Yläluokan kiirastorstai 14.4.2022
Luokkamme munajahti toteutettiin tällä kertaa ryhmätyönä. Porukka arvottiin kolmeen ryhmään, jotka kävivät hakemassa opelta pääsiäisjäniksen jättämän vihjelapun. Vihjeiden perusteella piti päätellä mihin ryhmälle kuuluva munapussi olisi kätketty. Sitten, kun vihje oli selvitetty ja suklaamunat löytyneet, piti käydä vielä opelle selittämässä miten vihjeet liittyivät munien löytöpaikkaan ja Anne-opeen. Jos selityskin meni nappiin, ryhmä sai bonusmunan jaettavaksi keskenään.
Yhden ryhmän vihjeet olivat Jari Litmanen ja Gianluigi Buffo, toisen ryhmän Petteri Koponen ja Michael Jordan sekä kolmannen ryhmän Matti Hagman ja Valeri Harlamov. Ilman Googlea arvoitus ei ratkennut, mutta kun henkilöt saivat selityksensä tablettien avulla, niin aarrepussin löytyminen oli helppo nakki. Myös yhteneväisyys opeen muistettiin kaikissa ryhmissä ja lisäbonus tuli siis ansaittua.
Pihalla leikimme rosvoa ja poliisia yhdessä muiden kanssa ja paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkeja. Hyvin maittoivat, vaikka olimme lounaalla syöneet maittavan pääsiäisaterian kauniisti katettuna koulun ruokalassa.
Hyvää pääsiäistä kaikille sivujemme lukijoille.

Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)