LUKU 2 Perusopetus yleissivistyksen perustana

Alavieskan kunnan perusopetuksen opetussuunnitelma

Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet

Kunta huolehtii riittävistä resursseista toteuttaa uutta opetussuunnitelmaa.

Kunta huolehtii mm.

  • henkilökunnan täydennyskoulutuksesta
  • riittävän pienistä opetusryhmistä
  • ajanmukaisista opetusvälineistä
  • riittävästä koulutetun henkilökunnan mitoituksesta
  • kouluympäristön turvallisuudesta sekä työsuojelusta


Arvoperusta

Vanhemmille tehdyn kyselyn perusteella vanhemmat toivovat, että oppilaan oppiminen huomioidaan yksilöllisesti erilaisin oppimistavoin. Oppilaan tulisi voida olla oma itsensä myös kouluympäristössä. Koulun tulisi kannustaa jokaisen oppilaan omia vahvuuksia ja oppilaita tulisi kohdella tasa-arvoisesti. Oppilaille tulisi opettaa myös erilaisuuden hyväksymistä.

Oppimiskäsitys

Vanhemmat toivovat, että koulu on innovatiivinen, jossa kokeillaan uusia oppimistapoja. Oppilaille annetaan myös mahdollisuus vaikuttaa toiminnan suunnittelussa. Yhteisöllinen oppiminen koetaan hyvänä asiana. Vanhemmat toivovat myös, että koulussa opetellaan sosiaalisia taitoja ja empatiaa sekä tunteiden tunnistamista. Turvallinen ilmapiiri oppilaiden ja opettajien kesken on oppimista edistävä asia.

Arvokeskustelun ja oppimiskäsityksen toteutumisen seuranta ja arviointi

Alavieskan yhtenäiskoulun arvoperustaa koskevat painotukset kirjataan lukuvuosittain työsuunnitelmaan. Arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista seurataan ja arvioidaan lukuvuosisuunnitelman laadinnan yhteydessä. Valitaan 1 - 3 arviointikohdetta, esim. kestävään kehitykseen, kulttuuriin, toisen huomioon ottamiseen liittyviä asioita, joita erityisesti pidetään esillä ja arvioidaan. Arviointia voidaan suorittaa esim. keskustellen tai oppilaille, huoltajille ja koulun henkilökunnalle suunnatun kyselylomakkeen avulla, erityisesti nivelvaiheiden 0 - 1 ja 6 - 7 luokkien osalta. Seurataan, miten oppilaat sijoittuvat jatko-opintoihin.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä