Yläluokka
Tipu - vappupallo - hattivatti ja perspektiivi
Vara-Anne
Harjoittelimme vappuaaton talenttiin ja vähän muutenkin
Seijan pääsiäisvaellus 14.4.2025
Aprillipäivä 1.4.2025
Ope onnistui aprillaamaan koko luokkaa "Kolmen minuutin testillä". Näissä kuvissa muka erityisopen määräämää testiä tehdään totisena kovalla vauhdilla. Pelkona oli, että ei kerkiä kolmessa minuutissa tekemään 21 kohtaa, jotka piti pystyä täyttämään.
Todellisuudessa lappu piti vain lukea läpi kuten ykköskohdassa ohjeistettiin ja täyttää yläreunaan oma nimi kohdan kaksi mukaan. Oppilaat pääsivät testiajan puitteissa kuitenkin kohtiin 9 - 15.
Kun open aprillia, aprillia rallatuksen jälkeen totuus selvisi porukalle, yksi tyttö tokaisi: ”Voi jestas miten tyhmä olin.” Kaikkia kuitenkin nauratti oma hosumisensa tehtävien kimpussa. Lomakkeen kun olisi lukaissut kevyesti läpi minuutissa, jos olisi toiminut ohjeen mukaan.
Myös osa oppilaista onnistui hujaamaan opea aamun aikana. Ihana, että jotkut perinteet vielä pysyvät koulumaailmassa. Mukava päivä oli.

Koululiikuntaliiton PowerMoveria 7.3.2025
Tuolijalkapalloa liikuntakerhossa, kun ulkona satoi ja liikkasaliin ei päässyt
Nuutin päivän perinnettä elvyttämässä 13.1.2025
Vanha joulu loppui vasta Nuutin päivänä, jolloin kylän lapset pukeutuivat nuuttipukeiksi ja mamsseleiksi ja kiertelivät taloissa meluamassa ja syömässä joulusta jääneet herkut. Meidän luokan isot valmistivat pienoisnäytelmän Nuutti-perinteestä ja esittivät sen pienemmille omassa luokassa ja alaluokassa. Palkkioksi he saivat konvhetirasioiden syömättä jääneet konvehdit ja loput piparipussista. Hyvin kelpasivat nuuttipukeille joulun jämät nykypäivänäkin.
Vuoden 2024 viimeinen koulupäivä 20.12.
Päivä aloitettiin toivelaulutunnilla alaluokassa. Neljännen adventin kynttilälauluista päädyimme vitos-kutosten toivebiisiin Felix Navidadiin. Sitten lähdimme omaan luokkaamme herkkujen ja elokuvan pariin. Ikiaikainen ”Joulupukki katoaa” -elokuva vaihtui nyt ”Kaunotar ja hirviö” -klassikkoon.
Välitunnin Talvisota-tantereella Anne-opekin sai osansa ammuksista, mutta mitäs meni, typerä siviili, tallustelemaan sotatoimialueelle. Ennen kello puolta yhtä muistimme jakaa välitodistuksen neljäs-kuudesluokkalaisille.
Toimelias ja kiva syyslukukausi koulun mäellä tuli täyteen. Iloisin mielin lähdimme joulun viettoon.

Pelipäivä itsetehtyjen pelien kanssa joulukuussa 2024
3. - 4.-luokkalaiset tekivät kovien materiaalien tunneilla pelin, jonka idea löytyi Tik-tokista. Pelin tekemisessä oli monta vaikeaa käsityövaihetta ja open yllätykseksi vaikeimmaksi asiaksi osoittautui mittaaminen. Hiomakonetta käytettiin ihan sujuvasti, saha suhisi, vasaralla naulojen naputtelu oli ihan helppo nakki….
Mutta se mittaaminen: voi kuinka vaikea oli mitata mallityön mitta ja toistaa se sama mitta omissa puunkappaleissa. Kyllä meni monta kertaa uusiksi palojen ollessa liian lyhyitä tai liian pitkiä tai jotain muuta.
Lopuksi pelinappulat vielä upotettiin värisammioihin ja vihdoin joulun alla pääsimme pelaamaan koko luokan voimin. Luokkamestareiksi selvisivät Anni V, Niilo, Paavo ja Emma. Koko yläluokan nopeimmaksi itsensä finaalissa pelasi Anni V.

Lasten itsenäisyysjuhlat Helsingissä Oopperatalolla 4.12.2024
Lasten itsenäisyysjuhlaan Helsinkiin Oopperatalolle Töölönlahdelle oli jokaisesta Suomen kunnasta kutsuttu kaksi 2014 syntynyttä lasta. Tänä vuonna oli 6. kerta, kun lapset juhlivat itsenäisyyttä pääkaupungissa pääministerin vieraana. Virroilta matkaan lähtivät Oona Haapamäki Vaskiveden koulusta ja meidän Anni.
Lähdimme aamulla seitsemältä kohti Parkanon rautatieasemaa. Oona ja äitinsä Noora hyppäsivät kyytiin Makkaraojan kohdalla. Parkanon asemalla oli samanlaisia aikuinen - lapsi yhdistelmiä kymmenkunta ja suunta oli sama: Oopperatalo Helsingissä.
Päärautatieasemalta ajoimme ratikalla Töölöön. Meidän sisäänmenoajaksemme oli määrätty 12.15, joten olimme ihan etunenässä ovilla ensimmäisten joukossa. Areenan lähetyksessä tytöt tulevat noin 17 minuutin kohdalla kättelemään pääministeri Petteri Orpoa.
Saattajat eivät päässeet juhlatilaan sisään, toimimme kirjaimellisesti vain saattajina. Minä vietin odotteluajan Senaatintorilla järjestäjiltä saamaani kahvilipuketta hyödyntäen kahvila Sofiassa ja Tuomaan markkinoiden vilskeessä tallustellen.
Kun juhlat kello 16 loppuivat jäimme Annin kanssa vielä pariksi tunniksi hummailemaan Stadiin. Kotimatkalle lähdimme vasta ilta kuuden jälkeen. Hauska numerosattumus pomppasi silmiini tarkistaessani auton trippimittaria reissun päätteeksi: kilometrejä oli kertynyt tismalleen saman verran kuin oli Annin juhlapassin numero eli 177.

Ihmiskasvojen piirtäminen
Kirjamaistajaiset 22.11.2024
Kirjastolta Leila ja Hanna tulivat koululle kertomaan kirjoista, joita olisi mukava lukea. Saimme heidän mukanaan tuliaisina neljä suurta kassillista meille valmiiksi lainattuja kirjoja. Joukossa on paljon kirjauutuuksia. Kyllä nyt on helppo lähteä täyttämään bilepuuta. Kirjamaistajaisten aikana oppilaat merkitsivät mielestään kiinnostavia kirjoja ja merkkasivatpa kirjasuositukset myös opelle. Nyt joutuu Anne-olekin elvyttämään lukuharrastuksensa.
Tietotekniikkaa viheralueella vuonna 2024
Tietotekniikan ongelmat ovat meillä jatkuva vieraamme. Oppilaskoneet eivät tulosta oppilaiden tunnuksilla, jotkut koneet eivät mene nettiin kenenkään tunnuksilla, suurin osa toimii Edge-selaimella vaan eivät kaikki, ohjelmat eivät aukea, äänet häviävät. Yhtenä iltapäivänä tykki päätti ensin kääntää kuvan ylösalaisin ja sitten jo peilikuvaksikin. Opet eivät enää voineet muuta kuin nauraa. Jäi sitten hommat siltä päivältä tekemättä, mutta onhan päivä huomennakin - ja ylihuomenna.
Duudsonien vierailu Virroilla
Kielten opiskelua yhdysluokassa syksyllä 2024
Kun oppilaita on vähän, täytyy kieliäkin yhdistää. Meillä Hanna-ope pitää perjantaisin aamutunnilla viidesluokkalaisille enkkua ja kuudesluokkalaisilta ruotsia samaan aikaan. Tässä kuvassa on kuvattuna koetilanne: kutoset tekevät koetta kuulokkeet korvilla ja vitosen opiskelevat uutta asiaa oppikirjoista. Kieli kuitenkin molemmilla englanti.
Kovien materiaalien käsityötä syksyllä 2024
Olemme 5. - 6.-luokkalaisten kanssa väkertäneet kovien materiaalien tunneilla työtä, jossa pääsee tutustumaan mahdollisimman moneen materiaaliin. Ruuhessa istuva kalastaja onkii vedestä kaloja. Työssä on puusta, vanerista, kuparista, akryylista ja muovailumassasta tehty kala. Työt ovat vihdoin valmiit.
Toimintakerhossa opeteltiin leivän tekoa
Entinen keittäjämme, Seija, tuli koulun Toimintakerhoon opettamaan miten Seijan mainiota kauraleipää tehdään. Leivomme leipää myös Killinkosken joulumyyjäisiin sunnuntaiksi 15.12. ja kartutamme koulun retkirahastoa myyntituloilla. Aikaisempien vuosien kokemuksesta tiedämme, että uunituoreen Seijan leivän menekki on taattu.
Nuorisotyötä koulussa
Pelko käsittelyssä tunnetaitojen tunnilla
Suomen olympiakomitean Seurapaitapäivä 24.9.2024
Kertotaulusota kirvoitti hersyvät naurut
Katukorista K-kaupalla 17.9.2024
Katukoris on nyt tältä syksyltä pelattu. Meillä oli todella hienosti käyttäytyvä porukka. Kun vielä pelitkin sujuivat kunnollisen koriksen tapaan, ei voi olla muuta kuin tavattoman onnellinen. Kiitos Porkkana-pojat, Mahtavat mimmit ja Rölli-köllit.
Aamusella osaisimme mennä kirjastokortilla omatoimisesti sisään kirjastoon ja lainasimme koulun kortilla kirjoja ja levyjä omatoimisesti. Palveluhenkilökuntaa oli kyllä jo paikalla, mutta lainaustiski ei avautunut vielä. Taas opittiin yksi uusi asia. Sitten musaopiston rehtori Tiina Vuori kierrätti meitä uusissa musaopiston tiloissa.
Kymmeneltä lähdimme K-kaupan parkkipaikalle ja sama mukava fiilis jatkui korispelien tiimellyksessä. Kaikki olivat oikeaan aikaan siellä missä piti ja kannustus oli riemukasta. Tredulle syömään pääsimme aikataulussa ja sieltä sitten kotimatkalle. Neljä oppilasta jäi kylille tullakseen omin kyydein kotiin.
Mukava päivä. Ensi syksynä toivottavasti taas uudestaan.
Nyt katseet kohti Move-mittauksia ja perjantaina 11.10. Killissä pidettävää futisturnausta. Hyvällä fiiliksellä ruvetaan niitäkin tekemään. Suunnistamaankin pitäisi joutaa ennen lumien tuloa.

Voimakkaita tunteita ja lapsuusmuistoja hissan tunnilla
Kovien materiaalien käsitöitä syksyllä 2024
Twistin hyppiminen elvytettiin hissakerhossa syksyllä 2024
Viime vuosisadan loppupuolen suosikkilaji twistin hyppääminen elvytettiin hissakerhossa ja sieltä se siirtyi välituntihommiin. Kehitys hyppytaidoissa oli hurjan nopeaa. Ensin nilkkakorkeudessa tehtyjen kuminauhatemppujen teko oli todella hankalaa. Ei meinannut päällehypyt, perkkarit eikä zik-zakit onnistua millään. Iltapäivän välitunneilla oltiin kuitenkin edetty jo peppu- ja vyötärökorkeuteen.
Aivan huippuhyvää ponnistusvoiman ja koordinaation harjoitusta välituntisin koko päivän ajan ihan huomaamatta ja täysin vapaaehtoisesti. Tätä on Liikkuva koulu parhaimmillaan.

MLL Killinkosken paikallisosasto muisti kuudesluokkalaisia
MLL Killinkosken paikallisosasto on jo monen vuoden ajan muistanut koulumme kuudesluokkalaisia heidän siirtyessään yläkouluun. Niin nytkin. Kolmikkomme sai "superhiiret" yläkoulun opintoja tukemaan. Kiitos oikein paljon taas!
Oppilaiden yllätysjuhlat 60-vuotiaalle
Ihanat oppilaani järjestivät opettajalleen tunteikkaan itkuhetken torstaina 16.5. aamulla. Sain laulua, kukkia, ilmapalloja, Kinder-suklaata, korvakoruja, juomapullon, lakua, saippuaa... ja ihania kortteja sydäntä lämmittävien tekstien kera.🥰
Olen niin onnellinen, kun saan tehdä työtäni tällaisten persoonien kanssa. Mitäpä sitä sitten kuutta vuosikymmentäkään suremaan, kun on näin raikasta väkeä "työtovereina".
Kiitän porukkaani ihan huolella ja toivon, että hyvä fiiliksemme jatkuu.💐🍀
Juhlapäiväni jälkeen tarjosin koko koulun väelle lapsuuteni herkkua, Vilénin räkäropsua. Ne olivatkin komeita melkein metrin mittaisia ja kauhean paksuja kreemimunkkeja.

Virtain kirkko 250 vuotta
Virtain kirkon juhlavuonna mekin lähdimme Killistä viettämään keskustan päivää. Nymanin Anssi kertoili kirkkomme ja hautausmaan historiasta.
Ihmettelimme urkuja, joita ennen sähköä piti rippikoulupoikien pitää soimassa polkemalla ilmaa urkupilleihin. Oli varmaan hikistä hommaa.
Hautausmaalla katselimme sotien muistomerkit ja sankarihaudat.
Kukaan meistä ei joutunut kirkon eteiseen jalkapuuhun. Sen verran hienosti käyttäydyimme.
Tredulla syödyn ruoan jälkeen kävimme urheilukentän tartanilla juoksemassa ja moukarihäkissä heittämässä kiekkoa ja nurmella pelattiin tietenkin futista ja pelehdittiin sadettajan alla.
Oli mukava lämmin kesäinen päivä ja teissusta jäi hyvä mieli.

Yläluokan äitienpäiväkortit 2024
Uusi tykki yläluokkaan 23.4.2024
Meeikanto-opiston konsertti ja meidän Rinna
5. - 6.-luokkalaiset Yrityskylässä 16.4.2024
Lähdimme aamuvarhaisella kohti Tamperetta yhdellä linja-autolla Kotalan ja Vaskiveden koulujen kanssa. Meidän firmamme olivat Bitwise ja Martella.
Pelasimme roolipeliä Pirkanmaan Yrityskylässä Finlayssonin alueella. Opimme verotusta, työntekoa ja yhteiskunnassa toimimista kuten äänestämistä. Tosin monelle kävi niin, että ei hoksannut ollenkaan tehdä kaikkea mitä olisi voinut. Jäi postikortit lähettämättä, kampaajalla käymättä, verenpaineet mittaamatta ja rahat tuhlaamatta. Nyt pitäisi olla uusi Yrityskyläpäivä, niin osaisi ottaa ilon irti. Tämä päivä meni vähän jännittämisen piikkiin ja monta kivaa asiaa jäi sen takia kokematta.

Pieni jakkara kovien materiaalien käsitöillä
Keskiajan pelot versus nykyajan pelot
Isojen hissan tunnilla oli aiheena keskiaika ja silloin vallinneet rankat pelot, joita ihmiset joutuivat kokemaan: oli rutto, pieni jääkausi, halla vei viljasadon, kuoleman pelko, nälkä, köyhyys…
Teimme yläluokan yhteisellä äidinkielen tunnilla ryhmissä draamaversiot ihmisten peloista keskiajalla ja tänä päivänä. Oppilaiden pienoisnäytelmistä tuli todella hienoja ja oivaltavia. Yhdessä ryhmässä peloiksi oli valittu perheen pojan kykenemättömyys työhön ja toimeentulon vaikeus, kun vouti raakasti haki omansa pois. Nykyajan verottaja oli hieman armollisempi. Vauhdikas esitys kirvoitti raikuvat naurut, vaikka aihe oli kaikkea muuta kuin iloinen. Totesimme, että keskiajalla ja nykypäivällä oli yllättävän paljon yhteneväisyyttä, syyt vain hieman erilaiset ja perheen isän käytös poikaansa kohtaan hieman erilainen eri aikana.
Yksi ryhmä teki kuvauksen sairauksista ja kuoleman pelosta. Keskiajalla koko porukka kaatui kuolon korjaamana, mutta nykyajassa lääkkeet pelastivat yhtä lukuunottamatta muut sairastuneet.
Kolmas ryhmä kärsi keskiajalla nälkää ja aliravitsemusta, kun halla vei sadon ja riista loppui metsästä liiallisen metsästyksen vuoksi oman kylän alueella. Nykypäivän versiossa porukka mätti sipsejä ja muuta roskaruokaa eikä liikkunut ruoanhaussa, kun tilasivat netistä kotiinkuljetuksella höttöruokaa suoraan kotiovelle. Lihoivat, sairastuivat ja turhautuivat.
Nämä draamatuokiot todistivat sen, että kyllä meidän lapset ja nuoret oivaltavat paljon asioita. Opena olin NIIN YLPEÄ oppilaistani ja heidän hienoista oivalluksistaan. Tuli tosi hyvä mieli. Voi kun tällaiselle olisi enemmän aikaa.

Luokkamme osallistuu KLL:n Salaliiketeoriaan
Koululiikuntaliitto järjestää vuosittain viikon mittaisen Salaliikketeoria-viikon: he lähettävät päivittäin lyhyen taukoliikuntavideon ja koululaiset jumppaavat sen mukaan jossain hyvässä välissä opiskelun lomassa. Tänä vuonna seikkaillaan viidakossa. Sieltä siis tulevat mielikuvat jokaiseen liikkeeseen. Näissä kuvissa on menossa "gorillan aamurummutus".
Presidentinvaalit tammikuussa 2024
Yläluokassa katsoimme kaikki "Luokan edessä"-ohjelman jaksot ja juttelimme ehdokkaista. Torstaina ennen virallista vaalisunnuntaita pidimme meidän luokan pressanvaalit. Äänestimme virallisen oloisesti: oli vaalivirkailija, äänestyslippu, kirjastokortti henkilökorttina, äänestyskoppi ja vaaliuurna. Äänestämisessä tuntui vaikeinta olevan vaalivirkailijan tervehtiminen ja kiittäminen. Ehdokkaan valinta sen sijaan sujui nopeasti ja vaikeuksitta. Luokkamme äänestysprosentti oli täydet 100 eikä hylättyjä ääniä tullut lainkaan.
Yhdeksästä ehdokkaasta seitsemän sai ääniä. Ilman ääntä meidän luokassa jäivät Mika Aaltola ja Sari Essayah. Ylivoimaisesti eniten ääniä, 38 % annetuista äänistä, keräsi Jussi Halla-aho. Toiseksi kipusi 19 % äänisaalilla Alexander Stubb ja kolmas sija jaettiin Li Anderssonin ja Harry Harkimon kesken. Kummatkin saivat 13 % annetuista äänistä.

SSS joulukalenterin luukku 21.12.2023
Tytöt lukevat Linda Peltolan kirjoittamaa Killinkosken joulurauhan julistusta. Poikia alkaa tympiä moinen jouluhössötys, koska heillä on asiaa.
Todellinen taitai-päivä 12.12.2023
Vilkkuva joulutähti isojen kovilla käsitöillä syksyllä 2023
Teimme 5. - 6.-luokkalaisten kovien materiaalien käsitöillä sähkötyötä. Kouluelektroniikan kaupasta tilatussa paketissa oli kaikki osat ja ohjeet. Tähdestä piti tulla paristoon kytkettävä koriste, jossa ledit vilkkuvat. Tähti tehtiin vanerista tai akryylistä oman valinnan mukaan. Juotimme piirilevyjä ja sähköjohtoja pieteetillä ja mielestämme suoriuduimme työstä aivan mallikkaasti, vaikka emme ihan ymmärtäneetkään mitä kaikki komponentit tekivät piirilevyllä. Seurasimme kuitenkin ohjeita ja opimme juottamaan ja tekemään tarkkaa työtä.
Jo työn alkuvaiheissa totesimme, että jos juotokset eivät onnistu, niin meillä on joulutähdet, jossa on vihreitä ja punaisia palloja. Ja niinhän siinä sitten kävi. Kuusi komeaa tähteä tuli, joissa kaikissa on 12 värikästä palloa. Neljässä tähdessä ledit eivät pala lainkaan, yhdessä tähdessä kaksi lediä palaa koko ajan ja yhdessä tähdessä kaksi lediä palaa vilkkuen.
Joku siis meni vikaan eikä kukaan tiedä mikä. Ope ei ainakaan, mutta ei kukaan muukaan. Käsitöiden maailma on ihmeellinen.
Ensimmäisenä lomapäivänä Lenni laittoi videoviestin, että hänen tähtensä kaksi vihreää ja kaksi punaista alkoivat yhtäkkiä vilkkua.
Jippii. Se todisti, että olemme tehneet ihan oikein ja ohjeen mukaan. Tinaus vain ei ole täysin onnistunut. Ehkä olemme sormeilleet liikaa komponentteja ja ledin napoja ja sormien rasva on pilannut juotoksen.

SSS joulukalenterin luukku 10.12.2023 Jouluruno
Ope pyysi kirjoittamaan joulurunon, jotta saamme materiaalia SuomenSelänSanomien joulukalenteriin. Rinna, Elviira ja Senni tarttuivat open pyyntöön ja kirjoittivat kukin oman joulurunonsa. Tässä sitten porukalla luetaan säe kerrallaan tyttöjen tuotokset yhteen pötköön.
Kaunis kiitos reippaalle tyttökolmikolle.

SSS joulukalenterin luukkuja harjoittelemassa 5.12.2023
SuomenSelän Sanomat pyysi koululta pientä esitystä joulukalenteriinsa. Luin sähköpostilla esitetyn pyynnön oppilaille. Ei mennyt kauaa, kun kolme ihanaa tyttöä, Rinna, Elviira ja Senni tulivat näyttämään itse tekemiään joulurunoja. Ne olivat niin hienoja, että päätin ottaa ne meidän esitykseksi. Rinnan tekemällä runolla oli mittaakin niin paljon, että siitä riitti säe luettavaksi luokkatovereillekin. Näin saimme SSS-kalenteriin 10.12. luukkuun pienen jouluesityksen. Ja ihan oma tekemän.
Lehdessä on Killinkosken kyläsivut koulun syyslukukauden päätöspäivänä 21.12. Siihen joulukalenterin luukkuun valmistimme toisen pienen esityksen. Se ilmestyy siis Sanomien joulukalenteriin ensin ja sitten tänne meidän kotisivuillemmekin. Lukekaa omaa paikallislehteämme ja kurkkikaa luukkuihin.

Isäinpäiväkortin tekeminen sujui vara-annen valvovan silmän alla
Oppilaat eivät kaivanneet open vihjeitä isäinpäivän korttiin. Tiistain aamupäivän aikana kaikki tekivät omanlaisensa kortin hyvällä mielellä, eikä kukaan sanonut, että mä en keksi mitään. Ihailtavaa.
Tunnetaitojen opettelua Seijan tunnilla
Seurakunnan Seija käy kerran kuussa koululla pitämässä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetteluun sopivia asiasisältöjä. Tunnit ovat olleet meillä tykättyjä. Tässä on ryhmätyönä mietitty keneltä on helppo/vaikea pyytää anteeksi ja mitä tekoa on helppo/vaikea pyytää anteeksi. Opettajalta on näköjään melko yksimielisesti vaikea anoa anteeksiantoa.
Katukorista K-kaupalla 13.9.2023
Pirkka Street Basket -kiertue on osa Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyössä toteuttamaa Pikkusudet-hanketta. Kiertueita on järjestetty vuodesta 2015 lähtien keväisin toukokuussa ja syksyisin elo-syyskuun vaihteessa. Tapahtumat järjestetään yhdessä paikallisten seurojen sekä K-kauppiaiden kanssa. Virroilla Liikkuva Koulu-hanke on järjestelyissä mukana.
Alakoululaisten katukoristapahtumassa pelataan 3 vs. 3 -pelejä yhteen koriin etukäteen ilmoitetuilla joukkueilla. Tarkoituksena on järjestää vuoden hauskin koulupäivä, jossa pelataan korista – muttei liian tosissaan! Tehtyjä koreja tuuletetaan, pelien välissä tanssitaan musiikin tahdissa ja kavereita kannustetaan kentän laidalla. Tässä tapahtumassa ei ratkota sarjojen voittajia, vaan palkinnot saavat parhaat kannustajat ja temppuilijat.

MLL Killinkosken osaston lahjoittamat hiiret keväällä 2023
MLL Killinkosken osasto on monena vuonna muistanut koulumme kuudesluokkalaisia heidän lähtiessään yläkouluun. Tänä keväänä oppilaat saivat hienon "superhiiren" välkkyvine valoineen liitettäväksi yläkoululla koululäppäriinsä. Oppilat ja ope kiittää. Lahja oli selvästi kovin mieluinen ja se testattiin heti saantipäivänä koululla.
Äitienpäivätaulut keväällä 2023
Vappua odotellessa 28.4.2023
Leirikoulussa Piispalassa 24.4. - 26.4.2023
Kahden yön leirikoulumme alkoi maanantaina monen oppilaan kohdalla jo pian seitsemän jälkeen aamulla, kun lähdimme normaalisti koulukyydeillä kouluun. Kyytimme kohti Kannonkosken Piispalaa lähti koulun pihasta kellon ollessa 9.15.
Saavuimme Piispalan jäähallin parkkipaikalle kello 11 ja menimme ilmoittautumaan respaan. Meillä kävi hyvä munkki, kun saimme kämppämme haltuun heti ja kaiken lisäksi ne olivat ihan siinä jäähallin läheisyydessä. Ei tarvinnut raijata laukkuja ja eväslaatikoita kuin 20 metriä.
Ensimmäisenä ohjelmassa oli runsas lounas. Sen jälkeen leirikoulun avausinfo ja Maastoseikkailu tehtävineen lähimetsikössä. Lunta oli vielä melko paljon ja latupohjat olivat hyvässä kunnossa. Se tietenkin vähän haittasi meidän seikkailuamme, mutta tämä kevät on nyt tällainen. Meinaavat täällä Piispalassa kuulemma vielä viikon päästä vappuna pitää hiihtotapahtuman.
Maastosta selvittyämme haastoimme toisemme ammunnassa: jousiammunta ja ekoaseammunta (laser-ase) pistoolilla sekä kiikarikiväärillä. Parhaiten kiväärillä sihtasivat Netta, Mette ja Lenni. Jousella Rautavaaran jäljillä kunnostautuivat Anniina ja Robertino. Markku-ohjaaja palkitsi heidät kaikki mitalilla.
Tekonurmella ylipainehallissa heiluimme tunnin ennen saunomista. Ope tosin simahti jumppapallon päälle jo puolen tunnin jälkeen. Melkein kaikki jättivät talviturkkinsa Piispalaan uiden avannossa. Sillä avanto se vielä oli. Pumppu piti laiturin kohdalta rannan auki. Muualla jää oli vielä kiinni rannassa. Oli kuulemma aika kylmää. Makkara maistui taivaalliselta rantasaunalla. Poistuimme saunasta vähän ennen kymmentä ja vuorossa oli enää rauhoittuminen omiin kämppiin. Sovimme, että yritämme nukkua mahdollisimman pitkän yön ekana yönä, jotta jaksamme iloisina huomisen päivän.

Toinen leiripäivä, tiistai 24.4.2023
Aamu alkoi aamupalalla kello 8.15. Pojat kertoivat nukkuneensa hyvin ja olivat iloisina menossa etunenässä aamukahville. Tyttöjen puolella oli vaisumpaa.
Ensimmäinen aktiviteettimme oli korukiven hiontaa. Hioimme koneella ja aina vain hienojakoisemmalla paperilla käsin. Viiden minuutin hionta jokaisella hiomakarkeudella tuntui tautisen pitkältä. Tulos korukiven kauneudessa oli suoraan verrannollinen hiojan kärsivällisyyteen.
Tuloksena tuli kauniita koruja muistoksi itselle tai lajaksi toiselle.
Lounaan jälkeen kisailimme leiriolympialaiset kuplahallissa ja testasimme rohkeutta köysilaskeutumisessa 12 metriä korkeasta tornista kiipeilyvaljaiden kanssa. Illalla omalla ajalla kävimme keilaamassa ja uimassa. Komen metrin hyppytornista opittiin hyppäämään neljä metriä syvään altaaseen. Discossakin yritimme viihtyä, mutta se ei sitten tuonutkaan mitään lisäarvoa illanviettoon: siellä kaikki muut vain istuivat ja räpläsivät omia puhelimiaan. Siirryimme omiin kämppiimme pitämään omaa kivaa (ja räpläämään omia puhelimia).

Kolmas leiripäivä 26.4.2023
Aamulla kello 7.45 Anne-ope piti tupatarkastuksen, siirsimme kaikki tavarat jäähallille odottamaan kotimatkan alkamista ja luovutimme huoneistot loppuviikon leirikoululaisille. Kirmasimme aamupalalle ja sieltä kotieläinpihalle kilejä, silkkikanoja ja erilaisia jyrsijöitä katsomaan.
Yhdeksältä alkoi viimeinen aktiviteettimme perinteinen valokuvaus laatikkokameralla oikealle filmille ja filmin kehitys.
Kotiin ajelimme herraskaisesti isolla linja-autolla. Kaikille oli sopivasti tyhjää tilaa ympärillään ja se oli hyvä. Sosiaalisuutemme oli kadonnut väsymyksen syövereihin ja kaikki halusivat olla hiljaa itsekseen. Unikin taisi matkalla tulla melkein kaikille. Kotimatka siis sujui joutuisasti höyhensaartilla. Leirikoulumme oli kaikin puolin onnistunut ja saimme paljon uusia kokemuksia.

Kirjastopäivän kirjailijatapaaminen ja Virinän oppilastöiden näyttely 12.4.2023
Ari-päivän pukeutujia
Meidän luokan ihmispiirrustuksia MLL Killinkosken osaston juhlan somisteena
Talven iloja tammikuussa 2023
Yläluokan pehmeiden materiaalien käsitöitä 20.1.2023
Iida kävi katsomasta ruotsalaisten olkipukkia
Anne-ope Kulttuuriperintökasvatuksen seuran kurssilla
Anne-ope opiskelee Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran järjestämällä Arvokartta-kurssilla puolen vuoden ajan. Kerran kuussa on lähitapaaminen Helsingissä tai Tampereella ja tapaamisten välissä tehdään kotitehtäviä.
Tässä suoraa lainausta seuran nettisivuilta. Meinaa olla niin hienoa tekstiä, että ihan itsekin hämäännyn. Mukavaa on kuitenkin ollut ja paljon olen oppinut uutta sekä palauttanut mieleen jo unohtunutta.
Lähiopetuspäivien aikana tutustumme transformatiiviseen oppimiseen ja kulttuurisesti kestävään kasvatukseen sekä kulttuuriperintöön luonto- ja kaupunkiympäristössä, aineettomana perintönä ja maailmanperintönä. Lopussa jokainen osallistuja esittelee oman arvokarttansa toisille. Transformatiivinen oppiminen = uudistavan oppimisen pedagogiikka, joka johdattelee tarkastelemaan kriittisesti todellisuutta, jossa elämme, ja ravistelee totuttuja ajatus- ja toimintamalleja. Se vaikuttaa meihin tunteen ja kehollisuuden kautta ja hyödyntää menetelmissä kokemuksellisuutta, luovuutta ja innovatiivisuutta sekä yhdessä tekemistä.
Aineeton kulttuuriperintö on elävää perintöä, joka on läsnä ihmisten ja yhteisöjen arjessa ja juhlassa ja kattaa kaiken inhimillisen toiminnan. Se on esimerkiksi suullista perinnettä, esittävää taidetta, sosiaalisen elämän käytäntöjä, rituaaleja ja juhlamenoja, käsityötaitoja tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja, taitoja ja käytäntöjä.
Aineeton kulttuuriperintö on jotakin ihmisille ja yhteisöille merkityksellistä, jota he vaalivat ja harjoittavat elämässään ja siirtävät seuraaville sukupolville.

Tasapainopiste, tukipinta ja Egyptin pyramidit
Meidän Anniina Merikanto-opiston orkesterissa 14.11.2022
Maailman kasvillisuusvyöhykkeitä kuvistunnilla
Kovien materiaalien ovikyltit valmistuivat juuri ennen syyslomaa 2022
Peku kylässä Eläinten viikolla 6.10.2022
Vesisankarit-harjoitukset 14.9.2022
Ilmoittauduimme viime keväänä Suomen Uima- ja Hengenpelastusliiton (SUH) Vesisankarit-koulutusohjelmaan. Harjoittelimme ryhmätyötaitoja ja solmujen tekoa Vesisankarit-sivuston ohjeiden avulla. Lopuksi pienet draama-pläjäykset, joissa ryhmän näyttelijät joutuivat todistamaan, että olivat oikeasti oppineet solmujen teon. Pikkunäytelmissä oli tapahtumia laidasta laitaan: liikenneonnettomuus, jossa vaurioitunut ajoneuvo hinattiin korjaamolle, veneestä oli bensa loppunut ja se piti hinata rantaan ja sidottiinpa näytelmissä alaluokkalaisen kengän rusettejakin.
Vesisankarin tunnusmerkkejä ovat:
osaat liikkua vesillä eri vuoden aikoina
olet uimataitonen
osaat pelastaa ja pelastautua vedestä
tiedät, kuinka toimia hätätilanteessa
osaat toimia vesillä turvallisesti
Suomella on laajat vesistöt ja pitkä rantaviiva. Siksi on tärkeää, että jokaisella suomalaisella on hyvät vesillä liikkumisen taidot. Harjoittelethan sinäkin, jotta sinusta tulee VESISANKARI!
Vesisankarit -hanke
Vesisankarit-hankkeessa (2015-) opetellaan vesillä toimimisen taitoja monipuolisesti eri vuodenaikoina. Hanke tarjoaa oppimateriaalia uimataidosta ensiaputaitoon ja navigointitaitoihin. Materiaalin avulla vesillä liikkumisen taitoja on helppo ja hauska oppia toiminnallisesti osana eri oppiaineita. Tärkeimpänä tavoitteena on ennaltaehkäistä vesillä tapahtuvia onnettomuuksia ja tapaturmia, jotka voivat pahimmillaan johtaa hukkumisiin.
Kuluvana vuonna järjestetään Vesisankarit-tapahtumia ympäri Suomen. Hanketta tukevat Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Yleisurheilua viheralueella
Yleisurheilulajien harjoittelu viheralueiden kouluilla vaatii luovuutta ja viitseliäisyyttä. Me emme voi kipaista muutaman sadan metrin päähän urheilukentälle valmiille suorituspaikoille. Pituutta hyppäsimme koulun pihassa ja alastulohiekkana toimi keinujen alla oleva turvahiekka-alue. Korkeutta harjoittelimme pihalaatoitukselle rehatulla telinejumppapatjalla ja pitkällä hyppynarulla. Kaksi oppilasta piti narua, kun muut vuorollaan hyppäsivät. Alastulopatjan pienuus toi lisäjännitystä hommaan. Välillä pelkällä kemukolle tömähtäminen oli lähellä. Välitunnilla saimme pienemmätkin innostumaan ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Kolmena päivänä harjoiteltu narukorkeushyppy kantoi kuitenkin hedelmää. Luokkamme tytöt ottivat lajissa kolme mitalia. Kuudesluokkalaisille Iinalle ja Metelle tuli kultaa ja pronssia ja viidesluokkalaiselle Elviiralle pronssia. Eipä ollenkaan huono saavutus.
Kuvistunnilla opittiin uusi käsite: lähikuva
Kuvistunnilla opeteltiin lähikuvaan tekemistä. Se osoittautuikin ensin melko vaikeaksi asiaksi. Omista marjapiirroksista meinasi vain väkisin tulla kovin pikkuruisia eikä ollenkaan lähikuvia. Pari kertaa otettiin alusta ja sitten alkoi luonnistua. Vara-Annesta hiilellä tehdyt lähikuvat eri suunnista onnistuivat jo paljon helpommin.
Kun yllin tunnilla opeteltiin tunnistamaan marjoja ja sieniä homma oli jo helppo. Vapaa-ajan metsäretkellä tuli kivoja lähikuvia marjoista omaan wa-ryhmään.

Minun maailmani elokuussa 2022
Uskontotunnilla puhuimme maailman luomisesta ja keskiaikaisesta maakeskisestä maailmankuvasta ns. juustokupumallista. Yllin tunnilla tutuiksi tulivat maanosat ja historian tunnilla todettiin, että meidän oma menneisyytemme ja ympäristömme vaikuttaa siihen miten käsitämme maailmaa. Kuvistunnilla piti sitten tehdä työ, jonka otsikko oli Minun maailmani. Hienoja tuotoksia tuli. Niissä oli havaittavissa, että viidesluokkalaisen kuva ei ollut niin karttamainen kuin kuudesluokkalaisen. Kaikille töille yhteistä oli se, että Suomi on kaikissa melko keskellä työtä ja todellinen Suur-Suomi.
Esine minun historiastani syksyllä 2022
Historian tunnilla keskustelimme siitä mikä on historiaa. Opittiin, että historiaa on muukin kuin tuhat vuotta tai monta sataa vuotta sitten tapahtuneet asiat. Oppilaat toivat kotoa esineitä, joihin liittyy joku tarina ihan heistä itsestään. Meillä oli tosi hauskaa, kun kuuntelimme näihin esineisiin liittyviä juttuja ja kukin sai muistella vastaavaa omalta kohdaltaan. Eniten hauskoja tarinoita liittyi niinkin arkiseen esineeseen kuin sakset. Oli leikattuja hiuksia, pätkittyjä kaverin hiuksia, suikaleiksi saksittuja verhoja ja päiväpeittoja ym. Hauskaa oli muistellessa. Tuli todistettua, että aika kultaa muistot.
Kevätjuhla 4.6.2022 Kutosen mimmimt ja ope
Kirjaston järjestämän Juku!Luku-kisan voitto keväällä 2022
Kirjasto järjestää vuosittain kouluille Juku!Luku-kisan. Kisassa luetaan yhden kuukauden ajan niin paljon kuin mahdollista ja eniten luettuja sivuja kasaan saanut luokka palkitaan yksityisellä elokuvanäytöksiä Virtain Pirtillä. Popparit ja limu kuuluvat tietenkin asiaan. Lisäksi kaikki voittajajoukkueen lukijat saavat omakseen jonkun uutukaisen nuortenkirjaan muistoksi kisasta.
Kisan voitto on monena vuonna tullut Killinkosken koululle. Tänä vuonna voittoisa porukka oli koulumme yläluokka. Meistä eniten luki Iida, jonka huima lukutulos oli avain koko kisan voittoon.

Aarrearkkuja ja kelloja kovien materiaalien käsitöiltä
Grafiikkaa toukokuussa 2022
Kaunis kevätpäivä 6.5. - vihdoinkin
Perjantain viimeiselle tunnille oli ladattu paljon ohjelmaa, jota olisi pitänyt tehdä: piti pitää musiikkia, piti käydä läpi Yrityskylän asioita ja matikkaakin olisi pitänyt laskea. Vaan emmepä tehneet mitään näistä. Menimme ulos kauniiseen auringonpaisteeseen. Pojat potkivat jalkapalloa, suurin osa tytöistä pelasi perinteistä "Maata"-leikkiä porukalla ja pari likkaa menivät kuulemma niinsanottua Maata kahdestaan kepparihevosen vahtiessa heidän hommiaan.
Hännisen puutarhalta oli taas lahjoitettu kouluille laatikoittain kauniita orvokkeja. Pistimme ne yksin tuumin maahan ja isoihin ruukkuihin ja totesimme, että olihan tämäkin tavallaan yrityskylään liittyvää juttua. Kiitos Hännisen puutarhalle ihanista kukista.
Lähdimme onnellisina koteihin viettämään äitienpäiväviikonloppua. Kyllä auringolla on mahtava vaikutus meihin suomalaisiin.

Vappua vastaanotettiin luokissa perjantaina 29.4.2022
Tänä vuonna emme sopineet mitään koko koulun yhteistä vappuhössötystä. Kaikilla oli omissa luokissaan valtuudet tehdä mitä itseä huvittaa. Meidän luokassa osa pukeutui naamiaisasuun, osa meikkaili muuten vaan itseään ja kaikki puhalsivat ilmapalloja ja koristelivat luokkaa. Aamusta katsoimme Areenasta Susikoira Roin seikkailuja ja ahdoimme kupuihin karkkia, sipsejä ja limua. Ruokalassa oli kouluruokana tacoja, munkkia ja simaa. Sitten kun nämä pakolliset koulukuviot oli tehty, pistettiin pulpetit kasaan ja pelattiin lentopalloa ihan vain luokassa. Hiki tuli ja hauskaa oli.
Merikanto-opiston soitinesittely koululla 18.4.2022
Oma musiikkiopistomme, Merikanto-opisto, piti pienen esittelyn toiminnastaan. Opistoon toivotaan uusia soittajia ja laulajia mukaan musisoimaan. Oppilaat saivat myös kokeilla soittimia pienen hetken ajan. Opistomme pystyy lainaamaan soittimia, joten musiikin opiskelun aloittamisen kynnys Virroilla on saatu hyvin matalaksi. Toivottavasti joku innostuisi lähtemään mukaan.
Yläluokan kiirastorstai 14.4.2022
Luokkamme munajahti toteutettiin tällä kertaa ryhmätyönä. Porukka arvottiin kolmeen ryhmään, jotka kävivät hakemassa opelta pääsiäisjäniksen jättämän vihjelapun. Vihjeiden perusteella piti päätellä mihin ryhmälle kuuluva munapussi olisi kätketty. Sitten, kun vihje oli selvitetty ja suklaamunat löytyneet, piti käydä vielä opelle selittämässä miten vihjeet liittyivät munien löytöpaikkaan ja Anne-opeen. Jos selityskin meni nappiin, ryhmä sai bonusmunan jaettavaksi keskenään.
Yhden ryhmän vihjeet olivat Jari Litmanen ja Gianluigi Buffo, toisen ryhmän Petteri Koponen ja Michael Jordan sekä kolmannen ryhmän Matti Hagman ja Valeri Harlamov. Ilman Googlea arvoitus ei ratkennut, mutta kun henkilöt saivat selityksensä tablettien avulla, niin aarrepussin löytyminen oli helppo nakki. Myös yhteneväisyys opeen muistettiin kaikissa ryhmissä ja lisäbonus tuli siis ansaittua.
Pihalla leikimme rosvoa ja poliisia yhdessä muiden kanssa ja paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkeja. Hyvin maittoivat, vaikka olimme lounaalla syöneet maittavan pääsiäisaterian kauniisti katettuna koulun ruokalassa.
Hyvää pääsiäistä kaikille sivujemme lukijoille.

Aprillipäivänä 2022 vietimme lisäksi päinvastoin-päivää
Oppilaskunnan hallitus ideoi kevään yhdeksi tapahtumaksi Päinvastoin-päivän. Silloin piti tehdä jotain toisin kuin yleensä tehdään. Koululla olikin paljon oppilaita, joilla oli vaatteet nurinperin tai takaperin, kengät väärissä jaloissa, haalarin vetoketju takana, maski takaraivolta. Olipa yhdellä oppilaalla alusvaatteet päällysvaatteiden päälläkin. Lisäksi käveltiin takaperin, istuttiin selkä open päin, luettiin kirja ylösalaisin yms.
Meidän luokassa ope tuli yöpaidassa ja aamutakissa kouluun ja toivotti hyvää iltaa astuessaan luokkaan. Lisäksi oli aprillipäivä, johon kuului mukavaa aprillausta puolin ja toisin. Koko meidän luokkamme lensi tosin iloisesti keittäjämme järjestämään aprillipilaan, kun ruokalassa ei ollut tarjolla kuin pieni piirakan pala. Keittäjä väitti, että ruokatoimitus ei ollut tullut ja hän oli pikaisesti leipassut pienet piirakat, joka olisi ainut ruokamme tänään. Siinä me seisomme hämmentyneinä piirakka leipälautasella keittiön ovella ja kummastelimme tilannetta. Helpotus oli suuri, kun pöytään kuitenkin ilmaantui sitten muutakin. Täydestä meni Seijan aprillaus koko meidän porukalle.

Kuka on kuka?
Still-kuvia Raamatun tapahtumista

Tanssitaidetta
Tampereen taidemuseon vetäjät jalkautuivat maakuntaan ja toivat meille tuulahduksen kaupunkikoulujen monista mahdollisuuksista. Meille pidettiin parin tunnin mittainen taidepaja taiteilija Joel Slotten hengessä omassa liikuntasalissa. Oli oikein mukavaa ja kiitämme Taidemuseota pienten koulujen huomioimisesta toiminnassa.
Larppausta ja luistelua 20.12.2021
Kirpeänä 14 asteen pakkaspäivänä osa oppilaista halusi luistella ja osalle pakkanen tuntui liian kireältä. Täten teimme niin, että kutosen tytöt saivat luistella niin kauan kuin halusivat ja me muut menimme saliin larppaamaan. No niinhän siinä kävi, että likat luistelivat koko tunnin eikä kuulemma tullut edes kylmä. Me muut roolipelasimme pari erää ja opimme vähän larppauksen alkeita. Tästä jatkamme sitten ensi vuonna.
Lumesta iloa 23.11.2021
SuperSam jälleen Killinkoskella 2.11.2021
Yläluokan halloween-hömpötystä lokakuussa2021
Ope pukeutui halloweenpäiväämme Gene Simmonssin innoittamana. Oppilaat tunnistivat hahmon ja sitten pistimmekin luokassa tanssiksi Kissin musiikin tahdissa. Katselimme myös 1980-luvulla tehdyn musiikkivideon Thriller ja ihailimme sen hienoutta. Yli 30 vuotta vanha video ja meni täydestä vielä 2020-luvulla.
Aamulla luimme äidinkielen tunnilla kirjoitettuja jännitystarinoita keski- ja alaluokkalaisille yläkerran vanhassa luokassa. Vanha käyttämätön luokkatila vintillä kiehtoo oppilaiden mielikuvitusta, koska siellä on maali lohkeillut seiniltä, kauheasti tavaraa ja hitsin kylmä. Lisäksi yläkerta on yleensä lukossa, joten tuossa varastotilassa on sitä aitoa kielletyn paikan jännittävyyttä kerrakseen. Siellä kuultu kertomus muuttuu hyytäväksi jännitystarinaksi, jos vain antaa itselleen luvan eläytyä.
Päivän aikana ryömimme keskiluokkalaisten tekemässä pimeyden tunnelissa koulun näyttämöllä. Se oli todella kutkuttava konttausretki. Keskiluokkalaiset olivat nähneet paljon vaivaa ja onnistuivat tekemään hienon kummitustunnelin.
Päivän päätteeksi purimme lavasteet ja siivosimme mörkökarnevaalin jäljet. Näin opittiin sekin, että juhlan jälkeen pitää vielä tehdä tunti hommia ennen kuin voi häipyä paikalta.

Kävellen kotiin yli 10 km
Luokkamme tytöt innostuivat pyöräilypäivän koulumatkaliikunnasta ja päättivät jättää koulukyydin käyttämättä ja talsia kotiin. Luokan wa-ryhmään tuli torstaina 23.9.2021 klo 14.57 viesti: ”kohta kotona” ja kuva askelluksesta. Koulu loppui 13.30, joten ihan reipasta tahtia sitä oli askellettu. Aika mimmejä.
Liikenneviikon pyöräilypäivä 16.9.2021
Liikenneviikolla vietimme koulussamme jo perinteeksi muodostunutta pyöräilypäivä. Kaikki oppilaat olivat tuoneet pyörät kouluun, osa jopa aamuhämärissä pyöräillen noin 14 km. Koulu tarjosi aamupuuroon kaikille kouluun pyöräilleelle. Aamutunneilla teimme tietsikoilla netissä FillaRilla-sivuston ja Liikenneturvan sivuston liikennetehtäviä. Sitten pyöräilimme keskiluokkalaisten rakentamalla taitoradalla koulun pihassa.
Opimme myös pyörän kunnossapidon taitoja: ope ja muutama oppilas pesivät autotallissa pölyttyneet pyöränsä mäntysuopaliuoksella, ruosteiseksi muuttuneita pyörän ketjuja öljyttiin joustaviksi ja renkaisiin laitettiin lisää ilmaa. Myös pudonneet ketjut opittiin laittamaan paikalleen. Juuso opetti.
Ruokailun jälkeen suunnistimme Killinkosken kylälle. Meillä on ensi viikolla vierailu KoillisSatakunnanSähkön Killinkosken voimalaan, joten kävimme ensin sähkön tekemisen alkujuurilla eli Killin Voiman patoalueella katsomassa miltä siellä näyttää. Vitsailimme kyltin ”asiaton oleskelu kielletty”- kohdalla, että onhan meillä kovastikin asiaa tänne. Jatkoimme padolta oikopolkuja pitkin isolle tielle ja sieltä Killin voiman pihan kautta kyläkauppa Killin Jättiin. Haimme sieltä postipaketin eläinten viikon materiaaleja ja höpöttelimme mukavan kauppiaspariskunnan kanssa.
Torstaina iltapäivällä oma kylätiemme oli kovin hiljainen, joten emme voineet täysipainoisesti harjoitella liikenteen seassa pyöräilyä. Onneksi sentään koulumme keskiluokka tuli vastaan, jotta havaitsimme, että oikealla puolella väylää pyöräily on melkoisen tärkeä juttu liikenteessä. Menimme sitten Inkan piha-alueelle tekemään pyörätemppuja. Nekin kuuluvat oleellisena osana polkupyörän hallintataitoihin. Tienalitusrumpun jännittävä onkalo kiinnosti kovasti siinä matkan varrella.

Read Hour-live 8.9.2021
Koulu alkoi ja lipunryöstö päivitettiin yläluokkaan
Viime lukuvuonna koulumme oppilaat pelasivat ahkerasti lipunryöstöä välituntisin. Me opettajat seurasimme hieman kummissamme peliä, jota nimitettiin lipunryöstöksi, mutta jossa ei ollut mitään lippuja, joita ryöstetään. Kysyin asiaa oppilailtani ja he kertoivat, että heillä on mielikuvituslippu, joka haetaan kentän päästä ja sitten juostaan kovaa kyytiä kohti toista päätä. No, liikettähän tuli ja sehän on pääasia.
Tänä syksynä kuitenkin sanoin isoille oppilailleni, että ettehän te mielikuvitusjalkapallon perässäkään juokse, joten otetaan nyt liput, joita ryöstätte. Lippujen virkaa hoitavat nyt frisbeet. Nyt saattaa pelin strategiakin ruveta hahmottumaan, kun on oikeast joku asia mikä ryöstetään vastustajajoukkueelta ja samalla tulee omaa lippua/frisbeetä suojella. Näin tehtiin ja peliin tuli heti lisää vauhtia ja "älliä", joka välittyy hyvin kuvista. Nuoli osoittaa lippuun, joka ei enää ole vain mielikuvituksen tuote.

Sähköoppia kovien materiaalien kässätunnilla
Entinen veisto/puutyö/tekninen käsityö tunnetaan nykykoulussa kovien materiaalien käsityönä. Sinne kuulu paljon opetettavia asioita ja materiaaleja. Opetettavien tuntien määrä sen sijaan on hurjasti vähentynyt, käytännössä jopa enemmän kuin puolittunut, koska opetettavista käsityötunneista puolet tehdään pehmoisten materiaalien puolella. Lisäksi entinen kolme viikkotuntia on vaihtunut kahteen käsityötuntiin viikossa.
Elektroniikka osiossa juotimme piirilevyjä Majakka-työhön. Kolvilla juottaminen oli kaikille oppilaille mieluisaa puuhaa ja sitä tehtiin pieteetillä. Voi sitä ilon määrää, kun piirilevyn johdot yhdistettiin paristoon ja lamppu alkoi vilkkua.
Seinällä kuvistunnilla maalatut majakat. Työhön yhdistettiin matematiikan tunnilla opittua peilausta ja vesivärin märkämaalausta. Majakkojen alla Netta korjaa ”Viimeinen ehtoollinen” -taulun kehyksiä. Da Vincin painokuvataulu hyppäsi alas seinältä pääsiäisen mentyä ja meni osiksi. Vaan onneksi meillä on Netta.

Jokeritunnin satoa: tuunattuja koulutuoleja
Koulussamme on ollut ylä- ja keskiluokassa käytössä ns. jokeritunti perjantaisin. Se on ”ylimääräinen” tunti, jolloin tehdään sitä mitä milloinkin on tarve. Joskus on laskettu, joskus harjoiteltu tvt-taitoja, joskus liikuttu. Kevään 2021 aikana tuunasimme vanhoja oppilastuoleja uuteen uskoon. Työ oli hidasta ja melko vaativaa, mutta tulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Nyt kaikki saavat kotiinsa muiston alakouluajoiltaan Killinkosken koulussa.
Leirikoulupäivä Marttisessa
Kolmipäiväisen leirikoulun sijaan jouduttiin tänä vuonna tyytymään yhden päivän leirikouluun kotimaisemissa. Päivä tosin oli oikein onnistunut ja oma Marttisemme aivan loistava paikka viettää leirikoulua. Sääkin suosi meitä. Pumppasimme resiinoilla Keiturin sillalle ja aina Härköskylään asti. Sillalla opimme mikä oli poikittaisradan merkitys sota-aikana ja taivastelimme sen korkeutta.
Forest escapessa suoritimme erilaisia tehtäviä metsäreitillä ja niin vain selviydyimme ihmisten ilmoille.

Sokkoa korona-aikana 6.5.2021
Toukokuussa torstaina aamulla satoi taivaan täydeltä lunta. Aamulla aikaisin koulukyydillä tulevat oppilaat tulivat sisälle, kun sää oli niin ällö. Siellä he sitten luokassa pimennysverhojen takana leikkivät perinteistä sokkoa. Sokon silmät peittävä kaulaliina vain oli vaihtunut korona-ajan sokkoliinaan. Suun ja nenän suojana oli tietenkin toinen, niin kuin ohjeistettu on. Ja meillä kaikilla oli niin muuukaaavaaa, oi jospa oisit saanut olla muuukaaana.
Maskinaruaskartelua ja punaiseen pukeutujia
Vappuviikolla tiistaina pukeutumisen värikoodi oli punainen ja me olimme niin punaisia että. Luokkamme seinällä lentelivät edelleen pääsiäisnoidat, mutta mieli oli kyllä jo toukokuussa vaikka taivaalta tuprutteli lunta. Luokkamme pojat ovat keränneet maskien kuminauhoja yhteen ja heidän virusnarunsa on jo yli 50 metriä pitkä. Kuvissa Saku pitää sitä toisesta päästä ja Santeri on jossain pelikenttämme ulkopuolella niin, että häntä ei edes näy.
Pääsiäisviikko 2021
Tasa-arvo ei olekaan aina tasa-arvoa
Pulkkailu on mukavaa missä iässä tahansa
Urheiluloman 2021 jälkeen maanantaina tulimme kouluun hyvillä fiiliksillä. Yläkoulumme jäi etäkouluun ja meistä vain yksi myönsi, että olisi halunnut myös jäädä. Aamun kirpeä pakkanen vaihtui viiden asteen pakkaseen päivän mittaan ja me käytimme sen tietenkin hyväksemme pulkkailemalla matikan laskemisen sijaan. Laskemme sitten joskus huonommalla säällä.