Musiikki

Viikko 19 musatehtävä kaikille luokille

Korona aika on vienyt keikkamahdollisuudet monilta muusikoilta. Kekseliäisyyttä on pitänyt käyttää, että uutta musaa saadaan yleisön kuultaville.  Korona-aikana olemmekin saaneet ihailla monenlaisia etäteoksia. Olemme esimerkiksi kuulleet yli tuhannen laulajan etäkuoroja ja virtuaalikeikkoja Senaatintorilta. Tämä aika on inspiroinut monia myös kokeilemaan kaikenlaista uutta musiikin tekemistä. Tässä muutamia esimerkkejä niistä:

Jazz-yhtye esittää etänä linnun leikkipianolla säveltämä kappaleen. Säveltäjä esiintyy toki itse bändin solistina.


Tommi Nieminen on versioinut Billie Eilishin Bad Guyn seitsemällä sähkölaitteella (sähköhammasharjat, luottokorttikoneet, sähkökirjoituskoneet ja höyrysilitysrauta).


VARSINAINEN VIIKON TEHTÄVÄSI ON: HARJOITTELE ÄMPÄRIRUMMUTUSTA VIDEO-OHJEEN MUKAAN!

Viikko 18 musiikintehtävä kaikille luokille

Tee omaa musaa joko Bandlabilla tai Chrome Musiclabillä. Molemmat ovat ilmaisia.

Bandlab on samantapainen kuin garageband, jota olemme käyttäneet jo aikaisemmin koulussa. Se toimii hyvin kaikissa tietokoneissa (chrome on suositeltavin selain) ja voit ladata sen ilmaiseksi myös puhelimeesi tai tablettiin. Ohjelma vaatii rekisteröitymisen sähköpostilla, google- tai facebook-tunnarilla. Pyydä siis vanhemmiltasi lupa ennenkuin lataat sen!

https://www.bandlab.com/
https://musiclab.chromeexperiments.com/

Tässä pari video-ohjetta, jolla pääset alkuun musan tekemisessä bandlabilla.


Viikko 14 musiikkitehtävä kaikille luokille

Tee itsellesi soitin. Se voi olla esimerkiksi: ämpärirumpu, pakasterasiamarakassi, laudanpätkäksylofoni, kuminauhakitara, tölkkibanjo, putkenpätkähuilu tai pullopanhuilu. Käytä mielikuvitustasi ja kätevästi saavilla olevia tarvikkeita. Tässä muutama vinkkejä soittimen tekoon:

http://www.roima.fi/teeitsesoitin.htm
http://varhaista-aikaa.blogspot.com/2018/06/musiikillinen-ilmaisu-itse-tehdyt.html
https://www.lotushygiene.com/fi/tekemista-koko-perheelle/lasten-askartelu/kaksi-helppoa-tapaa-valmistaa-soittimet-lapsille/

Viikko 12:n Musiikkitehtävä kaikille luokille

Etsi kotoa muovikuppi ja harjoittele Cup Song oheisen video-ohjeen mukaan. Samalla opit myös hieman englantia. Leikkiohjeen alapuolella on Anna Kendrickin versio kyseisestä laulusta. Se on alunperin ollut musikaalielokuvassa Pitch Perfect (suom. "Täydellinen vire eli sävelkorkeus"). Myös Pentatonix-yhtye on tehnyt siitä melko hauskan version. Se löytyy Annan biisin alapuolelta. Harjoitellaan tätä kuitenkin vasta kun Korona on ohi. Siihen asti pestään käsiä ja harjoitellaan vain omalla kupilla.





Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä