Oppilaskirje, Opintoretki Kujalan jätkeskukseen

RETKIKIRJE KUJALAN JÄTEKESKUKSEEN 2020



Opintoretki
Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n ja Kujalan jätekeskukseen omalla oppitunnilla

Taide- ja muotoilukoulu Taika on saanut lukuvuodelle 2020-2021 opetushallitukselta ympäristökasvatuksen

pedagogiikkaa tukevan hankeavustuksen. Lahti, Ympäristökaupunki 2021 Esteettinen ja eettinen ympäristö

ilmiöoppimisen kohteena -hankkeen tavoitteena on kehittää ympäristökasvatuksen sisältöjä ja pedagogiikkaa.

Päämääränä on vahvistaa ympäristökasvatuksen osa-aluetta osana kuvataiteen perusopetusta.

Syyslukukaudella 2020 vierailemme Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n ja Kujalan jätekeskuksessa oman opettajan

johdolla. Kujalassa meille on varattu opastus ja kiertelemme siellä linja-autolla tutustuen alueeseen. Lähdemme

linja-autolla Taikan edestä oppituntisi alkaessa ja palaamme Taikaan ennen oppituntien päättymistä. Käytämme

retkellä kasvomaskeja, jotka jaetaan oppilaille ennen retkeä.

Menemme Kujalaan lukujärjestyksen mukaisesti (poikkeuksena torstain 5B ryhmä, joka kokoontuu aikaisemmin retkipäivänä eli klo 16.15-17.45):

Menemme Kujalaan lukujärjestyksen mukaisesti (poikkeuksena torstain 5B ryhmä, joka kokoontuu aikaisemmin retkipäivänä eli klo 16.15-17.45):

 

21.9. Maanantai klo 18.00-19.30 RYHMÄT: 7 A/B/C PERIODIT , 3 opettajaa 

29.9. Tiistai klo 18.00-19.30 RYHMÄT: 6 A/B/C PERIODIT , 3 opettajaa

30.9. Keskiviikko klo 18.00-19.30 RYHMÄT:8 A/B PERIODIT Johanna Kivelä,

PIMA I TP Manna Kopra, 4A Leena Töyrylä


5.10. Maanantaina klo 16.15- 17.30 RYHMÄT: 4B Eeva Kirilin-Helenius, 2A Manna Kopra

1C Johanna Kivelä, 3B Arto Määttä


6.10. Tiistai klo 16.15- 17.30 RYHMÄT: E2 Manna Kopra, 1A Leena Töyrylä

4C Arto Määttä


14.10. Keskiviikko klo 16.15- 17.30 RYHMÄT: E1 Johanna Kivelä, 5A Manna Kopra

2B Leena Töyrylä, 3C Arto Määttä


15.10. torstaina klo 16.15- 17.30 RYHMÄT: 5B Mikko Tolonen (poikkeus aika),

2C Manna Kopra, 3A Leena Töyrylä, Kuvispaja 7-10 –vuotiaille Mikko Tolonen

 

Retken tarkoituksena on lisätä elämyksellistä ja kokemuspohjaista oppimista. Tavoitteena on yhdessä oppiminen ja kasvaminen ympäristökasvatuksen äärellä. Kiertotalouteen tutustumisen kautta tuetaan lapsia ja nuoria vastuulliseen aikuisuuteen ja lisätään kykyä ottaa kantaa ympäristön suunnitteluun.

Retki on oppilaille maksuton. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä