Ajattelu ja oppiminen

Ajattelu ja oppiminen Ulvilan esiopetuksessa

Ajattelun ja oppimisen taidot kehittyvät vuorovaikutuksessa ja muodostavat perustan muun osaamisen kehittymiselle ja elinikäiselle oppimiselle. Tiedon määrä ja sen nopea uudistuminen edellyttävät taitoja uuden omaksumiseen sekä oman oppimisen ohjaamiseen. Tiedon jäsentäminen ja uuden luominen edellyttävät luovaa ja kriittistä ajattelua. Esiopetuksen tehtävä on rohkaista ja auttaa lapsia kehittämään ajattelun ja oppimisen taitojaan sekä vahvistaa lasten luottamusta omaan osaamiseensa.

Lasten muistin ja mielikuvituksen kehittymistä tuetaan esimerkiksi lorujen, musisoinnin ja draamatoiminnan avulla. Leikin, pelien ja erilaisten ongelmanratkaisu- ja tutkimustehtävien käyttö tarjoaa lapsille elämyksiä sekä oivaltamisen ja uuden löytämisen iloa. Monipuolinen liikkuminen ja havaintomotoriset harjoitukset tukevat lasten oppimista. Lapsia kannustetaan kokeilemaan ja opettelemaan myös heille vaativia asioita ja heitä ohjataan kysymään ja kyseenalaistamaan. Heitä rohkaistaan iloitsemaan onnistumisista ja kannustamaan toisia sekä samalla olemaan lannistumatta epäonnistumisista. Toimintaa dokumentoidaan, siitä keskustellaan, ja sen onnistumista pohditaan yhdessä lasten kanssa. Samalla autetaan lapsia havaitsemaan edistymistään ja oppimistaan

Esiopetuksen tehtävänä on tukea lapsen omaa ajattelua ja oppimaan oppimista kannustamalla lasta omakohtaiseen sekä aktiiviseen ajatteluun. Tärkeää on tukea ja rohkaista lasta luottamaan omaan osaamiseensa ja samalla opettaa olla myös lannistumatta epäonnistumisista. Päivittäiset pelit, leikit sekä ongelmanratkaisu- ja tutkimustehtävät kehittävät lapsen ajattelukykyä ja ohjaavat lasta omaan pohdintaan sekä itsearviointiin. Esiopetuksessa kaikki arjen tilanteet ovat oppimistilanteita, joissa olennaista on lapsen oma ajattelu ja toiminta. Lapselle annetaan aikaa kertoa hänelle merkityksellisistä asioista sekä tarinoida, oppia loruja ja riimejä, kehittää kielen äänteiden oikeaa kuulumista, kuunnella satuja ja musisoida. Kiireetön tekeminen vuorovaikutuksessa toisten kanssa sekä oppimisen ilo ovat pohjana lapsen ajattelun ja oppimisen taidon kehittymiselle. Toiminnan dokumentoinnin ja siitä keskustelun avulla autetaan samalla lasta havaitsemaan edistymistään sekä oppimistaan.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä