-Savo Nimeämiskirjeessä on pyydetty tähän ISOon ELOon nimenomaan niitä, jotka päättävät organisaatioissa ja verkostoissa asioista. Lisäksi nimeämisvaiheessa on haluttu mukaan erityisesti nuorten edustajia kysymällä suositukset Allianssista. Pienemmässä ELO-ryhmässä ei ole nimettyjä jäseniä vaan se toimii verkostona, joka koostuu pääosin ohjausalan väestä.
Häme ELO-ryhmien kokoonpanossa on painotettu molempien maakuntien osalta laajaa kokoonpanoa, jossa on mahdollisimman kattava eri sidosryhmien edustus. Nuorisofoorumi toimii erikseen, mutta on tarkoitus yhdistää ELO-ryhmiin vuoden 2015 alusta alkaen. ELO-ryhmien kokoonpanoa voidaan täydentää kutsumalla kokouksiin joko kerta- tai pysyväisluonteisesti eri alojen asiantuntijoita.
Kaakkois-Suomi Kaakkois-Suomen ELO-foorumi on edustajaorganisaatioiltaan laaja kokoonpanoltaan. Nuorisofoorumi toimii erikseen. Yhteisiä toimenpiteitä on toimintasuunnitelmissa, jotka toimivat siltana ELO-foorumin ja Nuorisofoorumin välillä.
Kainuu Opinraitti-työryhmä on edustaa olennaisia toimijatahoja elinikäisessä ohjauksessa Kainuun alueella. Käytämme tarvittaessa muiden toimijatahojen edustajia asiantuntijoina. Elinkeinoelämän tarpeet otetaan huomioon koulutusasiain neuvottelukunnassa, jossa heillä on edustus.
Keski-Suomi Yhteistyöryhmä on edustukseltaan tietoisesti kohtalaisen suppea, mutta yhteistyöryhmässä käy säännöllisesti muiden toimijatahojen edustajia asiantuntijoina. Kokoonpanoa pohditaan uudelleen Ohjaamojen näkökulmasta.
Lappi Yhteistyöryhmä on laaja-alainen ja edustuksellinen elin. Lisäksi verkostoon kuuluu neljä alueryhmää sekä maakunallinen koordinaatioryhmä, joka koostuu ohjauksen asiantuntijoista. Lisäksi TNO-asioita käsitellään aikuiskoulutuksen johtoryhmässä.
Pirkanmaa ELO-ryhmä on on kokoonpanoltaan varsin laaja (19 jäsentä). Ryhmä voi kutsua tarvittaessa eri alojen asiantuntijoita kuultavakseen. Samoin kattavuutta laajentaa erilaiset, tarpeen mukaan koottavat alatyöryhmät.
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala ELO-johtoryhmässä keskeisten organisaatioiden johtotaso (10 jäsentä); opetus- ja TE-hallinto, kolmassektori, Joensuun kaupunki, maakuntaliitto, AVI.
ELO-yhteistyöryhmässämme on laaja edustus (21 jäsentä), mukana on mm. oppilaitosten, opojen, TE-toimiston, työmarkkinajärjestöjen edustajia. Kaikkien kysymyksessä mainittujen tahojen ottaminen mukaan ei onnistu käytännössä; liian suuri ryhmä ja erilaiset tulokulmat. Tarkastelemme ryhmän kokoonpanoa uudelleen vuoden 2014 lopussa.
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo Pohjois-Savossa verkosto on kaksitasoinen: ELO johtoryhmässä edustettuina ovat hallinnonalojen johto, organisaatioiden johto (ml. kolmas sektori). ELOverkossa edustettuina ovat organisaatioiden työntekijät, hanketoimijat sekä kolmannen sektorin toimijat.

Tavoitteena on laajentaa ELO verkostoa nykyisestä STM:n hallinnonalan toimijoihin sekä elinkeinoelämän edustajiin. Pohjois-Savossa pidetään teemoittaisia verkostotapahtumia, joihin on luontevaa kutsua toimijoita heidän omien tarpeidensa ja motivaationsa mukaisesti. (Vrt. ennakointitapahtuma sekä toimialafoorumit, joissa mm. ohjausta käsitellään eri toimialojen tarpeista käsin.)
Satakunta ELO-yhteistyöryhmä ja sen kanssa yhteistyössä toimivien TNO-asiantuntijafoorumin ja TYÖELÄMÄ 2020 -hankkeen alueverkoston edustavuus on poikkeuksellisen suuri. ELO-yhteistyöryhmässä on kaikki keskeiset kouluttaja- ja viranomaistahot, edustajinaan henkilöt joilla on päätäntävaltaa tai esimiesasema ohjaukseen liittyvissä asioissa omissa organisaatioissaan, TNO-asiantuntijafoorumissa on asiantuntijoita lähes 40 edustaen kattavasti eri organisaatioita, TYÖELÄMÄ 2020 -hankkeen alueverkostossa ovat mukana elinkeinoelämän (kauppakamari, yrittäjäjärjestöt), alueviranomaisten, ammattijärjestöjen sekä työterveyshuollon edustajat.
Uusimaa Uudenmaan ELO-ryhmässä on 16 edustajaa kaikista merkittävistä tahoista asioiden etenemisen vaikuttavuuden kannalta mm. AVI, ELY, TE-toimisto, Uudenmaan liitto, Helsingin Yrittäjät oppilaitosverkostosta edustajat sekä ruotsinkielisyys huomioitu. ELO-ryhmään kutsutaan myös asiantuntijoita tarpeen mukaisesti. Syksyllä 2014 ELO-ryhmän kokoonpaona mahdollisesti laajennetaan. ELO-valmisteluryhmää myös mahdollisesti muokataan ELYn ryhmämuutostenkin vuoksi. ELO-ryhmä on tavoitteellisti alkuvaiheessa pienempi asioiden toiminnallisen käsittelynkin kannalta (mm. suositeltiin tutusmiskäynnillä Keski-Suomen ELYssä). Uusimaa on haasteellinen jo moninaisen ja laajan toimijaverkoston vuoksi, huomioiden myös eri kieliryhmät. Toiminnallisen ryhmän kokoaminen kaikki huomioiden on haaste. Työelämä pyritään vahvemmin kytkemään mukaan Työelämä 2020 -hankkeen mukaan tulolla.
Varsinais-Suomi Kaksitasoisella toimintamallilla (MYR:n koulutusjaosto / suomenkielinen ja ruotsinkielinen ELO-jaosto) mahdollistetaan maakunnallisesti kattava ja eri hallinnontasot ja erilaiset toimijat huomioonottava osallistuminen. Näin vältetään toimintojen päällekkäisyys ja saadaan oikeat ohjaustoimijat kaikille tehtävätasoille.
Svensk vägledning

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä