MAA04 Vektorit (k2019)

Kurssin suoritus

Kurssikoe
A- ja B-osat, joista yhteensä maksimi 84p. 
Edelleen pääpaino kurssikokeella, jossa testataan kurssilla opittuja asioita. 

Kurssipäiväkirja

- Jaetaan kurssin alussa kaikille täytettäväksi kurssipäiväkirja (mahdollisuus myös sähköiseen)

- Materiaalia (esim. opetusvideoita) löytyy sivuilta https://www.matikkamatskut.com/maa4.html


- Ohjeet täyttämiseen löytyvät päiväkirjasta, kysymällä lisätietoa. Ajatus kuitenkin pääpiirteittäin; 

Kurssipäiväkirjan avulla seurataan omaa oppimista kurssin asioiden tiimoilta ja pyritään jatkuvaan työskentelyyn ja siten myös jatkuvaan työskentelyn arviointiin.

Tehtäviä on tarkoitus tehdä oman taitotason ja innostuneisuuden mukaan, kuitenkin jokaisesta aihealueesta vähintään 3-4 siten, että yhteistehtävämäärä on yli 50. 

Jokaiseen osioon liittyy myös välitestit, jotka oppilas tekee ja tarkistaa itse, nämä eivät suoraan vaikuta arviointiin, mutta ovat osa kurssin suoritusta. Osioiden yhteydessä ja opintopäiväkirjan lopussa on myös itsearvioinnit, jotka tulee olla täytettynä, jotta kurssi voidaan arvioida suoritetuksi.

Kokonaisuuteen vaikuttaa tietysti myös tuntiaktiivisuus, sekä palautettavien tehtävien laatu; edelleen välivaiheittaiset ratkaisut vaaditaan ja tunneilla kuunnellaan opetusta, eikä tehdä koko kurssin tehtäviä etukäteen!

- Kurssipäiväkirjasta on mahdollista saada lopulliseen kurssiarvosanaan korotusta TAI laskua yhden arvosanan verran eli -1/0/+1

- Varsinaisia kotitehtäviä ei siis tule joka kerralta, mutta nyt teillä on itsellä ISO vastuu kurssin suorittamisesta!

- Kurssipäiväkirjat palautetaan täytettyinä viimeistään kurssikoepäivänä; tehtävät peda.net kansioon ja kurssipäiväkirja opettajalle joko sähköisenä tai paperisena