Huh huh. Revontuliarvot alkoivat illalla näyttämään siltä, että ulos täytyy mennä. Viime kerrasta olikin jo liian kauan. Arvojen perusteella näytti, että taivaalla näkyisi jotakin pikkunättiä, mutta juuri kun olin lähdössä, bz sukelsikin mahdottoman alas. Tuli kiire. Ja kiireessä unohdin ottaa pikakiinnityslevyn, jota sitten ajelin hakemaan. Kuten setä aikanaan sanoi; Ei ehdi tekemään kunnolla, mutta ehtii tekemään kahdesti. Ajelin suon reunaan ja lähdin pikamarssia kohti lampareita. Yö oli upea. Pohjoisessa hiljalleen kohoava revontulikaari, taivas täynnä tähtiä, joutsenten laulua ja suopursun tuoksua. Jossain kauempana huhuili pöllö, kohta toinen.  Pääsin lopulta perille. Hiki. Avasin takin ja heitin pipon ja hanskat maahan. Katsahdin kohti pohjoista. Revontulet olivat yhtäti vain laiskotteleva kaari. Hyvä juttu, totesin itselleni. En siis myöhästynyt. Päätin ottaa pari kuvaa lännen suunnalta, josko vaikka eläinratavalo jäisi kuviin. No, se ei onnistunut, nimittäin länsitaivaalle syttyi ragda! Sitä kuvatessa pohjoiseen syttyi säteitä. Kohta idän suunnassa näkyi jo paljain silmin punaista ja kohta koko pohjoisen puoli oli kauniiden, rauhallisten säteiden peitossa. Alimyrsky rauhottui, jota seurasi hyvin mielenkiintoiset muodot, varsinkin lännessä. Liekö kyseessä ollut musta revontuli, mietin. Joka tapauksessa, revontulia koristeli tummat raidat.  Kohta alkoi tulla vilu ja väsy. Arvot huononivat ja saman näki katsomalla taivaalle. Revontulet alkoivat hiipumaan, joten päätin lähteä autolle. Mutta en pitänyt kiirettä. Kiertelin pitkin suota ja metsikköä, kuvaten niitä näitä. Kunnes huomasin, että olin harhaillut tyystin väärään suuntaan. Matka autolle pitenikin yhtäkkiä reippaalla kilometrilla. Ei siinä mitään, mutta maasto oli lähes reidenkorkuista suopursunäreikköä. Aikani tarvottuani oli pää jälleen hiestä märkä. Upeaa. Raahustin sysipimeässä, täysin hiljaisessa metsässä kun yhtäkkiä.. Prapakramavwhampwhamp! Parin metrin päästä kuului rytinää, pauketta ja viuhuntaa! Teeri, tai jokin muu kanalintu singahti edestäni syvemmälle metsään. Jesusauta, sanoin ääneen. Sydän hakkasi kuin viimeistä päivää. No, onneksi kyseessä oli vain lintu eikä karhu, rauhoittelin itseäni. Lopulta pääsin takaisin suon reunaan ja totesin, että revontulet olivat jälleen kirkastuneet. Katsahdin kännykkää ja totesin, että nyt ei ole kiire minnekään. Bz oli puolen tunnin päästä putoamassa taas syövereihin, joten katsotaan, mitä se tuo tullessaan. jatkuu..

Komeat olivat tällä kertaa. Välillä taivaankansi täyttyi reposista ja värejäkin erottui runsaasti. Pienen paikanvaihdon jälkeen loppuvaiheesssa läiskiä ja sykkimistä. Lopuksi kotipihalta kello 2-3 välillä runsasta sykkimistä etelän puolella. Kuvat aikajärjestyksessä.

Pekka Saastamoisen inspiroimana innostuin minäkin eilen käväisemään Kaivarin rannassa ja kuvaamaan ISS:n ylikulkua. Niitähän on ollut viime päivinä paljon, mutta pilvisyys esti näkyvyyden. Kuvahan on itse asiassa toisinto Pekan torstaina ottamasta kuvasta. Toivottavasti Pekka ei syytä minua plagioinnista  :-(

Revontulet näkyivät Lapissa parhaiten noin klo 3-4 suunnassa etelä ja zeniitissä. Ennen kolmea oli pilvistä.

Vihreä pohjanpalo täytti lähes puolet taivaankannesta puolen yön aikaan. Zeniitistä itäkaakkoon tulet muodostivat säteitä, kun taas länsilounaan suuntaan vyömäistä ja kaareutuvaa muodostelmaa. Aktiivista muodon vaihtelua.