Blogin perustaminen

Blogi tarkoittaa sivustoa, jonne kootaan uutta sisältöä säännöllisesti. Uusin kirjoitus näkyy aina ylimpänä ja aiemmin julkaistuja tekstejä pääsee selaamaan rullaamalla sivustoa alaspäin (ja myöhemmin valitsemalla tekstin julkaisukuukauden). Blogi-julkaisun etuna on, että lukijoilla on kommentointioikeus, jolloin on mahdollista synnyttää keskustelua kulloinkin käsitellystä aiheesta. Blogilla voi olla tietty teema (esim. ruoka-, peli- tai kirjablogi) tai se voi toimia ikään kuin päiväkirjana.Blogi voi sisältää myös kuvia sekä videomateriaalia, joten se on melko monipuolinen viestintäväline. Esimerkiksi moni poliitikko käyttää blogia jakaakseen omaa kantaansa muun muassa ajankohtaisiin uutisaiheisiin, ja herätelläkseen keskustelua aiheen ympärille.

Blogityökaluja on olemassa useita, mutta nyt käytämme Google-pohjaista Blogger-työkalua. Tätä varten tarvitset Google-tilin, joka monelta jo löytyykin. Esimerkiksi Gmail-sähköposti on googlepohjainen, joten pääset sillä kirjautumaan myös Bloggeriin. Mikäli sinulla ei ole Google-tiliä, luo sellainen täältä.


ALOITUS:

Alkuun tarvitset blogillesi nimen. Laita nimeksi oma nimesi ja joku linkitys tietotekniikkaan. Nyt niinkin tylsä, kuin "Saaran (sinä laitat oman nimesi!) tietotekniikkablogi" käy hyvin.

Tämän jälkeen blogille täytyy keksiä osoite, jolla se on mahdollista löytää verkosta. Kokeile ensin blogin nimeä osoitteeksi (minulla se voisi olla vaikkapa: saarantietotekniikkablogi.blogspot.com). Jos nimi on varattu, keksi jotain muuta. Muista pysyä asialinjalla!

(Voit myös valita blogisi ulkoasulle haluamasi teeman. Teemaa voi vielä myöhemmin muuttaa.)

Bloggaaminen voi alkaa, kun nämä kaksi asiaa on tehty! :)

KUN BLOGI ON VALMIS:

Luo muutamia blogitekstejä ATK-tunneilla käsitellyistä aiheista. Ensimmäisen tekstin nimi voisi olla esimerkiksi "Ensimmäinen aihe: Libre Offiice Writer". Tekstikenttään kerrot, millainen ohjelma on kyseessä, ja mitä hyvää/huonoa siinä mielestäsi oli, oliko sitä vaikea vai helppo käyttää jne.

Seuraavaksi uusi kirjoitus jostain muusta käyttämästämme ohjelmasta, esim. GIMPistä, videotyökalusta, LO Impressistä. QR-koodeilla suunnistuksesta...

Tee vähintään 4 blogitekstiä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä