Haapajärvi
Haapajärven perusopetuksen koulujen toiminnassa vahvistetaan jokaisen oppilaan kokemusta osallisuudesta. Tämä merkitsee sitä, että oppilas kuuluu kouluyhteisöön sen tasa-arvoisena jäsenenä. Hän voi vaikuttaa toiminnallaan ympäristöönsä ja yhteisön asioihin.
Oppilaan osallisuutta omaan opiskeluunsa ja koulunkäyntiinsä vahvistetaan pitämällä häntä keskeisenä henkilönä ja ohjaamalla häntä omien ja oman oppilasryhmänsä tavoitteiden asettamisessa sekä oppimisen suunnittelussa ja arvioinnissa.
Oppilasta ohjataan valintojen tekemisessä suhteessa oppimiseen ja koulunkäyntiin sekä omien opiskelu ja työtapojen löytämisessä. Häntä kannustetaan vastuuntuntoiseen ja yhteisölliseen toimintaan ja elämänhallintaan.
Oppilaan edustuksellinen osallisuus toteutuu oppilaskuntatoiminnan, lasten parlamentin ja nuorisovaltuuston avulla. Kouluissa valitaan luokittain edustajisto oppilaskunnan hallitukseen. Heidän kauttaan tieto kulkee luokasta hallitukseen ja päinvastoin. Oppilaskunnan hallituksen vaalissa noudatetaan demokraattista päätöksentekoa. Oppilaskunnan hallitukselle valitaan ainakin puheenjohtaja ja sihteeri. Oppilaskunnan hallituksen edustajat osallistuvat tarvittaessa koulun yhteisistä asioista päättäviin kokouksiin kuten esim. opiskeluhuoltoryhmän kokoukseen. Oppilaskunnan hallitus tekee yhteistyötä lasten parlamentin ja nuorisovaltuuston kanssa. Tieto kulkee molempiin suuntiin em. tahojen ja oppilaskunnan hallituksen välillä.