Tervetuloa Nahkurinlehteen

Pieni tietopaketti

Nahkurinlehti kuuluu Friitalan varhaiskasvatusalueeseen ja sijaitsee osoitteessa Peltotie 41. Nahkurinlehdessä lapsi kehittyy ja kasvaa turvallisessa ympäristössä liikkuen, tutkien ja leikkien!

Päiväkodin aukioloaika on klo 6.30- 17.00.

Lapsenne seuraavan viikon hoitoajat tulee ilmoittaa hoitoaikalistalla aina tiistaihin mennessä. Listoja löytyy ryhmien ilmoitustauluilta sekä päiväkodin pedanet-sivuilta. (Koskee niitä lapsia, joiden hoitoajat vaihtelevat päivittäin.) Myös vapaapäivät ja lomat on hyvä ilmoittaa, voidaksemme huomioida ne toiminnan suunnittelussa ja ruokatilauksissa. Voisiko vanhemman vapaapäivä on myös lapsen vapaapäivä?

Tutustumiskäynnillä vanhemmat saavat sopimus varhaiskasvatuksesta/esiopetuksesta-lomakkeen täytettäväkseen. Sopimus palautetaan päiväkotiin hoidon alkaessa. On tärkeää saada mahdollisimman paljon tietoa lapsen tavoista ja tottumuksista.

Jokaiselle lapselle laaditaan syyskaudella varhaiskasvatussuunnitelma (vasu), jolloin yhdessä vanhempien kanssa pohditaan lapseen liittyviä asioita; lapsen kasvua ja kehitystä, sekä asetetaan yhteisiä tavoitteita. Suunnitelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti. Esioppilaalle tehdään syksyllä vasun sijaan henkilökohtainen lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma.

Päiväkodissa tarvitaan:

Sisätossut, riittävästi varavaatteita ja sadevaatteet, ulkoilemme myös sadesäällä. Toivomme vanhempien vievän tarvittaessa tai ainakin perjantaisin sadevaatteet kotiin pesuun.

Vaatteet on tärkeää nimikoida, näin vältytään ikäviltä sekaannuksilta ja katoamisilta.

Mikäli lapsellanne on säännöllinen lääkitys tai ruoka-aineallergia, asiasta on ilmoitettava henkilökunnalle. Ruoka-aineallergiasta tarvitsemme joko terveydenhoitajan tai lääkärin todistuksen. Mahdolliset lääkärin määräämät lääkkeet tuodaan aina ryhmän aikuiselle annosteluohjeineen ja reseptillä varustettuna.

Jos lapsenne sairastuu, ilmoittakaa meille siitä mahdollisimman pian. Sairasta lasta ei saa tuoda päiväkotiin. On hyvä lepäillä kotona kunnes on tervehtynyt, yksi kuumeeton päivä on hyvä huilata kotona, jotta jaksaa touhuta ryhmässä. Jos lapsi sairastuu kesken hoitopäivän, otamme yhteyttä vanhempiin.

Päiväkotiin saapuminen:

Vanhemmat huolehtivat yhdessä lasten kanssa vaatteet naulakkoon, kengät paikoilleen ja sisätossut jalkaan. Muistattehan pestä kädet!

Vanhemmat saattavat lapsen aamulla ryhmään aikuisen luokse. Aikaisin aamulla kokoonnumme Lilliputtien ryhmätiloihin alakertaan. Peukaloiset siirtyvät yläkertaan klo 7:15. Aamupala alkaa Menninkäisillä klo 7:50, Lilliputeilla ja Peukaloisilla klo8.

Päiväkodista lähteminen:

Hakiessanne lastanne kotiin, lapset siivoavat leikkinsä tavarat paikoilleen. Lapsi hyvästellään päivän päätteeksi kätellen.

Päivärytmi:

Aamupala klo 7:50-8:30 ruokalassa Peukaloiset ja Menninkäiset. Lilliputit ruokailevat omassa ryhmätilassa.

Toiminta-aika/ulkoilu klo 8:30-11:30

Lounas klo 10:50-12 ruokalassa Peukaloiset ja Menninkäiset. Lilliputit ruokailevat omassa ryhmätilassa.

Lepohetki klo 12-14

Välipala klo 13:50-14.30 ruokalassa Peukaloiset ja Menninkäiset. Lilliputit ruokailevat omassa ryhmätilassa.

Leikkiä/ulkoilu ym. klo 14.30-17:00

Esiopetusaika klo 8.30-12.30.


Tiedottaminen
:

Ryhmien eteisissä on ilmoitustaulut, joista löytyy toimintaan liittyviä tiedotteita, ruokalista, yhteistyönumeroita ja muita tärkeitä asioita.

Päiväkodin nettisivut osoitteessa:

peda.net -> ulvila -> varhaiskasvatus ja esiopetus -> päiväkodit --> Nahkurinlehti

Sivuilta löytyy päiväkodin kalenteri ja tulevat tapahtumat, valokuvia, kaavakkeita sekä paljon muuta! 


PEUKALOISET (4-6v.) 0400-135 183

  • Tuovi Mattila, varhaiskasvatuksen opettaja 
  • Laura Grahn, varhaiskasvatuksen opettaja/vastuuopettaja
  • Tanja Uusi-Rantala, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
  • Paula Koivumäki, ryhmäavustaja

MENNINKÄISET  (3-5 v.) 040 5328876

  • Brita Perttula, varhaiskasvatuksen opettaja
  • Rosa-Maria Schönroos, varhaiskasvatuksen opettaja
  • Taina Kohijoki, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
  • Karoliina Lehtinen, avustaja

LILLIPUTIT (0-3v.) 040 5328875

  • Merja Koste, varhaiskasvatuksen opettaja
  • Netta Kirvesmäki, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
  • Eveliina Ahola, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja



Keittäjä Armi Salmela

Sähköpostiosoite: paivakotinahkurinlehti@ulvila.fi

(Viesti saavuttaa koko henkilökunnan)

PÄIVÄKODIN ALUEJOHTAJA

Eija Lehtovirta
puh. 0400 134753 
eija.lehtovirta@ulvila.fi

LAAJAALAINEN VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJA

Sanna Turja
puh. 0400-134660
sanna.turja@ulvila.fi

VARHAISKASVATUSPÄÄLLIKKÖ
Maiju Oksanen
puh. 0400-134656
maiju.oksanen@ulvila.fi

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA
Kimmo Vepsä
puh. (02) 677 4619 

Päivähoidon laskutus
Helena Kuusisto
puh.02-6774709
helena.kuusisto@ulvila.fi

Päiväkodissamme voi olla myös opiskelijoita ja harjoittelijoita.

PIENIKIN ASIA ON PUHEEKSI OTTAMISEN ARVOINEN!

Yhteistyöterveisin Nahkurinlehden henkilökunta

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä