JOPO

Joustava perusopetus eli JOPO Alavuden yläkoulussa

"Alisuoriutujasta on kasvanut itseensä luottava nuori" (erään huoltajan palaute nuoren jopo-lukuvuodesta)

Joustavan perusopetuksen tavoitteena on peruskoulun päättötodistuksen ja jatko-opintopaikan varmistaminen sekä koulumotivaation ylläpitäminen. Perusopetuksen oppimäärän suorittamisen lisäksi tavoitteena on antaa valmiudet selviytyä opiskelussa jatkossakin. Yleisenä tavoitteena on myös, että nuoren elämänhallintataidot sekä itsetunto ja oma-aloitteisuus kasvavat.

Opetus toteutetaan perusopetuksen yleisen opetussuunnitelman mukaisesti, mutta opetusjärjestelyt poikkeavat perinteisestä. JOPO-opetusta toteutetaan pienryhmämuotoisena.
JOPO on tehostetun tuen muoto, ei siis erityisluokka, eikä siitä tule erikseen mainintaa todistukseen.

Joustavassa perusopetuksessa korostuvat yhteistoiminnallisuus, erilaisten oppimisympäristöjen käyttö
(retket, opinto- ja työpaikkakäynnit tms.) ja työssäoppiminen. Oppilasasioissa tehdään tiivistä yhteistyötä myös mm. nuorisotyön, oppilashuoltoryhmän ja opon kanssa.

JOPO-opettaja on mukana vahvasti nuoren oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvissä asioissa.

Opiskeleminen JOPO-luokassa

Jopo-opiskelussa korostuu positiivinen pedagogiikka. Jokaisen oppilaan vahvuuksia pyritään hyödyntämään opiskelussa yksilöllisesti. JOPO-luokassa opiskelemisen tavat ovat siis vaihtelevia.
Työpaikkaopiskelun lisäksi suositaan muuta toiminnallisuutta ja valitaan oppimistavat oppilaiden yksilöllisten oppimistyylien ja tarpeiden mukaisesti.
Oppikirjojen käyttämisen rinnalla asioita opetellaan tekemällä, tutkimalla ja havainnoimalla.
JOPO-luokka on kodinomainen luokkahuone, josta löytyy työskentelypisteiden lisäksi mm. sohvat, jääkaappi, mikro ja kahvinkeitin.

Oppimissuunnitelmat

Jokainen jopolainen on tehostetun tuen oppilas, joten kaikille laaditaan yksilölliset oppimissuunnitelmat. Suunnitelmassa kuvataan mm. oppilaan joustavan perusopetuksen järjestäminen koulussa ja muissa oppimisympäristöissä, moniammatillinen yhteistyö sekä tarvittavat tuki- ja neuvontapalvelut. Yksilöllisiä opetusratkaisuja tehdään etenkin opetussisältöjen ja -menetelmien, mutta tarvittaessa myös oppimisympäristöjen kohdalla. Osa yksilöllisistä ratkaisuista liittyy nuoren kasvun kokonaisuuteen, eikä välttämättä oppiaineiden hallintaan. Huoltajat osallistuvat oman nuorensa oppimissuunnitelman laadintaan.

Työssäoppimisjaksot ("TETIT")

Sekä syksyisin että keväisin on työpaikkajaksoja, joiden laajuus riippuu henkilökohtaisesta oppimissuunnitelmasta (suunnitellaan jokaisen oppilaan kanssa erikseen). Periaate on, että oppilas hankkii työpaikan itse, mutta apua saa myös JOPO-opettajalta, oppilaanohjaajalta tai JOPO-ohjaajalta. Toki myös nuoren oma kotiväkikin toimii tässä apuna. Työpaikkajakson aikana oppilas tutustuu häntä kiinnostavaan ammattiin, tekee työpaikalla erilaisia oppimistehtäviä sekä oppii työelämään liittyviä taitoja.

Työpaikoilla ohjauksesta vastaa työpaikkaohjaaja, joka toimii oppilaan opastajana ja tukena. Työpaikkojen kanssa tehdään TET-sopimukset (koulun vakuutukset). JOPO-opettaja seuraa opiskelun toimivuutta pitämällä oppilaan kanssa yhteyttä työpaikkajakson ajan puhelimitse sekä käymällä tarvittaessa oppilaan työpaikalla.

Lisäksi jopo-opiskeluun kuuluu ns. koulun sisällä tapahtuva TET eli jopo-kioskin pito. JOPO-oppilaat (jopo-opettajan avustuksella) huolehtivat kioskitavaroiden hankinnat, myyntityön ja muut kioskitoiminnan pyörittämiseen liittyvät asiat.

Leirit, vierailut, tutustumiskohteet

Luokkahuoneopetuksen ja työpaikkajaksojen lisäksi JOPO-lukuvuoteen kuuluu mahdollisuuksien mukaan erilaisia retkiä sekä tutustumiskäyntejä paikallisiin yrityksiin. JOPO-lukuvuoden alussa on yleensä ryhmäytymispäivä Vetiksellä, jonka aikana tutustutaan toisiin paremmin.

Vierailut ja tutustumiset eri kohteisiin aktivoivat oppilaita ja lisäävät opiskelun mielekkyyttä.

Hakukriteerit

JOPO-opetus on tarkoitettu 9.lk:lle nuorille, joilla on alisuoriutumista tai peruskoulun loppuun suorittaminen näyttää olevan vaarassa. Tämä riski näkyy koulussa niin, että nuorella on jotain seuraavista:
• heikentynyt motivaatio opiskella tavallisilla oppitunneilla
• vaara saada hylättyjä tai heikkoja arvosanoja
• paljon poissaoloja ja/tai myöhästymisiä
• hankala työskennellä isossa ryhmässä

Valintakriteerit

Edellä mainittujen hakukriteerien lisäksi JOPO-opiskelijavalintaa tehtäessä jokaisen hakijan kohdalta
selvitetään seuraavat seikat, jotka ovat valintakriteerejä:
• nuoren oma motivaatio parantaa koulunkäyntiä ja opiskella "jopomaisesti"
• kykyä toimia pienryhmässä ja opiskella työpainotteisesti
• kiinnostuneisuus osallistua työpaikkajaksoihin
• sitoutuminen JOPO-ryhmässä opiskeluun

Valintamenettelyyn sisältyy myös huoltajien osuus. Huoltajilta edellytetään sitoutumista ja tukea oppilaan tämänkaltaiseen opiskeluun. JOPO-ryhmästä voi joutua pois, mikäli edellä kuvatut edellytykset opiskelun aikana heikkenevät tai loppuvat. Oppilas voi myös palata vanhaan kotiluokkaansa, mikäli kokee, ettei jopolla opiskelu sovikaan itselle.

Valintamenettely

JOPO-opetukseen hakuaika on kevätlukukaudella ennen pääsiäistä. Hakuajasta ja -menettylästä ilmoitetaan kaikille 8.luokkalaisille alkukeväällä. Hakija ja hänen huoltajansa täyttävät hakulomakkeen, jonka jälkeen hakijat haastatellaan. Haastattelussa selvitetään haku- ja valintakriteerien täyttyminen. Valinnassa käytetään myös henkilökunnan ja oppilashuoltoryhmän
kokonaisharkintaa. Seuraavan lukuvuoden ryhmää valittaessa valintahaastattelut ovat keväällä ja valinnat pyritään tekemään ennen lukuvuoden loppua. Keskellä lukuvuotta tapahtuva hakuprosessi hoidetaan tilanteen vaatimalla tavalla.



"Hankkiudu jopolle, niin olet opin oikealla tiellä."
(Jopo-oppilaan keksimä mainoslause äikäntunnilla v.2015)





Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä