Eurooppalainen selvitys tarkastelee elinikäistä ohjausta muuttuvassa työelämässä

Eurooppalainen selvitys tarkastelee elinikäistä ohjausta muuttuvassa työelämässä

Euroopan julkisten työvoimapalvelujen verkosto, PES-verkosto, julkaisi syyskuussa 2026 selvityksen Lifelong career guidance in the new world of work. Selvitys tarkastelee, miten julkiset työvoimapalvelut voivat tukea ihmisiä työuran eri vaiheissa tilanteessa, jossa digitalisaatio, vihreä siirtymä, väestörakenteen muutos ja aiempaa epälineaarisemmat urapolut muuttavat työelämää.

Raportissa elinikäinen ohjaus nähdään jatkuvana prosessina. Sen avulla ihmiset voivat tunnistaa valmiuksiaan, tehdä koulutusta ja työtä koskevia ratkaisuja sekä suunnitella uraansa elämän eri vaiheissa.Ohjauksen merkitys korostuu, kun työurat sisältävät yhä useammin siirtymiä tehtävästä, ammatista tai toimialasta toiseen ja osaamista on tarpeen päivittää työuran aikana. 

Selvitys perustuu kirjallisuuskatsaukseen, kansallisten käytäntöjen tarkasteluun sekä seitsemään tapaustutkimukseen. Tapaustutkimukset koskevat Belgiaa, Tšekkiä, Viroa, Ranskaa, Saksaa, Liettuaa ja Ruotsia.

Työnvälityksestä kohti uran pitkäjänteistä tukemista
Raportin mukaan elinikäisen ohjauksen järjestelmät ovat Euroopassa edelleen hyvin erilaisia ja osin hajanaisia. Monissa maissa ohjaus on osa koulutus- tai työllisyyspolitiikkaa, mutta aikuisten ohjaus on usein vähemmän kehittynyttä kuin nuorille suunnatut palvelut. Myös palveluihin pääsy vaihtelee maittain.

Julkisissa työvoimapalveluissa on nähtävissä siirtymä niin sanotusta ”työ edellä” -ajattelusta (work first) kohti ”ura edellä” -lähestymistapaa (career first). Siinä tavoitteena ei ole vain nopea työllistyminen, vaan myös uran pitkäjänteinen kehittäminen, yksilön omien valintojen tukeminen ja kestävä kiinnittyminen työmarkkinoille.

Myös palvelutavat muuttuvat. Digitaalisia itsepalveluja ja henkilökohtaista ohjausta yhdistävät hybridi- ja monikanavaiset palvelut ovat yleistyneet. Tämä vaatii ohjausalan ammattilaisilta uutta osaamista. Heidän on osattava käyttää digitaalisia välineitä, tulkita työmarkkinatietoa ja hyödyntää dataan ja teköalyyn perustuvia ratkaisuja harkiten. Ohjauksen vaikutuksia on edelleen vaikea mitata, koska ne näkyvät usein vasta pitkän ajan kuluttua.

Suomalaisia ratkaisuja nostetaan esiin palvelujen yhteensovittamisen ja ammattilaisten osaamisen kehittämisen yhteydessä. Ohjaamot mainitaan esimerkkinä monialaisesta ja sektorirajat ylittävästä yhteistyöstä. Lisäksi raportissa viitataan Ohjausalan ammattilaisten osaamiskuvauksiin esimerkkinä siitä, miten ohjauksen laatua ja ammatillista osaamista voidaan tukea kansallisesti. 

Kahdeksan suositusta
Selvityksen suosituksissa painottuvat julkisten työvoimapalvelujen asema elinikäisen ohjauksen keskeisenä toimijana, palvelujen yhdenvertaisuus, eri toimijoiden yhteistyö ja ohjausammattilaisten jatkuva osaamisen kehittäminen. Raportti suosittelee myös hybridi- ja monikanavaisten palvelujen vahvistamista sekä datan ja tekoälyn läpinäkyvää ja vastuullista käyttöä. Vihreään ja digitaaliseen siirtymään ja työvoimapulaan liittyvää osaamistietoa tulisi hyödyntää ohjauksessa aiempaa tehokkaammin. EU-tasolla raportti esittää yhteisen kehyksen luomista julkisten työvoimapalvelujen ohjauksen tulosten seurantaan ja arviointiin.

Selvitys on luettavissa PES-verkoston sivuilla:
https://employment-social-affairs.ec.europa.eu/news/lifelong-career-guidance-new-world-work-2026-09-29_en

Kirjoittaja:
Jaana Kettunen, tutkimusprofessori, Koulutuksen tutkimuslaitos.
jaana.h.kettunen@jyu.fi

Edellinen | Seuraava | Palaa pääsivulle

Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 38, lokakuu 2026
https://peda.net/hankkeet/elotori/ajankohtaiskatsaus/nro38