Liikenneviikon pyöräilypäivä 16.9.2021

Liikenneviikolla vietimme koulussamme jo perinteeksi muodostunutta pyöräilypäivä. Kaikki oppilaat olivat tuoneet pyörät kouluun, osa jopa aamuhämärissä pyöräillen noin 14 km. Koulu tarjosi aamupuuroon kaikille kouluun pyöräilleelle. Aamutunneilla teimme tietsikoilla netissä FillaRilla-sivuston ja Liikenneturvan sivuston liikennetehtäviä. Sitten pyöräilimme keskiluokkalaisten rakentamalla taitoradalla koulun pihassa.

Opimme myös pyörän kunnossapidon taitoja: ope ja muutama oppilas pesivät autotallissa pölyttyneet pyöränsä mäntysuopaliuoksella, ruosteiseksi muuttuneita pyörän ketjuja öljyttiin joustaviksi ja renkaisiin laitettiin lisää ilmaa. Myös pudonneet ketjut opittiin laittamaan paikalleen. Juuso opetti.

Ruokailun jälkeen suunnistimme Killinkosken kylälle. Meillä on ensi viikolla vierailu KoillisSatakunnanSähkön Killinkosken voimalaan, joten kävimme ensin sähkön tekemisen alkujuurilla eli Killin Voiman patoalueella katsomassa miltä siellä näyttää. Vitsailimme kyltin ”asiaton oleskelu kielletty”- kohdalla, että onhan meillä kovastikin asiaa tänne. Jatkoimme padolta oikopolkuja pitkin isolle tielle ja sieltä Killin voiman pihan kautta kyläkauppa Killin Jättiin. Haimme sieltä postipaketin eläinten viikon materiaaleja ja höpöttelimme mukavan kauppiaspariskunnan kanssa.

Torstaina iltapäivällä oma kylätiemme oli kovin hiljainen, joten emme voineet täysipainoisesti harjoitella liikenteen seassa pyöräilyä. Onneksi sentään koulumme keskiluokka tuli vastaan, jotta havaitsimme, että oikealla puolella väylää pyöräily on melkoisen tärkeä juttu liikenteessä. Menimme sitten Inkan piha-alueelle tekemään pyörätemppuja. Nekin kuuluvat oleellisena osana polkupyörän hallintataitoihin. Tienalitusrumpun jännittävä onkalo kiinnosti kovasti siinä matkan varrella.