Tiistain aamu alkoi oppilaiden onnittelulaululla ja Kinder-patukoiden luovutuksella majapaikkamme yhteistilassa. Opella oli 61. syntymäpäivä ja sää (19 lämmintä ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta) suosii taas, kuten ylensäkin synttäripäivänäni. Pakolliset liikutusitkut tirautettuani menimme aamupalalle. Kaikki kertoivat nukkuneensa hyvin.

Lähdimme lauttarantaan ja Kauppatorilta kohti yliopiston metroasemaa, missä oli
tarkoitus hypätä metroon ja ajaa Kalasatamaan. Vaan kuinka ollakaan, vain yksi meistä pääsi sisään, kun metron ovet menivät kiinni ja metro lähti. Me muut seisoimme tyrmistyneinä laiturilla, kun yhtä vietiin. Mutta selvisimme siitä hienosti ja pääsimme pysäkki kerrallaan Sörnäisiin, missä saimme porukan taas kasaan. Säikähdyksestä selvittyämme uskalsimme vähän nauraa tapahtuneelle, mutta tiedostimme kyllä sen, että olisipa kauheaa, jos olisi ollut aika ennen kännyköitä.

Korkeasaareen osasimme kävellä sen pari kilsaa Kalasatamasta, kun kysyimme vähän neuvoja paikallisilta ja Aleksi luki Mapsia. Korkeasaaren reissu oli hieno: kaikki eläimet nähtiin ja paljon käveltiin. Syöminen tosin jäi ihan lapsen kenkiin, kun meille varattuja eväsmakkaroita ei ope jaksanut roudata repussaan mukana ollenkaan. Oppilaat sentään tekivät aamulla itselleen kunnon sämpylät evääksi, mutta ope eli päivän omenapiirakalla, jäätelöllä ja kahvilla.

Korkeasaaren jälkeen hyppäsimme Kampissa ratikkaan ja lähdimme kaupunkikatselmukselle Munkkiniemeen. Yksi meistä tosin katseli ihan muita maisemia kuin Finlandiataloa, Oopperataloa, Stadionia, Linnanmäkeä…. Uni voitti ratikan keinutuksessa kaupungin nähtävyydet sata nolla. Kauppatorilla kotiin palatessamme ostettiin oikein isot jäätelöt ja syötiin ne siellä kunnon turistien tapaan.

Illallisruokana oli makaronia ja tofukastiketta. Taas tuli uusi kokemus ruokalistaan. Tofun voimalla sitten jaksoimme ”Tykit ja tunnelit” -kierroksen, jossa kiersimme linnoitusta ristiin rastiin, ylämäkeen - alamäkeen, tunneliin, vankityrmään, hiekkavalleille, uimarannalle. Huh sentään! Ope oli täysin poikki ja hiestä läpimärkä, kun vihdoin pääsimme hostelliimme. Olinpa kuitenkin nähnyt maailman suurimman kuivatelakan, oppinut paljon Suomen sodan aikaisista asioista ja nyt tiedän senkin miksi Suomen valtion vaakunassa Suomenleijona seisoo kaarevan sapelin päällä oma suora miekkansa tanassa.