KASAV02 Varhaiskasvatuksen kehittyvä asiantuntijuus

Opintojakson sisällöt ja osaamistavoitteet sekä reflektoitavat arvot

Opintojaksolla työskentelet varhaiskasvatuksen opettajan työtehtävissä vastaten pedagogisesta toiminnasta. Opintojakso sisältää havainnointiin ja ohjausasiakirjoihin pohjautuvaa pedagogisen toiminnan suunnittelua. Jaksolla toteutat yksilöiden ja lapsiryhmien ohjausta sekä jatkuvuutta edistävää pedagogiikkaa. Jaksolla teet moniammatillista ja monialaista yhteistyötä. Laajennat ymmärrystäsi yhteistyöstä vanhempien kanssa. Opintojaksolla syvennät ymmärrystäsi päiväkodista toimintayksikkönä ja osana lähialueen muodostamaa toimintaympäristöä ja varhaiskasvatusverkostoja. Jakson aikana toimit sekä eettisesti että asiantuntijaidentiteetin mukaisesti varhaiskasvatuksen opettajan työtehtävissä. Jaksolla perehdyt varhaiskasvatuksen kehittämisen mahdollisuuksiin ja keinoihin sekä varhaiskasvatuksen opettajan pedagogiseen johtajuuteen koko kasvatusyhteisössä ja-tiimissä.

Osaamistavoitteet

  • osaat havainnointia, dokumentointia apuna käyttäen suunnitella, toteuttaa ja arvioida varhaiskasvatuksen ohjausasiakirjoihin perustuvaa kasvatustoimintaa lasten ja perheiden tarpeet tiedostaen
  • tiedostat varhaiskasvatuksen opettajan asiantuntijaidentiteetin
  • tiedostat ja osaat jäsentää omaa kasvatusajatteluasi ja opettajaidentiteettiäsi
  • tunnet päiväkotiyhteisön toimintaa työyhteisönä ja hahmotat oman toimintasi merkityksen yhteisöjen kehittämisessä
  • osaat toimia monialaisessa verkostoyhteistyössä
  • osaat suunnitella ja toteuttaa pedagogisen kehittämisprosessin
  • osaat toimia eettisesti varhaiskasvatuksen opettajan työtehtävissä
  • tiedostat varhaiskasvatuksen opettajan roolin koko kasvatusyhteisön toimintakulttuurin arvioijana ja kehittäjänä sekä kasvatustiimin pedagogisena johtajana

Matkakirjassa reflektoitavat keskeiset arvot

(Linkitä reflektoitaviksi valitut arvot tähän.)

Tehtävänanto

Tehtävän ohjeet täydennetään myöhemmin tälle paikalle.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä